Pettämisestä vielä
Luin aikaisempia kirjoituksia pettämisestä eilen. Ne on järkyttäviä ja varmaankin vielä vaikeampia kokemuksia kun omani mutta tuntuu, että haluaisin jakaa kokemukseni ja saada siitä ”palautetta”.
Olen seurustellut nykyisen avopuolison kanssa kaksi vuotta. Suurin osa ajasta kului kaukosuhteen merkeissä, välillä oli 250 km. Heinäkuussa muutin samalle paikkakunnalle ja tietenkin samaan asuntoon hänen kanssaan. Sen jälkeen suhteessa on ollut paljon riitoja.
Avopuolisoni vastustaa henkeen ja vereen pettämistä. Häntä on petetty kaikissa aikaisemmissa suhteissa ja sen takia alussa hänen oli vaikea luottaa minuun. Tekemällä töitä luottamus kuitenkin löytyi ja olin siitä erittäin iloinen.
Viime viikon sunnuntaina hän tunnusti minulle, että hän oli pettänyt minua la-su yönä. Tuntui kuin maailma olisi romahtanut niskaani. En olisi ikipäivänä uskonut tätä ihmisestä, joka vastustaa jopa elokuvia, joissa petetään. Niin tärkeä asia se hänelle oli.
Olen itkenyt niin, että silmiini jo sattuu. Vaikka pettäminen on tietysti aina pettymys, tuntuu kuin tämä asia olisi tullut minulle täytenä yllätyksenä, koska en todellakaan olisi ikinä uskonut tätä hänestä. Ja koska hän itse tietää miltä tuntuu olla ”tällä puolella”, luulisi, että näin ei tapahdu. Näen, että hänelläkin on erittäin paha olla tämän asian kanssa mutta tuntuu, että nyt minulla on oikeus tunteisiini ja myös niiden ilmaisemiseen -loukkasi ne häntä tai ei.
En tiedä miten tästä eteenpäin.. Ongelma on se, että minua on petetty aikaisemminkin ja silloin nuorena sinisilmäisenä yritin antaa asian anteeksi mutta en siinä varmaan koskaan onnistunut. Loppujen lopuksi luottamuksen puute tappoi sen suhteen. Rakastan nykyistä avomiestäni yli kaiken, hän on unelmieni mies (lukuun ottamatta tätä tapahtumaa) mutta en haluaisi samanlaista kokemusta kuin aiemmin koin, enää kokea ollenkaan.
Olen lukenut aiheesta paljon keskustelupalstoilta ja lehdistä. Esimerkiksi monissa artikkeleissa sanotaan, että suhde voi selviytyä tästä ja anteeksi voidaan antaa. Mutta kertokaa minulle ihmeessä miten!
En osaa sanoa sinulle miten siitä selviäisit. Itse yritän unohtaa ja antaa anteeksi. Tai en taida olla aivan varma edes siitä, että yritänkö oikeasti antaa anteeksi🙄. Se sattuu niin paljon ja se loukkaa niin syvältä, että se ei hetkessä unohdu. Syyttää itseään ja etsii syitä. Aluksi etsin syytä kaikelle itsestäni, mutta myöhemmin olen tajunnut, että se on aivan turhaa.
Yritän itse selviytyä ja jatkamme parina, mutta vielä en ole siinä pisteessä, että voisin uskoa yhteiseen tulevaisuuteemme. Minua se menneisyys painaa niin paljon. Nyt hieman vähemmän, mutta aina välillä tulee hetkiä, jolloin ei pysty uskomaan, epäilee ja työntää toista kauemmaksi.. ja ihan vain suojellakseen itseään, että jos kuitenkin.
Uskon kuitenkin siihen, että ei kannata tehdä päätöksiä liian nopeasti ja uskon myös siihen, että uusi yritys kannattaa, vaikka se on vaikeaa ja se voi satuttaa sinua lisää, mutta toisilla uusi yritys voi toimiakin.🙂🌻🙄