Itsekin aikanaan petin, mutta minulla oli hieman eri asia, en ollut kumppanini kanssa onnellinen ja olin yrittänyt jättää häntä jo pidempään -hän itse vain hoki etten välitä jos en yritä. Mutta niin.. siten en siis voi tuohon tuskaan mitään sanoa.

Mutta sanoisin, ettette kovin onnellisia voi olla kun petit. Toista rakastava ja vain toisen haluava ihminen ei petä. Aikuinen ihminen osaa kyllä kännissäkin päättää pettääkö vai ei. Mutta yhteen nyt ei ainakaan kannata tuon jälkeen muuttaa. Kumppanillasi on oikeus tietää, haluaako jatkaa kanssasi silti vai ei. Toki voit olla kertomattakin, eikä siten kumppaniisi satu. Mutta ettei vaan hän huomaisi sitä silti? Jos syyllisyytesi on musertavaa, hän huomaa kyllä että jokin on muuttunut. Oletteko tavanneet sen jälkeen?

Ja entä jos jäät myöhemmin kiinni tai myöhemmin huomaat, ettet voi katsella kumppanisi omistautumista kertomatta hänelle? Tuolloin on jo myöhäistä kertoa, että kadut kun et heti kertonut mitä teit. Tai vähintäänkin se salailu ja valehtelu syö suhdetta entistä enemmän jos asia paljastuu myöhemmin.

Puolisoni petti minua. Toki huomasin käytöksessä muutosta ja mm. netissä roikuttiin treffisivustoilla. Pettäminen varmaan liittyi osin alkavaan psykoosiin. Ensimmäisellä sairaalajaksolla lääkityksen alaisena sitten täräytti päin naamaa asian ja pyysi anteeksi. Olin neuvoton ja ennen kaikkea äärettömän onneton. Toinen on pihalla kuin lumiukko, ei siinä ihan ensimmäisenä tule mieleen pitää puolta omista tunteista tai jäsentää tapahtunutta. Päätavoite oli vain saada toinen kuntoutumaan. Tapahtuneesta on nyt liki kolme vuotta ja silti minua ottaa asia päähän. Tunnetasolla kylmenin lähelle absoluuttista nollapistettä. Pidän kodistamme huolta, sapuskat, siivoukset, vaatehuolto, pienet nikkaroinnit yms. mutta en kykene koskettamaan puolisoani.

Ennen oli aivan normaalia päivittäinen hellittely, mutta nyt vaan en pysty.

Sinuna minä kertoisin tyttöystävällesi tapahtuneesta ja pikaisesti vaikka se pahalta tuntuukin. Jos ja kun asia tulee myöhemmin ilmi, tyttöystäväksi suru ja järkytys tulevat olemaan moninkertaiset.

Minä neuvoisin olemaan kertomatta. Älä siirrä omaa tuskaasi tyttöystävän kannettavaksi. Jos kadut ja uskot itse, että kerta jää tähän yhteen hairahdukseen, niin säästä tyttöystäväsi tunteita. Rakasta häntä ja panosta suhteeseenne. Rakentakaa siitä sellainen, ettei toiste tee mieli pettää.

Emme ole tavanneet tapahtuneen jälkeen, koska hän on ulkomailla ja palaa vasta viikkojen kuluttua.
En voi kertoa hänelle tästä puhelimessa. Jos hän olisi ollut paikalla tapahtunutta seuraavina päivänä, en olisi voinut välttyä kertomasta. Nyt minulla on kuitenkin aikaa harkita ja sulatella asiaa.

Loogisesti ajateltuna en näe järkevänä kertoa hänelle tapahtuneesta, sillä hän ei siitä muuten saa koskaan tietää. Alleviivaan sanaa järkevä. Tunnustaminen saattaisi hetkellisesti helpottaa omaa taakkaani mutta aiheuttaisi hänelle niin suurta kärsimystä, että minusta tuntuisi sen jälkeen vieläkin pahemmalta.

Minä tein virheen, jota en aio enää koskaan toistaa, ja jonka jälkeen ymmärrän vielä kirkkaammin mitä hän minulle merkitsee. Jos tunnustan tekoni noudatan totuuden ihannetta mutta romutan onnellisuuden. Tein karmean tempun mutta mitä yhden yön kännisekoilu merkitsee enää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua kun se ei nytkään merkinnyt minulle mitään? Ymmärrän, että saatan kuulostaa itsekkäältä mutta siitä ei ole kysymys. Tahdon vain minimoida vahingot, joita teollani aiheutan.

Tuska on kova mutta niin sen tuleekin olla tekoni jälkeen. Olen sitä mieltä, että minä tein tässä väärin ja minun kuuluu kantaa syntini yksin. Toivoin kuitenkin, että aika parantaa haavan. Arpi siitä varmasti jää mutta se muistuttakoon minua tapahtuneesta, etten enää koskaan petä. ☹️

Joku totesi, ettei suhteenne voi olla onnellinen jos petit. Kyllä se voi olla onnellinen, ihmiset vain tekevät älyttömiä virheitä ja sitten niistä maksetaan ja kauan..

Mielestäni sinun ei kannata kertoa tyttöystävällesi. Rakastat häntä, hän sinua, teit virheen josta maksat ison hinnan. On tapauksia, jotka pettävät, ajattelevat että oho ja jatkavat elämäänsä. Sinä tiedät ettet petä enää. Älä siis petä enää.

Enää yksi asia: käytithän kumia ? Harrastitteko suuseksiä ?
Käy testeissä, ehdottomasti.

Syyllisyyden taakan kantaminen jatkuu pitkään, ehkä aina. Se tulee aina välillä esiin ja sitten taas hetkeksi unohtuu.

Meillä mieheni yritti pitää petoksensa salassa, sillä seurauksella, että se heijastui hänen kykyynsä olla onnellinen ja tasapainoinen ja tyytyväinen...Taustalla aina tieto, että hän ei ole niin nuhteeton ja hyvä isä, kuin minä kuvittelin. Ja kaikki se mikä oireiluna näkyi hänessä ulospäin, selittyi milloin milläkin työstressillä ym...eli valheiden verkko senkuin kasvoi... Eli taitaa olla aika utopiaa se luulo, että voit elää elämäsi, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut...varsinkin, jos kannat omallatunnollasi tätä asiaa, tuskin voit rehellisesti olla onnellinen ja luottavainen kaikissa elämäsi tilanteissa. Tämän siis kommentoin ihan vain yhden kokemuksen varassa...

tunturisopulin mukaan voi silti olla onnellinen vaikka pettää. En kyllä itse siis näe niin, en todellakaan. Jokin asia mättää silti suhteessa, vaikka perusonnellisuus olisikin taattu. Tai sitten vain parisuhde on onnellinen, mutta ihmisellä itsellään on ongelmia eikä se toinen sitten riitäkään.

Mutta edelleenkään en näe minäkään mahdollisena, että suhde voisi jatkua kuin ei mitään ja kumppanisi ei saisi tietää. Jollainlailla hän ainakin tulee aavistamaan, että jotain on tapahtunut.

Olen toki miettinyt kuinka salaisuuden pitäminen vaikuttaa minuun ajan kuluessa. En osaa sanoa mutta olen elämässäni selvinnyt monista vaikeista asioista yksin. Aika näyttää. Omistautumalla tähän suhteeseen tästä eteenpäin entistä määrätietoisemmin teen tyttöystävästäni entistä onnellisemman. Toisaalta kertomalla loukkaan häntä syvästi, joskin saisin tunnustettua syntini. Tällä hetkellä ajattelen, etten voi kertoa. Siitä tuskin seuraisi mitään hyvää. Kuten aiemmin sanoin, jos hän olisi ollut paikalla hairahdusta seuraavina päivinä olisin kertonut koska tunsin niin suurta ahdistusta ja syyllisyyttä. Nyt kun tapahtumasta on jo kulunut jonkin verran aikaa minusta tuntuu yhä pahalta ja olen vakuuttunut että olen oppinut läksyni, mutta nyt näkisin tunnustamisen vain oman taakkani keventämisenä.

Jokainen ihminen ja ihmissuhde lienee yksilöllinen mutta luulen, että pystyn joskus antamaan tämän anteeksi itselleni kun ajattelen kuinka arvokas suhteemme on ja kuinka selkeästi sen nyt näen. Tiedän kumppanini rakastavan minua suuresti ja luulen, että hän antaisi lopulta anteeksi.En ole varma haluaisiko hän tietää. Itse en haluaisi. Ei meidän suhteemme ole perustettu valheelle vaikka jättäisinkin tämän kertomatta. Kuulostan varmasti kylmältä mutta vakuutan, että hänen onnellisuutensa on minulle tärkeintä.

Näemme seuraavan kerran kahden viikon kuluttua. Viimeistään silloin näen pystynkö elämään tämä tunnollani. Jos minusta alkaa tuntua, etten millään kestä ja se vaikuttaa suhteeseemme lupaan kertoa hänelle.

Vielä: Suojausta käytettiin mutta aion silti käydä testeissä. En voi asettaa tyttöystävääni minkäänlaiseen riskiin.

...Omistautumalla tähän suhteeseen tästä eteenpäin entistä määrätietoisemmin teen tyttöystävästäni entistä onnellisemman. Toisaalta kertomalla loukkaan häntä syvästi, joskin saisin tunnustettua syntini. Tällä hetkellä ajattelen, etten voi kertoa. Siitä tuskin seuraisi mitään hyvää....

Jos olisin tyttöystäväsi, haluaisin ehdottomasti tietää hairahduksestasi! Rehellisyys on yksi ihmissuhteen peruskivistä. Olipa seuraus sitten mikä tahansa. Luulen, että haluat olla kertomatta, koska se on SINULLE HELPOMPAA ja siksi keksit syitä, miksi kertomattomuus on hyvä ja lupailet, että jatkossa et samaa tee. 🙂 Ei kuulosta hyvältä suhteen jatkoa ajatellen.

En sanonutkaan että ihmisessä itsessään ei sillä hetkellä olisi jotain vialla, kun pettää. Suhteessa ei silti tarvitse olla mitään vikaa. Ihmiset vain ovat sellaisia. Joskus haluaa jotain mitä ei voi saada, sitten ollaan taas onnellisia, pitää kokeilla rajoja, yhtäkkiä muka ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, ei ollutkaan..

Sellainen ihminen joka pettää, hänessä on aina jokin vinksallaan, tottakai ! Suhde voi silti olla onnellinen. Tilaisuus tekee usein myös varkaan. Varsinkin, jos ei ole kokemusta ja on juovuksissa jne.
Ja jos joku ei usko ettei suhde voi olla onnellinen, olen siitä elävä esimerkki kuinka asiat voi sössiä täysin onnellisessa suhteessa. Minussa se vika oli ja siitä maksan.

Aloittajalle: toivottavasti valitsemasi polku on oikea. Pidä naistasi kuin kukkaa kämmenellä. 🙂🌻

lumileopardi63 kirjoitti 14.7.2011 20:29

Jos olisin tyttöystäväsi, haluaisin ehdottomasti tietää hairahduksestasi! Rehellisyys on yksi ihmissuhteen peruskivistä. Olipa seuraus sitten mikä tahansa. Luulen, että haluat olla kertomatta, koska se on SINULLE HELPOMPAA ja siksi keksit syitä, miksi kertomattomuus on hyvä ja lupailet, että jatkossa et samaa tee. 🙂 Ei kuulosta hyvältä suhteen jatkoa ajatellen.

Olen miettinyt sitä myös tuosta perspektiivistä. Olenko pelkuri jos jätän kertomatta, yritän pyyhkiä tapahtuneen mielestäni ja hyvitän panostamalla suhteen tulevaisuuteen? Kuten edellisessä viestissäni sanoin, olen melko varma, että suhteemme ei loppuisi totuuteen vaan hän antaisi minulle anteeksi. Sitten taas mietin sitä kipua, jonka aiheutin itselleni tekemällä näin...kumpi on minulle helpompaa, kantaa syyllisyys itse vai jakaa rehellisyyden nimissä myös typerän tekoni tuottama tuska kumppanini kanssa? Kumpikaan ratkaisu ei ole minulle helppo mutta toinen niistä ei satuta häntä.

Tekoni aikana en käyttänyt järkeä vaan annoin jonkin muun ottaa ohjat...nyt minulla on taas mahdollisuus käyttää järkeä. Tunnen silti tekoni painon joka päivä mutta ehkä minun täytyy vain hyväksyä, että se on hinta jonka joudun maksamaan silmieni avautumisesta. On toisaalta "hyvä", että tämä tapahtui nyt suhteen alussa kuin myöhemmin. Nyt en haikaile seikkailujen perään koska minulla on vertailukohta (joka kalpenee täysin) nykyiseen. Silti antaisin mitä tahansa, jos voisin peruuttaa tapahtuneen. Tapahtunutta ei kuitenkaan voi enää muuttaa. Fakta on: naiseni rakastaa minua ja tahtoo minut, nyt hän saa minut kokonaan ja ehdottomasti.

Luterilainen moraalikäsitys kysyisi tylysti: tahtooko naisesi pettäjän? Kysymyksen voisi muotoilla myös näin: Tahtooko naisesi jakaa elämänsä ihmisen kanssa, joka on tehnyt aikaisemmin virheen mutta rakastaa häntä, omistautuu hänelle täysin eikä voisi kuvitellakaan toistavansa virhettään? Onko totuus joka ainoa kerta oikea ratkaisu?

On selvää, että yritän etsiä oikeutusta tämän hetkiselle valinnalleni. Vaikka kallistunkin kertomatta jättämisen puolelle, en ole 100% varma mitä minun tulee tehdä. Se selviää vasta kun hän saapuu takaisin.

No et todellakaan voi määritellä, että naisesi sinut haluaa. Pettämisesi on osa sinua. Sinä valitsit haluta toista naista ja tehdäkin asioita sen hyväksi. Se ei sinusta koskaan poistu, etkä voi koskaan sanoa, että naisesi haluaa sinut sellaisena kuin olet. Hän ei totuutta tiedä, toki hän asiasta tietämättä haluaa sinut kun sinua rakastaa.

Jos pettäminen jossain vaiheessa myöhemmin tulee ilmi/päätät kertoa sen joskus myöhemmin, se satuttaa rakastasi tuhannesti enemmän kuin mitä se nyt satuttaisi kun huomaisi, että haluat sen omaehtoisesti kertoa ja olla rehellinen. Suhteenne perustuu valheelle, mutta ehkä se sitten on hieno asia mielestäsi.

Toki totuus satuttaa. Mutta jos naisesi saa siitä tietää myöhemmin, häntä satuttaa paljon enemmän kun huomaa että olet häntä pilkkanasi pitänyt ja antanut hänen pitää sinua upeana miehenä, jota sinä et ole. Virheistään tulee maksaa, se on totta. Ja toki totta on sekin, että se mitä hän ei tiedä, se ei häntä satuta. Mutta itse ainakin haluaisin ehdottomasti tietää (halusin muuten tietää senkin, että mieheni kirjoitteli sopimattomia ex tapailulleen, mutta niinpä vaan hän ei kertonut ja sain asian itse tietooni. Täten luottamukseni häneen romuttui täysin. Virheitä voi tehdä, sen olisin jotenkin voinut ehkä sulattaa. Mutta en sitä, että ehdoin tahdoin pimitetään asioita ja valehdellaan päin naamaa. Tuolloin tiedän, ettei mieheeni ole luottamista tippaakaan). Ja kertomatta jättäminen todellakin on sinulle suotuisampaa. Koska tuolloin sinun ei tarvitse kestää rakastettusi halveksuntaa ja inhoa sinua kohtaan. Eikä myöskään hänen tunteittensa heittelemistä, minkä pettämisesi tieto saisi aikaan.

Mutta onnea valitsemallesi tielle. Toivon todella, ettei naisesi tule sitä koskaan saamaan tietoonsa muualta ja että pystyt elämään kuin ei mitään olisi tapahtunut. Koska jos OIKEASTI katuisit, se myös heijastuisi kaikkeen siihen mitä teet naisesi kanssa. Siihen, miten reagoit kun hän kertoo rakastavansa sinua enemmän kuin ketään muuta maailmassa ja kun hän kertoisi, kuinka olet upein mies kenet hän tietää. Tuolloin, jos oikeasti katuisit, tuntisit todellisen piston sydämessäsi ja naisesi tulisi sen ennen pitkää huomaamaan. Ja silloin hän huomaisi senkin, ettet kunnioittanut häntä sen vertaa, että hän olisi saanut itse päättää, jatkaako suhdetta kanssasi vai ei.

Minä taas näen asian aivan eri tavalla. Mieheni kertoi pettäneensä minua 7 vuotta sitten. Silloin siis kertoi kun olimme vielä yhdessä. En ensinnäkään olisi halunnut tietää koko asiaa, ja toisaalta se että aikaa oli kulunut jo noin kauan, se jotenkin lievensi asiaa. Siis tämä oli minun kohdallani enkä voi kenenkään muun puolesta puhua. Tämä asia on sellainen johon ei ole oikeaa vastausta.
Totuus ei aina kannata. Niin se vain on. Hieno ajatus se on, mutta minä taas en haluaisi tietää, juuri siksi, että jos se oli vain seksiä ja hairahdus jota ei koskaan pitänyt tapahtua.. Miksi haluaisin ? Se jos mieheni mokaisi noin massiivisesti, mutta katuisi ja haluaisi vain minut, mitä sitten ? Elämä jatkuisi todennäköisesti parempana jatkossa. On aivan eri asia pittää salaista suhdetta selän takana kuin pettää kerran.
Aloittaja tosiaan tekee ratkaisunsa itse, minä olen edelleen sitä mieltä että kertominen ei aina ole hyvästä.

Muista, että tekosi saattaa tulla eteen vuosien päästä jossain muodossa. Toivon ettei niin käy. Mutta saattaa olla että sen viedä edestäsi jotain kautta löydät. Elämä on ihmeellistä. Miehenikin "joutui" kertomaan pettämisestään kun jäin itse kiinni. Silloin yritettiin aloittaa puhtaalta pöydältä mutta pieleenhän se meni. Ei tosin hänen takiaan. Tarkoitan vaan sitä, että unohtaa et koskaan voi ja syyllisyyttähän kannata ikuisesti. Kaikkea hyvää, tarkoitan sitä todella. 🙂

eheytynyt kirjoitti 16.7.2011 21:4

No et todellakaan voi määritellä, että naisesi sinut haluaa. Pettämisesi on osa sinua. Sinä valitsit haluta toista naista ja tehdäkin asioita sen hyväksi. Se ei sinusta koskaan poistu, etkä voi koskaan sanoa, että naisesi haluaa sinut sellaisena kuin olet. Hän ei totuutta tiedä, toki hän asiasta tietämättä haluaa sinut kun sinua rakastaa.

Jos pettäminen jossain vaiheessa myöhemmin tulee ilmi/päätät kertoa sen joskus myöhemmin, se satuttaa rakastasi tuhannesti enemmän kuin mitä se nyt satuttaisi kun huomaisi, että haluat sen omaehtoisesti kertoa ja olla rehellinen. Suhteenne perustuu valheelle, mutta ehkä se sitten on hieno asia mielestäsi.

Toki totuus satuttaa. Mutta jos naisesi saa siitä tietää myöhemmin, häntä satuttaa paljon enemmän kun huomaa että olet häntä pilkkanasi pitänyt ja antanut hänen pitää sinua upeana miehenä, jota sinä et ole. Virheistään tulee maksaa, se on totta. Ja toki totta on sekin, että se mitä hän ei tiedä, se ei häntä satuta. Mutta itse ainakin haluaisin ehdottomasti tietää (halusin muuten tietää senkin, että mieheni kirjoitteli sopimattomia ex tapailulleen, mutta niinpä vaan hän ei kertonut ja sain asian itse tietooni. Täten luottamukseni häneen romuttui täysin. Virheitä voi tehdä, sen olisin jotenkin voinut ehkä sulattaa. Mutta en sitä, että ehdoin tahdoin pimitetään asioita ja valehdellaan päin naamaa. Tuolloin tiedän, ettei mieheeni ole luottamista tippaakaan). Ja kertomatta jättäminen todellakin on sinulle suotuisampaa. Koska tuolloin sinun ei tarvitse kestää rakastettusi halveksuntaa ja inhoa sinua kohtaan. Eikä myöskään hänen tunteittensa heittelemistä, minkä pettämisesi tieto saisi aikaan.

Mutta onnea valitsemallesi tielle. Toivon todella, ettei naisesi tule sitä koskaan saamaan tietoonsa muualta ja että pystyt elämään kuin ei mitään olisi tapahtunut. Koska jos OIKEASTI katuisit, se myös heijastuisi kaikkeen siihen mitä teet naisesi kanssa. Siihen, miten reagoit kun hän kertoo rakastavansa sinua enemmän kuin ketään muuta maailmassa ja kun hän kertoisi, kuinka olet upein mies kenet hän tietää. Tuolloin, jos oikeasti katuisit, tuntisit todellisen piston sydämessäsi ja naisesi tulisi sen ennen pitkää huomaamaan. Ja silloin hän huomaisi senkin, ettet kunnioittanut häntä sen vertaa, että hän olisi saanut itse päättää, jatkaako suhdetta kanssasi vai ei.

Ymmärrän mielipiteesi ja tavallaan myös ehdottomuutesi asian suhteen. Pystyn rivien välistä lukemaan halveksuntasi ja ymmärrän senkin. Sinua on loukattu ja olet kärsinyt pettäjän takia. Asiat eivät kuitenkaan ole mustavalkoisia, eivätkä kaikki ihmiset ja ihmissuhteet ole verrattavissa toisiinsa. Ja usko pois syyttävä äänensävysi ei ole tarpeen, omatuntoni hoitaa sen puolen kyllä erittäin hienosti.

Pettäminen ei ole osa minua. Se on osa menneisyyttäni, jota en voi muuttaa mutta josta voin oppia. En myöskään ole samaa mieltä, että koko suhde perustuu valheelle. Ei meidän suhteemme ole perustettu pettämiselle eikä tulevaisuutemme kivijalka ole se, että kerran kokemattomuuttani hairahduin. Suhteemme rakentuu monille muille paljon tärkeämmille asioille.

En vielä ole varma pystynkö pitämään salaisuuden. Voit olla ihan oikeassa siinä, että nähdessäni hänen hymyilevät kasvonsa tunnen piston sydämessäni ja hän vaistoaa sen ennen pitkää. Toisaalta syyllisyyden tunnettakin voi ehkä hyödyntää. Kontrolloituna se auttaa minua pysymään kaidalla tiellä loppuelämäni ja muistuttaa minua asioiden tärkeysjärjestyksestä: heijastuu tekemisiin hänen kanssaan positiivisesti. Ja kyllä, kadun tekoani ihan oikeasti vaikka olenkin mies...

Et tunne naistani, etkä minua, joten on mielestäni aivan hyödytöntä arvuutella sillä haluaisiko hän tietää ja mitkä totuuden paljastumisen vaikutukset olisivat meille. Minulla ei ole suhdetta toiseen naiseen tai mitään tunteita ketään muuta kohtaan. Olin väärässä paikassa, väärään aikaan ja tein harkitsemattoman väärän valinnan joka kuitenkin opetti minulle mitä annettavaa irtosuhteilla minulle on: Ei mitään, päinvastoin. Nyt kuulen jo vastaväitteen: "Jos olisit rakastanut ja välittänyt et ikinä olisi tehnyt sitä alunperinkään." Väärin. En yksinkertaisesti ymmärtänyt mitä olin tekemässä. Tekoni on häpeällinen mutta se avasi silmäni. Se vastasi kysymykseen onko ruoho vihreämpää aidan takana sellaisella voimalla etten olisi osannut kuvitellakaan. Nyt ymmärrän tunteeni, omistautumisen merkityksen ja oikeastaan kaiken paljon paremmin.

Tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, että pystynkö kenties tämän itsetutkiskelun kautta antamaan tapahtuneen itselleni anteeksi ja menemään eteenpäin. Jos se ei onnistu vaan asia jää kalvamaan minua on ainoa vaihtoehto kaataa tämä sotku tyttöystäväni niskaan ja toivoa hänen anteeksiantoaan.

" The essence of true forgiveness is the giving up of all hope of having a better past." - Gerald Jampolsky

Kuinka kauan olette olleet yhdessä ja mitä kaikkea olette puhuneet pettämisestä kun olet niin varma, että tyttöystäväsi antaisi anteeksi tai ei haluaisi tietää?