Olen seurustellut poikaystäväni kanssa useamman vuoden. Rakastan häntä, ja meillä on hyvin pitkälti samanlaiset ajatusmaailmat ja tulevaisuudensuunnitelmat. Viime kesänä tunsin etääntyväni suhteesta, mutta asia jäi jotenkin roikkumaan, koska en oikein osannut puhua itseäni vaivaavista asioista. Halusin aikalisän, ja hän muutti syksyllä töihin toiselle paikkakunnalle. Ratkaisu ei ollut oikea, vaan ero pahensi tilannetta.

Kehitin ihastuksen itselleni, aloin piirittää tätä uutta tyyppiä ja lopulta päädyin lääppimään tätä (poikaystäväni kaveria) joka kerta, kun näin hänet humalassa – jos poikaystäväni ei ollut paikalla. Tämän pitemmän pettämissuhteen lisäksi olen muutenkin taipuvainen siihen, että ”liehittelen” muita miehiä, kun olen humalassa. Nyt suhde on ollut ohi usean kuukauden. Katumus ja ahdistus painavat. Olen suuren päätöksen edessä: kerronko tästä poikaystävälleni?

Välitän ja rakastan poikaystävääni. Minulla ON siis tunteita häntä kohtaan ja haluan hänen kanssaan yhteisen tulevaisuuden. Minulla näyttää kuitenkin olevan ongelmia puhua ajatuksistani (myös poikaystäväni usein pidättelee tunteitaan sisällään), ja teen asioita, joita en haluaisi tapahtuvan. Kun eniten tarvitsisimme toisiamme, työnnän hänet pois luotani – toimin juuri päinvastoin kuin pitäisi. Miksi?

En kuitenkaan näe, miten voisimme olla yhdessä, jos en kerro uskottomuudestani. Moni hänen tutuistaan tietää asiasta. Useat heistä varmaan jo odottavat, että milloin lähden poikaystäväni elämästä lopullisesti. Saisin kertomalla mielenrauhan itselleni ja poikaystäväni saisi tehdä lopullisen päätöksen siitä, haluaako hän olla kanssani vielä yhdessä.

Toisaalta en haluaisi satuttaa häntä, ja olenkin miettinyt, pitäisikö minun vain jättää hänet sanomalla että en rakasta häntä. Näin välttyisin tunnustamasta, mutta toisaalta hän saattaisi saada asian selville joka tapauksessa.

Tunnustaminen pelottaa, sillä en tiedä, miten hän reagoi siihen. Pelkään, että hän vetäytyy täysin omaan kuoreensa, eikä anna meidän suhteellemme enää uutta mahdollisuutta. Olen hakenut itselleni apua, mutta minun olisi pitänyt tehdä se jo aikoja sitten, sillä tilanne on jo näin paha. Minulla on heikko itsetunto, ja havahduin äskettäin myös siihen, että minussa on (?) läheisriippuvaisen piirteitä. Miten saan voimia kertomiseen ja sen jälkeisen ajan kestämiseen? 😭