Heippa Yksinäinen ratsastaja
Onko sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se helpottas elämää.
Kuin myös kun ihmisellä on elämässä ongelmia niin ikinä ei saisi
jäädä ongelmien kanssa yksin.
Vaan ihmistä pitää auttaa ja tukea ongelmien yli ja niin elämä jatkuu.
Olethan huolehtinut toimeentulosta asumistuet, toimeentulo tuet jne
Kunta / kaupunki on velvollinen järjestämään asunnon ja perustoimeentulon
Mutta onko lasten pakko jäädä äidilleen ???
Sinä voit yhtä hyvin vaatia huoltajuutta ???
Älä allekirjoita mitään sopimuksia / papereita jos et tiedä mitä ne tarkoittaa
tai olet väsynyt / tunne kuohussa.
Muista erityisesti nämä asiat.
Et todellakaan rupea ryyppäämään.
Eikä me mitään hölmöillä Viitaten olen pohtinut jopa lopullista ratkaisua.
Ei elämä eroon pääty se on vaan yksi ongelma joka me voitetaan ja jatketaan
elämää vahvempana.
On omakohtaisia kokemuksia meillä paloi navetta vuonna 92 ja tuli lomittaja niin
ex eukko rakastu siihen ja kuin myös niitä valheita jne ja kun asiasta olin varma
niin sanoin ex älle että sulla on aikaa 15-30 minuttia kerätä ne kimpsut ja kampsut
mitä tarviit ja saat valita vienkö rakastajas luokse vai lapsuuden kotia.
Halus lapsuuden kotia ja se oli sitten siinä enkä surrut sekuntiakaan.
Vaan kasasin taas itseni ja etsin itselleni uuden vaimon ja hurjan hyvän vaimon
löysin ja nyt meillä on menossa 18 yhteinen vuosi ja ollaan eletty todella onnellisena.
Että toivottavasti saat minun kirjoituksesta voimaa
Muista että elämä järjestyy ja elämä voittaa.
Kaunista syksyä sinulle

Heippa Kaisu3
Onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voit kertoa iloja ja suruja ????
Se helpottaa elämää.
Sillä ihminen ei saisi jäädä ikinä ongelmien kanssa yksin vaan ihmisellä
pitäisi aina olla joku joka auttaa, neuvoo, tukee jne
joo ei elämä eroon pääty vaan siitä mennään hiljakseen eteenpäin ja kasataan
elämä uudestaan ( lue kirjoitus jonka kirjoitin nimimerkki yksinäinen ratsastaja )
niin toivottavasti saat voimaa.
Huolehdi omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta !!!!
Huolehdi oikeuksista !!! esim ositukset jne
Kuin myös älä ikinä alle kirjoita mitään paperia jos et ymmärrä mitä se tarkoittaa
Usko minua elämä järjestuu ja elämä voittaa.
Kaunista syksyä sinulle

Hei Kaisu3 ja Volvomies,

kiitokset tuesta, ei ole herkkua ollut teilläkään. Asiani olen koittanut järjestellä niin hyvin kuin mahdollista, paljon kuitenkin jää ja aika näyttää kuinka käy. Minulla on onneksi ystäviä jotka tukevat, Kriiskeskuksessakin olen käynyt.

Viha-rakkaussuhdetta on vaan pirun vaikea hallita. Tuo samainen kirja on muuten exällä luvussa ja en jaksa oikein uskoa että siellä noin törkeästi neuvotaan toimimaan. Olen sitä itsekin vilkuillut ja hyvä kirja se on. Kukaan meistä 'rehellisistä' ei ansaitse tälläistä toimintaa ja ehkä ajan myötä ymmärtää ettei hän vain ollut arvoiseni. Typerät päätökset vain koskettavat monia ihmisiä ja hetken huuman tavoittelu rikkoo liikaa liian monessa paikassa. Olen myös miettinyt sitä jos hän ajan kuluessa haluaakin takaisin, yrittää uudelleen. Vaikeaa se olisi, kun luottamus on kerran mennyt. Alituista kyttäämistä, ihan karmeaa elämää. Kaipa se joillekin onnistuu, itse vain on mustavalkoinen ihminen.

Vrk vielä ja sitten pois. Tavallaan helpottaa, tavallaan ei - kun en ymmärrä tulevaa muutosta. Ex kertoo elävänsä suruvaihetta, itse elän mitähelvettiätapahtuu-vaihetta. Uskon kuitenkin että luotettavia naisia on vapaana ja sitä kautta elämä jossakin vaiheessa helpottaa kun asiat alkavat sujua.

Se suuri mysteeri minulle on että miksi nykyään eletään niin 'kevyesti'- siis jos ongelmia tulee niin niitä ei haluta ratkoa vaan sännätään 'helppoon ratkaisuun'. Suuria ymmärtäjiä on esim. baaritiskit täynnä, mutta valitettavasti vain yksi asia on mielessä, loppujen lopuksi. Valheesta jää aina kiinni ja sitten onkin myöhäistä itkeä. Peruuttamaton on jo tapahtunut ja elämä menee vaikeaksi.

Voimme toki Kaisu3 jatkaa juttua tämän foorumin ulkopuolellakin, auttanee molempia kun aika identtiset caset kyseessä.

Täytyy jatkaa pakkaamista, sydän vereslihalla.

Heippa
Joo minä olen elävä esimerkki miten voi nousta todella vaikeasta elämän tilanteesta
pinnalle mutta en viitsi edes kirjoittaa sinulle mitä olen elämässä kokenut
mutta olen periksiantamaton, sitkeä , elämän myönteinen jne
ja monesti olen miettinyt miten olen jaksanut ja selvinnyt mutta niin vaan olen
selvinnyt ja niin sinäkin selviät.
Mutta tärkeintä on että ongelmien kanssa jää ikinä yksin sillä sillon
äkkiä tulee kärpäsestä härkänen.
Hyvä kun sinulla on ystäviä ja olet käynyt ammattiauttajan luona niin se helpottaa
ja auttaa eläämääsi.
Niin itsekkin olen monesti miettinyt / pohtinut kun nykyisin ihmiset eroavat
niin helposti kun väitän että kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisena mutta
se vaatii kummaltakin yhteistä halua ja tahtoa.
Unohda ex äsi ja reippaasti vaan elämää uudelleen rakentamaan
elämässä vaan mennään hiljakseen eteenpäin.
Ja voin sanoa että suomessa on vapaita naisia toinen toistaan upeampia
ei yhteen kannata jäädä roikkumaan.
Kun minä olen löytänyt itselleni uuden eukon niin sinäkin löydät.
kyllä elämä järjestyy.
Kaunista syksyä sinulle

Heippa yksinäinen ratsastaja,

miten sulla menee? Mä sain sairaslomaa kriisini takia pariksi viikoksi, mutta nyt pitäisi palata maanantaina töihin. Toivoisin, että ajatukset voisivat pysyä töissä sen ajan, eikä harhailisi kurjiin tunnelmiin. Pari kaveria on onneksi mun luona vielä ensi viikon, kultaisia ja todellisia enkeleitä tähän hätään, kun tuntuu, että yksin olisi niin yksin. Mtta senkin aika koittaa kohta kunhan lähtevät.

Olen alkanut miettiä valehtelun ja pettämisen lisäksi eroa itsessään, ja suhteemme ongelmia, ja tullut siihen tulokseen, ettei se sellaisenaan olisi oikeasti voinut jatkua. Minun ehdotukseni oli tuo terapia, mutta puolisoni "otti ohjat omiin käsiinsä" ennekuin edes päästiin terapiaan ja etsi apua ihan toisella tavalla. Olen siitä katkera, sillä uskoin, että saisimme asiat kuntoon ja että parisuhteessamme oli vain muutoksen vaihe, joka on normaalia ja josta sitten porskutetaan yhdessä läpi ja ollaan entistä vahvempia. Ehkä hänen tekonsa on kuitenkin merkki siitä, ettei hänestä oikeasti olisi hoitamaan parisuhdetta sen pidemmälle, elämän kolhuista hän tipahtaisi ja livahtaisi ennemmin sieltä mistä on helpoin kuin sieltä, missä pitäisi tehdä töitä ja saavuttaa jotain suurempaa. Ja haluanko jakaa loppuelämäni semmoisen ihmisen kanssa, joka ei ole valmis sitoutumaan kanssani elämiseen, niin myötä kuin vastamäissä? En.

Lähden nyt ulos lenkille, se on auttanut aina oloa. Mikä sinua helpottaa?

Huomenta,

kiitokset. Kaksi vrk mökkeilyä, kaipuu ja tuska on kova. Savottahommia pikkusen olen nyt tehnyt jotta aika kuluu. Eilen soitin petturisialle, piipitti että perhe hajoaa. Voi jumalauta. olisiko pitänyt miettiä etukäteen? Exä tuntee surua, itkettää tyhjät vaatehyllyt ja muistot minusta. Lapset kyselevät milloin iskä tulee kotiin. Iskä ei enää tule. Exä mennee terapiaan, syytä onkin.

Huomenna haen loput tavarat. Vaikeaa on mennä, lopullinen käynti. Toivottavasti tästä jotain joskus oppii. Ja toivottavasti ihimiset ratkoisivat ongelmansa aikuismaisesti, ei pettäen.

Hei Kaisu3,

meni nuo viestit kummallisesti, siis en tuota sinun viestiäsi nähnyt ennen kuin nyt ja olin jo kirjoittanut tuon. No eipä hääppöisesti mene, täällä porukoiden kanssa työstetään asiaa ja teen kaikenlaista mitä on rästiin mökillä jäänyt - en ole ehtinyt kesällä mökkeilemään. Ajatukset vaan vellovat ja olen jäänyt niihin jumiin, mikä on huono homma. Nuo sinun käänteet on kuin meiltä, terapia ei ehtinyt alkaa kun oli jo toinen kuvioissa. Oksettavaa toimintaa, olisi tosiaan panostanut siihen terapiaan eikä hakenut korviketta. Nyt olisi halukas eroseminaariin kanssani - kun olisi tosiaan satsannut aiheeseen kunnolla niin ehkei olisi koko tilanne tässä. Eilen tosiaan soitin tälle pettäjämiehelle ja heikosti menee siellä, perhe hajoaa. No sitä pitää kestää, omien hölmöilyjen seuraukset. En tunne armoa, en sääliä.

Olen minäkin miettinyt millaista tämän henkilön kanssa tulevaisuus olisi ollut ja kyllä se varmaan eroon olisi päättynyt, ilman tätä pettämistäkin. Se harmittaa kun on kaksi ihanaa tyttöä, joiden elämään en nyt pysty kunnolla osallistumaan. Lähelle ei töittä voi jäädä, vaikka exä koittaa siihen vedota. On paha rasti olla erossa rakkaista lapsistaan.

Hyvä että sinulla on tukea siellä, se varmasti auttaa. Juttelin tuossa exän kanssa ja Fischerin kirjaa hän tavaa ja siteeraa. Auttaahan se mutta sitä ei olisi tarvinnut ehkä kuitenkaan lukea jollenkaan os sitä tahtoa, tunnetta ja työtä olisi ollut. Välillä haluan rakastaa ja välillä taas vihaan. Kuulemma normaalia, hän ymmärtää. Just joo. Totesin että hänellä tässä on enempi työstämistä kun tälläisiä temppuja tekee.

Mietin nyt minne muutan ja mitä töitä teen. Kirjat on vielä siellä exän osoitteessa ja on outoa kun ei tarkkaan tiedä minne menee ja mitä tekee. Tuuliajolla siinäkin mielessä siis. Mikä tässä helpottaisi? Mökillä lämmittelin saunaa, katselin nuotiota ja otin muutaman oluen. Välillä tippa linssissä, välillä en. Kalalle en nyt jaksanut lähteä, se pikkasen helpottaa. Joka tapauksessa aikaa tämä vie ja kaikkea shittiä lienee edessä.

Toivottavasti lenkkisi oli rentouttava, se tekee hyvää kun tekee jotain eikä jää sänkyyn ulvomaan.

t. YR

Hei Kaisu3,

miten voit, kuinka työt sujuvat? Täällä ajatukset vellovat, mennen keskustelemaan ammattilaisen kanssa miten tästä eteenpäin.

t. YR

Moikka YR!

Olen ollut tosi työorientoitunut koko viikon. Paljon oli rästissä hommia ja niitä on nyt tullut väännettyä, onneksi ei ole tarvinnut tehdä hommia yksin. Se on auttanut oloa ja pitänyt ajatukset muualla. Sisko on ollut kylässä, joten kotonakaan ei ole tarvinnut olla yksin. Pelkään, että kun työhommat taantuvat normaaliin ja vieraat lähtee, alkaa yksinäisyys ja paha mieli palata takaisin. Nytkin se välillä kolkuttelee ja unissa käyn mitä kummallisempia asioita erosta läpi.

Olo on hutera. Ruoka onneksi maistuu ja saan nukuttua, mutta iloikseksi. En jaksa lukea erokirjaakaan, mutta luulen siitä olevan silti hyötyä, kunhan saan aikaiseksi. Uskon, että jotkut asiat on käsiteltävä mielessä, vaikkei se olisi helppoa, jotta niistä voisi saada rauhan. Erokirjassa myös haastetaan kääntämään paha mieli mahdollisuudeksi muuttua ja oppia kohtaamaan uudenlaisilla keinoilla tulevaisuudessa kriisit. Olemaan ensi kerralla vahvempi. Toivottavasti ensi kertaa ei enää tule, ainakaan tällaista...

Jouduin olemaan yhteydessä exään (olen pyrkinyt välttelemään sitä) ja tuntuu, että joka kerran yhteydenpito aiheuttaa takapakkia omissa tunteissa. Tulee fyysisesti paha olo, puristaa rintakehää ja kurkkua. Ja asiat myllää mielessä. Olen ollut hänelle mielessäni ärtynyt, puhelun pyrin hoitamaan mahdollisimman asialinjalla puuttumatta mihinkään muuhun. Tunnelma oli kyllä kireä. On helpompi olla olematta yhteydessä. Meillä ei ollut lapsia, mutta koirat on. Ja hän haluaa olla niiden kanssa tekemisissä, vaikka sovittiin että ne jää minulle. Niissä merkeissä ainakin yhteydenpito tulee siis jonkin verran jatkumaan. Toivoisin, että kaikki paperisota tms tulisi hoidettua ja tavaroiden jako, niitä on vielä eri puolilla, mökillä ja varastoissa, mitä pitäisi käydä läpi. Olisi sitten enään tuo pakollinen "koirien yhteishuoltajuus" minkä takia olla yhteydessä.

Miten sinun tunnelmat? Auttoiko auttaja?

Hei Kaisu3,

hyvä että työt auttavat sinua, ettet junnaa paikoillaan. Ja ystävät. En sitten käynyt purkamassa tuntoja, tein puuhommia ja remppaa sen sijaan. Teki sekin hyvää. Laittelen kilsan pituisia tekstareita exälle, kysellen ja ihmetellen. Vastauksia tulee vaihtelevasti. Erokirjaa kahlaan, ymmärrän ja en ymmärrä. Erota voi niin monella tapaa ja jos asiat onkin päin peetä, ei loppusilausta tarvitse antaa pettämisen kautta. Se kertoo paljon ihmisestä. Koitan olla soittamatta. Kaipaan ja inhoan samaan aikaan. Ihan syvältä.

Työkuviot pikkuhiljaa selkenemässä, etelään käynee tieni. Mökkeily on syysiltaisin aika rasittavaa, toisaalta onpahan aikaa miettiä elämää. Sullakin varmaan on suuri suru/viha tms. päällä - ja ihmetyskin. Se vaan on niin että sitä kestänee aikansa ja sitten vain uusiin tuuliin. Myrskyn silmässä ei ole kiva olla ja päästävä olisi pian pois.

Tää on tätä. Koita kestää, vaikka h-tin vaikeaa se on.

t.YR

snana täällä. Hengissä edelleen. 6kk on tosiaan kulunut, paljon on muuttunut. voin ihan ok, matkani helvetin läpi ei ole valmis, mutta olen ainakin ehkä jo pahimman yli. masentumaan en ole joutunut, olen harrastanut, hoitanut itseäni, ystävyyssuhteitani, tehnyt paljon työtä ja hemmotellut sitä kautta itseäni. paniikki valtaa minut toisinaan edelleen ja ikävä, itseasiassa pahin ikävä on nyt vasta täällä. se on kuin puukkoa rintaan, ikuisena optimistina ajattelen joka kerta että anti tulla vaan, menin jo läpi sen pahimmankin pimeyden. joskus itken illat ja aamulla lähden hymyillen töihin. eli aikamoista vuoristorataa edelleen. ero satuttaa.se miltei tappaa, sitä ei käy kieltäminen.

Olen kuitenkin jollain kieroutuneella tavalla onnellinen tästä tapahtumasta, olen Hänen ja eromme vuoksi kouliiintunut lähemmäksi sellaista ihmistä millainen minusta pitikin tulla. Lasikuvussa eläneenä ehkä pitikin saada turpaan viimeistään nyt. se sattui, sattuu vieläkin. Hän on edelleen ajatuksissani jokainen päivä, joskus vihaan häntä ja tunnen hänen kohdelleen minua epäreilusti, useimmiten kuitenkin rakastan. toiset irrottaa vihan kautta, minä tunnustan rehellisesti mielummin rakastavani. ei siitä mihinkään pääse. en enää itsekään tiedä haluaisinko häntä takaisin, ehkä unelmissani joo, muistan kyllä sen arjen, joka ei toiminut. hän tajusi sen nopeammin kuin minä, nyt olemme asiasta puhuneet ja samallatavalla olemme kokeneet, ei se ollut kivaa. hulluimpina hetkinäni olen valmis ottamaan takaisin sen kaiken, tämän omituisen tyhjyyden tilalle mitä tunnen edelleen, olen kuin raajastani luopunut, pärjään kyllä, mutta ei se sama ole.

aika näyttää vievätkö tiemme vielä yhteen. siihen asti voin salaa rakastaa häntä ja päästää pieni hetki kerrallaan enemmän irti. onhan hän sielunkumppanini. näen tämän ero asian nyt aivan eri tavalla kuin 6kk sitten, alan uskoa että kenties toivunkin.

jos ei muuta, niin olenpahan oppinut arvostamaan sitä tylsää ja tasapainoista elämää,ihan sairasta menoahan on tämmöisten nousujen ja laskujen jälkeen, tunnen nyt kuitenkin paremmin itseni ja tiedänhän eläneeni tämänkin päivän.

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa!

Snanan teksti oli kuin omasta elämästä tällä hetkellä. Tässä huomannut, että kuinka pitkävihainen sitä voi olla. Useimmiten sitä tuntee vihaa ja katkeruutta toista kohtaan, välillä myös sitä rakkautta. Hulluahan se on, koska missään tekemisissä emme ole. Joskus tekisi niin paljon lähettää viesti ja kysellä kuulumisia, mutta tuskinpa hän vastaisi.

Muutenkin on mennyt ns."lujaa". Melkein joka viikonloppu tulee ryypättyä aika rajulla kädellä ja muutenkin sekoiltua ihan huolella. Koska musta tällänen tuli? Onneks on sentää harrastukset pysynyt ja ystävät. Jotain parisuhdeyrityksiäkin ollut, mutta ne kaatuu aina siihen, ettei mua kiinnosta vaan yksinkertaisesti. Muutenkin tuntuu olevan sellainen hälläväliä-asenne kaikkea kohtaan.

Mutta voimia ja jaksamisia silti kaikille tasapuolisesti! 🙂 Kiva oli taas pitkästä aikaa purkaa sydäntään.

Heippa YR.

Miten sun viikko on mennyt? Hyvä että saat töitä, arjen rutiinit estää pyörittämästä ajatuksia. Mulla arjen normalisoituminen on auttanut paljon.

Viikonloppuna jouduin näkemään exän. Oli aika kurja tavata, hänellä on ilmeisesti niin paha syyllisyydentunto, että halusi kuulla miten voin. Tein selväksi, etten haluaisi nähädä häntä nyt toviin ja että en pysty mitenkään nyt helpottamaan hänen oloaan. Hänen käytös oli sen verran kurjaa tavatessamme, että oloni siitä, etten halua häntä tavata vahvistui ja että paluuta ei enää entiseen ole. Kun "rakkaussilmälasit" riisuu, moni asia minkä toisessa on hyväksynyt ennen ei enää tunnukaan sille, että niitä tarvitsisi hyväksyä. Enää minun ei tarvitse kestää vaikka sitä, että hän on aina myöhässä, ei enää ottaa hänen aloittamiaan asioita hoidettavaksi, mitä hän ei muuten ikinä saisi valmiiksi, ei enää tarvitse ottaa syyllisyyttä hänen virheistään minun kannettavaksi. Olen ymmärtänyt nyt tehneeni niin monessa tilanteessa, jopa tässä pettämisjutussa. Hän sai minut miltei uskomaan, että se oli minun vika, mutta nyt tiedän, ettei se ollut. Suhteen kariutuminen johtui meistä molemmista, mutta pettäminen ja valehtelu ovat täysin hänen syytään. Niiden anteeksiantaminen tuntuu mahdottomalle, mutta toivoisin tuosta suhteesta ja sen päättymisestä pääseväni selville, siihen uskon minulla olevan kaikki mahdollisuudet. Tarvitseeko pettämistä ikinä antaa anteeksi? Tai valehtelua siitä? Aloin miettimään sitä ja nyt tuntui hyvälle ajatus, ettei niitä ainakaan tarvitse ikinä hyväksyä.

Moikka Kaisu3,

kiitos, viikko tai kaksi ollut helpompaa kun pois läksin. Pari työpaikkaa joista valita, päätöksiä vain on nyt vihdoinkin tehtävä. Tapaan exän vkl, saa nähdä mitkä on tunnelmat. Olen koittanut ajatella muuta ja osittain onnistunutkin. Treffeilläkin on tullut käytyä, elämää on näköjään olemassa ja pientä suhdevirettä jopa ilmassa. Tuleeko liian aikaiseen, en tiedä.

Pettäjä on aina vastuussa tekemisistään, turha on muita syyttää. Ja ottaa sinun/minun/kenenkään muun siitä syyllisyyttä. Katsele vain uusin silmin maailmaa ja ole onnellinen ettet ole enää surkeassa suhteessa. Varmaan on siinä hyvääkin ollut, mutta jos rakastaa niin ei loukkaa toista. Kertoa pitää jos tökkii ja erota ajoissa, ei noin tai näin. Jätetään ne rypemään omissa sotkuissaan ja aletaan rakentaa uutta elämää.

Käyhän lenkillä. Kävin kalassa, hyvin tuli saalista.

t. YR

kaisu3 kirjoitti 29.9.2011 18:4

Heippa YR.

Miten sun viikko on mennyt? Hyvä että saat töitä, arjen rutiinit estää pyörittämästä ajatuksia. Mulla arjen normalisoituminen on auttanut paljon.

Viikonloppuna jouduin näkemään exän. Oli aika kurja tavata, hänellä on ilmeisesti niin paha syyllisyydentunto, että halusi kuulla miten voin. Tein selväksi, etten haluaisi nähädä häntä nyt toviin ja että en pysty mitenkään nyt helpottamaan hänen oloaan. Hänen käytös oli sen verran kurjaa tavatessamme, että oloni siitä, etten halua häntä tavata vahvistui ja että paluuta ei enää entiseen ole. Kun "rakkaussilmälasit" riisuu, moni asia minkä toisessa on hyväksynyt ennen ei enää tunnukaan sille, että niitä tarvitsisi hyväksyä. Enää minun ei tarvitse kestää vaikka sitä, että hän on aina myöhässä, ei enää ottaa hänen aloittamiaan asioita hoidettavaksi, mitä hän ei muuten ikinä saisi valmiiksi, ei enää tarvitse ottaa syyllisyyttä hänen virheistään minun kannettavaksi. Olen ymmärtänyt nyt tehneeni niin monessa tilanteessa, jopa tässä pettämisjutussa. Hän sai minut miltei uskomaan, että se oli minun vika, mutta nyt tiedän, ettei se ollut. Suhteen kariutuminen johtui meistä molemmista, mutta pettäminen ja valehtelu ovat täysin hänen syytään. Niiden anteeksiantaminen tuntuu mahdottomalle, mutta toivoisin tuosta suhteesta ja sen päättymisestä pääseväni selville, siihen uskon minulla olevan kaikki mahdollisuudet. Tarvitseeko pettämistä ikinä antaa anteeksi? Tai valehtelua siitä? Aloin miettimään sitä ja nyt tuntui hyvälle ajatus, ettei niitä ainakaan tarvitse ikinä hyväksyä.