Pettäminen toistui - en tiedä, mitä tehdä
Hei!
Olen lukenut näitä teidän tarinoitanne aika paljon ja huomannut, etten valitettavasti todellakaan ole yksin. Aika monesti petetty (ja pettäjäkin kai) päättää, että se oli viimeinen kerta. Mutta entä jos ei kuitenkaan ole? Minäkin uskoin, että mieheni olisi ottanut opiksi virheestään. Sitähän hän toistamiseen toisti. No, sama ”virhe” toistui sitten kuitenkin.
Meillä on takana pitkä yhteiselämä, ei lapsia. Miehelläni oli ikäkriisissään suhde toiseen naiseen, tämä tuntuu olevan aika tavallinen tarina. Yhdessä yrittämiseen kuitenkin päädyttiin, mies lopetti sivusuhteensa. Alku vaikutti lupaavalta, mutta sotkeutui epäluottamukseen ja jonkinlaiseen taisteluväsymykseen. Koetimme erossa oloa, mutta kaipasimme kuitenkin toisiamme ja halusimme antaa toisillemme vielä mahdollisuuden. Etäisyys tuntui tehneen hyvää, pystyimme keskustelemaan vapaammin ja minäkin viimein uskoin siihen, että virheistä voi oppia ja että sama ei toistu.
Mutta toistuihan se. Lyhyempi sekoilu, jonka mies itse tunnusti. Itse en osannut epäillä mitään, vaikka huomasin, että jotain on vialla.
Mies on taas katuvainen, ja tositositosi pahoillaan. Kyllä minä häntä uskonkin. Ja uskon siihen, ettei hän ehkä suunnitelmallisesti halua minua satuttaa. Ehkä hän on vain itsekäs eikä osaa oiken harkita tekojaan? Ja taas minä halusin yrittää vielä!!? 😟 En kuitenkaan tiedä, pystynkö ikinä enää luottamaan, tai haluanko edes luottaa. Kyllä minä miestäni rakastan vielä, mutta silti en tiedä, onko tässä enää mitään järkeä. Ajattelinhan, että yhden kerran voin yrittää antaa anteeksi, mutta toista enää en…
Haluaisinkin lukea muiden kokemuksia siitä, miten toimitte, kun pettämisen jälkeen kaiken piti olla hyvin (tai niin hyvin kuin voi olla siinä tilanteessa), mutta sitten kaikki toistuikin.
Hei kaikki, pakko antaa omakin mielipide tähän keskusteluun, kun osuu omalle kohdalle niin tarkasti. Olen itse 24v ja tyttö, jonka kanssa seurustelin on 21v. Tapasimme opiskelijapiireissä ja aloimme seurustelemaan. Kuitenkin vuosi sitten syksyllä hän petti minua ekan kerran kun joi aivan liikaa opiskelijatapahtumassa. Itse asuin tässä vaiheessa toisessa kaupungissa ja meillä oli etäsuhde. Sain kuulla tapahtuneesta vasta myöhemmin, jonka jälkeen erosimme. Kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen palasimme yhteen ja yritimme uudestaan. Tämän vuoden keväällä tyttö petti minua uudestaan ja aina oli ollut humalassa ettei muistanut tapahtumasta melkein mitään. Kuulin pettämisistä kesän lopulla, kesä oli mennyt todella hyvin... ☹️
Eihän humalatilaa kuitenkaan voi syyksi sanoa, vaan ihan on valintansa tehnyt. Jostain kumman syystä halusin edelleen yrittää, kun toinen sanoi että välittää minusta paljon ja kanssani on hyvä olla. Kuitenkin nyt syksyllä erosi minusta, koska ei voi luottaa itseensä. Nyt olenkin joutunut yksin painimaan tunteideni kanssa ja miettimään miksi annoin niin monta kertaa anteeksi ja miksi halusin edelleen uskoa ja yrittää vaikka oli niin monta kertaa satuttanut minua ☹️
Tyttö halusi vielä eron jälkeen kuitenkin olla kaveri, että ei kokonaan menettäisi minua, koska tuntee edelleen, että olen ainoa henkilö, johon hän voi luottaa täysin. Minulle itselle tilanne oli todella vaikea...marraskuussa katkaisin yhteydet kokonaan ja nyt asiat menee omalla kohdalla jotenkin eteenpäin. Edelleen kaipaan läheisyyttä ja pitkiä keskusteluja mitä kävimme, mutta mennyttä ei saa takaisin ja eteenpäin on pakko mennä.
Voimia kaikille, jotka painivat samojen ongelmien ja tilanteiden kanssa.🙂👍
Hei 🙂🌻
Ipez: tuollaista toistuvaa pettämistä on tosi vaikeaa antaa anteeksi. Olet nuori ja varmasti löydät rinnallesi sinun arvoisesi tytön.
Ero tekee kipeää mutta niin tekee toistuva pettäminenkin. Se syö pikkuhiljaa itsetunnon ja luottamusta ei saa helposti takaisin.
Kaikkea hyvää sinulle uuteen elämääsi 🙂🌻
Ajattelin tässä juuri, että hyvä jos muistan viime syksystä mitään. Silloin tuskailin, mitä tehdä. Uskottomuuden ei pitänyt toistua (koska virheistä voi oppia jne.), mutta se toistui. Minulla oli vielä jäljellä sitä lupaamaani tahtoa, miehellä ei ehkä tahtoa missään vaiheessa niin kovasti ollutkaan. 🙄 Sietämättömän tuskallista oli soutaa ja huovata, koettaa päättää että yrittääkö vielä vai luovuttaako viimein. Päätin sitten luovuttaa.
Luovuttamistakaan ei seurannut (ainakaan saman tien) suoranainen helpotuksen tunne, siitäkään huolimatta, että olin aika lailla lopussa. Tajusin kyllä, etten olisi jaksanut enää sitä avioliitossa yrittämistä, mutta tunteet eivät seuranneet suoraan perässä. Olin (ja jossain määrin olen vieläkin) masentunut ja voimaton.
Nyt kun eropäätöksestä on kulunut jo useampi kuukausi, näen kuitenkin kokonaisuuden paremmin, ja tiedän, että päätös oli oikea. Ansaitsen parempaa. 🙂 Meillä oli paljon hyviä vuosia, ja suren sen kaiken loppumista. Mutta se hyvä vain ehti tulla tiensä päähän, enkä olisi sitä takaisin saanut millään yrittämisen määrällä. Mies teki omat valintansa, joiden seurauksena minun oli tehtävä omani. Ehkä jossain vaiheessa alan nauttia sinkkuelämästä ja nähdä uusia kiinnostavia mahdollisuuksia ympärilläni. 😋
Pettäminen toistui jälleen kerran. En olisi uskonut että voisin olla täällä taas. Tällä kertaa vaimoni haluaa myös lopullisen ero ja sanoo suoraan ettei ole parisuhde-ihminen. Tämä siis 26 yhteisen vuoden jälkeen.
Eli olisihan nämä merkit pitänyt jo tajuta aikaa sitten. Lukioaikana seläntakana oli jo vilunkipeliä, armeija-aikana jo vakavempaa, opiskeluaikana panemista, lasten saamisen jälkeen hieman lisää, jatkuvaa huomionhakua, ”varasuhteita”, sometuttuja ja vaikka mitä muua, niin lopulta tilanteen paljastuttua ja kriisiydyttyä vuonna 2015 kaikkien pariterapioiden ja muiden jälkeen katsottiin ”vielä kerran” -kortti.
ja se kantoi tähän päivään asti.
Rakastan puolisoani. Hän on paras ystäväni, kumppanini, voimaantumiseni lähde, mutta tämä olisi nyt tässä. Ja kyllä harmittaa.
Vaikka vuodet ovat olleet vaikeita, niin mukana on ollut myös kertakaikkiaan ihania vuosia ja tekisin tämän kaiken myös uudestaan vaikka tietäisin lopputuloksen ennalta.
Avioero on haettu, ositussopimus tehty, nyt hakusessa uusi koti lapsille ja minulle. Itkettää, koen epäonnistuneeni, mutta toista ei voi muuttaa. Vaimoni tekee omat valinnat ja olen hämmästynyt, että kuljimme kuitenkin neljännes vuosisadan yhteistä matkaa.
Tiesin tämän uusiutuvan ja lupasin itselleni terapiassa 2015, että mikään ei tule vahingoittamaan minua, mutta tässä välissä oli taas niin hyviä vuosia, että se silti pääsi yllättämään. Itkut on itketty ja suuntana yksinäinen tulevaisuus. Jospa sitä joskus unohtaisi ja oppisi luottamaan ihmisiin.