Pettäjän syyllisyys
Lainaan tekstiäni toisesta ketjuta nimellä ”Pettäjä, miten selvisit”
Vastasin ninne näin:
”En ole selvinnyt enkä selviä. Petin miestäni 17-18 vuotta sitten, en edes muista vuotta, mtta tapahtuman kyllä. Olin nuori, tapahtumahetkellä kärsin keskivaikeasta masennuksesta, posttraumaattisesta stressireaktiosta, huonosta itsetunnosta yms. nämä ovat faktoja, mutta silti pelkkiä selityksiä. Kyse oli kertahairahduksesta hirveässä kännissä. Silloin tulin lopputulemaan, että en kerro aiasta, kävin tapahtuman jälkeen vuoden terapiassa, sain hoitoa masennukseeni yms.
En siis kertonut miehelleni, en vaan pystynyt, lähellä on ollut monta kertaa. Nyt koen, että on mennyt liikaa aikaa, olen salannut asiaa liian kauan, jotta voisin koskaa kertoa ja päästä pahasta olostani. Meillä on lapsia, en haluaisi rikkoa tätä, en haluaisi alkaa kaivelemaan vanhaa asiaa, käymään sitä läpi. Miksi tein niin? Ymmärrän, olin ihmisromu. Miksi salasin? Se onkin jo vaikeampi ymmärtää.
Asia vaivaa minua. Olen huono, epärehellinen, en ansaitse mitään, mitä minulla on. Saan kärsiä omaa elinkautistani omien typerien valintojeni takia. Jotkut aina jauhavat, että jos kerran pettää, pettää aina, paskanmarjat, sanon minä! Ei pidä paikkansa, olen siitä esimerkkinä. Pettäminen on ollut minulle niin karmea kokemus, etten todellakaan toista sitä enää koskaan, enhän pääse yli siitä ensimmäisestäkään.”
”Juu, liitto on hyvä, rakastan ukkeliani ja ukkeli minua. Olen miettinyt kertomista, en vaan pysty, en halua satuttaa vaikka olen satuttanut jo, vaikkei hän tiedä. Toinen syy on se, etten halua käydä sitä asiaa läpi, varmasti mieheni sitä haluaisi. Pelkään myös, että mieheni pitäisi koko yhteistä elämäämme valheena. Toisaalta, huono omatuntoni on koko ajan välissä, minun on paha olla. En ole kertonut tapahtuneesta edes ystävilleni, olen pitänyt sen sisälläni.
Tämä tekoni on jo sairastuttanut minut, kärsin yleistyneestä ahdistushäiriöstä (tosin olin jo lapsena usein ahdistunut eli kuuluu luonteeseeni) ja kärsin paniikkikohtauksista. Minun sisälläni on niin suuri ristiriita, kuinka olen saattanut tehdä niin ja kuinka olen saattanut pimittää asian? Olen selkeästi kasvanut aikuiseksi, en tunnista sitä typerää pentua, joka toimi,kuten toimi, en voi uskoa, että se olin minä.
Olen käynyt jopa kirkossa anomassa synninpäästöä, ei auttanut.”
Elikkäs tein nuorena Pahan virheen ja vielä pahemman, kun päätin salata sen. Sain silloin sellaisia neuvoja ja toimin niin. Asia painaa, kuin synti, mutta toinen puoli minussa haluaa viedä salaisuuden hautaan asti, kun kerran tälle tielle lähdin. Tuntuu, että kulunut aika on vaan pahentanut tekoani.
Kyllä ihminen vaan osaa olla niin loputtoman tyhmä. Kuinka helkatissa tällaisen asian kanssa voi elää?
Mitään haukkuja en kiitos välttämättä halua, olen kyllä ruoskinut itseäni tarpeeksi. Ehkä enemmänkin vertaiskokemusta ihmisiltä, jotka ovat pettäneet ja salanneet. Miten selvisitte? Kerroitteko tapauksesta kuitenkin vuosien/vuosikymmenten jälkeen? Pystyittekö jättämään asian taaksenne? Miten?
En ole pettänyt, olen kai niin pahan näköinen akka, ettei kukaan uskalla kahta kertaa katsoa.
Mutta koeta antaa itsellesi anteeksi. Enää ei kannata sitä kivikirkkoa purkaa, kun sitä on noin kauan rakennettu, tehtyä et saa tekemättömäksi.
Sinä, sen enempää kuin minäkään ei olla virheettömiä ihmisiä, niiden valuvikojen kanssa on vain opittava elämään, itsesääli ei auta, on mentävä eteenpäin, niillä taidoilla ja näillä kokemuksilla.
Jos kertoisit asian puolisollesi, mikä olisi lopputulos, lentäistkö helmat levällään pellolle, ero siitä paikasta? Murtuisiko puolisosi, ikivanhan taakan alle, jonka olemassa olosta hän ei tiennytkään. Siinä voisi särkyä, liian paljon hyvää. Sitä ei sydän sure, mitä silmä ei näe tai korva kuule.
Vaikka tuomitsen pettämisen, inhimillisesti ajatellen, olet jo rangasituksesi kärsinyt ja varmasti tiedät, että virhe tuli tehtyä. Tässä maasa on paljon pettäjiä, joiden teot ei ikinään paljastu, jotka ei mieltään vaivaa moisella asialla, sinulla sattuu olemaan se omatunto vielä tallessa.
Kertaalleen vielä
...jos elämämme eilistä ei olisi
olisi helpompi ymmärtää huominen,
mutta ilman eilista ei ole huomista.
Kiitos vastauksestasi. Niin, meillä on melko iso ikäero, mies käy kuudettakymmenettä. En tiedä mitä tapahtuisi, helvetti nyt ainakin olisi irti ja lapset saisivat kärsiä asiasta, joka on tapahtunut kauan ennen heidän syntymäänsä. Ukon suku on miesten puolelta ollut lyhytikäistä ja viinaanmenevää, ties vaikka tarttuisi pulloon tosissaan tai murehtisi itsensä hautaan. Voi olla, että rouva helminauhoineenkin heitetään pihalle, en tiedä.
Näin sitä ihminen muuttuu ja hänen arvomaailmansa muutuu. Olen ollut nuorena melkoinen hulivili, mutta tapahtunut on laittanut minut seinää vasten ja miettimään itseäni. Olen muuttunut paljon, tietoisesti. Jos olisin ollut silloin niin viisas, kuin nyt, olisin toiminut toisin.
Tältä puolelta aitaa, kun katsoo tätä pettämisasiaa on oppinut ymmärtämään paljon, puolin ja toisin. Itse en ole mustasukkaista tyyppiä, mutta tällaisena asioidenmärehtijänä en haluaisi kuulla, jos ukolla olisi ollut joku vastaava kokemus (joka oli kyllä joka tavalla hirvittävän huono, siinä ei ollut mitään hyvää).
Tässä muista syistä on heittänyt masennuksen pintaan, mikä on tämänkin asian nostanut mielen syövereistä, aivan kuin se olisi eilen tapahtunut.
Kuinkahan moni saa, elämästään huokaista ja monta kertaa,... kun silloin olisi ollut tämä järki ja se ulkonäkö, niin kaikki olisi toisin. 🙂🌻
onhan se kova syyllisyys, mutta tuon pahempaa ku ei ole tapahtunut; yrittäisin unohtaa ja nauttia nykyisestä hetkestä. 🙂
jos kerran haluat olla nykyisen kanssa, ei kai sitten ole mitään ongelmaa?
sanoinko jossain viestissäni sulle, että kerro pois, jos siltä tuntuu? - ja luulet että se ei vaikuta teidän suhteeseen.
MUTTA jos luulet että vaikuttaa; sitten sun pitää vain itse se syyllisyys kestää.
itse petin todella pahasti 1. aviomiestäni; en tuntenut syyllisyyttä ennen kuin vasta vuosien jälkeen. en ole pyytänyt anteeksi, vaikka hän ne sai tietoonsa.
nykyään olen toella pahoillani, että tein niin. - olin paska; mies oli todella hyvä minua kohtaan aina. .. eroa en kuitenkaan kadu, vaikka tiedän tehneeni tyhmästi loukatessani häntä pahimmalla mahdollisella tavalla.
ja mitä tulee nykyiseen eroon ja mun tekemisiin.... toki pahalta tuntuu, mutta en aio kertoa, jotta en loukkaa tulevaa EXmiestä enempää(vai onko sittenkin takana se, että en halua mustamaalata itseäni muiden silmissä...). - toki meillä vielä harkinta-aika; voihan vielä olla että tulen eron suhteen katumapäälle, sillä tämä 2. ero ei todellakaan ole ollut helppo toteuttaa ja käsitellä. -- mutta jos palattaisiin yhteen; en tiedä voisinko kertoa tästä ihastuksestani ja mitä olemme tehneet. tuleva EX olisi siis vielä halunnut jatkaa avioliittoa lasten takia. en näe sitä perusteellisena syynä - todellakaan.
tässä siis löysässä hirressä elelen.
Kiitos, elämänetsijä, viestistäsi. Tosiaan olemme asiasta puhuneet siinä toisessa ketjussa, jossa kyseltiin miten pettäjät ovat selvinneet.
Tämä asia on kovasti ahdistanut nyt juhannuksena, se pyörii päässä, kuin pakkoajatus. Sitten aina havahdun että hei, siitä on kohta 20 vuotta, anna olla! Ja mitä sanoisin miehelleni, kultsi, petin sinua parikymmentä vuotta sitten ja nyt ajattelin kertoa, jep,jep. Kyllä siinä ihmeteltäisiin, miten olen pystynyt salaamaan asian yms. ihmettelen kyllä itsekin.
Tosiaan, seurustelimme vasta, kun tämä ällö teko tapahtui, vuosi tai kaksi oltiin seurusteltu (kun en nyt vuotta tarkkaan muista). Muistan, että oltiin riidelty ja olin sinkkukavereitteni kanssa baanalla, muistan vielä senkin, että olin juuri laihduttanut 15 kiloa, joten kai sitten saatu huomio hiveli, en tiedä, on hatarat muistikuvat, olin onnistunut vetämään kunnon perskännit. Joku terapeutti sanoikin joskus, kun vuodatin asiaa, että kuulostaa enempi siltä, että olet joutunut hyväksikäytetyksi humalatilastasi johtuen. No, itsepä sellaiset humalat vedin.
Mietin tuossa, että oli kyllä maailman typerin teko, koska ei jäänyt edes hyvää muistoa vaalittavaksi. Ehkä jostain ihastumisesta tai rakastumisesta olisi jäänyt edes joku hyvä muisto, mutta tuollaisesta ei 😝