Petetty ei jaksanut jatkaa – lähden

Petetty ei jaksanut jatkaa - lähden

Käyttäjä Toivo14 aloittanut aikaan 14.10.2014 klo 10:16 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Toivo14 kirjoittanut 14.10.2014 klo 10:16

kesästä kirjoiteltiinkin muutaman kanssa täällä tilanteestani, esim. Kurrnau, kiitos ajatuksistasi ja Joonatan.

Mieheni petti minua työkaverinsa kanssa, siinä meni monen vuoden avoliitto, ja vankka sitoutumiseni siihen.

yritin jatkaa perheenä kesästä, jolloin mies ilmoitti jäävänsä kotiin. no, senkin jälkeen on sattunut ja tapahtunut.

itse voin erittäin huonosti tällä hetkellä. varsinkin, kun itsekin sorruin toiseen mieheen, kirjoitellen hänen kanssaan viikkoja ja lopulta sitten tavaten hänet, ihastuen totaalisesti.
alastulo oli kamala, mitään hänestä ei ole sitten kuulunutkaan enää – pettymyksen aiheutin hänellekin.

näin kamalasti voi pettäminen oikeasti satuttaa , näin kamalasti se voi oikeasti kaiken sortaa. älkää ihmiset tehkö sitä toisillenne, arvostakaa edes sen verran toistanne, jos parisuhteestanne haluatte irti. minun pahalla olollani ei ole määrää,ainoa ratkaisu on erota ja rakentaa elämää yksin, ehkä voiden paremmin.