Petetty Raivopää..
Olen 36 vuotias yrittäjämies. Ajatteleva ja analyyttinen. Hellä ja empaattinen. Kiltti ja kohtuullisen tunneälykäs ja hiiskatinmoisessa ahdingossa.
Tammikuussa menestyvä rakas vaimoni ja kahden lapsemme hellä äiti, kertoi avoimesti että eräs hänen läheinen kolleegansa oli alkanut lähettämään erikoisia signaaleja vaimoani kohtaan. Keskustelimme näistä asioista avoimesti ja ymmärsimme että tämä toinen mies mitä ilmeisimmin haki intiimimpää yhteyttä vaimooni. En ole koskaan ollut aikaisemmin mustasukkainen ihminen ja niinpä kehotin vastaamaan ystävällisesti viesteihin. mutta pitämään jalat maassa.
Muutaman viikon päästä tilanne olikin jo aivan toinen. Tilanne olikin muuttunut salailevaksi ja peitteleväksi armaani olikin yhtääkkiä ihastunut tähän vieraaseen vanhempaan charmanttiin herrasmieheen. Toki ymmärrän että meidän perheeseemme on arki jo hivuttautunut parinkymmenen yhdessäolon vuotena ja nyt vaimoni sai valtavan määrän ylenpalttista huomiota ja romanttisia viestejä, jotka piristivät hänen päiväänsä. Näistä huomion osoituksista johtuen, seksielämämme saikin valtavan herätyksen ja vaimoni sanoi tuntevansa itsensä taas naiseksi, pitkän äitinä, vaimona piikana ja pyykkärinä olon jälkeen. Minkäänlaista fyysistä kontaktia ei tämä ”romanssi” pitänyt sisällään, mutta ilmeisen paljon itsetuntoa hellitteleviä romanttiseen sävyyn kirjoitettuja viestejä ja tekstareita. Vaimoni siis oli yhtäkkiä ihastunut toiseen mieheen, tai ainakin ihastunut tunteeseen jonka tunsi taas monen vuoden jälkeen polttavan rintaa.
Vihastuin ja koin mustasukkaisuuden tunnetta, enkä nähnyt muuta mahdollisuutta omassa pienuudessani, kuin vaatia rakastani itselleni.
Pyysin vaimoani lopettamaan suhteen ja näin tapahtuikin. Se ei ole ollut helppoa eikä se ole missään tapauksessa ole lopettanut tämän vieraan hurmuri maailmanmiehen tunteita häntä kohtaan, vaikka vaimoni ei viesteihin enää samalla intesiteetillä vastannutkaan. Keskustelimme vaimoni kanssa asiasta paljon ja jotenkin tuntui, että saavutimme konsensuksen. Hellyyttä ja rakkautta meillä on vaikka muille jakaa.
Tähän väliin on syytä kertoa että olen sairastanut kuusi vuotta sitten aivoinfarktin ja mitä ilmeisimmin olen saanut lievän persoonallisuuden muutoksen itseeni. Aikaisemmin en koskaan suuttunut mistään, en missään yhteydessä ja koin olevani tyyni ja rauhallinen alati. Tilannen on nyt radikaalisti toinen. Stressitilanteet esim. se että yleinen taloustilanne vaikeuttaa työtäni ja aiheuttaa stressiä, mutta uskon että kaikesta huolimatta uskon selviäväni hyvin. Stressi saa aikaan nopeita raivostumisen ja hermostumisen tunteita, mutta samalla sekunnilla kun raivostun silmittömästi, ymmärrän että minun täytyy rauhoittua heti. Missään yhteydessä en koskaan ole lähimmäisiini kiinni käynyt, enkä käy!
Nyt sitten viime viikolla tilanne oli mielestäni rauhoittunut ja meillä oli ollut kiva ilta ja olin juuri aloittamassa iltasadun lukemista, kun vaimoni meni suihkuun. Minä sitten muutaman ruokaviinilasin rohkaisemana keksinkin yllättäen käydä lukemassa rouvan puhelimen lokin ja huomasin, että pari kymmentä viestiä ja pari puhelua oli käyty päivällä. Viestit oli pyyhitty mutta lokia ei.
Sain siitä hirmuisen raivarin ja vein rouvalleni puhelimen näytille ja tivasin, että mikä ”työasia” voi vaatia näin hemmetisti selvittelyä. Luin iltasadun lapsille ja kun vaimoni yritti ottaa kontaktia totesin hänelle kylmään sävyyn ”et meidän jutut on nyt juteltu ja et minä lähden pois kotoa.” Vaimoni halusi rauhoittaa minua ja pyysi keittiöön istumaan. Hän yritti lepyttää minua sanoen, että se ei ollu mitenkään sanallakaan osoittanut ihastustaan takaisin.
Olemme kokoajanpystyneet pitämään tunnesidettä ja keskustelukontaktia yllä, niin että voin sanoa rehellisesti rakkauteni vaimooni säilyneen.
Minulla oli kuitenkin niin paha tunne kuohu päällä, enkä uskonut vaimoani ja niinpä löin nyrkin pöytään ja huusin kaikenlaisia ilkeyksiä. Yritin mennä hakemaan matkalaukkua, jotta voisin pakata vaatteeni ja lähteä. Vaimoni kuitenkin roikkui matkalaukussa lapsi sylissään. Silloin riuhtaisin laukun irti ja heitin sen vessan oveen, niin että kajahti. Lapset tietenkin tässä vaiheessa itkivät säikähdyksestä ja vaimoni myös. En ole koskaan aiemmin moisilla asioilla uhkaillut.
Tämän meuhkaamisen jälkeen päätimme rauhoittaa tilanteen ja paijasimme lapset rauhalliseksi. Kerroimme lapsillekkin vähän silotellusti mistä syystä riitelemme ja miksi isi on näin vihainen. Olin siinä vaiheessa jo varsin hyvin rauhoittunut ja selitin niin hyvin kuin osasin että aikuisilla on tällaista joskus.
Sitten ovikello soi. Minä arvasin heti et ne olisivat poliisit ja niinhän sieltä kolme virkapukuista marssi meidän omaan olohuoneeseen.
Tilanne selvisi kuitenkin parhain päin ja minä lupasin hakea apua. Tässä olen sitä nyt ensi alkuun tekemässä.
Vaimoni jota kovasti rakastan, ilmoitti tälle miehelle, että ei voi enää ottaa suoraa kontaktia. Luotan häneen täysin! Ongelmani on se että en oikeasti koe itsekkään olevani avun tarpeessa, koska kaikki mustasukkaisuuteni oli aiheesta ja aiheellista.
Miksi tarvitsisin apua? Mielestäni kaikki kääntyi parhain päin. Tiedän että haava sielussani vaatii aikaa parantuakseen, mutta rakkautemme voi sen arpeuttaa.
Olenko minä jotenkin ongelmainen, kun puolustin reviiriäni?
Minäkö olen nyt se sekopää, joka kieltää ongelmansa?
En ole koskaan terapiassa käynyt, pitäisiköhän nyt mennä?
Hei,
Tässä muutama päällimmäinen ajatus.
Huolimatta kaikista keskusteluistanne, vaimosi siis kuitenkin tavalla tai toisella oli ennen raivokohtaustasi mieheen yhteydessä? Vasta "kohtauksesi" sai hänet katkaisemaan välit lopullisesti? Vaimosi ei siis aiemmista puheistasi ymmärtänyt, että yhteydenpito ei ole suotavaa, vai eikö hän välittänyt näkemyksestäsi? Ajatteli siis kuitenkin antaa pirulle pikkusormea ja lopputuloshan on koko käden menetys. Näinhän se sivusuhde yleensä avioliittoon hiipii - aluksi ei ole ollenkaan tarkoitus, mutta sitten vain niin käy, kun toinen on oikea "sielunkumppani", josta on kiva peilata narsistisesti itseään.
Mielestäni on sinänsä hyvä, että todellakin näytit mitä tällaisesta pikku pelailusta voi tosiaan seurata. Asetit tiukat rajat. En nyt ota kantaa siihen oliko reaktiosi ylimitoitettu - hyvä on, että mietit käytöstäsi. Lapsien kannalta tietenkin äärimmäisen ikävää. Mutta olisiko puolisosi todellakaan muuten ymmärtänyt? Sivistynyt keskustelu kun näytti johtavan vain jatkuvaan yhteydenpitoon.
Ihastusten kanssa ei lähdetä kahville, eikä viestitellä, jos halutaan varjella omaa liittoa. Ei, vaikka kuinka kuvitellaan tilanteen olevan halussa ja nautitaan ihailusta. Riskit ovat liian suuret, pian ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa moneen ihmiseen sattuu ja paljon - ja lapset siinä välissä.
Suosta se torpan paikkakin raivattiin kuokalla ja ennen kaikkea sisulla. Yhteisiä antoisia keskusteluhetkiä vaimosi kanssa, yllätä ja ylläpidä rakkautta huomionosoituksilla ja kahdenkeskisillä pikku lomilla.
Omaa liittoani mieheni ihastus ystäväämme lopulta vahvisti. Ehkäpä tämän oli hyvä tapahtuma, jotta havahdutte molemmat? 🙂👍🙂🌻
Päällimmäinen ajatus on itsellänikin se, että asetin rajat. Myönnän toki sen, että hillitympi rakentaminen olisi ollut parempi ratkaisu, mutta olin kahteen eri otteeseen jo viimeisen kuukauden sisään asian ottanut esille. Otin asian esille siten että pyysin ja toivoin että vaimoni antaisi ns. "pakit" tälle hurmurimiehelle. Näin käsittääkseni kävikin, mutta vaimo ei ymmärtänyt ollenkaan tämän pelin henkeä. Olen ollut ymmärtävinäni että tämä kyseinen herra joka on myös neljän lapsen isä ja omassa viiileämmässä avioliitossaan ilmeisen pettynyt on pelannut moisia pelejä aiemminkin.
Jotta en vaikuttaisi aivan pyhimykseltä itse niin myönnettäköön, että mustasukkaisuuden pahimmissa puuskissa kävin katsomassa kahdestikkin taloa missä mies perheineen asuu. Etsin puhelinnumerot, kotiin ja töihin. Painoin mieleen autot millä mies ajelee. Kun paha olo painoi sieluani pahimmillaan, mietin monasti synkkiä ajatuksia siitä miten kävisin tämän miehen vaimolle kertomassa omasta tilanteestani. Luovuin siitä oman vaimoni pyynnöstä, kun mitään ei ollut oikeasti kerran tapahtunut edes. Ajattelin sitä kyllä itsekkin, että tämän hurmurin vaimon taakka on jo muutenkin neljän pienen lapsen kanssa melkoinen.
Hankalaksi tämän tilanteen tekee se, että vaimoni ja tämän miehen on pakko tehdä bisnestä yhdessä ja kohtaamisilta ei voida välttyä. Väistämätöntä on se että tilanne tulee esille vielä useaan kertaan ja minun, vaimoni sanojen mukaan täytyy vain sietää tilanne ja hakea hoitoa mustasukkaisuudelleni.
Nyt kuitenkin uskon ja taas uudelleen toivon, että tilanne olisi menossa parempaan suuntaan ja uskon vahvasti että voin luottaa vaimoni lupauksiin. Vaimoni sanoihin kyllä, mutta mitä sitten tulee tämän pelurimiehen toimiin se onkin sitten toinen juttu.
Niinpä minun nyt tulee sitten kuulemma hakeutua hoitoon hemmetti, vaikka minä mielestäni en ole tehnyt mitään väärää.
Hei kuokkaa vailla oleva Jussi....
Oletko täällä tukinetissä saanut henkilökohtaisen tuki-ihmisen? He ovat perehtyneitä kaikenlaiseen ja saattavat osata hyvinkin ohjata ajatuksesi "oikeille urille". Löytävät sen olennaisen. Mutta kyllähän sinun vaimosikin olisi mielestäni omia motiivejaan ja toimiaan syytä tutkailla, eikä vain leimata sinua raivopääksi. Jos sinussa ei aiemmin ole sairaaloista mustasukkaisuutta ilmennyt, eikä vaimon vahtimista - miten se nyt sitten puhkesi? Onhan siinä oikea tilanne kuitenkin takana.
Ammattilaisen apu voisi saada ajatuksiasi selkiytymään. 🙂🌻
Aika kummallista on se, että tuli poliisit paikalle, vaikka et tehnyt muuta ku huusit ja revit laukun vaimolta pois. Vai ymmärsinkö jotakin väärin? Voi hyvänen aika sentään!!! Mä oon nähnyt niin monta raivokohtausta, mutten kertaakaan poliisia sen jälkeen.
Anteeksi nyt vain, mutta jos sä rakastat vaimoasi ja ootte 20 vuotta olleet yhdessä ja sitten ykskaks ilmaantuu hurmuri, johon vaimosi ihastuu, niin mun mielestä ois tässä tilanteessa aika sairasta pysyä rauhallisena!!!
Totta se on, ettet ehkä toiminut kovin kunnioittavasti siinä tilanteessa, mutta kellä meistä ei ole heikkouksia?? Mutta että leimmattaisiin heti sairaaksi...
Toiv. tilanne on kohta ohi ja sä tiedät sen jälkeen nappeja, joita ei kannata painaa.
Mutta ehkä vaimosi takia kannattaa ryhtyä joihinkin näkyviin toimenpiteisiin esim. kääntyä ammattilaisen puoleen. Miksi vaimosi takia? No esim siksi, että hän tuskin tajuaa kokonaan sitä tilannetta, jonka hän on aiheuttanut ja luulee olevansa enemmän syytön kuin syyllinen "eihän heillä ollut mitään". Lisäksi hän on nähnyt sun "negatiivista puoltasi" ja saattaa ruveta ajattelemaan, että sinä olet mielipuoli, hullu tai/ja sairas mustasukkainen mies (ethän sinä tämänkään jälkeen kykene olemaan täysin neutraali sitä tosiasiaa kohtaan, että vaimosi työskentelee sen hurmurin kanssa ja saatat ruveta epäileen pahinta kaikissa normaalista poikkeavissa tilanteissa). Ja jos hän on pitänyt siihen hurmuriin yhteyttä ja poistanut kaikki viestit, hän ei ole halunnut, että sinä tiedät mitään. Tämä on siis ollut sellainen asia, josta hän on salaa nauttinut. Ja kun sä kuitenkin sait sen selville ja järjestit sellaisen mieliosoituksen, sä sait mitä tod hänen mielessään negatiivisia värejä: olethan sinä ilonpilaaja. Juuri sinä saatat saada negatiivisia värejä, vaikka syy ei olekaan sinun. (harvemmin ihminen tekee ja tuntee korkeimman moraalin mukaan; elämä on epäreilua) Tämä kaikki on ehkä saanut hänet jollakin lailla kääntymään hiukan sinua vastaan. Ja jos sä vain jatkat mielesi osoittamista ja sen toitottamista, että sinä olet oikeassa( eivälttämättä sanoin, pelkkä asenne ja sanaton viestintäkin on jo jotain) ja käyttäydyt sen mukaan "mikä on oikeudenmukaista", niin se saattaa kääntää sun vaimoasi entistä enemmän sua vastaan. Hän on kuitenkin tajunnut, että hänellä on kysyntää ja että voi saada huomiota muualtakin ja teidän liittonne saattaa olla yhä enemmän vaarassa. (riippuu tietysti siitä, minkälaisia moraalisia käsityksiä perheessänne on; onko esim ehdoton "kaikki voitetaan yhdessä" tai ehkä hiukan "minä ansaitsen vain parasta" - asenne).
Toisin sanoen sinun kannattaa toimia tässä tilanteessa enemmän rakkautesi mukaan, eikä oikeudenmukaisuuden mukaan - tehdä sitä, mitä vaimosi ei mielestäsi ansaitse. Paras on unohtaa rangaistukset ja kostot, koska nyt on tärkeää, että vaimosi näkee, että vaikka et ole täydellinen, olet ihana ja rakastat häntä tosi paljon, etkä ainoastaan periaatteessa, vaan käytännössä (hän kokee itsensä rakastetuksi) ja että sinä olet oikeasti valmis tekemään paljonkin ollaksesi hänelle se hyvä mies. Totuus on siinä, että rakkaus pääsee päljon pidemmälle kuin kosto ja rangaistus, vaikka se ehkä tuntuukin epäloogiselta.
Nyt mennään aikalailla vuoristorataa, joka toinen päivä puhumme paljon rakkaudestamme ja joka toinen päivä haluan jotenkin rankaista siitä välinpitämättömyydestä ja tunteettomuudesta, minkä vaimoni aiheutti minulle.
Välitämme kuitenkin paljon, eikä hän varmasti minusta halua eroon.
Hänen suhteensa olen kuitenkin nyt täysin luottavainen, koska hän vannoi niin! Uskon että hän myöskin pitää sanansa, niinkuin on aina pitänyt. Eli mitään kontaktia tähän mieheen ei ole.
Olen vain itseni kanssa niin solmussa, että en pysty lopettamaan mustasukkaisuuttani. Stressi on niin järkyttävä että neljän aamulla otetun verenpainelääkkeen jälkeen RR on 110/160, toki perustauti on verenpainetautini, mutta nyt stressi on nyt niin järjetön...
Meillä keskustellaan paljon, vaikka vaimoni onkin sitä mieltä että eiköhän juttelu jo riittäis. Meillä minä olen perheen ajattelija ja mietiskelijä ja vaimoni on suorantoiminnan "mies."
Kuinka kauan siinä menee että, voi unohtaa?
Pitääkö pystyä antamaan heti anteeksi?
Hei Jussi,
Taisin kertoakin, että oma tilanteeni oli hieman samankaltainen siinä suhteessa, että varsinaista fyysiseen pettämiseen puolisoni ei mennyt, mutta kuitekin ilmeisesti pidemmälle kuin vaimosi - pohtivat jo mahdollista yhteistä tulevaisuutta ja oli sitä sitten suudeltukin.
Tuosta ihastumisesta on kohta vuosi. Odotan vuosipäivää - minä sain tietää toista kuukautta myöhemmin. Tilanteemme ratkesi heinäkuussa - ja vielä asia aiheuttaa jonkin verran kipuilua, eikä unohdu koskaan.
Viekäkin haluan jollain tasolla aina välillä vähän keskustella asiasta. Tässä vaiheessa on kuitenkin jo anettava toisellekin mahdollisuus unohtaa (siinä määrin kun tuon ihastuksensa kykenee unohtamaan). Että siis kestää aika kauan - työtä on itsensä kanssa tehtävä. Viha-vaiheen prosessointi shokkivaiheen jälkeen alkoi oikeastaan vasta tilanteen selvittyä ja kesti pari kuukautta.
Mitä vaiheita olet itse huomannut työstäväsi?
suojajussi kirjoitti 17.3.2009 14:12
Kuinka kauan siinä menee että, voi unohtaa?
Pitääkö pystyä antamaan heti anteeksi?
Siinä menee kauan että voi unohtaa... Näin itsestäni tuntuu.
Heti ei tarvitse anteeksi antaa, mutta aikanaan sitten...
Näin uskon itse. Itselleni paljastui noin 2 kuukautta sitten mieheni pettäminen. Meillä on sen jälkeen itketty, naurettu, käyty hakemassa ulkopuolista apua, otettu takapakkia, keskusteltu, epäilty miehen sanoja/tekoja milloin enemmän milloin vähemmän... Kaikkea mahdollista. Välillä on hyviä hetkiä ja välillä niitä mustia aukkoja. Sitä ihmettelen, ettei kertaakaan ole riidelty vaan on voitu keskustella asiallisesti.
Tiedän kuitenkin haluavani mieheni edelleen ja tiedän että haluan rakentaa suhteemme uudelleen. Tätä uskon ja toivon miehenikin nyt haluavan. Ainakin elämämme on mennyt parempaan ja asiasta on keskusteltu paljon. Suunnittelemme tulevaa yhdessä ja olo on kuitenkin hyvä. Unohda en varmaan koskaan, mutta toivon että opin elämään asian kanssa. Anteeksi haluan antaa ja uskon siihen aikanani pystyväni.
Toivottavasti sinäkin saat ajatuksesi selviksi, älä kiiruhda niiden kanssa vaan anna ajan kulua.
Nyt alkaa elämä rauhoittua ja pahin ketutus ja ahdistus alkaa olla takana päin. Jotenkin tuntuu kuitenkin en saanut tietää kaikkea mitä olisin halunnut.
Vaimoni ei halua enää tästä asiasta enää jauhaa, enkä minäkään sitä jaksa/halua ottaa enää esille. Nyt tuntemukseni alkaa olla lähinnä ihmettelevä, että kannattaako tähän suhteeseen täysillä panostaa, jos vaimo vetää vielä uudelleen maton jalkojen alta!
Onko oikeutettua vai väärin haluta tietää kaikki yksityiskohdat näin mitättömästä "romanssista"? Uskon että täälläkin ihmiset joutuvat painimaan paljon isompien asioitten parissa, kuin minä omieni...
Vaimoni on edelleen sitä mieltä karrikoiden, että koska mitään ei kuitenkaan tapahtunut niin on oletettavaa että minä henkilökohtaisesti olen omien ongelmieni syynä.
Toki hän on tehnyt uhrauksia asian eteen, luopunut ihastuksestaan, enkä epäile hänen rehellisyyttään. Pelkään kuitenkin, että tilanne tulee vielä eteen jossain vaiheessa kun hän ei käsittääkseni ole asiaa täysin käsitellyt. Ainoastaan kieltänyt osan itsestään.
Kuinka paljon ns. normi suhteessa on syytä antaa toisen olla itsenäinen?
Mustasukkaisuuteni on ollut hyvin sidonnainen tähän yhteen ainoaan henkilöön, mutta luulen että vaimoni hakee kollektiivisesti oman naiseutensa mittapuita eli mittaa omaa markkina-arvoaan muitten silmissä.
Itse koen, että vaimoni haluaisi että olisin kultturellimpi ja kultivoituneempi kuten hänen päivittäin kohtaamansa taiteilijatyypit. Koen että vaimoni on varsin ihastunut tälläisiin tyyppeihin, mitä minä en suoranaisesti ole. En epäile kuitenkaan hänen tunteitaan minua kohtaan, mutta en aio enkä voi muuttua muuksi mitä en ole...
suojajussi kirjoitti 26.3.2009 13:46
Onko oikeutettua vai väärin haluta tietää kaikki yksityiskohdat näin mitättömästä "romanssista"? Uskon että täälläkin ihmiset joutuvat painimaan paljon isompien asioitten parissa, kuin minä omieni...
Vaimoni on edelleen sitä mieltä karrikoiden, että koska mitään ei kuitenkaan tapahtunut niin on oletettavaa että minä henkilökohtaisesti olen omien ongelmieni syynä.
Toki hän on tehnyt uhrauksia asian eteen, luopunut ihastuksestaan, enkä epäile hänen rehellisyyttään. Pelkään kuitenkin, että tilanne tulee vielä eteen jossain vaiheessa kun hän ei käsittääkseni ole asiaa täysin käsitellyt. Ainoastaan kieltänyt osan itsestään.
Kuinka paljon ns. normi suhteessa on syytä antaa toisen olla itsenäinen?
Mustasukkaisuuteni on ollut hyvin sidonnainen tähän yhteen ainoaan henkilöön, mutta luulen että vaimoni hakee kollektiivisesti oman naiseutensa mittapuita eli mittaa omaa markkina-arvoaan muitten silmissä.
Itse koen, että vaimoni haluaisi että olisin kultturellimpi ja kultivoituneempi kuten hänen päivittäin kohtaamansa taiteilijatyypit. Koen että vaimoni on varsin ihastunut tälläisiin tyyppeihin, mitä minä en suoranaisesti ole. En epäile kuitenkaan hänen tunteitaan minua kohtaan, mutta en aio enkä voi muuttua muuksi mitä en ole...
Ei ole mitään mitättömää "romanssia" olemassakaan. On todella hyvä, että asiaan päästiin käsiksi jo siinä vaiheessa kun mitään pahempaa ei ollut sattunut. Arvaa vaan, kuinka paljon jossittelen nyt, että miksi en nostanut kissaa pöydälle aiemmin, miksi en vaatinut selityksiä? Nyt olen tilanteessa, että mieheni on pettänyt minua lähes kaksi vuotta. Arvaat varmaan,että tilanteemme ei ole helppo nyt, jos ei teidänkään, mutta tässä alkuvaiheessa teidän on helpompi selvittää kaikki eli vaadi puhumista jos sinulta tuntuu siltä! Älä anna asian olla, jos olet sitä mieltä, että haluat tietää. Sinun täytyy saada tietää ja puhua, jos sinusta tuntuu siltä.
Anteeksi antamiseen menee varmaan paljon aikaa, eikä sekään tapahdu nappia painamalla.
Äläkä vaan yritä muuttaa itseäsi hänen vuokseen, sinä ole sinä. Toivottavasti vaimosi ymmärtää, mikä aarre hänellä on kainalossaan, harvat miehet puhuvat näin suoraan ja vieläpä tunteistaan, ja ihan vielä oma-aloitteisesti.