"Vaaran merkit" - hyvä kysymys...

omalta kohdaltani näin kriisin jälkeen voisin todeta, että parisuhteen unohtaminen - työkiireet ja työmenot sekä harrastukset vyöryvät yhteisen ajan ohitse. Ei ymmärretä tehdä asioita yhdessä, tuhlata rahaa yhteisiin illallisiin yms. (mietitään vain mitä järkevää silläkin rahalla saisi).

Mielenkiintoisten asioiden löytyminen muualta, kun puoliso muuttuu itsestäänselvyydeksi. Pitäisi jaksaa taistella arjen yli, nähdä vaivaa oman puolison kanssa olemisessa, eikä hypätä näennäisesti helpompaan ratkaisuun. Uudesta ihmisestä kun kuitenkin näkee vain sen mainospuolen - ikävä arki ja ikävät ratkaisut eivät paina, kun tuijotellaan toisiaan silmiin. Olen aiemmin suositellut täällä kirjaa Revitty sydän- voiko uskottomuudesta toipua. Siinä tarkastellaan myös juuri niitä tekijöitä, jotka johtavat uskottomuuteen. " Tahdotko rakastaa" eli tahtominen on tiedostavaa toimintaa, ei vain se narsistinen humahdus, kun katselee ihannekuvaansa toisen silmissä. Ehkäpä tässä jotain vaaran merkkejä???

Jasse kirjoitti 6.10.2008 22:46

"Vaaran merkit" - hyvä kysymys...

omalta kohdaltani näin kriisin jälkeen voisin todeta, että parisuhteen unohtaminen - työkiireet ja työmenot sekä harrastukset vyöryvät yhteisen ajan ohitse. Ei ymmärretä tehdä asioita yhdessä, tuhlata rahaa yhteisiin illallisiin yms. (mietitään vain mitä järkevää silläkin rahalla saisi).

Mielenkiintoisten asioiden löytyminen muualta, kun puoliso muuttuu itsestäänselvyydeksi. Pitäisi jaksaa taistella arjen yli, nähdä vaivaa oman puolison kanssa olemisessa, eikä hypätä näennäisesti helpompaan ratkaisuun. Uudesta ihmisestä kun kuitenkin näkee vain sen mainospuolen - ikävä arki ja ikävät ratkaisut eivät paina, kun tuijotellaan toisiaan silmiin. Olen aiemmin suositellut täällä kirjaa Revitty sydän- voiko uskottomuudesta toipua. Siinä tarkastellaan myös juuri niitä tekijöitä, jotka johtavat uskottomuuteen. " Tahdotko rakastaa" eli tahtominen on tiedostavaa toimintaa, ei vain se narsistinen humahdus, kun katselee ihannekuvaansa toisen silmissä. Ehkäpä tässä jotain vaaran merkkejä???

Mielenkiinnon loppuminen - onko se samalla rakastumisen loppumista? Voiko ihminen muuttua mielenkiinnottomaksi, vai luovuttaako sitä vaan? 😑❓

Ehkä sekin on todella sitä, että sen puolison mainosvalot on sammuneet ja hänkin alkaa näyttäytä siinä valossa kuin todella on.

Rakastamisen tahto - yritän joka päivä, onnistunkin ajoittain, mutta entäpä intohimo?

Pitääkö parisuhteessa olla intohimoa? Onko sen katoaminen merkki parisuhteen päättämisestä?

Näyttäisi siltä, että kovin moni ei halua pohtia syitä, mutta vatvoa ja märehtiä petollisuutta ja pettämistä senkin edestä 😝 Itsekin siihen olen sortunut.

Itseensä ja toisten motiiveihin meneminen saattaisi paljastaa parisuhteesta jotakin, jota ei ole valmis myöntämään. Ja tietysti syyt ovat varmasti melko yksilöllisiä.
Mahtaisikohan tällä kommentilla kukaan intoutua mielipiteenvaihtoon Jassen ja minun lisäkseni. 😀

Omassa pariuhteessani en saa huomiota mieheltäni muussa kuin negatiivissa muodossa. En myöskään huomiota, kun tulen kotiin töistä, työmatkalta yms. Ilmeisesti olen juurkin hänelle itsestäänselvyys.
Olen kertonut hänelle, että haluan enemmän positiivista huomiota. Sen seurauksena sainkin halauksia ja läheisyyttä, jotka aina päättyivät seksiin. "Kun tekee niin mieli". Olen mieluummin ilman sellaista läheisyyttä, joka päättyy aina seksiin. Lopetin siis itsekin antamasta sellaista huomiota hänelle kuin itse haluaisin.

Välillä mietin, miksi tämä on niin vaikeaa. Tämä puhuminen ja toisen ymmärtäminen. Miksi mieheni ei koskaan kysy: "mikä painaa mieltäsi?". Jos häneltä kysyn sitä niin ei koskaan vielä ole mikään asia häntä painanut. En saa häneltä sellaista läheisyyttä kuin kaipaisin.

Lapsiemme kanssa tulemmme molemmat hyvin toimeen. Lapset pitävät kummastakin vanhemmasta ja meille molemmille onkin aina ollut tärkeää olla lasten kanssa hyvissä väleissä.

Onkohan jollain toisellakin tälläisiä ongelmia? Ja mitä tehdä, kun ajoittain aina tulee paha olo ja haluaisin muuttaa pois ollakseni yksin.

LauraMaria kirjoitti 14.11.2008 8:20

Omassa pariuhteessani en saa huomiota mieheltäni muussa kuin negatiivissa muodossa.
Olen kertonut hänelle, että haluan enemmän positiivista huomiota. Sen seurauksena sainkin halauksia ja läheisyyttä, jotka aina päättyivät seksiin. "Kun tekee niin mieli".

Onkohan jollain toisellakin tälläisiä ongelmia? Ja mitä tehdä, kun ajoittain aina tulee paha olo ja haluaisin muuttaa pois ollakseni yksin.

Hei LauraMaria,

Itselläni on ollut vuosikausia samoja ongelmia. Minusta tuntuu etten kohtaa mieheni kanssa emotionaalisesti, fyysisesti kylläkin. Kun ei voi keskustella yhteisistä tai omista asioistaan henkevästi miehensä kanssa, toinen puoli läheisyydestä jää täyttymättä. Kaipaan keskusteluja aiheesta kuin aiheesta.

Miehelleni riittää keskusteluksi sää, lehdestä jokin rikosuutinen, autosivut, urheilu. Minä haluaisin keskustella maailman tilanteesta, kasvatuksesta, siitä miltä jokin asia tuntuu. Joskus haluaisin yhdessä suunnitella kodin kunnostamista, mutta sekin on kiellettyä, koska se maksaa.

Muutenkin olen hyvä vain jos toteutan kaikki hänen toiveensa: annan seksiä, maksan kaikki ostokset ja täytän kaikkien tarpeet puhtaasta pyykistä, ruoasta lähtien. Lasten koulunkäynnin ja vaatteet maksan minä. Valitettavasti tunnen itseni hyväksikäytetyksi.

Koska keskustelu on naiselle esileikkiä, se jää kokonaan toteutumatta. Mies menee suoraan asiaan. Jos annan pikku suukon, se vaihtuu ällöttävän märäksi himosuudelmaksi ja kourimiseksi.
Voisin sanoa, että onnistuisi jos tuntisin jonkinlaista intohimoa häntä kohtaan, mutta ei ole enää sellaista tunnetta.
Mieluummin istuskelen lähekkäin. Ymmärrän että tämä on sen vuoksi ajautunut kriisiin, jossa tunnen olevani enemmän ystävä ja sisar kuin rakastettu.

Kävipä sitten niin kuin kävi, rakastuin älykkääseen mieheen, joka keskusteli ja piti minunkin mielipiteitäni arvossa. Tunnusti rakkautensa ja oli kaikinpuolin ihana ihminen. Olin myyty ja intohimoisen rakastunut. Seksuaalinen puoleni heräsi ja ikävä kyllä toteutuikin.

Ja kun tämä oli tapahtunut, mies hävisi. En enää kiinnostanut mielipiteineni. Ei tunnustettu enää rakkautta ja vuosi meni, ennen kuin mies tunnusti, että halusi vain seksiä ja osasi keinot millä naiselta sitä saa. Tosin hän myönsi myös sen, että oma vaimo ei antanut ja minulta sai helpommin. Niin kauan hän piti minua emotionaalisesti vankinaan ennenkuin myönsi omat motiivinsa. Niin kauan luulin, että olin ollut oikeasti kaunis ja haluttava, mielenkiintoinen. Niin kauan luulin, että hän oli aidosti rakastanut minua.

Vaikka minulla oli oma vastuuni tapahtuneessa, tunnen itseni henkisesti raiskatuksi. Ihmettelen, miksi tämä mies ei käyttänyt näitä samoja keinoja oman vaimonsa viettelemiseen?

Miksi ei sitten parisuhteessa voi nähdä sitä vaivaa, kun kumminkin haluaa sen säilyttää? 😑❓

Nykyisin oma parisuhteeni on sitä samaa tasapaksua. Aamuisin töihin, illat menee kotitöitä tehdessä, illalla mies odottaa palvelua sängyssä kun on urheiluruutunsa katsonut. Työpäivä loppuu vasta kun mies on tyytyväisenä kääntänyt kylkeä pussit tyhjänä. 😝

Olen kyllä nyt ollut sen verran rehellinen, että olen kertonut, ettei minun tee enää mieli ja että kerron jos joskus tekee. Ei ole tarvinnut. Antanut silti olen, vaikka siitä tuleekin paha olo.☹️

Toivon mukaan ketään ei nyt loukkaa tällainen kirjoittelu. Ehkä enemmän yritän päästä selville itse missä mennään ennen kuin teen mitään ratkaisua.

E.R.

Omalta kohdaltani voi nyt jälkikäteen todeta avioliiton ja parisuhteen muuttuneen lapsen syntymän jälkeen monistakin syistä. Kumpikin otti vanhemmuuden tosissaan ja keskinäinen suhde jäi paitsioon - emme tehneet itsellemme ja toisillemme aikaa. Työelämän paine ja kodin pyörittäminen vei vaimon voimat täysin, eikä jaksamista enää riittänyt arjesta irtautumiseen. Itse tein epäsäännöllistä reissuhommaa ja antauduin vielä lisäksi edunvalvontaan, koska sain sieltä mielekästä haastetta ja positiivista palautetta. Osallistuin kotitöihin kotona ollessa, mutta pääsääntöisesti vaimo joutui työpäivän päätteeksi kokkaamaan, pyykkäämään, käymään kaupassa, siivoamaan...Siivoamisesta tuli meidän riidan aihe numero yksi - en saanut hänen päätänsä käännettyä, että haluan osallistua siihen kun se tehdään muulloin kuin ainoana vapaapäivän aamuna klo 08:00 alkaen. Vaimoni on aamuvirkku iltatorkku ja minä taidan olla juuri päinvastainen yksilö. Sänkyyn mennessäni hän yleensä oli jo täydessä unessa ja yrittäessä hiissautua lähemmäksi tai laittaessani kättä hänen iholleen vastauksena oli yleensä vihainen tiuskahdus - ÄLÄ! Lukemattomina iltoina tuijottelin kattoon, että tällaistako se aikuisen miehen elämä on. Olisin kaivannut läheisyyttä ja ajoittain seksiäkin ME-hengen ylläpitämiseksi. Ne kun ovat niitä harvoja herkkuja, joista ei tarvitse Valtiolle maksaa. Seksin suhteen aloitteen tekeminen oli aina minun vastuulla, eikä toinen antanut mitään vinkkiä eleillään omista haluistaan. Yleensä varmuuden vuoksi saimme iltaisin aikaan jonkun pienen riidan, ettei asiaa tarvinnut edes miettiä. Sopiminen, anteeksi pyytäminen oli meille tuntematon käsite. Keskenään puhuminen ja varsinkin seksistä tyssäsi yleensä tahtomattani vaimon syyllistymiseen "minussahan se vika on, sinähän olet täydellinen". Minä, joka pystyn työssäni kommunikoimaan hyvin ihmisten kanssa ja ratkomaan ongelmia, olin täysin voimaton ja keinoton keskustelemaan vaimoni kanssa!!! Endometrioosi ja sen aiheuttamat vaivat jäivät mieleeni ainoaksi selitykseksi hänen suhtautumisesta seksuaalisuuteen. Mietin itsekseni hänelle jääneen jostakin asiasta läpikäymättömän trauman, jota hän ei halua paljastaa kenellekään. Olisin halunnut etsiä keinoja seksiin yhdynnän vaihtoehdoksi, mutta taisin saada vain perverssin maineen hänen mielessään. Nyt paskan jo ollessa sylissä keinona olisi kuulemma ollut tehdä enemmän kotitöitä - enpä osannut sitä silloin arvata.

Loput sitten varmaan arvaattekin miten sitten kehä alkoi pyörimään. Upottauduin yhä enemmän töihini. Eräällä reissulla sitten tilitin elämääni baaritiskillä ja parisuhteessa arkiutunut, eronnut nainen otti miehen käsittelyyn/terapiaan muutamaksi vuodeksi. Missään vaiheessa en halunnut tehdä pahaa vaimolleni tai erota - olisin halunnut kokea samoja asioita hänen kanssaan omassa parisuhteessani. Huuman haihduttua syyllisyys, toisen odotukset ja arkeen havahtuminen saivat suhteen lopultakin poikki.

Tämän jälkeenkään oman suhteen ongelmien ratkaisuun en osannut hakea ammattiapua ja jäin odottamaan ihmettä. Ja sitähän sitten alkoi tapahtumaan. Lyhyellä aikaa ainakin kolme vaimon nuorempaa lähisukulaista jätti miehensä ja alkoivat elämään kadotettua nuoruuttaan. Yhtä äkkiä vaimo ei enää tullutkaan ravintolasta kotiin yöksi. Puhelimessa supattelua, tekstailua, itseen ja vaatteisiin panostamista, patisteli minua omiin reissuihini, jne. Ja lopultakin hän halusi puhua meidän suhteesta, jopa kävimme perheneuvolassa toteamassa, että minun täytyy osallistua enemmän kotitöihin, vähentää omia menojani, harrastaa enemmän yhdessä ja puhua.

Sain sitten lopultakin tietää vaimon hoitaneen sen puhepuolen ja muunkin kymmenen vuotta nuoremman kaverin kanssa. Shokki-vaiheeni kesti vuorokauden, halusin kuitenkin jatkaa ja yrittää olisiko meistä muuttamaan suhdettamme oikeille yhteisille urille. Oman uskottomuuden kokeneena käsitin miten toinen myös oli ajautunut samalle ladulle. Halusin tietenkin varmistua heidän suhteen tilasta ja vakavuudesta, etten hakkaa päätäni seinään vaimon ollessa syvästi rakastuneena toiseen. Hätävalheena tunnustin itsekin pettäneeni "kerran humalassa hotellissa" jotta toisen syyllisyys edes hieman helpottuisi. No minulle sitten valehdeltiin molempien puolelta suu ja silmät täyteen ja olin valmis yrittämään. Jouduin työni puolesta täydentämään opintojani eri paikkakunnalle pariksi kuukaudeksi. Eipä ollut opinnot kovin helppoja, kun mielessä pyörii vähän tärkeämmät asiat. Suhde jatkui puheista huolimatta ja samalla paljastui myös minun huorautumiseni "kerran humalassa" kestäneen vuosia.

Olemme joutuneet pohtimaan asioita syvältä, mutta ovatko ne kuitenkaan auenneet meille kummallekaan. Sain taas vasta tietää vaimoni olleen jatkuvasti yhteydessä ihastukseensa ja jutun alkaneen jo puoli vuotta sitten. Eikä se taida päättyäkään...Mutta hän ei pysty sitä todennäköisesti vaan minulle sanomaan. Hän haluaa kertoa sen johtuneen, koska oli epäillyt minulla olleen suhteen ja tarvitsee jonkun kenen kanssa puhua, kun on niin paha mieli. Arvaatte varmaan, että jollakin toisellakin on paha mieli omista tekemisistä, tekemättä jättämisestä ja ettemme saa rauhaa yrittää korjata suhdettamme tai toinen ei pysty päättämään suhdettamme. Tämä välivaiheessa eläminen on todella raskasta. Yritän saada arjen onnistumaan, korjata niitä aikaisempia virheitä ja samalla pitäisi jo antaa romantiikassa vastahaastetta kymmenen vuotta nuoremmalle kollille. Ja toinen heittää siihen välillä - sinä et rakasta minua oikeesti.

Ammattiapu on ollut todella tärkeää, olisipa ollut viisautta lähteä hakemaan sitä aikaisemmassa vaiheessa. Valitettavasti ammattilaisten työjonot ovat pitkät ja sitä kautta kriisin puhjetessa / kärjistyessä aikaa joutuu odottamaan liian kauan. Onneksi täältä löytyi asiallinen kanava, verrattuna näihin yleisimpiin suomi24 ja vastaaviin keskustelukanaviin. Tässä mennään toistaiseksi aika heikon langan varassa - paluuta vanhaan arkeen ei halua kukaan - mutta odotuksia paremmasta huomisesta elätellään.