Petetyksi tuleminen laukaisi masennuksen
En odota enkä usko saavani täältä mitään ratkaisua ongelmiini, mutta haluan kirjoittaa johonkin näkyville ajatuksia, jotka pyörivät päässäni. Muutenkin tuntuu typerältä miettiä petetyksi tulemista koko ajan, kun ihmisillä on oikeitakin kriisejä olemassa.
Olen 25-vuotias linja-autonkuljettajana työskentelevä mies. Vaimoni petti minua hieman reilu puoli vuotta sitten, syntymäpäivänään, kuulemma selvin päin, ulkomaalaisen työkaverinsa kanssa. Meillä on 2 päiväkoti-ikäistä lasta. Kimpassa olemme olleet sellaisen 8 vuotta ja naimisissa 2 vuotta.
Vaimo haluaa jäädä yhteen, ja olenkin nyt viimeiset puoli vuotta yrittänyt opetella rakastamaan häntä uudelleen. Tuntuu vain siltä, etten pysty häntä enää ikinä rakastamaan samoin kuin ennen. Tapahtuneen jälkeen olemme harrastaneet seksiäkin useammin kuin ennen, mutta en vaan nauti siitäkään enää samalla tavalla. Aiemmin harrastin seksiä vaimoni kanssa mielelläni, ja ei ollut edes ajatusta siitä, että tekisin niin jonkun muun kanssa. Nykyään harrastan seksiä vaimoni kanssa vain pitääkseni hänet tyytyväisenä.
Pyörittelin mielessäni pitkään asioita, ja mietin, miten voisin antaa anteeksi. Ainoa tapa, millä voin niin tehdä, on ajatella, että meillä on avoin suhde – siinä tapauksessahan tuollainen toiminta on ihan hyväksyttävää.
Olenkin siis viimeiset pari kuukautta yrittänyt löytää myös itselleni seksikumppania tai -kumppaneita. Tinderissä olen joka päivä 1-2 kertaa päivässä käyttänyt 100 ilmaista likeä likettämällä kaikkia naisia testatakseni ”markkina-arvoani”. Olen siis swaipannut tuhansia naisia. Matchejä on tullut noista vain 5, ja niistäkään yksikään ei vastaa minun kriteerejäni. Kriteerini eivät ole sikäli nirsot, että minulle on melko lailla ihan sama, minkä kokoinen nainen on. Pääasia on kauniit kasvot ja ikä korkeintaan sama kuin minulla. Suomi24:llä olen saanut vastauksen vain yhdeltä naiselta, ja sekin oli ehdotus maksullisesta seksistä. En siis ilmeisesti kelpaa kenellekään ilmaiseksi.
Tämä taas sai minut masentuneeksi. Tajusin, ettei minulla ole muuta mahdollisuutta, kuin pysyä vaimoni kanssa. En halua olla yksin. Vaimoni on kaunis, ja hän saa varmasti seksiä keneltä vain, koska vain.
Olen lisäksi kääntynyt rasistiksi. Ottaa päähän, että ulkomaalainen voi saada keneltä vain, koska hän on suomalaisten mielestä vain niin eksoottinen, ja itse en saa keneltäkään, ainakaan siis ilmaiseksi. Tavallaan vaimonikin on maksullinen nainen, sillä minähän hänet elätän käymällä töissä, ja vieläpä työpaikassa, jossa on töissä lähinnä maahanmuuttajia.
Olenko vain nössö, kun en lähde pois? Vaimoni on nyt meistä se, jolla on itsetunto ja itsevarmuus kohdallaan. Minulta ne on murskattu. Jos jään vaimoni kanssa yhteen, minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin myötäillä kaikkea, mitä hän sanoo.
Minusta olisi ihanaa, jos vaimoni sukulaiset tietäisivät tapahtuneesta. He ovat lestadiolaisia ja minä en, ja he ovat aina ajatelleet, että koska en ole lestadiolainen, olen epäluotettava ja siten myös petän jossain vaiheessa. Vaan kuinkas kävikään… Muistan elävästi, kuinka ensimmäisinä kuukausina ollessamme yhdessä nykyinen vaimoni pyysi minulta, että en koskaan pettäisi häntä. Lupasin, mutta unohdin pyytää samaa häneltä.