Moi!
Mua ei varmaan enää muisteta, kun en ole täällä enää ollut. Pakenin mun vanhaa elämää muuttamalla toiselle paikkakunnalle. Siitä on kulunut 8 kk, kun olin kuolla vauvani mukana, kun silloinen mieheni kävi kimppuun. Pelko seuraa mua edelleen. Oli mulla pieni ihastus, mutta karkoitin sen. Käyn säännöllisesti psykologilla. Lapsen kaipuu on valtava. Omaa en voi saada. Haluaisin kyllä päästä lasten pariin töihin. Kunhan tästä vielä eheydyn.
Moi!
Olet jokujossakin hyvä nainen. Olen pikkuhiljaa tajunnut, ettei vika olekaan minussa. En kuitenkaan oo varma itsestäni. Mulla on vaikeuksia itseni kanssa. Minäkin pidän Chisun lauluista.
Mulle on helpompi lähestyä apua netin kautta kuin kasvotusten. 🤔
En käy nyt millään psykologilla. En tahdo muiden näkevän, miltä musta tuntuu.
yönkyyhky kirjoitti 24.5.2011 21:4
Moi!
Olet jokujossakin hyvä nainen. Olen pikkuhiljaa tajunnut, ettei vika olekaan minussa. En kuitenkaan oo varma itsestäni. Mulla on vaikeuksia itseni kanssa. Minäkin pidän Chisun lauluista.
Mulle on helpompi lähestyä apua netin kautta kuin kasvotusten. 🤔En käy nyt millään psykologilla. En tahdo muiden näkevän, miltä musta tuntuu.
Siis voi hyvä jysäys, enpä ollut tuota uusinta käännettä lukenutkaan, mutta juuri näistähän varoitellaan, nettitutun kanssa, ei missään nimessä, ennen kuin on oikeassa elämässä oppinut tuntemaan tämän saaa mennä paikkaan jossa ollaan vain kahdestaan, siinä on liian suuri riski, netissähän voimme teketyä aivan muuksi mitä tosiasiassa olemme, reealimaailmassa valheen, petoksen ja liiallisen hyökkäävyyden huomaa.
Tämä ei missään tapauksessa tee sinusta kuitenkaan syyllistä, ehkäpä varomattoman, mutta ei syyllistä, eikä likaista, ei missää nimessä.
Mutta kuitenkin sinuna olisin tehnyt rikosilmoituksen jo siksikin, että tuo nettituttusi ei toista temppuaan jonkun toisen kanssa, vaikka tuo rikosilmoituksen teko tuntuisi kuinka vaikealta, tuskaiselta ja pahalta se pitäisi tehdä, jotta rikollinen saadaan pysäytettyä.
Ja nyt taidat olla niin rikki, että suosittelen psykiatria, ehdottomasti, mieti edes sitä, pohdi jos kuitenkin uskaltaisit.
Moi!
Olen hengissä ainakin vielä. Olen aivan hajalla. Kesä on mennyt usvassa. Hirveä vuosi on takana. En näe huomista. Haluaisin vain luovuttaa ja päästää irti.
Olen erakoitunut kissani kanssa ja vältän ihmisiä. Mulla on nyt hoitokontakti, joka on saanut mua vähän avautumaan. Mun painajaiset ja pelot valtaavat öisin. Olen herännyt pelon vallassa veitsi kädessä. Olen onnistunut sillä telomaan itseäni.
😯🗯️
Heippa kyyhkyläinen 🙂🌻
Ajattelin taas käydä vilasemassa, olisiko sinusta kuulunut jotain...en tiedä, eka reaktioni oli, että miksi sinun pitäisi käpertyä itseesi. Toisaalta - tarkemmin ajateltuani, kun itsellä elämä oli kaikkein raskaimmillaan, tein juuri niin säästääkseni voimiani pahimpaan. Käperryin kuin kilpikonna kuoreeni jaksaakseni hetkestä toiseen. Ja jälkeenpäin ajatellen, se oli vaihe, jota tarvitsin. Sisäinen pakko se oli, ei mitään viisautta. En pystynyt muuhun. Oli liian paljon selvitettävää ihan tykönänsä. Joten ehkä se on sinultakin sitä sisäistä viisautta, että käyt itsesi kanssa keskustelua kaikesta pahasta, mitä olet joutunut sietämään. Nuolet haavojasi. Keskityt itseesi. Ja toivon hartaasti, että olet kiltti itsellesi ja armollinen. Otat opiksesi asioista, joiden arvelet johtaneen tilanteisiin, joita et ole enää valmis kokemaan. Mutta huolehdit siitä, että sinulla on nyt ja tästä eteenpäin hyvä olla. Olet edelleen aika ajoin mielessäni - ja toivon, että ajatuksen voimalla voisin lähettää sinulle voimaa pyrkiä eteenpäin. Sitä aitoa lämpöä, mitä ihmisten välillä voi parhaimmillaan olla silloin kun välitetään toisistamme. On ollut hyvä jakaa kanssasi koettua tuskaa ja kipua. Siksi myös myötäelän tuskaasi voimakkaasti, vaikka oma tuskani on ollut erilaista. Molemmat olemme kuitenkin alentuneet siihen, että meitä kohdellaan ei-kunnioittavasti.
Jossakin hiljan luin, että sairaisiin suhteisiin voi ajautua kuka tahansa. En ole taipuvainen uskomaan siihen. Me jotka emme usko omaan arvoomme olemme taipuvaisia ajautumaan niihin alistettaviksi ja nöyryytettäviksi. Jos ajattelen kaveripiiriäni, suunta tuntuu olevan sama. Ne joilla on joku terve omanarvontunto selkärangassa osaavat ottaa oman tilansa. Ja me jotka emme uskoneet, että meilläkin on oikeus elää, olemme ottaneet selkäämme. En valitettavasti vaan osaa nähdä, että sairaat parisuhteet osuisivat ihan vahingossa jonkun kohdalle. Jokin alistajan ja alistettavan kohdalla natsaa täydellisesti. Se jokin mikä ei natsaa jonkun muun kanssa.
Ja se että on tässä oppinut hiukan arvostamaan itseään ei minusta tee edelleenkään tietääkseni pirttihirmua. Ei ole mitään tarvetta olla alistettu eikä alistaa. Omaa käytöstä muutenkin osaa nykysin kyseenalaistaa paljon terveemmin kuin ennen. Ja omia todellisia motiiveitaan tehdä asioita. On helpompi olla rehellinen itselleen kuin ennen, kun tietää, ettei anna yleisen syyttäjän enää johtaa leikkiä kuten ennen. Jos se meinaa ottaa ylivallan, sen suu tukitaan.
Voimia - toivon, että kerättyäsi voimia, jaksat taas suuntautua uloskin päin. Nyt on tärkeintä, että hoitelet itseäsi ja jatkat hoitosuhdettasi. Mielenkiintoista matkaa kohti parempaa elämää
t. jj