En tiedä, mihin pitkä viestini katosi sinulle Natskid. Ehkä se ei läpäissyt moderointia, vaikka en kyllä tiedä miksi, ehkä se vain katosi bittiavaruuteen. Kaikkien ihmisten mielipiteet eivät voi olla samat. Kaikki ihmiset eivät tee pelkästään hyviä ja moraalisia asioita. Tärkeää on että niistä saa ja voi puhua. Jos ne vain poistetaan eikä keskustelua syntyisi, mitä hyötyä tästä kaikesta olisi.

Kiitos kannustuksesta kasvamiseen Natskid. Uskon, että tällä kaikella oli suuri merkitys.

Olen käynyt läpi pitkän tien, jossa olen pohtinut tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni. Lapsuus oli vaikea, mutta en voi jäädä siihen kiinni ja toteuttamaan sitä samaa mallia aina ja aina vaan. On päästävä irti menneestä. Olen todennut, etten voi vaikuttaa muiden käytökseen ja valintoihin, mutta omaani voin. Elän Toista Elämää nyt.

Kiitos toivosta Auringonpilkku

Omalta osaltani minulla ei ole paljon enää tänne sanottavaa... Kaikki sanottava sanotaan nyt kahden ihmisen välillä.🙂👍

Laitan minunkin tarinani tähän jatkoksi vaikka te muut jo vähän niinkuin lopetitte keskustelun aiheesta. Hankin tunnukset tänne jo puoli vuotta sitten tämän saman tuskan kanssa pyöriskellessäni, mutta silloin tuntui, että ongelmani eivät ole tarpeeksi järisyttäviä, kun luin ihmisten hirveistä elämäntilanteista.

Siitä on jo 8 kk kun jäin kiinni aviomieheni pettämisestä. Lyhyesti: olin rakastunut työkaveriini, tunne oli molemminpuolinen, nautimme toistemme seurasta lähinnä työaikana, ja iltaisin kirjoittelimme sähköpostia. Suudelmia oli, mutta ei seksiä eikä salaisia treffejä. Suhde päättyi siihen että työkaverini lähti toiseen työpaikkaan. Luojan kiitos, näin jälkeenpäin ajatellen. Muuten olisi varmaan tuskaa tuotettu kaikille vielä enemmän. Yhteisestä sopimuksesta emme ole olleet yhteyksissä sen koommin. Kaipaan häntä edelleen valtavasti, joinain päivinä ajattelen rakastavanikin, vaikka en minä enää tiedä mitä se on... se rakastaminen. Olen hänelle kiitollinen siitä mitä sain hänen kanssaan kokea ja myös siitä että hän on minua niin kovasti ravistanut, että minun on ihan pakko ollut herätä ja alkaa tekemään elämälleni jotain.

Täälä puhuttiin valintojen tekemisestä ja kunniantunnosta. Minä en tosiaan älynnyt, en ottanut tietoiseen ajatteluun sitä, että avioliitossamme on jotain pielessä, ennen kuin olin korviani myöten rakastunut toiseen. Sen kyllä olen tiennyt aina, että itsessäni on jotain pielessä, mutta sekin on arkielämän rutiineissa helpompi ohittaa, - niinkauan kun ne rutiinit sujuvat - kuin ruotia omaa viallisuuttaan ja vajavuuttaan.

Olemme edelleen (tai ainakin toistaiseksi) mieheni kanssa yhdessä, koska meillä on perhe. Lapset on tärkein syy, miksi avioero ei ole vaihtoehto, ainakaan vielä, ennenkuin on katsottu tarpeeksi pitkään onko meistä vielä tähän. Meillä on takana 17 vuotta yhteistä taivalta, eikä sitäkään voi mitätöidä noin vaan. Miehessäni ei ole mitään vikaa, hän on rakastava aviomies ja loistava isä. Vuosien myötä meiltä vain huomaamatta katosi yhteinen. Kliseisesti: aloimme kasvaa eri suuntiin. Kun mieheni on työmatkalla, en kaipaa häntä muuten kuin avuksi arjen pyörittämiseen, kun hän tulee kotiin, en ole erityisen ilahtunut.

Muutama täällä kertoi kriisistä selvittyään, että nyt rakastavat toisiaan enemmän kuin koskaan tms. kuinka on lähennytty aivan erityisesti, kun on vihdoin tajuttu oman aviopuolison arvo ja kaduttu tekosiaan. Tiedättekö: minä en edes kadu. Olen tätä paljon ajatellut, että pitäsikö katua, mutta en koe että olisin voinut tehdä toisin (vaikka teoriassa tietysti olisin). Siitä olen pahoillani, että olen aiheuttanut hänelle niin suuren tuskan. Hän sanoi, että tämä on pahempaa kuin hänen vanhempiensa kuolema. Siitä olin erityisen järkyttynyt, koska olen hänen rinnallaan surrut nuo molemmat menetykset. Ja nyt olen aiheuttanut hänelle jotain vielä tuskallisempaa 😞

Me emme ole mieheni kanssa puhuneet asiasta sitten viime syyskuun. On vain puhuttu minun masentuneisuudestani, ja mitä sille pitäisi tehdä. Hän itse sanoi, ettei halua kuulla enempää siitä toisesta miehestä/minun suhteestani häneen. Toisaalta hän on vaatinut myös ehdotonta rehellisyyttä. Minua vaivaakin se, että mieheni ei tiedä kuinka tärkeä tuo toinen minulle oli ja on. En haluaisi repiä haavoja auki, mutta se, että minulla on voimakkaita tunteita ja paljon ajatuksia, joista hän ei tiedä mitään, tuo välillemme etäisyyden. Olen vain odottanut että tämä menisi ohi, niin sittehän sitä ei enää tarvitsisi ottaa puheeksi. Mutta toipuminen (tunteiden viileneminen toista miestä kohtaan ja uudelleen syttyminen omalle miehelle) on ollut niin h i d a s t a , että aina en tiedä onko mitään edistystä tapahtunutkaan.

Tänään ahdistuin kun tajusin, että kohta on toukokuu ja kesäkuu. Juuri silloin viime vuonna oli romanssi kuumimmillaan toisen miehen kanssa. Että jumalauta siitä on kohta vuosi ja minä vieläkin kaipaan sitä niin!! 😭 😠

On kuitenkin vähän tapahtunut edistystäkin. Pitää vain uskoa, antaa ajan kulua ja toimia niin, että pääsee sitä kohden, minkä on suunnakseen valinnut. Järjellä tiedän tämän.

Voiko mies olla ystävä naiselle?

Olen ollut avioliitossa 25v. Olen elänyt aina ajatuksena vihkikaavan mukaan " tahdon ". Ihastuin ja juovuspäissäni menin miehen sänkyyn hyväiltäväksi, en yhdynnäksi. Siinä purkauduttiin molemmat puhuen omien avioliittojemme vaikeuksista.
Nyt mietin petinkö mieheni? Mieheni ei tiedä vielä ainakaan, mutta sekin vaara on. Tätä ei ole tarkoitus toistaa enään. Mutta voiko mies olla naiselle ystävä? Jolle voi vain puhua omaa pahaa oloaan. Sillä minulla ei ole edes naisystävää.
Onhan siinä vaaransa. Jos oltaisiin kumpikin vapaita, olisimme todennäköisemmin enemmän kuin ystävät.

Jos tämän joku lyttyyn painaa, olen yksinäinen ja onneton. Pusken sitten töitä enemmän, unohtaakseni.

Kyllä kai mies voi naiselle olla "vain ystävä", ainakin olen kuullut sellaisesta. Omalla kohdalla olen todennut että se ei onnistu, enkä enää yritä itseäni harhauttaa uskottelemalla, että se olisi mahdollista. Ainut mahdollinen miespuolien ystävä minulle on homomies. Pari sellaista ystävää minulla onkin, he ovat luotettavia ja turvallisia 🙂

Nuorempana tunsin itseni huonommaksi ja ajattelin että olisi opittava olemaan miesten kanssa kaveri ja ystävä.Nyt ajattelen, että naiset, jotka siihen pystyvät ja joille se on luonnollista, ovat vain jotenkin erilaisia kuin minä. Rempseitä? vähän äijämäisiä?

Toki olen kaveri aviomieheni kavereitten kanssa, mutta heitä en tapaile kahden kesken, eivätkä he ole henk.koht. ystäviäni. Miesten kanssa voi hyvin olla myös työkaveri, vaikka siihen yhteen nyt meninkin rakastumaan. Mutta se oli kyllä ensimmäinen kerta, ja minulla on vuosikausia ollut muita mieskollegoita, joiden kanssa ei ole ollut mitään "ongelmaa". Mutta eivät hekään minun ystäviäni ole.

Aviomieheni on sitä tyyppiä, jonka on helppo olla naisten kanssa kaveri. Sitä tyyppiä oli myös tuo mainittu ex-kolleegani, johon rakastuin. Miten katellinen olinkaan niille naisille, jotka ovat hänen ystäviään! Samalla epäilin heitä lesboiksi 😀 , itse tiesin, etten ikinä kykenisi olemaan hänen kanssaan "vain ystävä".

Meitä on siis moneksi. Voithan Hertta kokeilla rajojasi, josko ystävyys miehen kanssa onnistuisi, mutta suuri riski siinä kyllä on kun on jo petin puolella käyty... Ole itsellesi ja aviomiehellesi rehellinen, vaikka se tekisi kipeää!! Sanoo hän joka ei siihen itsekään pysty, mutta tietää silti, että se olisi oikein. Tsemppiä! 🙂🌻

Hei Hertta ja muut aiheesta kirjoittaneet!
Kysymyksesi siitä, että voiko nainen ja mies olla ystäviä. Olen itse siihen naisryhmään kuuluva nainen, jolla on ollut aina miehiä ystävinä. Olen monta kertaa kokenut sen, että mies on tosi lähienen ja hyvä ystävä. Tykkäsin niistä ja ajattelin joskus eroottisiakin asioita niistä miehistä. Ja moni kaveri luulikin, että seurustelin ja harrastin seksiä niiden kanssa, mutta sepä ei ole totta. Me ollaan juteltu tosi henkeviä juttuja, ajeltu autolla, juotu kahvia ja käyty jopa elokuvissa. Aina ajattelin heistä, että oisko tosta minulle kuitenkin kumppanikseni. Tulin aina ja jokaisen kohdalla siihen tulokseen, että tuo ei ole minun tyyppiäni rakkaussuhteessa olemiseen. En siis voinut kuvitellakaan oikeasti heidän kanssa harrastavani seksiä. Ja siinä on se ero ystävyyden ja kumppanuuden välillä minulla ainakin. Nyt olen elänyt parisuhteessa pitkään ja nykyään paras ystäväni on mieheni, mutta sillä erotuksella että ei pelkkä kaveri. Ainoa ketä olen kunnolla rakastanut ja välittänyt siitä. Tunteet ovat paljon syvemmät. Joskus ajattelen siltikin miehestäni, että aivan sama onko tossa vai eikö. Mutta onneksi on mennyt ohi pian. Olen myös ihastunut joihinkin muihin miehiin suhteeni aikana aivan korviani myöten. Mutta en ole pettänyt; en ole edes halannut tai suudellut niiden kanssa. Olen pitkään ja hartaasti välittänyt, kaivannut, unelmoinut ja ikävoinyt. Mutta järki on onneksi voittanut joka kerta. En ole lähtenyt pettämään miestäni, koska olen huomannut, että mieheni on ehdottomasti paras kaikista. Ja en kai niin tyhmä ole, että miestäni alan huonomapaan ainakaan vaihtamaan.

Joskus kauan aikaa sitten sanoin, puolileikilläni, että erotaaan. Mieheni sanoi, että erotaan vaan, kun otat puolet veloista mukaan. Sellaista se on yhteisessä yrityksessä kun ollaan. Olemme kehittäneet yritystä, milläs kuin välillä velkaa ottaen.
Poika sanoikin muutama vuosi sitten jo, että sehän vain vahvistaa liittoamme.

Ovat he nähneet ja kuulleet riitojamme. Senkin he ovat kuulleet, etten minä korvaamaton ole. Ei se mitään, mutta enkö minä ole lapsille ainut oikea äiti.
Lapset ovat olleet minulle varmaan läheisempiä kuin oma mies.
En ole mikään pulmunen ollut. Mutta ei mieskään mökötyksillää jaa rakkautta.
Enkä varmasti ole puolta sanaa sanonut. Siinä saa vaimo pyydellä anteeksi, vaikka ei tunne sanoneensa mitään väärää. Missä sitten on ajatukset, kun olet " haarat levällään " sängyssä. Mieli tekisi sanoa, että minulla on " päänsärkyä ", ei nyt.
Mutta tiedät ettei tilanne ainakaan sillä parane. Miksi kutsuisi sitä, ( vaikka on miehiä lukemassa ) minusta kaikki tämä on raiskausta. Minä ainakin itken hiljaa.😭

En tiedä miksi en tunne nyt suurempaa pahaa oloa siitä, että sain vain olla hänen vieressään. Tunsin , että minua kunnioitettiin tilanteessa, jossa sain itse määrätä, mikä on minun rajani. Tähän kappaleeseen löytyy selitys aikaisemmin kirjoittamaani tekstiin viestiketjussa.

Olemme tavanneet kerran sen jälkeen kahvia juoden. Haluamme pitää yhteyttä, vaikka käydä joskus syömässä. Meillä on kuitenkin muisto sydämessä.
Minulla on velvollisuus kotona. Minulla on rakkaat lapset, jotka ovat jo lentämässä maailmalle. Ja se liittomme vahvistus - velkapotti.

Tulevaisuudesta en tiedä, miten sen on tarkoitus mennä. Mutta jos minulla pohja pettää tiedän ainakin, että minulla on yksi henkilö joka on tukenani. Ja ensimmäisenä ei tule sänky mieleen.

Tuntui mukavalle kirjoittaa ajatuksiaan. Sillä ne todelliset arkunkantajat ovat vähissä.🙂🌻

Luin viestiketjun läpi ja heräsi ajatuksia. En tiedä lukeeko Netta tai outokainen enää näitä, vaikka heillekin vastaan. Keskustelu on ollut monipuolista ja asiallista. Kriisien keskellä olijoita kuitenkin asiallisetkin kommentit saattavat satuttaa.

Oleellista on haluta itse muutosta - havahtua todellisuuteen. Siksipä en epäile, etteikö Netta voisi muuttaa käyttäytymistään, kun on ymmärtänyt haluavansa niin tehdä. Kaikki ihmiset tekevät elämässään virheitä. Nuorena elämä on kovin mustavalkoista, iän karttuessa mustan ja valkoisen väliin sopii harmaasävyjäkin. Täytyy myös ymmärtää antaa anteeksi, jos toinen on tehnyt virheitä ja aidosti haluaa niistä päästä eroon. Enempää ei kannata rikkoa kuin on tarpeen.

Itse olen taipuvainen ajattelemaan samoin kuin outokainen myös monista muista asioista, jotka voivat jättää lähtemättömät haavat toiseen: toista kannattaa suojella liian pahoilta asioilta, lopettaa loukkaava käytös, unohtaa asia myös itse ja käydä asia mieluiten jonkin muun ulkopuolisen kanssa läpi. Outokainenhan kertoi, että hän ei aio kertoa pettämisestään. Joissakin liitoissa se on varmaan oikea valinta, niin tuntui olevan outokaisellekin. Kun pettäjä on halunnut muuttaa käyttymisensä ja lopettaa pettämisen, ei kaikissa tilanteissa ole järkevä kaataa tätä tietoa toisen niskaan. Kertomisella voidaan aiheuttaa toisessa ehkä vuosien masennus. Toisessa liitossa oikea ratkaisu on kertoa ja käydä kriisi läpi yhdessä. Varsinkin silloin täytyy niin tehdä, jos onnea ei voi palauttaa kun ei voi virhettään antaa itselleen anteeksi ja unohtaminen tuntuu ylivoimaiselta. Silloinkin voi miettiä kertomista ulkopuoliselle. Paljastus on joka tapauksessa syyttömälle puolelle raskas. Asiat eivät siis ole yksinkertaisia. Se mikä toimii toisella, ei toimi toisella. Jokainen parisuhde on omansa, ja kuka tietää paremmin selviytymiskeinot kuin parisuhteessa olijat. Palaan kuitenkin oleelliseen: oleellista on lopettaa loukkaava käytös, muuttua ja alkaa panostaa omaan parisuhteeseen.

Elämä ei ole jatkuvaa rakastamista vaan se on tahtoa rakastaa. Tämä tahto sitouttaa parin toisiinsa ja antaa varmuuden, että toinen ei lähde vaikka tässä nyt vähän riidelläänkin. Mutta riidat pitäisi pystyä sopimaan, pyytää anteeksi. Sen jälkeen niitä asioita ei enää kaiveta missään tilanteessa.

Parisuhde on kuin kukka. Kukkia pitää kastella. Jos menee kastelemaan vain naapurin kukkia, oma kukka kuolee. Jos taas koko ajan vertailee, onko tuo naapurin kukka omaani kauniimpi, kauniimpia löytyy aina. Aina jossakin naapurissa kukka kukkii paremmin, sitä olisi hauskempi kastella kuin omaansa. Mutta sittenpä kannattaa pysähtyä miettimään miksei kukkani näytä kukkivan, olenko lannoittanut kukkaani oikein, olenko hoitanut sitä, puhunut sille. Jos lannoitus on unohtunut, asia kannattaa korjata. Oma kukka pitäisi olla kaiken vertailun yläpuolella.

Niinpä parisuhdetta pitää hoitaa, muuten se kuolee. Kasvetaan kliseisesti eri suuntiin, kuten jossain viestissä oli sanottu. Te jotka kipuilette kriiseissä ja yritätte löytää ulospääsyä, oletteko kokeilleet ehdottaa yhteistä reissua johonkin, opetelleet puhumaan muustakin kuin kriisistä, opetelleet huomioimaan toista, pukeutuneet kauniisti myös kotona vain toista varten, varanneet aikaa vain toisillenne. Toistenne huomioiminen tulee varmasti takaisin. Vaatia ei kannattaisi. Kullakin meillä on ollut menneisyytemme, lapsuutemme ja mallimme elää. Toista ei voi muuttaa, itseämme voimme.

Onnellista elämää teille kaikille - entistä vahvempina!

Aries kirjoitti 26.1.2009
Luin Aries kirjoituksesi moneen kertaan.
Olen itse joutunut puolisoni pettämäksi ja vielä niin, että olen saanut (joutunut) omin silmin näkemään kaiken. Eikä tuossa tapahtumassa vielä kaikki. Tuon tapahtuman jälkeen on tullut esiin asioita mitä hän on tehnyt vuosia yhteen muuttamisemme jälkeenkin. Hänen mielestä niin mitättömiä, mutta parisuhteeseen kuulumattomia toisen osapuolen kanssa salassa tehtyjä asioita ja ennen kaikkea minun itsetuntoa latistavia. Itsetuntoni on niin alhaalla etten sanoin osaa kuvata ja minua on nöyryytetty yhteisten tuttujen ja ystävien edessä pahimmalla mahdollisella tavalla.
Olemme edelleen yhdessä, mutta taival on ollut vaikeaa omalta osaltani, joka on vaikuttanut myös puolisooni.
En vieläkään vuosien jälkeen pysty luottamaan puolisooni vaikka hän kuinka vannoo uskollisuuttaan. Kaikilla ei ole sama uskollisuus käsite, enkä ole pystynyt selvittämään vuosien aikana mitä hänelle merkistee sana uskollisuus. Itse olen yhtä ehdoton uskollisuudessa kuin sinä Aries. Siksipä tuntuikin hienolta lukea miehen kirjoitamana mitä uskollisuus tarkoittaa ja että löytyy miehiä joille uskollisuus on pyhä asia. Olen omassa mielessäni rakentanut miehistä käsityksen ettei löydykään sellaista miestä jolle uskollisuus olisi yhteiselämän pilari. Olen kärsinyt unettomuudesta ja jatkuvista painajaisista (näkemästäni) näiden vuosien aikana, jotka ovat veroittaneet jaksamista ja varsinkin nyt viimeisen puolen vuoden aikana. Tämä kevät on ollut niin vaikea, että olen joutunut miettimään miksi minun pitäisi jatkaa tätä yhteiseloa. Olen pyytänyt puolisoani kertomaan miksi hän toimi kuten toimi, mutta siihen en saa vastausta. Lisäksi hänellä on suunnaton tarve suojella kumppaneitaan ja varjella heidän elämäänsä, vaikkakin hän näkee minun elämänhalun valuvan mutaan. Tämä vastausten puute on ajamassa meitä erilleen minun toimesta vaikkakin olemme olleet jo lähes 10 vuotta yhdessä pahimman tapahtuman jälkeen. Jostain syystä olen uskonut, että tapahtumat unohtuvat, mutta toisin on käynyt. Koen syyllisyyttä myös siitä, että puolisoni elämäkin on minun rajoittamaa, kun uskollisuus on minulle niin tärkeää. Olen päätynyt itsekkäästi ratkaisuun, että oma terveyteni on elämäni tärkein asia ja tämän kevään-kesän aikana teen päätöksen yhteiselostamme. Toivon Aries, että sinun elämänarvoihisi kuuluu jatkossakin tuo kirjoituksessasi mainitsema uskollisuus. Aurinkoista kevättä ja kesän odotusta!

Hei, voimaton.

Olen mies, jolle uskollisuus on tärkeää, tai ainakin on ollut tärkeää.
Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja naimissa 10 vee.

Vaimoni on ns. pettänyt useasti ja aktiivisesti eri tilnteiden mukaan.
Nykyisin tiedän suurimmat syyt johtuvan lapsuuteen ja nuoruuteen ym...

Itse olen ollut jostain syystä `uskollinen` vaimolleni. Olen ajatellut pidemmälle ja todennut tuottavani hänelle häpeää ja tuskaa ja itselle huonoa oloa ja huonoa omatuntoa, jos olisin jonkun muun kanssa. Edes salassa.

Tarina olisi pitkä ja liian raskas varsinkin loppua kohden, joten ei sen enempää siitä.

Mutta uskollisia miehiäkin on!

Vaikka `joutuukin´ sanomaan ei kaunottarille, vaikka on vaimon `lupa`...

tämä on tärkeä ketju.

sain tietää, että miehelläni on toinen nainen (eri maassa) n kolmisen viikkoa sitten.
siitä lähtien elämäni on ollut ihan helvettiä, olen ollut psykiatrisella osastolla ja syön
rauhoittavia. on vaikea ymmärtää mitä helvettiä tapahtuu.

miehen kanssa on käyty kaksi kertaa pariterapiassa mutta ei siitä ole mitään apua.
mies aikoo jatkaa suhdettaan hampurilaiseen naiseen. minä sanoin että siinä menee
minun rajani, eroan hänestä, en voi kilpailla jonkun toisen kanssa. kerran olen aidosti
kohdannut mieheni, tuntui että sain kontaktin mutta yleensä tapaamiset ovat pelkkää
riitelyä. toisaalta, emme ole juuri avioliittomme aikana riidelleet, sekin on sellainen
asia jota pitäisi opiskella.

tavallaan ymmärrän miestäni, onhan meidän parisuhteessa ollut ongelmia mutta sitä,
että hän silti haluaa valita sen toisen, sitä on vaikea ymmärtää. en ymmärrä sitä että
hän ei halua selvittää ongelmia - ollaanhan tässä oltu neljä vuotta naimisissa ja
sitouduttu myötä- ja vastoinkäymisten edessä tahtoa rakastaa. mieheni sanoo, että
aikoo tästä oppia sen, ettei enää ikinä petä ketään, mutta miten se on mahdollista kun
hän koko ajan jatkaa suhdettaan toiseen naiseen, jatkaa pettämistään? hän sanoo,
että siinä toisessa naisessa on sellaisia asioita, joita ei ole minussa ikinä nähnyt.
kyllähän minä näen sen, olisihan tuolla minullekin tarjolla miehiä, joissa on sellaisia
ominaisuuksia, joita miehessäni ei ole, mutta en minä silti ole miestäni vaihtamassa
siksi että on parempaa irtokarkkia nurkan takana tarjolla.

tää on ihan helvettiä.

Olen pahoillasi puolestasi, mitä joudut kokemaan. Anna itsesi tuntea pahat olot, kaikilla tietty on omat selviytymiskeinot, mutta jos pystyt ja haluat, puhu läheistesi kanssa kaikki mahdollinen, pään tyhjentäminen tekee tilaa uudelle. Olet vielä ajallisesti vaiheessa, missä ei välttämättä usko siihen, että joskus voisi vielä olla paremmin, mutta usko pois, niin käy kun jaksaa itse tehdä töitä sen eteen.

Parisuhteessa ei tarvitse olla kummempia ongelmia, että toinen lähtee pettämään. Kyse saattaa olla ihmisen omasta kriisistä, jota hän lähtee selvittämään tällä tavoin. Oletko saanut terapeutilta yms apua tilanteen käsittämiseen? Siis ihan itsellesi?

Miehesi tuntuu olevan itsekin asiassa sekavassa vaiheessa. Hän ei ole valmis terapiaan eikä luopumaan toisesta: koita pitää rajat niin hyvin kuin pystyt. Eli suhde toiseen jatkuu->suhde sinuun on poikki. Kenenkään ei tarvitse olla varasijalla. Ja ymmärtämiselläkin on rajansa! Ole reilusti vihainen. Tietysti väkivallattomasti.

Mielessä tietysti voi pyöriä koko ajan asiat, että mitä suhteenne aikana oikein tapahtui, mitä hän loppuviimeksi elämältä haluaa, kaikenlaista. Itsellä kävi ainakin niin, etten enää oikeasti ymmärtänyt toisen ajatuksia. Kaikki meni sekavasti. Joten, paras mitä voit tehdä: pidä itsestäsi ja omasta pääkopastasi huolta.

Kirjoittele lisää voinnistasi!

saimme tehtyä sellaisen päätöksen, että emme tapaa toisiamme kuukauteen... tosin
mies lähti saman tien Hampuriin toisen naisensa luo "selvittämään ajatuksiaan",
"ottamaan tunteistaan selvää"...

tämä jäähy tuntu minusta sikäli hyvältä että nyt ei tarvitse käyttää kaikkea energiaa
aggressioon ja itsetuhoiset ajatukset ovat vähentyneet. mutta mitä minä haluan, sitä
en todellakaan tiedä. itselleni avioliitto on iso ja vakava asia. vanhempani erosivat,
kun olin jo aikuinen, mutta se oli minulle tosi kipeä paikka. silloin uskoni rakkauteen
romuttui ja päätin etten koskaan mene naimisiin.

toisin kuitenkin kävi kun tapasin tämän miehen. hän tuntui erilaiselta kuin aikaisemmat
mieheni, hän ei ollut pelimies vaan luotettava, positiivinen ja jalat maassa. ja nyt
kuitenkin on pettänyt minua ja varmaan tälläkin hetkellä pettää.

minun on vaikea päättää että haluan erota hänestä, niin vahva on minun
avioliittolupaukseni. toisaalta välillä ajattelen, että paskat, jos mies on tollainen
pikkupoika että lähtee heti makeamman tikkarin perään niin menköön. että hän ei ole
minulle tarpeeksi arvokas. mutta en tiedä. en tosiaan tiedä mitä aion tehdä.

nyt yritän kuitenkin keskittyä itseeni, se kai lienee tärkeintä. hän sai minut vajoamaan
todella mustaan ja pimeään enkä halua sinne enää.

Huh, tilanne voi miehesi kohdalla mennä vielä ihan mihin suuntaan vain... Tiedän omasta kokemuksesta, jota en tähän tietyistä syistä nyt kirjoita...

Mutta itse huomasin, että elämäni olisi pysähtynyt, jos olisin nimenomaan laittanut sen energian häneen, joka oli pirstonut kaiken eikä edelleenkään tiedä missä menee. Minä tein päätöksen, että minä haluan tietää missä itse menen, ilman muiden vaikutusta. Ja pikkuhiljaa hyvältä näyttää! Tällä koitan rohkaista sinuakin.

Ymmärrän hyvin, kuinka pidät avioliittoa tärkeänä. Itse olin avoliitossa, mutta rinnastin sen yhtä tärkeäksi, koska olimme sitoutuneet toisiimme vakavasti, tai siis niin minä hölmö luulin. Jouduin vakavasti punnitsemaan, yritänkö roikkua ajatuksessa, että tästä täytyy pitää kiinni vai teenkö niinkuin sydämessä parhaalta tuntuu ja mikä on itselleni tervehenkisintä. Onneksi olen saanut läheisiltä paljon tukea, ihmiset jotka ovat kannustaneet suhteemme aikana kaikessa, ovat osanneet nähdä uuden tilanteen, eivätkä onneksi ole jämähtäneet ajatukseen, että tottakai teidän pitää yrittää...

Minäkin luulin, että tämä mies olisi erilainen kuin muut. Edelleen tavallaan uskon, että onkin, ja se minua surettaa vieläkin enemmän. Että hän ei itse arvostanut itseään niin paljon, että olisi jättänyt kaiken tuhoamatta...

Jossain muistan sanottaneen, että eropäätöstä ei kannattaisikaan tehdä hätiköiden. Älä painosta itseäsi päättämään, anna itsellesikin aikalisää, keskity pieniin asioihin mitkä pitävät arjessa kiinni. Ja jos hänen ajattelemisensa/yhteydenottonsa tms. aiheuttavat ahdistusta ja vievät takaisin pimeään, niin silloin on taas aika ottaa etäisyyttä. Tottakai asiat myllertävät pitkään mielessä, mutta itse esimerkiksi jouduin tekemään seuraavaa alkushokissa: nukkumaan mennessä mieleeni alkoi tulla mielikuvia miehestäni ja toisesta naisesta yhdessä, sain siitä niin ahdistusta, että aloin pelätä sitä, etten pysty enää nukkumaan omassa sängyssäni. Teinkin niin, että jos ajatukset alkoivat riivaamaan mieltäni, nousin pois, siirryin muualle, vaikka keskellä yötä aloin tekemään muuta ja menin nukkumaan vasta kun rauhoituin. Nyt asia ei tuota enää ongelmaa ja pystyn hyvin unin nukkumaan.

Toivottavasti saat viesteistä jotain apua
🙂🌻

Heipä hei..

En nyt voi sanoa että minulla olisi kokemusta pettämisestä, enkä muutenkaan ole kovin kiinnostunut asiasta.. mutta tämä keskusteli herätti ajatuksia. Täällä on paljon puhuttu puolesta ja vastaan, tuomittu, mutta myös tullut esille paljon hyviä ajatuksia.

Taposta, murhasta... voin olla varma. Se on väärin ja tuomittava teko. Minä uskon että ne jotka ovat pettäneet, ovat rangaistuksensa saaneet jo, ehkä enemmänkin. En halua tuomita ketään, sillä jokaisen kokemus, teko on erilainen. En tiedä onko viisasta kertoa puolisolle pettämisestä. Minusta sekin riippuu aivan ihmisten parisuhteesta ja ihmisten luonteesta.

Mutta muistan että Raamatussa on kohta jossa Jeesuksen eteen tuotiin nainen joka oli pettänyt miestään eli tehnyt aviorikoksen. Mitä Jeesus sanoi.. "Se joka on täysin viaton""Mene rauhassa, äläkä enää syntiä tee."

Jos todella oivaltaa mitä on tehnyt, kuinka on toista ihmistä satuttanut, kuinka väärin se on tehty. On myös sanonta.. "Pyydä anteeksi, anna anteeksi ja unohda." se on hyvä sääntö parisuhteessa.

On myös sanottu "Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa omassa silmässäsi hirttä?"

Pettäminen on väärin. Mutta minun tehtäväni ei ole heittää ensimmäistä kiveä, sillä en ole itsekään täysin synnitön ja erehtynyt tekemään elämässä virheitä. Ne virheet eivät ehkä liity pettämiseen, kavaltamiseen tai murhaan, mutta väärin olen minäkin tehnyt, pyytänyt anteeksi, saanut anteeksi ja unohtanut. Älkää kivittäkö ihmisiä vaan antakaa anteeksi vaikka kuinka sattuisi. Mutta antakaa anteeksi myös itsellenne. Ja ne jotka ovat väärin tehneet, katukoot, ja parantakoon tapansa.🙂

kiitoksia kalpeakaiku. tässä sitä mennään päivä kerrallaan. ja ylihuomenna äkkilähdöllä
etelään!

on aika keskittää energiat itseen!

pohdin tietysti koko ajan että jäädä vai lähteä, jäädä vai lähteä. ajatukset vaihtelevat
koko ajan. mutta erokaan ei tunnu enää niin kamalalta vaihtoehdolta vaan uudelta
mahdollisuudelta.

saa kattoa nyt miten tässä käy... mutta nyt jo positiivisemmalla meiningillä olen, kiitos
kalpeakaiku🙂