Parisuhteen päättyminen
Hei
Olen 39-vuotias nainen ja viime viikolla sain kuulla 6-vuotisen parisuhteen olevan ohi.
Asia ei tullut yllätyksenä, meillä on pidemmän aikaa mennyt ns. huonosti. Ikäeroakin meillä on +10 vuotta ja kumppanini on nainen. Seksuaallisella suuntaumuksella ei ole muuta merkitystä kuin se, että kumppanini elää omalle perhelleen ns. kaapissa. Asia on kyllä stressannut häntä kokoajan ja on liuta syitä miksi näin (esim. uskonto).
Eron syihin taidamme molemmat olla syyllisiä. Viime talvi oli todella hirveä, kumppanini sanoikin, että jos rahatilanne olisi antanut myöten hän olisi lähtenyt jo silloin. Myönnän itsekkin ajatelleeni silloin, että kun opiskelu on ohi, on myös suhteemme ohi. Minua ei enään tarvita.
Viimeinen 3,5 vuotta on mennyt etäsuhteena kumppanini opiskelujen takia.
Lapsia ei ole, mutta kaksi koiraa huushollista löytyy. Olen siis pyörittänyt arkea kotona käyttännöllisesti katsoen yksin. Suurimmaksi syyksi eroon kumppanini sanoo, että en ole huomioinut häntä tarpeeksi, hänen ollessa kotona. Mikä pitää osittain kyllä paikkansa. Koko opiskeluaika on ollut kyllä molemmille todella rankkaa. Itse olen ainakin ollut välillä todella väsynyt. Työni fyysisesti ja henkisesti raskasta. Rahastakin on ollut puutetta, mutta olemme selvinneet.
Asumme vielä käytännön syistä vielä yhdessä, mutta minua ihmetetyttää suuresti seuraava.
Nyt hän tekee kaikkea sitä mitä olisi pitänyt mielestäni tehdä jo aiemmin.
Ensimmäistä kertaa varmaan kahteen vuoteen kumppanini puhuu minulle normaalisti ja käyttäytyy siten mihin hänessä aikoinaan ihastuin. Huomioi minua, silittää sponttaanisti jne. Tekee kotiaskareita, joita olen aiemmin aina saanut pyytää tekemään. Hän esim. suunnittelee viikonloppureissua siskoni luo hiukan etäämmälle jne. Tämä kaikki sen jälkeen, kun hän sai sanottua että haluaa erota.
Ymmärrän hänen prosessoineen eromme paljon pidemälle kuin minä. Minun on kuitenkin hyvin hankala olla. En yksinkertaisesti tiedä, miten suhtautuisin asiaa. Toisaalta olen iloinen hänen käytöksestään ja samalla surullinen, koska tiedän kaiken olevan ohi.
Jos joku ymmärtää tästä jotain, olen tyytyväinen. Vaikea pukea sanoiksi kaikkea tätä mitä juuri nyt tapahtuu.
Hei NoName.
mieleeni tulee, että hän on elänyt sisäisessä ristiriidassa kaiken sen yhdessäolon ajan, pähkinöinyt kaiken aikaa kyetäkö astuaa suuntaan tai toiseen.
Sisimmän salat tuntee vain Jumala, niitä on sivullisen kenenkään vaikea todeksi tietää vaikka kenties sivulta näyttäen syntyisi itselle aprikointia suuntaan tai toiseen.
Teillä on molemmilla ollut omista syistänne hankalat viime vuodet.
Uskon kysmykset ovat vaikeita,
vaikeuden keskiön tekee kai se jos usko ei merkitse sinulle samallalailla syvää totuutta kuin hänelle kuten tekstistäsi ymmärsin? jos ymmärsin oikein?
Uskossa - ei välttämättä sen ydinsisällössä - vaan ulkoisissa tavoissa kokea yhteyttä toisiin uskoviin on omat ongemakentät.
Hyväksytyksi tuleminen yhteisössä johon kokee jollain lailla kuuluvansa, mutta
joka ei ole uskon ydintä suvaitsevaisuuden osalta täysin sinuksi ryhmässään (voi olla kyse vain parista tai muutamasta hänen elämässään vaikuttavasta ihmisestä)kokenut,
siinä voimia kuluttavassa ristiriidassa eläminen syö ihmisen voimavaroja
siinä määrin, että vaaka lopulta kallistuu(voi kallistua) tällaisen ratkaisun puoleen.
Jos kumppanisi sisimmässä taistelee toivo ikuisuudesta(Raamatun tekstit) kontra toivo maan päällä hänen elämässään vaikuttavien ihmisten taholta saatavissa olevasta ihmisarvosta, heidän tuestaan, ikävä kyllä taistelun häviää Raamatun sisältämä toivo.
Tämä kaikki on vain olettamusta ja omakohtaista pohdintaa(osin keskeneräistäkin).
Ei käynyt ilmi, minkä ikäisiä te olette, vai luinko jotenkin liian nopeasti?
Itsenäistymistä tapahtuu kai joiltain osin kaiken elämäniän?
Ei ole mitenkään kevyistä syistä kyse.
Tunne-elämän koukerot on niin monisyisiä ja hankalia, ettei ihme että terapian tarve on niin suuri kuin nykyään on.
Kun teillä toimii puheyhteys, jos, niin olisi hyvä selvittää tarkasti, mikä johti mihinkin;
suhteesta toiseen kiertäviä naisia on paljon.
Erakoksiko
Kiitos viestistäsi.🙂
Uskollla oli se osa suhteessamme, että kumppanin perhe on vl-taustainen. Hän itse ei "uskossa" ole, mutta suurin osa on. Tiedän esim. yhden sisaren uhanneen kertoa muille hänen elävän suhteessa kanssani. (heille olemme olleet kämppiksiä) Tilanne on olllut mielestäni hänen perheen osalta Jos et kysy, sitä ei ole olemassa-suhde. ☹️
Mutta olen kunnioittanut hänen haluaa olla kaapissa, vaikkakin se on asettanut omat hankaluutensa suhteellemme (joulut, perhejuhlat jne). Minulla on jonkinlainen käsitys siitä, miten joku voidaan sulkea perheen ulkopuolelle homoseksuaalisuuden paljastuttua. Sitä en ole hänelle halunut.
Puheyhteys toimii jotenkuten, pystymme puhumaan hiukan kumpasenkin tulevaisuudesta, mutten usko pystyvämme purkamaan tilannetta tarkasti. Hän ei oikein osaa (tai ainakin niin sanoo) tunteistaan.
Minulla on itsellä niin paha olla, etten vielä saa itkemättä puhutuksi mistään mikä koskee eroon johtaneita syitä.
NoName
NoName kirjoitti 28.7.2011 0:0
Erakoksiko
Kiitos viestistäsi.🙂Uskollla oli se osa suhteessamme, että kumppanin perhe on vl-taustainen. Hän itse ei "uskossa" ole, mutta suurin osa on. Tiedän esim. yhden sisaren uhanneen kertoa muille hänen elävän suhteessa kanssani. (heille olemme olleet kämppiksiä) Tilanne on olllut mielestäni hänen perheen osalta Jos et kysy, sitä ei ole olemassa-suhde. ☹️
Mutta olen kunnioittanut hänen haluaa olla kaapissa, vaikkakin se on asettanut omat hankaluutensa suhteellemme (joulut, perhejuhlat jne). Minulla on jonkinlainen käsitys siitä, miten joku voidaan sulkea perheen ulkopuolelle homoseksuaalisuuden paljastuttua. Sitä en ole hänelle halunut.
Puheyhteys toimii jotenkuten, pystymme puhumaan hiukan kumpasenkin tulevaisuudesta, mutten usko pystyvämme purkamaan tilannetta tarkasti. Hän ei oikein osaa (tai ainakin niin sanoo) tunteistaan.
Minulla on itsellä niin paha olla, etten vielä saa itkemättä puhutuksi mistään mikä koskee eroon johtaneita syitä.NoName
Hei NoName:-)
Vahvasta taustasta itsenäistyminen vaatii aikaa.
Vl-tausta on vahvauskoista taustaa.
Sekin on jotenkin henkilöiytynyt perustajaansa
vaikka oletan, että hurskana miehenä LLL tuskin olisi halunnut sitä hegemoniaa
mitä hänen ympärilleen kehittyi.
Se hegemonia saattoi johtaa jotenkin tiettyihin vääristymiin, joita sen tavan uskoa(vl)
-piirissä on ollut ja kaiketi osaksi yhä on.
En halua loukata ketään,
koska ei minulla ole 'kivitaskua' kehossani,
ei minusta taida olla ketään kivittämään
(hurskas toive).
Ihminen on inhimillinen.
Juuret on se syvä tausta, jolla me seistään
(tai kaadutaan)(huojutaan).
Uskoa on meissä aina jonkin verran.
Se on useimmiten epäuskoa.
Tässä tilanteessa jos minä olisin sinä,
koettasin antaa kumppanillesi aikaa
samalla saaden itsekin sitä.
Joku tarkoitus on kaikella.
Miksi- kysymyksiin ei aina yllä,
vastauksiin asti,
mutta niiden kanssa mieli painii, kun muuta konkr.vastustaja ei silmien edesä näy.
Usko on aika vahva 'rakkauselämän'
(fyysisen eros-rakkauden)
'vastustaja'.
Siinä on kuitenkin kyse
agape-rakkaudesta yhdistyneenä syvimmiltään filia-rakkauteen.
Tuo 'agape' meissä tekee usein sen vaikeuden.
Kun läheiset
(omaiset)
niin syvällä sielussa,
koetut kokemukset,
yhteyden ja hyvän
(tai pahan olon)
kokemukset.
Se sidoksisuus,
kuuluminen,
se sitoo koska se jotenkin samalla myös tukee.
Siitä irtautuminen tekee kipeää.
Raamatussa on jossain kohta siitä, kuinka ihmisen osa elää elämänsä eteenpäin on irtautua kodista(VT:n puolella).
Voimia sulle NoName.
Miksi sinun on pakko puhua asiasta itkemättä, puhu itkien kunhan puhut.
Ei parisuhde toimi jos molemmat arvuuttelette toistenne tunteita ja ajatuksia.
Ei ole helppo puhua itsekseen, toinen kun ei kertakaikkiaan puhu.
Ei jää paljon vaihtoehtoja.😞
Meillä ihmisillä menee asiat jotennin eri vaiheissa.
Kypsyminen puhumaan voi kehittyä joskus monen mutkan kautta.
Ehkä hänessä ei ole nyt(vielä) mahdollisuutta käsitellä sanoin asioita - tai sinun kanssasi.
Jos hän on tottunut pitkään punnimaan ajatuksiaan yksin, hänen voi olla vaikea oppia jakamaan niitä sinun kanssasi.
Tai jos hänellä on joku muu kanava jota kautta hän peilaa omaa ajatusmaailmaansa?
Jos hän on tottunut pitkään punnimaan ajatuksiaan yksin...
Tuo pitää paikkansa. Hän myönsikin, ettei heillä ole koskaan perheessä osattu puhua asioista ja hän oppinut saman tavan.
Mutta nyt olen hankkinut asunnon, tosin samasta talosta, muutto häämöttää lokakuun alussa. Kysyessäni, että onko hän varma halustaan erota, vastaus oli ettei haluaisi, muttei näe muutakaan ratkaisua.
Alamme siis elämään kumpikin omaa elämäämme tästä eteenpäin.
Hei!
Otit puheeksi hyvän aiheen. Itse erosin vähän yli puoli vuotta sitten kumppanista, joka loppuvaiheessa suhdettamme antoi myös hyvin ristiriitaisia merkkejä. Hän esim. osti minulle joululahjan, joka viestitti rakkaudesta, mutta sitten uutena vuotena oli ympärikännissä, ja juuri kun olin saanut uskon siihen, että ongelmamme kyllä ratkeavat, niin hän torjui minut. Ei sellaisessa tilanteessa enää voi jatkaa. Rakkaus kyllä kuolee tuollaisesta. Koko kevään surin eroamme, mutta nyt syksyn tultua olen todella onnellinen siitä, että suhde on ohi, koska hän haavoitti minua. En halua sekaantua suhteeseesi, mutta tiedän kyllä tunteen kun vähän ihmettelee, että missä mennään. Minulla oli oikein kiva kesä (mm.urheilin paljon )ja nyt elämä menee eteenpäin taas, joten kyllä noista ajallaan toipuu. Ravintolassakin tuli kävästyä keväällä tilanteen takia muutamalla, mutta se jäi onneksi vain muutamaan.