En jaksa tässä sen enempää tarinaani eritellä, mutta mieheni on pettänyt minua toistuvasti eri naisten kanssa. Olen huomannut, että kun se ihastumisvaihe on meneillään, ei hän näe mitään pahaa tässä rakkauden kohteessa. Silloin minut ja lapset voi haukkua maanrakoon. Kyllä se arki joskus vielä koittaa ja lapsesi isä palautuu maan pinnalle.

Viimeisimmässä suhteessaan minun mies oli sanonut tälle naiselle olevan sinkku. Tämä nainenkin sanoi minulle, että eropäätös oli jo tehty, kun hän alkoi miehen kanssa olla. Hän ei ymmärtänyt yhtään minun ajatusta, että eropäätös ja ero on asia erikseen. Jos mies ei saa sitä sanottua, niin mitään eroa ei ole tapahtunut. Tuolla ajatuksellahan olisi helppo pettää, tekisi aina tilapäisen päätöksen ja panemisen jälkeen peruisi sen.

Taisi mennä hieman OT, mutta tsemppiä sinulle. Kyllä se mies sieltä pilvilinnasta putoaa.

Hei 🙂🌻
Tassukka ja Korppi83: minäkin ihmettelen sitä itsekkyyttä, mikä pettäjällä on: siinä unohtuu lapset ja kumppani, meillä jopa kumppanin sairastuminen.
Haetaan itselle kivaa, huoletonta elämää, joka sen ihastumisvaiheen aikana taatusti on selviö, kun arki on poissa.
Sitäkin julmuutta ihmettelen, mikä laittaa vielä loppuvaiheessa valehtelemaan: luulin jopa, että olen tulossa oikeasti hulluksi, kun näin puolisoni minua leimasi, sekä vainoharhaiseksi epäilyni hänelle esittäessäni. Vielä siinä vaiheessa hän nimitteli minua, jopa lasten kuullen.
Sitten tilanne muuttui: yht'äkkiä hän julisti kaikille, kuinka me olemme uudelleen rakastuneet mutta joku hänen käytöksessään laittoi minut epäilemään, ettei asiat ole kunnossa.
Riittävän kauan painostettuani sain ulos totuuden suhteesta tuttavaamme.
Nyt, miettiessäni vuosia taaksepäin, olen epävarma: sieltä löytyy muistoja, jotka viittaavat siihen, että jotain on ollut silloinkin. Totuutta mies ei tule ikinä kertomaan, sillä hän tietää, että hintana on perheen menettäminen.
Kun hän jäi lopullisesti kiinni ja tarina oli kasassa, sanoin, että jos jatkossa tulee esille vielä muuta hänen kertomansa lisäksi, hän joutuu lähtemään.
Yritämme siis yhdessä vielä mutta helppoa tämä ei ole. Joku osa minusta on jo valmistautunut siihen, että tämä avioliitto tulee päättymään.
Ja nyt, kun uskottomuudesta on parisen vuotta, mies on toistuvasti kaatanut pahan olonsa niskaani arvostelemalla minua eri asioista. Liekkö omaa syyllisyyttään siitä, ettei ole kertonutkaan kaikkea???
Luottamus...kuinka helppo se on rikkoa mutta vaikea saada takaisin.
Vihainen en ole; enemmälti surullinen siitä, miksi kävi näin. Ensin sairastuin pysyvästi ja sitten tämä uskottomuus.
Tekee pahaa lukea tarinoita, joissa puoliso on pysynyt sairastuneen kumppanin rinnalla, kun itselle kävi näin.
Ja vielä tuosta vanhemmuudesta: paha asia on se, että lapsi hylätään eron myötä. Niin ei saisi ikinä käydä 😞

Tassukka, toivon voimia. Suuntaa voimavarat, joita on, lapseen. Miehesi taitaa hävetä tällä hetkellä niin, että pakenee kaikkea. Anna ajan kulua. On mahdollista, että mies tokenee takaisin hyvään isyyteen, ja kantaa isän vastuun myöhemmin, kun aika kuluu ja riitapölynne laskeutuu.

Otit esille asian, joka myös minun kriisissäni tuli esille. Olen sen jälkeen seurannut nettikirjoituksia, asiassa, joka taitaa olla maassamme tabu. Suomessa näyttää olevan yksin eläviä huoltajia, jotka tuovat varatun mukaan oman lastensa elämään. Pettäjät eivät näytä ymmärtävän, että vieras lapsi voisi kärsiä, hän ei piittaa ja elää päivä kerrallaan. Huoltaja lienee sinisilmäinen, uskoen vakavaan seurusteluun ja yhteiseen tulevaisuuteen näiden pettäjien kanssa. Kumpi on eniten syyllinen, lapsiaan pettäjän eteen itse tuova huoltaja vai pettäjä, joka tunkee itseään kylään lapsiperheeseen. Ei voi tietää. Mutta vastuu lapsista on aina yksin huoltajan.

Kuka tahansa empaattisen ja myötätuntoinen huolestuu, selviää, että lapsille on tullut vaikeuksia uskottomuuden vuoksi. Jokunen joutuu tahtomattaan tukijan rooliin vieraan perheen kriisissä. Jos äiti itse otti yhteyttä sinuun, hänen täytyy olla heikko, jotenkin kai etsii säälipisteitä tms sinulta. Ei voi tietää.

Kokemuksellani, voin neuvoa, että on otettava etäisyyttä tuohon vieraaseen perheeseen. Et osaa tukea huoltajaa tukea oikein, yhteydenpidolla voi aiheuttaa lisää hallaa noille lapsille, vaikka tarkoittamatta. Et ole vastuussa millään tavoin, itselle vieraista lapsista tai heille sattuneesta. Lasten huoltajan voi ohjata vaikka vanhempain neuvontapuhelimeen, ja katkaista välit.

Kiitos teille vastanneille korppi83, mariella ja EronnutNainen.
Teillä oli hyviä kommentteja ja toivon teille voimia ja jaksamista.

Harmittaa kun välillä menee niin paljon energiaa tohon tyhmään asiaan kun jää pohtimaan miksi mies on käyttäytynyt noin ja miksi hän on halunnut satuttaa minua näin paljon!?
Eiköhän sittenkään arvostanut minua, vaikka on niin sanonut?

On totta, että ajan voi kuluttaa paremminkin. Luulen, että ihastuminen on niin voimakas tunne, että pettäjät eivät vain siinä tilanteessa osaa käsitellä asiaa oikein. Veikkaan, että miehesi ei ole edes ajatellut, että miten paljon loukkaa sinua ja teidän perhettä. Ne tunteet ovat tulleet jälkeenpäin, ellei sitten mies oli täysi opportunisti ja narsisti.

Aina kun ajatukset palaa tähän asiaan niin, en voi muuta sanoa kun, että mieheni vei kyllä parhaat vuoteni elämästäni.

Ystäväni sanoi, että onhan sinulla vielä paljon aikaa ja kerkeät tekemään mitä vaan ja kyllä sekin on totta, mutta kun minä olin aina haaveillut vielä toisesta lapsesta ja sitä en tule koskaan enään saamaan kun ikä rupeaa tulemaan vastaan.

Ja toiseksi olin haaveillut opiskelevani vielä lisää, mutta tässä tilanteessa ei ole kyllä siihen mitään mahdollisuutta.

Harmittaa niin paljon tämä tilanne.....tällä hetkellä tuntuu, etten ehkä selviä tästä koskaan tai en taida jaksaa edes selvitä.

Hei 🙂🌻
Kyllä elämä muuttuu pettämisen jälkeen ja sille ei voi tehdä mitään. Nyt minulla taas huonompi ajanjakso meneillään: olen pohtinut sitä, kuinka mieheni, nähtyään kaikki kärsimykseni fyysisen sairastumiseni myötä, pystyi pettämään minua? Aivan, kuin hän olisi tunteeton hirviö.
Ja sekin vielä, että itkin hänelle aiemmin sitä, kuinka sairastuminen on muuttanut elämäämme, niin hän taputti minua olkapäälle, kuin koiraa, sanoen, ettei meillä ole mitään hätää ja me selviämme kaikesta. Vain kuukausi tuon jälkeen hän aloitti suhteen tuttavaamme, joka myös tiesi sairastumisestani.
Kysyessäni sitä, kuinka hän saattoi tehdä minulle näin, hän vastasi, että sairastumiseni oli painunut taka-alalle hänen mielessään. Niin juuri ja kuitenkin se oli ollut keskustelujen yksi aihe pettäjäkumppanin kanssa. Ja myös hakiessaan lääkkeitä minulle tuon naisen asuinkaupungista, hän tapasi tuota naista...Eikö ole aika ristiriitaisen ontuvia hänen selityksensä?
Minulla on tunne, että sain niin kovan iskun suoraan sydämeeni, että tuskin toivun tästä koskaan täysin. Vaikka olemme jatkaneet avioliittoamme, en voi enää kunnioittaa miestäni, vaan pidän häntä tosi taitavana näyttelijänä. Oikea empatiakyky puuttuu häneltä täysin. Luottamuksen palautuminen tässä tilanteessa tuntuu toisarvoiselta asialta.
Ja nyt, nykypäivän elämässä, miehestäni on tullut ilkeästi arvosteleva ihminen minua kohtaan. Toki on normaaleja päiviäkin välillä mutta ne ovat vain tyyntä myrskyjen edellä. Mietin, miten hän voikin olla tällainen? Olenko jotenkin sairaana toisen luokan kansalainen hänen ajatusmaailmassaan. Joskus tulee anteeksipyyntöjä häneltä huonon käytöksen jälkeen mutta läheskään aina ei. Yrittääkö hän saada minua hakemaan eroa?
Mieleni valtaa usein pakahduttava tuskan tunne, mikä ei liene ihme tässä henkisen väkivallan ilmapiirissä.
Samalla mieheni suunnittelee kaikenlaisia yhteisiä asioita positiiviseen sävyyn. Ihan kuin samassa ihmisessä olisi enkeli ja paholainen. Olen täydessä hämmennyksen tilassa tässä yhteiselämässä ja se kuormittaa minua henkisesti paljon. Ilman käyntejä psykiatrillani olisin jo aivan rikki.
Tässä tilassa on erittäin vaikeaa tehdä päätöksiä mihinkään suuntaan.
Näen tulevaisuuteni yhtenä suurena kysymysmerkkinä. On niin paljon pahaa ja välissä sitten sitä positiivista elämää.
Voi Luoja: anna minulle voimia kestää kaikki tämä ja uskoa siihen, että tällä kaikella ontoksi tarkoitus elämässäni
😑❓

Oli pakko tulla purkamaan taas pahaa oloa.
Tähän asti olikin mennyt ihan ok, noi lapsen kyläilyt isällään, mutta nyt isä oli sitten pyytänyt uuden naisystävän kylään ja oli toki kysynyt kyllä lapselta saako hän tulla? lapsi oli vastannut, että haluaisi olla kahdestaan isän kanssa.
No siellä nainen oli kysellyt ja jutellut niitä näitä lapselle.

Kun lapsi tuli kotiin hän sanoi, ettei halua mennä isälleen jos se nainen on siellä ja sanoi, että äiti minä en uskonut, että isä on sen naisen kanssa pilannut meidän perheen elämän ja nyt ku näin hänet tiesin, että sen on totta.

Juttelin lapseni kanssa, että haluatko että puhun isälle, että kun menet sinne niin te olette vaan kahdestaan? yritin jutella ex-miehelle ja hän sanoi, että sinä et määrää elämääni ja sanoinkin, että en , mutta voisitko yrittää tavata lasta kahden kesken, koska onhan se aika hämmentävää, että hän menee toiseen kotiinsa ja sinne tulee joku ventovieras ihminen ja on isän lähellä.
Sanoin, että yritän vaan auttaa että sinun ja lapsesi välit pysyisivat hyvinä.

No enpä saanut tällä puhellu mitään muuta aikaiseksi kuin , että ex-mieheni haukkui minua hulluksi ja käski hakeutumaan hoitoon.
Sanoi hakevansa yksinhuoltajuutta ja oikeudessa tavataan kuulema seuraavan kerran.

No ajattelin vielä kokeilla, että kyllä tämä nainen on sen verran järkevä, että jos soitan hänelle niin hän ehkä voisi antaa rauhan lapselle ja isälleen eikä ankeä sinne.
En ole ikinä ottanut tähän naiseen yhteyttä vain hän on soittanut ja itkenyt minulle elämäänsä.

Mutta tämäkin oli virhe, tämä nainen sanoi (nainen asuu omassa asunnossaan kanssa ja ex-mieheni omassaan), että kun me nyt olemme perhe niin minä haluan tututua lapseesi niin et sinä voi minua estää.
Ja kun pyysin, että etkö kunnioita lapseni toivetta saada olla isänsä kanssa kahdestaan silloin kun hän kerran kuussa on yhden yön siellä? niin ei kun kyllä hän menee hakemaan miestään ulos ja lapsi pärjää kyllä siellä isän asunnolla yksinkin.

Joo nyt ollaankin tilanteessa, että lapsen piti olla osa lomasta isällään ja nyt hän ei halua mennä sinne kun jännittää tätä naista, että jos hän tulee sinne.
Sanoin lapselleni, että minä en sinua pakota sinne menemään sovi iskän kanssa mitä teette.

Ex-miehelle sanoin, että nyt alan olla aika väsynyt tähän touhuun, että taas te revitte näitä haavoja auki ja minä en jaksa lastani sinne pakottaa, että minä otin yhteyttä perheneuvolaan ja me voimme mennä sinne keskustelemaan asioista, mutta eihän nyt haluakkaan mennä juttelemaan sinne ja laittoi vaan viestin, että laittakaa viesti jos lapsi haluaa tulla lomalla luokseni ja jos ei halua niin minä rupean suunnittelemaan omaa elämääni enkä tuhlaa lomaani lapsen odottamiseen.

Ja nyt yritän tässä etsiä ratkaisua kun itseni pitää olla töissä.

on kyllä ilkeästi tehty ex-miehltäsija tältä naiselta. lapsella on oikeus tavata isänsä ja luultavasti lapsi on jo sen ikäinen, että voi jo päättää/sanoa, että ketä muita halua/ei halua tavata.

mutta silmääni pisti ekassa viestissä se, että olette lapsen kanssa YHDESSÄ itkeneet ja surreet jne. mun mielestä vanhemman kuuluu kuitenkin olla vanhempi: vahva ihminen, johon lapsi luottaa. SAA SURRA ja varsinkin lasten pitää surra, mutta jotenkin tuosta ekasta viestistäsi tuli semmoinen näky, että et ole itse auttanut lastasi yhtään selviämään erosta.
lapset helposti menevät vanhamman tuskaan ja alkavat olemaan liiankin vahvoja ja tukemaan aikusta, mitä heidän ei kuulu tehdä.
tän verran nyt ehdin kirjoittaa, mutta heräsikö kenelläkään muulla mitään tähä asiaan liittyen?