Hei🌻🙂🌻
Minä puolestani istuin kirkossa perhepiirin onnellisessa tilaisuudessa tietoisena siitä, että jokin asia on oudosti avioliitossamme.
Jokunen aika siitä sitten paljastuikin koko asia kaikessa järkyttävyydessään: mies oli pettänyt minua henkilön kanssa, joka meitä vanhempi, perheellinen ja meidän perheemme tunteva.
Eli kyllä tässä nousee pakosta mieleen se, että millään ei ole enää merkitystä.
En tiedä, oliko miehelleni liikaa se, että minun vointiani kyseltiin häneltä ( sairastuin vakavasti joku vuosi sitten), sillä hän sanoi, ettei hänen vointiaan koskaan kysellä?
Pettämisestä on tullut muoti- ilmiö ja moraali on löystynyt siitä, mitä se ennen oli.
Tuska, ahdistus ja luottamuksen puute ovat minulla päällimmäiset tunteet, kun ajattelen tapahtumia näin jälkikäteen.
Yritämme korjata liittoamme mutta se näyttää olevan pitkä prosessi.
Toivon, että selviämme tästä...ennalleen en liittoamme halua, vaan paremmaksi, kuin mitä se aiemmin on ollut 🙂🌻

Eihän pettäminen ole enää nykyisin "mitään". Se ikään kuin kuuluu asiaan; kun kyllästyy tai "ei ole enää kivaa", voi tehdä, mitä sillä hetkellä sattuu huvittamaan. Sitoutuminen, pitkäjänteisyys tai omista tarpeista joustaminen, kompromissien teko ja empaattisuus eivät ole kovassa kurssissa noin yleisemminkään - miksipä ne olisivat sitä parisuhteissa? Ei olla valmiita tekemään työtä yhteisen elämän eteen sillä kaikkein tärkeintä on minä ja minun tarpeeni. Ja ne tarpeet pitää saada tyydytetyiksi mahdollisimman nopeasti, mieluummin heti. Puhumattakaan siitä, että on muiden tehtävä tehdä minut onnelliseksi - kyky vastuun kantamiseen puuttuu todella monelta. Jos joku ei kykene tekemään minua onnelliseksi, vaihtoon. Kun alkuhuuma ja ihastus loppuu, vaihtoon. Kun löytyy parempi, vaihtoon. Kun sama naama alkaa kyllästyttää, vaihtoon.

No joo, tuo on liian karkeaa yleistämistä mutta eikö tuossa kuitenkin ole totuuden siemen?? Mallia saadaan joka puolelta ympäriltä sillä pettämistarinat ja donjuanismit ovat viihdettä parhaimmillaan. Niin tosielämässä kuin viihdeteollisuuden tuotteina.

En ymmärrä enkä haluakaan ymmärtää. ☹️

Eipä olisi kiva olla samanlaisessa tilanteessa. Jotenkin surullista, että tuossa kiteytyi täydellisesti se ajankuvaus mitä itse pidänhyivnkin osuvana, ettei mikään ole enää pyhää. Nykyinen vapaus toteuttaa itseään ja omaa onneaan kuulostaa hienolta ja hyvältä, mutta todellisuudessa se tuntuu jättävän jälkeensä todella paljon särkyneitä ihmisiä.

Pelkään, että nämä meidän sukupolvet maksaa vielä omat mokailunsa kalliisti tulevaisuudessa. Ja "maksu" kohdistuu viattomiinkin (petetyt,vaikkei ihan noin voi sanoa), etenkin omiin lapsiinkin. Ymmärrätte kuitenkin varmaan pointin. Ainakin omassa epäonnistumisessa omakin osuus on iso, etten voi kaataa 100% vastuusta toisen harteille. Itse tekoon en ole millään tavoin osallistunut tai ole vastuussa tietenkään.

Anteeksiantoon ajatuksia sen verran, etten itse usko, että kyse on unohtamisesta, tunteista tai tahdosta vaan moniulotteinen ja hidas prosessi. Se on myös tahtomista (asenne), mutta enemmänkin sen hyväksymistä, ettei menneitä asioita voi enää korjata ja niihin muutoksiin sopeutumista, jotka vääryydestä ovat seuranneet. Eikä tekoja tai asioita pidä unohtaa, mutta niihin liittyvät tunteet käsitellä läpi ja antaa niiden tulla, pitkänkin ajan jälkeen.

Itse ainakin huomaan, että siinä mielessä aika parantaa haavoja, että suurimman osan ajasta mietin jo ihan muita asioita. Nykyään pystyn jopa joskus iloitsemaan muiden avoimesti ilmaistusta rakkaudesta, vaikka osan aikaa sen vastavoimana on se tunne kun veistä kierretään sydämessä oikein ikävällä tavalla. Joskus on vielä vihaa, vähän kateuttakin, mutta ehkä eniten surua.

Mutta tuo viestittely kirkossa. Mitä ihmettä tässä ajassa oikein on vialla. Miksei ne tajua!! Jep, olen aika konservatiivinen ja huomaan olevani sitä päivä päivältä enemmän.

Todella viisaita ajatuksia,teiltä kaikilta.

Anone,anteeksiantamisen prosessi on pitkä.En tiedä,pystynkö itse siihen.
Unohda en koskaan.

Itsessäni olen huomannut tässä asiassa ajattelutapani
muuttuneen.

Työni,koulutukseni ja elämänkokemukseni ovat opettaneet minulle laajakatseisen ajattelutavan.Syy ja seuraus.

Mutta pettämisen kohdalla,en pysty siihen.Olen ehdoton.Kukaan tai keitten ei tarvitse mennä kahden ihmisen väliin ,varsinkin,jos ollaan naimisissa lapsiperheinä.

Omien,itsekkäiden tarpeiden tyydyttäminen,ja epäkunnioitus muiden elämää kohtaan täyttää mielestäni henkisen väkivallan kriteerit.

Jos parisuhteesta halutaan ulos,niin sen voi tehdä myös kunnioittaen elämänkumppaniaan,josta halutaan eroon.Puhumattakaan lapsista.

Kirkkokaan ei anna enää tyyneyttä.

Olin nuoruuteni rakkauden kanssa naimisissa vuosikaudet. Eron jälkeen elin ja seilasin, eteen tuli kaikenlaista. Tein asioita, joista en ole ylpeä ja osan tekemisistä jättäisin tänään tekemättä. Miestäni en kylläkään pettänyt. Mutta elämä kuljettaa.

Tänään olen yksin ja arvostan toista ihmistä enemmän, kuin koskaan. En hae yhden illan suhteita, enkä koske varattuihin. Juttelen paljonkin ihmisten kanssa ja katselen, millaisia he ovat, mutta en lähde rakentamaan suhdetta, kun ei ole kerran tuntunut sille, että kannattaisi. Olen tavannut jonkun tietyn kanssa muutamia kertoja, mutta emme ole harrastaneet seksiä, koska koen sen nykyään niin kallisarvoiseksi asiaksi, että en ala sitä harrastamaan, jos en ole jo vakuuttunut siitä, että suhdetta voisi todella ilmanmuuta ja halulla alkaa rakentamaan. Haluan myös kunnioittaa toista ihmistä niin, etten syöksy seksiin vain halujeni vuoksi.

Kirjoitan tätä siksi, että tänään näen asioita niin selvästi. Asioilla on niiden tarvitsema arvo mielessäni. Päinvastoin, jos millään ei ole mitään väliä, kaikki muuttuu rumaksi ja merkityksettömäksi. Me ihmiset vaikuttaa niin paljon suuntaan jos toiseen, asenteillamme ja teoillamme.

Eveny kirjoitti 9.8.2014 20:20

Olin nuoruuteni rakkauden kanssa naimisissa vuosikaudet. Eron jälkeen elin ja seilasin, eteen tuli kaikenlaista. Tein asioita, joista en ole ylpeä ja osan tekemisistä jättäisin tänään tekemättä. Miestäni en kylläkään pettänyt. Mutta elämä kuljettaa.

Tänään olen yksin ja arvostan toista ihmistä enemmän, kuin koskaan. En hae yhden illan suhteita, enkä koske varattuihin. Juttelen paljonkin ihmisten kanssa ja katselen, millaisia he ovat, mutta en lähde rakentamaan suhdetta, kun ei ole kerran tuntunut sille, että kannattaisi. Olen tavannut jonkun tietyn kanssa muutamia kertoja, mutta emme ole harrastaneet seksiä, koska koen sen nykyään niin kallisarvoiseksi asiaksi, että en ala sitä harrastamaan, jos en ole jo vakuuttunut siitä, että suhdetta voisi todella ilmanmuuta ja halulla alkaa rakentamaan. Haluan myös kunnioittaa toista ihmistä niin, etten syöksy seksiin vain halujeni vuoksi.

Kirjoitan tätä siksi, että tänään näen asioita niin selvästi. Asioilla on niiden tarvitsema arvo mielessäni. Päinvastoin, jos millään ei ole mitään väliä, kaikki muuttuu rumaksi ja merkityksettömäksi. Me ihmiset vaikuttaa niin paljon suuntaan jos toiseen, asenteillamme ja teoillamme.

Eveny, kirjoituksesi oli oikeastaan , voisinko sanoa, kaunis. olet ymmärtänyt elämän totuuden. uskomatonta, mutta kylä me vaikutamme teoillamme toisten ihmisten elämään suunnattoman paljon.

Minä puolestani sain kirkossa (evlut) paikan itkeä ja surra, ja myös jakaa suruni suhteeni päättymisestä. Sain paljon ja voimia jatkaa elämää kun tunnustaa tosiasioita ääneen tai paperille.

Ihmiset on ihmisiä kaikkialla, vajavaisia ja raakileita. Ei kirkkoon tulla mielestäni kilpeä kiillottamaan tai näytille, vaan saamaan rakkautta ja anteeksiantoa ja levon paikka. Se toisen ihmisen viestintä oli hänen via doloroosaansa, turha sitä on jäädä moralisoimaan siellä kirkossakaan saati muualla. Vois vaikka mielummin rukoilla hiljaa hänen puolestaan. mielestäni.🙂👍

Seksistä ja parittelusta on joillekin tullut arkipäiväistä kuin voileipä; sen voi haukata ohimennen ja ei se nyt niin haittaa mitä voileipä tänään maistellaan. Kotona on vaan se vanha ja käppyrä ruisleipä, ei huvita enää. Mulle se olis kyllä kelvannut, mutta toinen halusi uutta ja tänäänleivottua. Mulle seksi on rakkautta, ilman rakkautta (ihan sitä arkipäiväistä) ei ole seksiäkään. Ja toisinpäin myös!!

Entäs nämä seksisuhteet,joita jotkut ystäväni tuntuvat harrastavan ilman sitoumuksia,hyvänkin miesystävän kanssa? Ystävälleni oli miesystävä,jonka kanssa harrastaa seksiä,sanonut" olet minulle jotenkin erityinen,mutta suhdetta en voi kanssasi aloittaa".

onko tuo jo myös ihmisen elämän pettämistä?

Vannon,etten ikinä ala itse tuollaiseen seksisuhteeseen kenenkään miehen kanssa,joka on "vain" ystäväni.Murtaa ihmisen,läheltä nähty.

Pettäminen tapahtuu ihmisen sydämessä, paikalla ja tilanteella ei ole väliä. - Ei ole väliä myöskään sillä onko pettäjä uskova tai ei. Uskovien keskuudessa tehdään samoja asioita kuin uskomattomienkin tällä alueella. Itse löysin uskovan kumppanin mutta hän löysi toisen, uskomattoman jonka kanssa petti vuosia. Ei mitään katumusta. Hän oli vaan menettänyt sydämensä toiselle, niin hän kertoi. Voiko sitä nyt enää paremmin sanoa kuin että " onnea vaan valitsemallasi tiellä"...Se mitä ja miten koi tuon tilanteen olikin toinen asia🌻🙂🌻

Miksi petti vuosia, vaikka oli menettänyt
jo sydämensä toiselle?

Totuus tekee kipeää ennen kaikkea hänelle jolla totuus on hallussaan kertoa. Samaa voisin kysyä sinulta🌻🙂🌻

Samaa ihmetellyt ja saman asian huomannut olen minäkin . Avioliiton pyhyys on aikaa sitten kuollut ja kuopattu todella isolle osalle ihmisistä. Ja ihan sama vaikka ei avioliitossa asti olisikaan ,parisuhdetta pitäisi osata kunnioittaa. Jos suhteessa ei ole hyvä olla,asioita kuuluu puida läpi,etsiä ratkaisuja. Vasta jos kaikki on tehty ja todetaan ettei yhteinen taival voi jatkua,voi miettiä eroa. Miten ihmisistä on tullut niin järkyttävän itsekkäitä? Miksi petetään ,miksi ei ole selkärankaa tehdä ratkaisuja liitossaan ennen sitä? Varmaankin juuri tuo mainittu empaattisuuden puute ja nykyään korostettu minäminä-mentaliteetti. Kasvatuksessa ,mediassa...missä mennään pieleen ?
Itse haaveilen hautaan asti kestävästä parisuhteesta,kumppanuudesta,jossa arjesta löytyy se ydin kaikkeen. Ja monen mielestä olen naiivi. Miksi asiasta joka ennen oli itsestäänselvyys onkin tullut naurettava ja lapsellinen ? Ei tosiaan kaikkien osalta,niinkuin tältäkin palstalta on saanut lukea,mutta kyllä se valitettavan yleistä on.
Itse en tiedä enää mihin uskon. Mutta tiedän ettei miehen pettäminen ole omia arvojani kuitenkaan muuttanut jos käyttäytymistä ajatellaan. Suhde on minulle edelleen pyhä. En vain enää oleta ,että kaikki muutkin ajattelevat samoin.