Hei,

Kerrot, että olet pettänyt useasti. Oletko hakenut hyväksyntää, halunnut valloittaa - vai millaisia tuntemuksia sinulla on ollut? Oletko kokenut olevasi olemassa vain, kun saat jonkun valloitettua?

Äitini kertoi juuri vähän aikaa sitten, että isäni oli aikoinaan sanonut, ettei niistä naisista sinänsä välittänyt, vaan tärkeää oli se valloittaminen (tapahtumista on yli 30 vuotta...). Ilmeisestikin tunne, että onnistuu, on viehättävä, joku haluaa. Itselleni on vain jäänyt sisälle noista ajoista perustunne, että miehet pohjimmiltaan ovat epäluotettavia ja sitä kautta mustasukkaisuutta omaan suhteeseen.

Hienoa, että pohdit valintojasi. Miten tahansa käykin, sinä olet vahvoilla, kun tutustut ihmiseen, joka itse olet.🙂🌻😴🙂👍

Siinäpä sinulle miettimistä!

Nyt tulee tylyä tekstiä - pidä kiinni!

Jostakin syystä en ota kirjoitustasi oikein vakavasti. Olisikohan mahdollista, että haet teoillesi anteeksiantoa ja hyväksyntää täältä?

Minun asemassani epäily on ainakin minun mielestäni sallittua olenhan itse joutunut vaimoni pettämäksi.
Hänkään ei ollut ihan sattumoisin ja vahingossa asialla eli tapahtuma ei ollut ainutkertainen.
Hänen ensimmäinen avioliittonsa oli ollut lähes jatkuvaa pettämistä ja pettäjä oli hän (tuo oli asia, jonka sain tietää liian myöhään).
Sama toistui tässä nykyisessä, vielä toistaiseksi kasassa olevassa liitossa, mutta tähän liittyy nyt jo hyvin paljon muutakin. Paljon sellaista käytöstä, jolla saa parisuhteessa sen kiltimmän osapuolen elämän täysin pois raiteiltaan.
Minun vikani taas on liiallinen kiltteys ja hyväuskoisuus, tosin sen aika on nyt ohi.
Kaiken ahdistuksen ja synkkyyden keskeltä näen jo valoa!
Uskon lujasti huomiseen, enkä pelkää, vaikka joutuisin viettämään sen yksin.
Niin, kyllä minäkin räjähtelen, mutta olen huomannut, että se on vain nurkkaan ahdistetun "rotan" reaktio (nurkkaan ahdistettu rotta tulee silmille - ihan oikeasti).
___________

Sinulla on todella paha ongelma ja - anteeksi nyt, se ongelma olet sinä itse.

Tietysti sinua pitäisi tukea, mutta en usko, että pystyt muuttumaan. Tarvitaan vain yksi (tai ehkä kaksi) tapahtumaa, jotka saavat sinun itsevarmuutesi horjahtamaan ja hakemaan hetkellistä lohtua jostakin kuvitellusta rakkaudesta, siis tunteesta jota ei oikeasti ole edes olemassa.
Samalla haluat horjuttaa miehesi itsetuntoa. Sitä jonka olet jo hakannut tuhannen murusiksi aiemmilla teoillasi.

Lukisin mielelläni sinun versiosi niistä syistä jotka saivat sinut menemään vieraisiin.
Näin siitäkin huolimatta, että EI OLE OLEMASSA AINUTTAKAAN SYYTÄ, JONKA VUOKSI SE OLISI SALLITTUA.

Jos tunnet, ettei liittosi ole kunnossa niin silloin on keskustelun paikka ja jos se ei onnistu niin on parempi lähteä.

Minulla olisi ihan varmasti mahdollisuus ja ehkäpä nyt jo syytäkin pettää, jos niin haluaisin. Tällä olemuksella ja näillä silmillä tarjokkaita kyllä riittää.
On kuitenkin olemassa sellainen kuin kunniantunto, joka antaa huonoinakin aikoina elämään kummasti ryhtiä (oletkohan koskaan kuullut moisesta).
En petä, koska haluan kävellä pää pystyssä vielä huomennakin.

Miehesi kanta on se, että liitto päättyy. Jos näin käy niin se on ihan OK!
Toivon hänellä voimia selviytyä!

Mitä taas tulee mahdollisiin liiton pelastusyrityksiin niin kannattaisi ehkä kokeilla ehdotonta avoimuutta ja rehellisyyttä niin menneiden tapahtumien, kuin tulevaisuudenkin suhteen.
Ei niin, että katsoisit mikä sinusta tuntuu "sopivalta" avoimuudelta vaan vain totuus eikä muuta.

Sitten sinun ehkä pitäisi vielä lopettaa kaikenlainen yhteydenpito niihin pettämiskumppaneihin.

Pitäisiköhän minun sääliä sinua? En tiedä - ei taida onnistua!
Toivon kuitenkin, että saat vielä joskus paremman elämän.

Elämä ei ole niin yksinkertaista, kuin sen voisi ymmärtää. On ollut aika jolloin minäkin sanoin, että "ei koskaan" ja niin oli vuosikymmeniä. Silloin minä olisin voinut tuomita kaikki, jotka ovat joskus pettäneet. Olisin voinut rinta rottingilla esiintyä nuhteetomana aviopuolisona ja tuomita kaikki jotka toimivat toisin. Jopa oman mieheni.

Nyt... En minä sitä rakkautta tilannut. Se vain iski kuin salama. En minä sitä emotionaalista kylmyyttäkään puolisoltani tilannut, enkä sitä yksinäisyyttä. Luoja tietää, että yritin ja pitkään. En myöskään tilannut itselleni hyväksikäyttöä. Jokaisella meistä on oma tarinamme, eikä se oikeuta tuomitsemaan muita.

Elämässä tehdään valintoja eri tilanteissa. Juuri sillä hetkellä ne saattavat tuntua oikeilta. Jonkun toisen sama valinta vie mittaamattomaan onneen ja kaikkien yhteiseen hyvään. Joku toinen valitsee saman ja kohtaa onnettomuuden ja tekee muut onnettomiksi. Lopputulos ratkaisee ja näyttää, mitä meillä on vielä opittavana.

On tärkeää suunnata katse omaan itseensä ja muuttaa itseään. Muut eivät voi sitä tehdä. Itsensä jatkuva syyllistäminen ei auta mitään, muut tekevät sitä kyllä puolestasi. Syyllisyys sinänsä on hyvä, mutta vain porras eteenpäin. Astu sille ja mieti mitä voi vielä korjata.

Rehellisyys voi olla hyvä asia, mutta ei pelkän rehellisyyden takia. Tekoja pitää miettiä siinä suhteessa, mikä on lopputulos. Mikä olisi tuon toisen hyvä? Tai mikä olisi se yhteinen hyvä, jos sitä voi vielä olla? Mitä hyödyttäisi kertoa puolisolleen kaikki suhteen yksityiskohtaiset kuvaukset? Sehän olisi ihmisen rääkkäystä.

Minusta me olemme tehneet valinnan, joka oli väärä. Menneisyyttä ei voi muuttaa. Muiden ihmisten ikäviä kokemuksia ei muuta paremmaksi se, että meidät tuomitaan tässä ja nyt. Meistä jokaisella on oikeus pyytää ja saada anteeksi.

Ja aloittaa alusta yhtä elämänkokemusta rikkaampana.

Terveisin E.R.

Itsekin olen pettänyt. En tiedä miksi sen tein, mutta tein. Sille ei voi enää mitään. Tietenkin jossittelen välillä, että miten olisi silloisen suhteen käynyt jos en olisi tehnyt mitään niin tyhmää. Mutta virheistä oppii. Tosin en tiedä enää, että pystyykö ihminen yksiavioisuuteen. Onko se täysin mahdottomuus?

Hyvä E.R

En minä tarkoittanut sitä, että pitäisi mennä yksityiskohtiin, mutta on hyvä kertoa kenen kanssa on pettänyt ja miten kauan sitä on kestänyt. Siitä sitten päätelköön petetty miten hän haluaa jatkaa. Muuten jää ihan varmasti jotakin joka kalvaa jatkuvasti.

Mitä sitten tulee tuohon rakastumiseen jota ei ollut tilattu.
Siinäpä se!

Olen minäkin tuntenut sen hurjan tunteen kun toinen tuntuu näyttää niin ihanalta ja suloiselta, ettei sanoiksi pukea voi, mutta siitä huolimatta kannatta muistaa mitä on tullut luvattua ja sen vuoksi - näpit irti!

Olen kenties vanhanaikainen, mutta näin minä vaan ajattelen.
Jos se lupaus ei enää tunnu sitovan niin silloin on parempi ottaa "aikalisä" ja tarvittaessa purkaa suhde.
Pettämistä on helppo perustella "kun mulla oli niin vaikeeta" puheilla, mutta mitä se auttaa, koska siinä pettää kumppaninsa lisäksi myös itseään.
Mietipä myös sitä, että pettäessäsi puolisoasi petät myös omat lapsesi.
Hehän luottavat vanhempiinsa!

Eikä se tunnekylmyyskään ole riittävä syy pettämiseen. Jos oletat, että tunteita ei ole niin silloin on TAAS aikalisän paikka.
Se, että joku sanoo tuomitsevansa itsensä kuulostaa kyllä dramaattiselta, mutta maistuu puoli päivää mukissa seisoneelta kahvilta.

No, nämä ovat vain yhden ihmisen mielipiteitä - voihan se hyvinkin olla, että olen sittenkin väärässä.

Poistun nyt keskustelusta, koska en halua kinastella asiassa joka on loputon vain jono subjektiivisia kommentteja.

Huomenna on taas parempi päivä

😀

Teoillahan on aina syynsä, kuten myös seurauksensa. Pettämiseen on varmasti monia eri syitä, ja jokainen joutuu varmasti vuoropuhelun käymään itsensä kanssa läpi, jos on pettänyt, ja miettii miksi on käyttäytynyt niinkun on.

Itse olen miltei kaikissa aiemmissa suhteissa pettänyt, yleensä tämä on tapahtunu, kun suhteessa on syystä tai toisesta alkanut mennä tai mennyt huonosti. On joko riidelty tai en ollut saanut mielestäni riittävästi huomiota. Onnistuin uskomattoman kylmästi touhuamaan toisen selän takana, ja valehtelemaan kirkkain silmin. Viimeisimmän suhteen päättyessä pysähdyin miettimään omaa käytöstäni ja oli pakko myöntää itselleen, että pettäminen ei ole ratkaisu, jos suhteessa on ongelmia. Oli pakko katsoa peiliin ja myöntää sekin, että en ollut saanut pettämisestä kun hetkellistä lohtua ja jännitystä ja lopulta pahan olon. Entiset seurustelukumppanini eivät edes tiedä, että olen pettänyt heitä.

Asian työstämisessä meni aikaa, mutta minun oli pakko päättää, että jos haluan toimivan ja tasavertaisen aidon parisuhteen on minun pakko kyetä sitoutumaan, ja sitoutua myös siihen, etten petä. Ilokseni voin sanoa, että nykyisessä avioliitossani olen tähän pystynyt. En voisi nykypäivänä kuvitellakkaan tekeväni miehelleni samaa, kun tein aiemmin seurustelukumppaneilleni. Etenkin alussa tämä vaati itseltä tahtoa ja uskoa siihen, että tämä suhde on pysyvä, ja meidän välinen rakkautemme riittää minulle ja rakkaus ja tahto olla yhdessä pitävät meidät yhdessä.

. Nyt myöhemmin, kun ajattelen menneitä suhteitani, luulen kokoajan ajatelleeni, että tämä suhde ei ole se loppuelämän juttu, ja siksi on loppujen lopuksi ihan sama mitä teen, olin ikäänkuin kokoajan haku päällä. Ehkäpä se kertoo myös sitoutumisen pelosta ja lapsellisuudesta. Itse en ikinä halua palata tuohon aikaan, huvittavinta tässä on silti se, että olen aina pitänyt pettämistä vääränä, mutta syyllistynyt siihen silti itse. Oikea kaksinaismoralisti siis. Tärkeintä on kuitenkin se, että tänä päivänä olen onnellinen 🙂

Kiitos kommenteista, myös sille ketä tuomitsi tekoni. En yllättynyt niistä sanoista ollenkaan, vaikka tunnustan että ne koskivat. Olen kertonut miehelleni KAIKEN. Ehkä vähän liikaakin yksityiskohtia -toisaalta mieheni sanoi, ettei ainakaan nyt tarvitse kuvitella mitä on tapahtunut kun tietää.

Pettämiset alkoivat ihan pienistä jutuista, netistä. Juttelua, seksipitoisia viestejä, sitten tapaamisia. Jäin kiinni siihen kierteeseen. En hae sääliä, kuten eräs kirjoittaja epäili, vaan haluan selventää itsellekin ajatuksiani. Ja jos joku olisi kokenut vastaavaa, vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan ja olla ehkä jollekin tukena.

Hain hyväksyntää, uusia kokemuksia, jotain "sisältöä" elämääni. Rakastin/rakastan miestäni, enkä missään tapauksessa etsinyt uutta suhdetta, vain seikkailua. En olisi uskonut, että ikinä pystyn tuollaiseen. Olen pettynyt myös itseeni. Mutta ei pidä jäädä kiinni syyllisyyteen, vaan käyttää sitä portaana seuraavalle tasolle kuten yksi kirjoittaja viestitti. Hyvin sanottu! Välillä on vain niin vaikea antaa itselle anteeksi.

Voi olla että mieheni ei jaksa jatkaa kanssani. Voi olla, etten minä jaksa kantaa syyllisyyttä harteillani lopun elämäämme. Olemme päättäneet kuitenkin jonkin aikaa katsoa tilannetta. Nyt on puoli vuotta kulunut. Vain aika näyttää miten käy, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.

Hei kaikki,

On hyvä kuulla, mitä mieltä muut ovat tästä asiasta. Harvoinhan sitä voi puhua small talk-tyyliin pettämisestä. "Hei, onpa kiva ilma. Tiedätkö kun mulle kävi niin, että menin vieraan miehen kanssa sänkyyn ja siitä sukeutuikin ihan oikea tunnekoukku."
Ei todellakaan... Ymmärtäjiä saisi kyllä etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Sitä heinää sitten kyllä piisaisikin.

Olen joskus itsekin etsinyt täältä vertaistukea ja saanut sitä myös petetyiltä, jotka ajattelevat asioita monelta kantilta. He ovat myötätunnollaan ja ymmärtävillä asenteillaan saaneet minut ymmärtämään myös toisen puolen tuntoja ja toiveita. Tajuan tehneeni pahoin aviopuolisolleni.

Asioille löytyy aina syitä ja perusteluja ja teoille myös. Varhaisimmat syyt lähtevät jo sieltä mistä perusluottamus saadaan, vauvaiästä. Vaikea olisi sanoa, että ei siihen ollut mitään syytä, tein vain... Minä en tee mitään ennen kuin ajattelen. En myöskään aio kertoa miehelleni ennen kuin olen miettinyt kaikki vaihtoehdot läpi. Myös hänen kannaltaan. Uskottomuudesta ei ollut hänelle pelkkää haittaa. Suhteeseemme on tullut myös jotain uutta, joka puuttui ennen tätä "kertahairahdusta". Tähän mennessä olen satuttanut eniten itseäni. Nyt harkitsen miten tämän asian miehelleni kerron ja miten paljon. Tieto lisää tuskaa.

On selvää että nämä kirjoittelut ovat subjektiivisia eli omakohtaisia. Miten olisi mahdollista kirjoittaa omista kokemuksistaan objektiivisesti. 😐
Ellei meillä jokaisella olisi omakohtaisia kokemuksia, olisi vaikea esittää asiasta mitään kokemusperäisiä mielipiteitä. Niitähän sinunkin mielipiteesi Aries ovat, sinun kokemuksesi ovat vain sieltä toiselta puolelta ja ne vääjämättä värittävät sinun mielipiteesi. Kaikki kunnia niille ja väljähtyneelle kahvimukillesi. Sitä tarkoitin, että nämä tilanteet ja ratkaisut perustuvat johonkin aiempaan.

Minusta on vähän epärelevanttia sanoa äidille, että ajattelisit lapsiasi. Näin voisi sanoa jollekin miehelle ehkä, joskus... Minä olen elämäni aikana ajatellut lapsiani lähes 24 h/vrk ja joskus jopa ihan koko vuorokauden hereillä.
Mutta kiitos kuitenkin muistutuksesta. Totta kai ajattelen lapsiani. Olen kokenut omien vanhempieni riitaisan liiton, alkoholisimin ja parisuhde kriisit. Elin jatkuvan erokriisin varjostamana lapsuuteni, eikä sekään ollut herkkua. Jatkuva eron uhka leijui äänekkäästi kodissamme vuosikausia. Se jos mikä oli lapselle rasittavaa, mieluummin olisin ollut tietämätön niistä asioista niin pienenä. Niinpä en ala tätä asiaa aiemmin käsittelemään lasten kuullen ennen kuin on pakko ja olen sen valmiiksi ajatellut. En ennen kuin tiedän, ollaanko eroamassa vai ei. Ja saan tämän asian yhdessä mieheni kanssa keskusteltua.😟

Kiitos Netta sinulle, että olet uskaltanut ottaa asian puheeksi. Joskus tuntuu, että tänne saa kirjoittaa vain ne, joilla on oikeutus puolellaan. Että sydämen tuskasta eivät saa kärsiä ne, jotka ovat elämässään erehtyneet ja valinneet väärin.
Toivon, että saat pitää parisuhteesi, koska sitä niin kovin toivot ja näet sen eteen suuren vaivan ja työn. Luottamus on hauras asia. Niin kovin helppo rikkoa ja vaikea ansaita takaisin, jos ollenkaan.

Terveisin E.R. 🙂🌻

Olen samaa mieltä Erehtynyt rakastumaan kanssa. Minustakin on hienoa, että tästäkin asiasta uskalletaan puhua eikä pelkästään tuomitsevaan sävyyn.
Vaikka olen ollut pettäjän asemassa, on se ollut minulle kriisi, joka on pitänyt läpi käydä. Ja puhuminen siitä luotettavalle ystävälle on ollut parasta terapiaa.
Tätäkin keskustelua voisi verrata keskusteluun ystävän kanssa tai vertaistukeen.

Itse en aio kertoa puolisolleni tapahtuneesta mitään, koskaan. Olemme onnellisia ja olen 100 % varma, että aviopuolisoni on minulle se oikea. Vaikka tuntuu ehkä hullulta, toi suhde omaan liittooni uusia, ihania asioita.

Kovasti voimia teille kaikille! 🙂👍

Oikeutat kertomatta jättämisen sillä ettet satuttaisi toista turhaan koska kuitenkin rakastat häntä?

Todellisuus on, että puolisosi luulee sinun olevan aivan toinen ihminen kuin olet. Hän luo tulevaisuutensa harhan varaan. Pelkuruutta. Et anna puolisollesi mahdollisuutta valita, millaisen ihmisen kanssa hän elämänsä viettää. Itsekkyyttä. Sinä joutuisit mahdollisesti sanomaan hyvästit/ et saisi ikinä anteeksi, etkä tahdo ottaa sitä riskiä. Se on hyvä verhota siihen ettei halua satuttaa.

Jos suhde on mahdollista luoda uudelleen molempien tahdosta, molempien tietäessä kaikki tosiasiat, sitä voi jo kunnioittaa. Jos pettäjä kestää epäilyt ja syyllisyyden kanssa elämisen, jos petetty oppii antamaan anteeksi ja kipu sydämessä haalistuu - jos löydetään puhuminen, rehellisyys ja syvemmät tunteet. Lienee mahdollista oikeasti selvitä, yhdessä.

Taputelkaahan toki toisianne olalle oikein rohkaisevasti. Vai että vielä oikein mietitään kertoakko, ja toinen tietoisesti salaa..

Nennykkä hyvä,
sekin on jokaisen oma valinta, miten asiansa käsittelee. Minun tapauksessani minulla on näkökulma myöskin petetyksi tulemisesta. Minulle on kerrottu ja mieluummin olisin ollut tietämätön. Tämän saman puolison kanssa muuten. Ei se tuska lievene siitä, että saa tietää.

Siksi näitä asioita täällä käsitellään, että elämässä jotain opitaan omista virheistä. Jos näistä asioista puhuu "ystäville" livenä, joutuu aina jonkun hyväätarkoittavan kynsiin, joka päättää toimia totuudentorvena ja oikeuden tuomarina toitottaen ihmisten yksityisasiat kaikkien kuultavaksi. Siinä nyt ainakaan ei ajatella lapsia ja perhesuhteita. Siinä toimitaan oman motiivin, katkeruuden ja muiden antipatioiden pohjalta.

Eikä se syyllisyys poistu sillä, että kertoo puolisolleen. Eihän se poistu koskaan. Eikä ole tarkoituskaan. Katson, että minun tulee kantaa tämä yksin. Tiedän, että puolisoni rakastaa minua ja on valmis jatkamaan vaikka olen pettänyt häntä. En aio häntä raskauttaa omalla syyllisyydelläni.

Hmm.. olalle taputtelu. Jokainen meistä ihmisistä (sillä ihmisiä me pettäneetkin olemme) tarvitsee rohkaisua ja tukea valinnoissaan. Tässä ei olla ketään enää rohkaisemassa uusimaan pettämistään, vaan tulemaan paremmaksi ihmiseksi.... Se ei tapahdu ruoskimalla ja katkerilla viesteillä.

Mitä tarkoitusperää sinun viestisi Nennykkä palvelee? Tuliko sinun tuskasi helpommaksi kantaa? Jos pettäjän moittiminen (senkin joka ei sinua henkilökohtaisesti pettänyt) auttaa ja helpottaa, niin hyvä niin. Ymmärrän kyllä, vaikka minä se en ollutkaan.

Kiitän palautteesta.

Aries kirjoitti 26.1.2009 9:25

Siinäpä sinulle miettimistä!

___________

Sinulla on todella paha ongelma ja - anteeksi nyt, se ongelma olet sinä itse.

Tietysti sinua pitäisi tukea, mutta en usko, että pystyt muuttumaan. Tarvitaan vain yksi (tai ehkä kaksi) tapahtumaa, jotka saavat sinun itsevarmuutesi horjahtamaan ja hakemaan hetkellistä lohtua jostakin kuvitellusta rakkaudesta, siis tunteesta jota ei oikeasti ole edes olemassa.
Samalla haluat horjuttaa miehesi itsetuntoa. Sitä jonka olet jo hakannut tuhannen murusiksi aiemmilla teoillasi.

Lukisin mielelläni sinun versiosi niistä syistä jotka saivat sinut menemään vieraisiin.
Näin siitäkin huolimatta, että EI OLE OLEMASSA AINUTTAKAAN SYYTÄ, JONKA VUOKSI SE OLISI SALLITTUA.

Lainaan Ariesin tekstiä, mutta en missään nimessä halua ketän osoittaa sormella. Sillä monet toetamukset ovat totta mitä kirjoitit.

Kirjoitan itse sekä pettäjän että petetyn näkökulmasta, samassa suhteessa.

Aries kirjoitti:
Lukisin mielelläni sinun versiosi niistä syistä jotka saivat sinut menemään vieraisiin.
Näin siitäkin huolimatta, että EI OLE OLEMASSA AINUTTAKAAN SYYTÄ, JONKA VUOKSI SE OLISI SALLITTUA.

Vastaan:
Omalla kohdallani menin suhteen alussa vieraaseen sänkyyn, jälkiviisas on helppo olla ja syy silloiseen käytökseeni oli puhtaasti epävarmuus siitä onko mieheni sittenkään se oikea. Toki silloin en ymmärtänyt kai teoni perimmäistä tarkoitusta teoillani yritin saada lopetettua suhteen, toivoin hänen jättävän. Koska en itse ollut tarpeeksi vahva jättämään häntä (asiaan liittyy vanhempien odotusten luomia paineita yms.)
Mieheni ei kuitenkaan halunnut luopua minusta ja antoin kerrat anteeksi, rehellisesti siis tunnustin tekoni.

Aries kirjoitti:
Sinulla on todella paha ongelma ja - anteeksi nyt, se ongelma olet sinä itse.

Tietysti sinua pitäisi tukea, mutta en usko, että pystyt muuttumaan. Tarvitaan vain yksi (tai ehkä kaksi) tapahtumaa, jotka saavat sinun itsevarmuutesi horjahtamaan ja hakemaan hetkellistä lohtua jostakin kuvitellusta rakkaudesta, siis tunteesta jota ei oikeasti ole edes olemassa.
Samalla haluat horjuttaa miehesi itsetuntoa. Sitä jonka olet jo hakannut tuhannen murusiksi aiemmilla teoillasi.

Ex-mieheni valitsi silti valehtelun ja tuhoa tuli kun valhe palljastui, mieheni pettämiseen liitto kaatui, ei siksi että petti vaan siksi että valehteli. En oppinut elämään asian kanssa että minulta oli salattu sellaista jonka olen itse tunnustanut ja silloin "rangaistukseni" kärsinyt.
Mikä miehen ajoi pettämään, vastausta en saanut koskaan. Kosto voi olla mutta miksi sitten valehdella.

Tämän valehtelun jälkeen palasin itse pettäjän rooliin,
Arieksen mukaan pettäjä haluaa tuhota itsetuntoa, ja pettää olemattoman tunteen takia. Varmasti näinkin, mutta ei aina ja aukotta. Itse petin koska niiltä ihmisiltä sain kaiken sen mitä kaipasin omalta mieheltä, mitä hän ei kyennyt antamaan.

Mieheni ei puhunut, vakavasti eikä hyvää päivää niitä näitä, mieheni ei kuunnellut, ei antanut palautetta.
Silloin en sitä ymmärtänyt mutta nyt onnellisessa suhteessa käsitän kuinka kova tarve minun oli saada käsitellä sitä valehtelua tapahtuneita, ja koska terapiasta huolimatta mieheni ei siihen kyennyt ja minä tarvitsin sitä terapiaksi hakeuduin muiden seuraan.

Olenko minä itse se ongelma?

Kyllä silloin kun en tiedosta olevani suhteessa, jossa en saa tarvitsemaani.
Nykyään en ole tiedän mitkä asiast ovat minulle tärkeitä ja minkä osa-alueiden puuttuminen ajaa minut muualle. Nykyinen mieheni täyttää ne tarpeet enkä tarvitse muita korvikkeita.

Pitäisikö täältä saada rohkaisua valehteluun ja salailuun? Lisää voimia siihen pystymiseen?

Mikäli oma liitto on sellainen jossa haluaa jatkaa ja tekee sen eteen kaikkensa, miten on mahdollista että siinä on ylipäätään pettänyt? Jos siihen on itselleen kattava selitys, eikö se ole sitä sitten puolisolle? Eikö puoliso ansaitse edes totuutta? e d e s totuutta. Tässä on kuitenkin kysymys täysivaltaisista ihmisistä, joista toinen tekee päätöksen holhota toista, salaamalla seikkoja jotka hyvinkin voisivat vaikuttaa toisen käsitykseen itsestä, parisuhteesta ja puolisosta.
Minä kannatan parisuhteen luomista terveelle pohjalle ja sille, että siinä on molemmilla täysi päätösvalta. Sitä siinä ei ole jos toisella on salaisuus joka vaikuttaa toisen elämään. Minä kannatan sitä että näytetään se rakkaus ja rehellisyys tekemällä kaikkensa toisen tuskan lievitämiseksi, muttei säästetä totuudelta jonka salaaminen hyödyttää eniten pettäjää itseään. Jos toinen on valmis yrittämään ja koettamaan anteeksi antoa, voidaan lähteä pariterapiaan ja selvittää miksi pettäminen ylipäätään on tapahtunut ja voidaan luoda uutta pohjaa. Rehellisinä ja todellisina ihmisinä.

Monesti heitetään argumentiksi, että siinähän pettäjä vain keventää omaatuntoaan jos kertoo. Että kyllä pettäjän kuuluu kärsiä ihan yksinänsä tekosensa. Ymmärrän kyllä ajatus kulun. Onhan mukava ajatella että illuusiomaailmalle voi luoda mukavan tulevaisuuden. Tieto lisää tuskaa?
Mutta pettäjän kannalta, mikä siinä salaamisessa auttaa? Olet pettänyt, miksi? Miksi ansaitset uuden mahdollisuuden, miksi oikeutat siitä päättämisen yksinäsi?
Valehtelemalla ja salaamalla sinä vain jatkat pettämistä vaikka se sivusuhde/syrjähyppy olisikin päättynyt.
Miksi petetty on ihmisarvoltaan vähäisempi kuin sinä, ettei edes ansaitse omasta elämästään päättää?
Kyllä totuus sattuu. Petetyn maailma romahtaa ja itsetunto järkkyy. Toipuminen on tuskallinen ja pitkä tie. Rehellisyys ja toisen tahto oikeasti tehdä kaikkensa, terapia jne kertovat kuitenkin lopulta kuinka tosissaan pettäjä on, ja kuinka hän arvostaa toisen itsemääräämisoikeutta. Pettäjä saa anteeksi jos petetty antaa. Pettäjä voi antaa itselleen anteeksi ihmisyytensä vaikka petetty ei anteeksi voisikaan antaa.
Ei kukaan tietentahtoen halua tuollaista kriisiä jonka pettäminen aiheuttaa sekä pettäjälle että petetylle. Petetty ei varmastikaan pyydä traumaa jollaisen pettäminen aiheuttaa useimmissa.
Mutta pettäjä on valintansa tehnyt. ja koska hän on parisuhteessa, kuuluu asia molemmille ja molemmat kantavat seuraukset. Yhdessä tai erillään.
En kertakaikkiaan hyväksy että pettäjä saisi päättää petetyn elämästä tämän puolesta.

Kuten aiemmin sanoin, jos löydetään toisensa uudelleen tietäen kaiken, halutaan yhdessä rakentaa uusi tulevaisuus ja yhdessä tehdään kaikki sen eteen niin sitä voi jo kunnioittaa, Ensimmäiset vuodet voivat olla täyttä taistelua, pettäjä saa kestää epäilyt, oman syyllisyytensä ja puolison kivut - petetty oman kipunsa, luottamuksen puutteen, traumasta toipumisen, epäilyn, ja kivun toisen petollisuudesta.
Mutta rehellisyydestä voi syntyö kestäviä ja kauniita tulevaisuuksia. Mutta ero voi olla yhtä todennäköinen ellei todennäköisempi.

Tehty mikä tehty, takaisin ei sitä saa. Kanna siis seuraukset. Kukin päättää mitä se itselleen tarkoittaa. Mutta sen pitäisi mennä kyllä niin että vain itselleen, ei toisen puolesta päättämistä.

Ja mitä tulee minun tuskaani. Olen iloinen että tiedän, vaikka olin henkenikin riistää alussa. Me olemme YHDESSÄ. yhteisestä päätösestä. Terapiassa selvittämässä miksi kävi niin kuin kävi, molempia kuunnellen. Aika näyttää löydämmekö yhteisen tulevaisuuden joka kestää. Olemmehan vasta taipaleen alussa ja kipeitä molemmat. Minä sain tietää vahingossa. En suosittele.

Hei,

Minä nyt vaan olen päättänyt näin tehdä. Edelleenkin se on tässä vaiheessa minun valintani. En sano, että se olisi lopullinen valinta ja olen edelleen harkintavaiheessa.

Eikä minulla ole sitä vastaan mitään, että minun valintojani kommentoidaan ja kerrotaan oma näkökulma vaikkapa Nennykkä sinun valinnastasi. Kukapa sen nyt sitten lopullisesti tietää miten olisi mennyt jos valitsis toisin. Jokainen valinta kun pitää oikeasti elää läpi.

Toivon teille kaikille voimia elää omien ratkaisujenne kanssa. Minä päätän tässä keskustelun, koska tästä näköjään tulee vain voimain mittelö ja väittely oikeutuksista.

E.R.

Valinta. Minun valintani.
Siinäpä se. Sinun valintasi. Asiassa joka koskee parisuhteen molempia osapuolia, vain toinen saa oikeuden valita. Eikö puoliso ole yhtä oikeutettu valitsemaan?
Valinnoistahan elämässä ylipäätään on kyse, teemme päivittäin valintoja, useimmiten pieniä, toisinaan suurempiakin. Pettäminen alunperinkin on ollut valinta. Tottakai on valinta myös jättää kertomatta.

Ja valinta lopettaa keskustelu, koska se ei mene itselle sopivaan suuntaan?
Sinä et pidä huolta puolisosi oikeuksista, joten niiden perään ei saa huudella kukaan muukaan?
Jos puolisosi on ilmaisut täysin selvästi kantansa, ettei koskaan halua tietää pettämisestä, silloin hän on valinnut niin ja siinä tapauksessa kertomattajättäminen saa jo ymmärrettävät mitat.

Kysymys sitten kaikille pettäneille. Millä oikeutatte kertomatta jättämisen mikäli olette päättäneet asian salata? Mikä tekee puolisostanne jäävin päättämään omasta elämästään?