itse painiskelen samanlaisen asian kanssa. Mieheni on työharjottelussa päivät ja minä kotona 1 v lapsen kanssa. Rakastan miestäni ja lastani mutta olen ihan hermoraunio, valitan ja huudan joka asiasta, mikään ei mene oikeen kaikki on päin peetä. odotan aikaa nais psykologille, miesten kanssa huono puhua, toivon että se auttaa minua. tiedän että oma aika auttaisi, mutta siihen ei ole mahdollisuutta kovin usein, joten se siitä. kotio ei kannata muurautua, käy päivisin lapsesi kanssa ulkona, kaverin luona jos mahdollista ja joskus anna lapsi hoitoon ja tee pari tuntia mikä rentouttaa. Jaksamisia sinulle🙂🌻

Ota yhteyttä neuvolaan tai perheneuvolaan. He auttavat sinua eteenpäin. En tiedä, mutta ehkä tarvitsisit omaa aikaa ihan itseksesi säännöllisesti, jos mahdollista. Esim. joka torstai klo 18-21 olisi omaa aikaasi, joilloin saisit olla oman itsesi kanssa vaikka lenkillä, uimassa tai mitä ikinä sitten kaipaatkin. En osuinko oikeaan ja toimisiko se sinun kohdallasi, mutta juuri sellaista minä kaipaisin 🙂

Hei vaan ja kiitos vastauksista. Minulla on kyllä omaa aikaa aina silloin, kun mies on kotona, mutta tuntuu että se ei riitä. Tunnen itseni ihan hirviöksi, kun vaadin niin älyttömiä. Ehkä se on vaan tätä masennusta etten jaksaisi millään olla lapsen kanssa. Haluaisin vain hautautua jonnekin pimeään nurkkaan ja olla yksin.

Tänään on ollut taas ihan hirveä päivä. Tyttö huutaa kurkku suorana koko ajan, varmaan hampaita tulossa. Minä olen joko kireällä kuin viulunkieli, tai sitten en tunne yhtään mitään. Mies on töissä ja minä tunnen kuolevani tänne neljän seinän sisään. En pääse tuota karjuntaa karkuun mihinkään. Näinä päivinä sitä ihan oikeasti miettii, että mikähän olisi paras tapa lähteä vaan kävelemään. Olen vähän katkera miehille, kun heille se on niin helppoa: he voivat vaan jättää vaimonsa ja lapsensa ja sanoa, että sori, ei kiinnosta, ja kaikki vain sanovat että semmoisia ne miehet on. Mutta nainen ei pääse ikinä eroon äidin roolistaan ja yhteiskunta suunnilleen grillaa elävältä ne naiset jotka uskaltavat tehdä saman tempun...

Ehkä perhe-elämä ja lapset ei vaan ole minua varten. Tiedä häntä. Harmi vaan että se piti hoksata liian myöhään. Taidan olla juuri sellainen kuin oma äitini aina sanoi: itsekäs ja laiska. 🤕

Heippa Adrienne🙂🌻🙂🌻

Olen ollut kotona v 1990 ja saanut lapsia jolla 1.3 v ikäerolla.

Tuo on ollut tuttu tilanne kun itsenäinen nainen joutuu luopumaan oma itsenäisyyttä ja mukautua äidin roolin. Minulla kesti myös oman aikaan ennen kuin sain tasapainoinen olotila kahden lapsen synnytyksen jälkeen. Oma puoliso on aina ollut kaksi vuorotyöläinen joten muistan että oli todella monesti hankalat tilanteet varsinkin kun molemmat lapset huusivat kurkkusuorana äitiä kyllä omat päreeni paloi ja kärysi pitkään.
Sen verran otin itselleni miehen pyynnöstä että kävin kaupassa yksin että sain ns oma aikaa ja niin me teimme useamman vuoden ajan.

Kyllä sinä selviät🙂🌻 se vie oman aika ennen kuin sopeudut äidin roolin ja mitä kyllä tästä iloksi muuttuu, sitä paitsi älä ota äitisi sanomansa niin sanan tarkasti, kysy häneltä miten nopeasti hän sopeutui äidin rooliin. siinä äitisi saattaa mennä itsekin hiljaiseksi.

Se kyllä totta ettei kukaan ole syntynyt äidiksi ainoastaan tytöksi ja sitä kautta nainen tule äidiksi mikäli halua jatkaa sukupolvea eteenpäin,🙂🌻🙂🌻

Hyvää kesän alkua teille kaikille kolmelle 🙂🌻🙂🌻

Itse pidän itseäni huonona äitinä silloin kun en jaksa ja kun vaan masentaa, mutta sisimmissä silloinkin rakastan perhettäni. se on kyllä vmäistä kun miehet menee mutta me äidit ei päästä ikinä minnekkään. voimia että jaksat eteenpäin.

Taas alkoi uusi päivä ja olen jo heti aamusta ihan rikki ja raivoissani... Minun tekee lähinnä tällä hetkellä mieli vain pakata kamppeeni ja häipyä, jättää lapsi miehelle. Olen ihan varma, että hän löytää paremman äidin lapselleen. Ei minusta taida olla tähän.

Missä helvetissä se iloinen ja ihana vauva-aika oikein on? Tämä on ollut koko ajan yhtä suossa rämpimistä! 😭

heippa adrienne🙂🌻

tuo sinun tunteet ja ajatukset ovat ihan normaalia joten anna vain tunteiden palaa kyllä sinä siinä rauhoitut ja loppujen lopuksi olet normaali äiti omalla lapselle ja vielä ei kukaan ole sen parempi ihminen hoitamaan sinun lasta eli sinä olet äiti ja siitä et pääse yli eikä ympäri.

Olen monesti sanonut että lapset ovat ihanteellisia mutta vain nukkuessaan , mikä sen äidillinen nautinto kun näkee nukkuva lapsi silloin äitiyys on parhaimmillaan 🙂🌻🙂🌻

ajattele miten monet naiset ja miehet ovat onnettomia kun heille ei ole saaneet lapsia tai niin kuin sinä lapsi, joten voin sanoa että lapsesi on ihme lahja elämälle ja usko et sinä omistaa lasta sinä hoidat lastasi kunnes hän itse valmis lähtemään oman kodin perustajaksi ja siinä sinä sitten nautit isoäidin rooli joka on huomattavasti ihanampi rooli koska et tarvitse hoitaa nonstop 24 h 18 v ikään asti joten anna tunteet tulla esiin ja kasvaa pikku hiljaa uuden roolin sisälle,🙂🌻

mietin miksi väsyttää, itkettää, tuntuu että ei jaksa ja hermot menee, mutta syytä en ole löytänyt tai tämä mielihän se taitaa olla... välillä tuntuu että yksin tai sairaalassa olisi parempi, mutta kun en kuitenkaan halua. miksi elämä on näin vaikeaa?
voimia toivotan silti kaikille!