Olen petturi ! Petin miestäni muutama vuosi sitten yhden illan sekoilulla, teimme sovinnon, päätimme jatkaa yhdessä, menimme naimisiin, saimme lapsen. MUTTA….. minua edelleen muistutetaan petoksestani, epäillään kaikkea, selataan puhelin, vakoillaan jne..
Kun teimme sovinnon ja päätimme että vanhenemme yhdessä, lupasimme toisillemme ettei koskaan enää kaiveta vanhoja asioita esiin missään tilanteessa. Mutta eihän näin toimita, ehei vaan kaikki kaivetaan esiin, syytellään, etsitään muka todisteita että minulla on toinen mies, olen ollut jossain paikassa tapailemassa jota kuta, vaikka todellisuudessa en ole lähimainkaan olettettua tapaamispaikkaa. Jos menen yksin kauppaan ja viivynkin odotettua kauemmin, saan haukut niskaani. Ystäviäni en voi tavata koska he auttavat minua piilottelemaan toista miestä. Siis sitä näkymätöntä jota ei ole olemassakaan. Minun ystäväni eivät saa käydä kylässä koska he vain nauravat hänelle ja hänestä tehdään pelle. No jaa….
Nyt vaan alkaa pinna olla aika tiukalla. Nämä syytökset joita saan päivittäin kuulla, eivät pidä lainkaan paikkaansa. Joskus tuntuu että olisi helpompi myöntää kaikki mitä en ole tehnytkään, pääsisikö helpommalla ? tuskin mutta jos helpottais miehen oloa ja nostaisi hänen itsetuntoaan. En vain jaksa enää, jo lapsenkin tähden pitäisi tehdä jotain mutta en vain tiedä mitä. Pitäisikö erota ja alkaa alusta oma elämä vai annanko kaiken tietävän keljun ukon pilata omani ja lapseni elämä, se yksi ja ainoa elämä !!! Hermot on jo menneet vain säikeitä jäljellä.
Hei rainy,
Olet ehkä yllättynyt vastakysymyksestäni, mutta oletko varma, että hän on sinulle uskollinen? Joskus tällainen epäily johtuu siitä, että tuntee itse syyllisyyttä... Myös sinun eristämisesi ystävistäsi, ja tietyn epäluulon ilmapiirin luominen voivat kuulua asiaan. Olen kuullut sellaisesta, ja myös itse kokenut.
Toisaalta jos näin ei ole asia, tuo kaikki voi myös "yksinkertaisesti" johtua hänen heikosta itsetunnostaan. Pelko sinun menettämisestäsi voi olla niin suuri, että hänen mielikuvituksensa liitää kaikkiin mahdollisiin suuntiin voidakseen valmistella itseään tulevaa iskua ja pettymystä varten.
Me ihmiset kun emme ole niin kovin ennustettavissa... mutta mietippä. Joka tapauksessa huolehdi jaksamisestasi. Se on kaiken a ja o toipa tulevaisuus mitä tahansa muassaan.
Tsemppiä 🙂👍
Hmm... Aika hankalalta tuo tilanteenne kuulostaa. Miehesi ei ilmeisesti kaikesta huolimatta voi luottaa sinuun, vaikka menneet on sovittu. Anteeksi voi antaa paljon, mutta valitettavasti unohtaminen on vaikeaa, suorastaan mahdotonta. Oletteko saaneet tilanteeseen ulkopuolista apua ?
Meillä tilanne hieman vastaavanlainen - tosin "pettäjä" oli mies (sänkyyn asti ei omien sanojensa mukaan mennyt, en tiedä olisiko se pahentanut tilannetta...) Aikaa tuosta on nyt vuosi, ammattiapua haettiin ja saatiin, päätettiin jatkaa yhdessä. Kun sain tietää suhteesta, mieheni kielsi kaiken. Myös terapeutilla alkuun kertoi puolitotuuksia, kunnes pistin selkä seinää vasten : en jatka terapiaa enkä yhteiseloa, jos ei kerro kaikkea rehellisesti. Sen jälkeen kaikki meni jonkin aikaa hyvin. Nyt vaan on jo pidemmän aikaa ongelma ollut se, etten voi luottaa. Epäilys herää pienimmästäkin. Mieheni saa toki mennä, en pidättele, mutta epäilys kalvaa ja se on kamalaa. En oikein itsekään tiedä, missä nyt mennään 😑❓
Jollain tavalla vaan pitäisi ajan kanssa löytää se luottamus takaisin. Sitä en tiedä, kuinka kauan siihen menee... Toivottavasti voitte puhua aiheesta, sen luulisi helpottavan tilannetta 🙂👍
Hei ja kiitos näistä vastauksista !
Vastaus tuohon kysymykseen että onko mieheni minulle uskollinen ? Enpä tiedä, olen itsekin ajatellut tätä ja pohtinut vastausta ja kysynyt häneltä mutta kukapa mitään tunnustaisi vapaaehtoisesti. Mutta jotenkin tuntuu etten hirveesti yllättyisi jos hänellä olisi jotain suhinaa jossain. Hän on työnsä vuoksi joskus pidemmälläkin matkalla joten ei olisi mahdottomuus. Jotkut sanovatkin että jos itse pettää niin tietää miten "helppoa" se on ja osaa peitellä jälkensä hyvin ja tietää mistä narusta vetää ja miten toinen saadaan kiinni kun itsellä on omakohtainen kokemus asiasta. Mutta tässäkin ottaa päähän se että hän olettaa asioita mutta näillä asioilla ei ole mitään todenperää. Vaikka hänelle kuinka selittäisi asian totuuden, hän ei usko koska on itse päättänyt että asia on niin kuin hän on sen itse ajatellut.
Kuitenkin näistä pettämisistä on jo lähes 5 vuotta ja luulisi siinä ajassa jo asioiden korjaantuvat jos on korjaantuakseen mutta ei ilmeisesti ole. Kun tuolloin 5 v sitten olin muuttamassa pois ja hankkinut asunnon, niin hän aneli minut jäämään ja lupasi kuun taivaalta. Mitään vanhoja asioita ei kaivella koskaan enää. Niinpä.... ihan turhia lupauksia eihän näin käynyt. Ilmeisesti hän ei pysty unohtamaan vaikka anteeksi on ehkä antanutkin ja varmaan "kostanutkin". Mutta pystyykö ihminen koskaan unohtamaan vai yhdestä pienestä virheestäkö pitää kärsiä loppuelämä ?
Joskus vuosia sitten, hän itse oli hyvinkin tuttavallinen tutuille ja tuntemattomille naisille, varsinkin jos olimme esim ravintolassa. Siinä unohtui oma vaimo kun piti pitää flirttiä yllä toisten kanssa. Nämä nähneenä enpä yllättyisi mitä paljastuisi jos saisinkin tietää kaiken mitä hän on tehnyt. Välillä tuntuu ettei sitä omaa elämää ole koska aina pitää miettiä mitä voi tehdä ja mitä on parempi jättää tekemättä ettei tule turhaa sanomista eikä taas tarvitse kuunnella syyttömiä syytöksiä.
Ammattiauttajalla emme ole käyneet koska mies ei lähde, perustelee asian sillä että hänhän ei ole tehnyt mitään väärää vain minä ja minä olen hullu koska syytän häntä siitä että hänellä on vaikeaa ja hän ei pysty unohtamaan. Minun piti mennä (hän pakotti) ammatti-ihmisen luo tuolloin vuosia sitten mutta hän ei sinne lähtenyt. Minua helpotti kun sain puhua jollekin kasvotusten mutta se helpotus kesti vain vähän aikaa. En oikein itsekään tiedä miksi menimme naimisiin mutta sitä en kadu koskaan että sain ihanan lapsen, koska tapahtuisi mitä vain, en ole yksin koska minulla on rakas pieni ihminen joka on aina kanssani.
Lapsen takia olenkin huolissani, koska lapsihan ottaa vanhemmistaan mallia käyttäytymiseen joka myöhemmin vaikuttaa myös hänen omaan parisuhteeseen. Jos lapsuudessa toista vanhempaa alistetaan, kytätään, udellaan lapselta missä olemme käyneet, ketä tavanneet jne, niin millaiset perustat lapsi saa omaan aikuisuuteen ? Vaikka toinen vanhempi yrittäisi olla lapselle malli (siis ei kohtele toista alistavasti jne), onhan lapsella korvat ja oma vilkas mielikuvituksensa. Vaikka itse jaksaisinkin, lapsi ei välttämättä jaksa koska ei ymmärrä aikuisten asioita. Mutta miksi se eroaminen on niin vaikeata ? Minä olen analysoinut suhdettamme ja tullut tulokseen että enemmän se on viha-rakkaus suhde joka aina lopahtaa pilvilinna ajanjakson jälkeen kun pudotus kylmään sementtiin tulee. Juuri kun voin ajatella että alankin rakastamaan miestä niin silloin se iskee ytimiin asti, se sanallinen piikki. Luojan kiitos mies ei ole fyysisesti väkivaltainen jos sitä olisi en olisi enää tässä, vaan päätös olisi helpompi.
Mitä enemmän olen lukenut narsistisen ihmisen käyttäytymismalleista, sitä enemmän tunnistan niistä mieheni. Vaikka hän ei ole sieltä pahimmasta päästä niin joitain piirteitä kyllä selvästi löytyy. Nykyään hän ei enää saa minua niin alistetuksi kuin aiemmin, jolloin itkin helpommin ja anelin anteeksi vaikka en alunperin ollut edes aiheuttanut mitään. Vieläkin hänellä on tyylinä että jos hän tekee jotain mikä loukkaa minua tai sanoo jotain, niin mökötyksen jälkeen minun pitää pyytää anteeksi, ei hänen koska hän ei ole tehnyt mitään.
Joskus olen ajatellut että mitähän hän sanoisi jos vain iskisin pöytään eropaperit vai odottaako hän sitä koska ei itse siihen kykene ? Lapsen kohtalo pelottaa eron sattuessa, koska mies on taitava lipeksimään asioita mutta lasta en anna hänelle, siitä taistelen viimeiseen hengenvetoon asti. Pahimmassa vihanpuuskassa saattaa sanoa lapsellekin että oletko edes minun kun äitisi on huora. Tälläisen isänkö pitäisi kasvattaa lapsi ? Enpä usko.