Hei. 

Olen väsynyt epätoivoinen ja todella ahdistunut tilanteestamme. Kaipaan jonkinlaisia kokemuksia tai vastaavia, jotain mikä ehkä helpottaisi omaa oloani. 

Tammikuun loppupuolella mieheni ilmoitti minulle viestillä ollessaan reissussa sukulaisillaan ihastuneensa työkaveriinsa, mutta suhdetta ei ole eikä tule, asia on kuulemma pohjamutia myöten käsitelty. Ovat kavereita, mikä ei varsinaisesti minulle ongelma ole. Mieheni kertoi myös olevansa muutenkin sekaisin, ettei tiedä mitä haluaa jne. Ei tiedä haluaako olla kanssani. Järkytyin tästä, koska olin itse ajatellut miehen muuttuneen käytöksen johtuvan työstressistä koska sitä hänellä oli (paljon muutoksia töissä). Ollaan asuttu yli 10v saman katon alla. Ei lapsia. Kolmekymppisiä ollaan. 

Olen ihan rikki ja ahdistunut enkä tiedä mitenpäin tässä pitäisi olla. Ensimmäinen kuukausi meni todella jäisissä tunnelmissa, pusut vaihdettiin töihin lähtiessä ja nukkumaan mennessä. Mutta mulla katkesi sitten kamelin selkä ja täräytin että mietin jos muuttaisin pois. 

Nukuttiin yksi yö ja seuraavana aamuna itkettiin koko päivä sängyssä ja juteltiin. Mies on ahdistunut kun on kohdellut minua huonosti ja ollut minulle huono puoliso mielestään jo pitkän aikaa. Ei tunnu pääsevän yli tästä vaikka itse kerroin omat fiilikseni ja että haluan jatkaa yhdessä vaikka on vaikeaa, koska rakastan ja mitään peruuttamattoman kamalaa ei ole tapahtunut. Tiedän, että miestä vaivaa myös muut asiat mm haluaako lapsia ja vanhempiensa tilanne. Uskon että hänellä on noussut traumat pintaan omasta lapsuudesta joita hän ei ole käsitellyt. Tiedän millainen lapsuus hänellä on ollut ja se ei ole kovin ns normaali. 

Mies on käynyt psykologilla, mutta koen ettei tämä ole auttanut asiassa eteenpäin. Minulla on tunne että hän olisi masentunut. Olen lukenut paljon miesten masennuksesta ja kysellyt asiasta omalta mielenterveyshoitajaltani jolla käyn säännöllisesti nyt tämän tilanteen takia ettei oma sairauteni pääse tämän takia puhkeamaan. 

Mies on luvannut hakea apua ja ei tyrmännyt ajatustani masennuksesta. Pelkään vain ettei tätä tapahdu. 

Keskustelumme jälkeen mies on antanut enemmän läheisyyttä ja huomioinut minua, mutta esim viestimme ovat hyvin erilaisia kuin ennen kun olemme erillään. Jotenkin kylmiä miehen puolelta. Mutta hän itse kyllä ottaa yhteyttä jopa työpäivän aikana joten kai hän vielä välittää. Seksiä meillä ei ole ollut vaikka itse haluaisin kyllä, mutta en ole uskaltanut miestä lähestyä enää sen tiimoilta, koska olen tullut torjutuksi ja pelkään omalla toiminnallani että ahdistan häntä tai vastaavaa. Emme oikein pysty keskustelemaankaan asiasta, mies on huono puhumaan.

Olemme vuosi sitten muuttaneet pienelle paikkakunnalle toiselle puolelle Suomea eli mun kaikki läheiset on tosi kaukana. Samoin toki miehenkin. Mikäli eroamme, olen jumissa täällä vielä vuoden opiskelujeni takia, joita en voi mitenkään siirtää. Kyseessä on alan vaihto ja saan palkkatukea tähän, opiskelen oppisopimuksella. 

Tämä tilanne vaan hankaloittaa työssä selviytymistä ja koulutehtävät laahaavat perässä. Kotona on vaikea olla ja koen koti ikävää, vaikka en tiedä missä se koti on. 

Koska emme tosiaan pysty kunnolla keskustelemaan tästä kun mies ei osaa pelkään jatkuvasti myös että se tiputtaa jonkun pommin mulle viestillä. 

Miten ihmeessä tämmöisestä tilanteesta voi selvitä? En halua eroa koska jotenkin ajattelen että jos vain jaksan odottaa niin tilanne kääntyy parhain päin. Mutta sitten taas satutan itseäni tässä. 

Todella sekava kuvio mutta sekavia on ajatuksetkin. Meillä on kohta yhteinen reissukin tulossa mikä sovittu ja varattu viime vuonna ja ahdistaa sekin, tavallaan en haluaisi lähteä edes mutta tavallaan uskon että se voisi tehdä hyvääkin. 

Onko kenelläkään kokemuksia tälläisistä kriiseistä, joissa mies ei tiedä mitä haluaa? Onko tämmöiset aina väistämättä eron paikka?

Olen kestänyt tätä tilannetta nyt tosi kauan enkä jaksaisi enää itkeä ja väsyttääkin niin paljon kun en oikein nuku. Olen laihtunut 7kiloa. 

Viisaita sanoja? Apuja? Kokemuksia? Jos lohdullisia sanoja edes. Olen aivan loppu.