Moi Mariella
kuulostaa hyvältä tuo mitä sanot lopussa.
Ehkä se, että uskaltautuu olemaan ja näyttämään olevansa haavoittuva, epätäydellinen, rikkonainen ja hauras apua tarvitseva itse siinä suhteessa ollessaan voi avata jotain?

Se että tunnustaa tarvitsevansa toista läheistä on useimmiten aseistariisuvaa ja osoittaa suurta rohkeutta.

Ja jos toinen kaikesta huolimatta sitten lähtee tai valitsee toisin, ei hän ole sinun arvoisesi ja hän on valintansa tehnyt. Joskus näiden asioiden selviämiseen tosiaankin menee aikaa, kahvia ja tupakkaa... ainakin noin kuvainnollisesti tupakkaa, kun aivot savuavat asioita työstäessä.

Toivon itselleni sitä, että osaisin erottaa tärkeät oleelliset asiat ja työstää niitä, eikä tarttuisi aina kaikkeen mahdolliseen ja uupuisi ja kadottaisi metsän puilta. En tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta laitoin sfääreihin toiveen, että oppisin rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni tällaisena kuin olen - että oppisin "olemaan".🙂👍

Hei 🌻🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: mietin sitä, että oliko kumppanisi sinulle tavallaan peili, jonka kautta arvioit itseäsi? Sitten, kun se peili häviää, on totaalisen hukassa itsensä kanssa.
Omanarvontunto...sen pitäisi olla sisimmässä oleva tunne mutta kuinka monella se loppujen lopuksi niin on??? Itse tiedostan haavani ja myös läheisriippuvuuden mutta niistä eroon pääseminen konkreettisesti on sitten ihan eri juttu.
Kun on pitkään elänyt suhteessa, se vaikuttaa persoonaan.
Joskus minusta tuntuu, että olen kadottanut oman itseni tämän avioliittoni myötä ☺️❤️☺️

Moi Mariella, osuit naulan kantaan. MIKSI SITÄ HUKKAA ITSENSÄ PARISUHTEESEEN? MIKSI EI OSAA OLLA ITSELLINEN....

Mä jäin ilman peiliä pahasti suhteen loputtua, varsinkin kun se nosti itsessäni melkoisen myrskyn ja menin rikki, tunnistin ja näin oman rikkonaisuuteni ja olisin halunnut sitä peilta. Olisin halunnut tulla eksälleni näkyväksi oman vajavaisuuteni ja oman "vammani" kanssa, sanoinkin siitä hänelle, mutta se oli sitten liian myöhäistä. Olisin myös toivonut hänen voivan tulla minulle näkyväksi oman haavoittuneisuutensa kanssa, hän varmaan yritti sitä, ja mä en osannut ottaa häntä sellaisena kuin hän oli - se on minun oman vammani peilaus ulospäin kun ei itseään ole osannut hyväksyä sellaisena kuin on - ja harmittaa se melko paljon, että siihen sitten tupsahti mies, joka ilmeisesti uskalsi "olla" ja se kelpasi. Ja kuulemma ravitsi ja paransi hänen haavojaan ja hän koki turvallisuutta. Minä myönnän, että halusin asioita meidän väliltä siivota pois, käsitellä, mutta tein sen pahan virheen, että aloin tonkia hänen kakkakasaansa, enkä omaani. Potuttaa tajuta tämä jälkikäteen.

Mutta olin aivan hukassa, kun hän ilmoitti jokin aika sitten ettei halua eikä pysty peilaamaan meidän suhteen asioita enää ollenkaan, koska se vie häneltä sen energian mikä kuuluu hänen mukaansa hänen lapsilleen ja tälle uudelle miehelle. Jäin aivan tyhjän päälle, tai onneksi en aivan - ammattiapu, oma muistiinpanopeilauspinta, tunteiden oksentaminen paperille tuhraten väreillä ja ystävien kuuntelevat korvat auttoivat minua peilaamaan itseäni sen verran, että tajusin vähitellen kääntää katseeni hänestä pois pois, päin omaa itseni sillä tavalla, että aloin tietoisesti kantaa vastuuta omasta elämästäni itselleni ja miettiä mitä hyviä asioita haluan. 🙂

Mitä hyvää haluan tehdä? Mistä nautin? Keitä haluaisin nähdä? Mitä hyviä asioita mun elämässäni onkaan, ja kyllä niitä sieltä pikkuhiljaa paljastuu ja uusia löytyy. Samalla tulee tehneeksi valintoja niiden ihmisten kanssa, jotka reagoivat tai jotka eivät reagoi hätääni. Samoin tulee rajanneeksi elämästään pois asioita, joita on tehnyt velvollisuudesta tai vain toisia varten ja jää energiaa tehdä asioita joista todella nauttii.

Mutta itselleen riittämisen peilauspinta, mikä se on? 😐 Oma itse? Ystävät ja muut läheiset? En tiedä tarkemmin, ystävilleni olen tosi kiitollinen siitä että ovat olleet olemassa.🌻🙂🌻

Kiitos jakamisesta! Näin sitä saadaan palasia kasaan itse kukin omaan palapeliimme...🤨

Pitkä parisuhde vaikuttaa persoonaan... Niinhän se on, että vanhojen avioparien sanotaan muistuttavan yhä enemmän toisiaan. Persoonamme muokkautuu jollain tavalla koko elämämme ajan. Toivoisi tietysti, että olisi puoliso joka saisi omat parhaat puolet esille. Vaikea sanoa minkälainen sitä olisi erilaisessa parisuhteessa, erilaisissa olosuhteissa. Pitäisi voida elää niin, että säilyttää hyvän tuntuman omaan itseensä ja tuntee olonsa hyväksi omana itsenään. Tässä auttaisi kun olisi ymmärtävänen puoliso joka osaisi kuunnella ja tukea. Kun pääsisi edes välillä lähelle tätä, ei tuntisi itseään nujerretuksi, tuntisi kunnioitusta ja arvostusta jolloin uskaltaisi paremmin kuunnella itseään ja ilmaista itseään. Oma sisäinen ääni kuuluisi itselle ja kumppanillesi. Kyllä tämä pettäminen saa itse kunkin miettimään oloaan ja elämäänsä uudella tavalla ja perusteellisemmin kuin ennen. Toivottavasti sitä löytää positiivisia asioita joita vahvistaa ja jotka antaisivat ravintoa jatkossa.

Antoisia itsensä etsimisiä toivottaen!

Hei.Minulle kävi niin pitkässä liitossa,kadotin itseni johonkin.Pidin huolta aina muista ja unohdin itseni.Tukiryhmien kautta olen taas löytänyt itseni ja oppinut rakastamaan itseäni🙂🌻.Ei kukaan muu hoida minua tai pidä minusta huolta,kuin minä itse.☺️❤️

Hei 🌻🙂🌻
Ehkä oikeutus omiin tunteisiin olisi keino, jolla myös oman itsen voisi parisuhteessa säilyttää.
Eilen huomasin konkreettisesti, kuinka minua vieläkin "säädellään" miehen toimesta: hän ajoi ensimmäistä kertaa työasioissa sen paikkakunnan ohi, jossa petturikumppani asuu. Sitten hän kertoi illalla, että tuli syyllinen, inhottava olo siitä.
Minä sanoin, että se on varmaan ihan luonnollista tässä tilanteessa.
Sitten jatkoin keskustelua sanoen, että olen pohdiskellut sitä, miten olen tässä perheessämme asettanut toisten tarpeet itseni edelle, hoivannut ja huolehtinut monesta asiasta ja se nainen ei ole tehnyt mitään muuta, kuin yrittänyt rikkoa perheemme.
Miehen reaktio sanomiseen oli, että vieläkö sinä sitä asiaa mietit ja hän sanoi sen hyvin halveksivan kuuloisesti.
Eli hänellä on oikeus tuntemuksiinsa ja niistä kertomiseen mutta minulla ei???
En jättänyt asiaa siihen, vaan totesin, että tuntuupa tuo sinuakin vielä vaivaavan.
Mielestäni parisuhteessa on MOLEMMILLA samanlainen oikeus kertoa asioita ja jakaa tuntemuksiaan.
Jos näin ei ole, siinä herkästi hukkaa itsensä ☹️