Hei Siiri!

Samantapainen tilanne minullakin...Kun minut jätettiin tänä keväänä, luulin kuolevani. Ahdisti niin, että olin koko ajan hyppäämässä junan alle. Olin kriisiterapiassa ja nyt olen aloittanut toisen terapian, lääkkeitä olen syönyt koko ajan, jo useamman vuoden ajan. Nyt on pitänyt vain nostaa annosta.

Kuitenkin pahin ahdistus tuntuu helpottaneen...En ole lakannut kaipaamasta. Kaipaan miesystävääni edelleen, joka päivä, vähän väliä, mutta enää se ei satu yhtä paljon. Voin jo iloita monesta muusta asiasta: keväästä, työstä, harrastuksista, muista ihmissuhteista jne. Vain rakkautta ja sitä puuttuvaa fyysistä kosketusta en uskalla ajatella, vaikka toki näenkin vielä eroottisia unia joskus.

Kyseinen henkilö on pahoillaan puolestani, mikä ei estä häntä heilastelemasta toisen naisen kanssa ja liehumasta siellä täällä. Sydämeeni sattuu helvetillisesti, jos joudun näkemään heidät yhdessä, joten yritän välttää sellaisia tilanteita. Hänkin haluaisi olla edelleen ystäväni ja käydä kanssani tasokkaita keskusteluja, joihin hänen tämä nykyinen naisystävä ei pysty.

Mutta minä olen sanonut, etten toistaiseksi halua tavata, koska hajoan niissä tapaamisissa yhä lisää. En kestä tulla torjutuksi. Olen kokenut tuon saman liian monta kertaa.

Mutta jos vältän häntä enkä kovin aktiivisesti ajattele rakkausasioita, pärjään päivä päivältä paremmin. Uskon, että Sinulle käy samoin.

Rakkaus on pienimuotoinen psykoosi, mutta siitä on mahdollisuus eheytyä todellisuuteen. Se koskee helvetillisesti, mutta siitä voi toipua.

Sanoin näin Sinulle ja muillekin petetyille ja jätetyille: kyllä elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta. Ja ehkä sitten vielä joskus tapaamme jonkun, joka aidosti välittää meistä. Onhan se toki mahdollista. Onhan? Kaipa...

Ei siitä varmaan muuten pääse yli kuin ajalla ja löytämällä uusi ihminen rinnalle...=) Ole onnellinen että pystyit ensimmäisen miehesi jälkeen kuitenkin rakastumaan noinkin helposti! Varmasti tulee vielä vastaan sellainen, jota ei ikä yms. haittaa =)🙂🌻

Kiitos Etsijä ja Weenu!
Tulin juuri baarista. Ystäväni pyysi sinne saadakseni vähän ajatuksiani pois erosta,mutta oli pakko lähteä kotiin,koska eroikävä alkoi ahdistaa hirveän paljon. AIVAN HIRVEÄN PALJON! Miten tätä jaksaa? Olo on niin tuskainen,että sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja,että tuskaa olisi riittävästi,niin rinnastani löytyi varjostuma ja olen menossa ensi viikolla neulanäytteeseen sen takia. Voi olla vaaraton muutos, mutta sitä ei vielä tiedä. Voi olla rintasyöpääkin. Montako kriisiä ihminen kestää yhtäaikaa? Vai kestääkö....?

itselläni tuli ero 9vkoa sitten. en jaksa tähä eritellä syitä, mutta välit ovat asialliset ja hyvät edelleen.
9 vkoa sitten luulin kirjaimellisesti kuolevani, oli vaikea hengittää, nukkua, ylipäänsä paikoilleen ei voinut jäädä, meinasi lähteä järki. kaikki pelotti. myöhemmin nyt ajatellessani ne olivat varmasti paniikkikohtauksia jonka suuri menetys ja suru laukaisivat. olisinpa osannut puhua niistä silloin lääkärille, sillä ikuinen pelko niistä jäi kolkuttamaan.
Usko tai älä, aika tulee sinut pelastamaan. toki tämä akso elämässäsi vaatii mös kovaa työtä itsesi ja mielesi kanssa, koska muista että ahdistuksesi ja kaiki tulevat pääsi sisältä. Oma "eheytymiseni" on ainostaan tapahtunut koska en ole pelännyt käydä läpi kaikkea mitä tuleman pitää. Se ei ole ollut nautinnollista todellakaan, mutta tunnen nyt itseäni enemmän, tiedän mihin pystyn vaikka tiukkaa tekisi. mulle tulee romahduksia edelleen tuon tuosta tämän surun kanssa, mutta olen päättänyt selvitä.
puhu, puhu, puhu, kirjoita, ihan mitä vaan miten saat sen ulos mielestä. soita vaikka kriisipuhelimeen, he siellä kuuntelevat ja kannustavat, jos haluat ulkopuolista kantaa. Hkeuduin itse myös terapiaan ja saan siellä itkeä vollottaa, se on helpottanut.
maailmasi ei ole kaatumassa, vakka nyt tuntuu siltä. pääsi ei aina tule olemaan noin sekaisin, eikä ahdistus ole muuttanut pysyvästi luoksesi. tämä asia painaa sydäntäsi niin kauan kunnes olet sen käsitellyt. itku auttaa aina, oikein rääkyminen. saa myös olla vihainen, surullinen, ahdistunut. älä pelkää tunteitasi, anna tulla kaiken, koska tiedät kyllä sisimmässäsi että kestät tämän . tämä tulee vasta hetkeä myöhemmin alkushokin jälkeen, mutta "hyväksy" tilanne, sitten alkaa helpottaa.
Minua on auttanut myös se että tiedän suhteen olleen aito ja rakastava, vaikka se ei enää sellaisena jatkuisi, sellainen se oli ja jää ikuisesti muistoihini. se on osasyy siihen miksi minä olen tällainen nyt. vaikka tämä ihmissuhde pisti minut vastakkain suuripien pelkojeni kanssa, tiedän että joskus kun voin paremmin, olen tästä kiitollinen. että olen joutunut työskentelemään itseni kanssa.

me selviämme kyllä. tsemppiä, kirjoittele tänne miten jakselet!!

Kiitos tuesta. Olo on masentunut. Ei enää itketä koko ajan,mutta tulee aika usein yksinäisyyden ja kovan ikävän jaksoja. On olo, että minut on petetty ja hylätty. Itsetunto on täysin lytätty. Olin täysillä mukana suhteessamme ja uskaltauduin antamaan siihen itseni kokonaan. Nyt tuntuu kuin minua olisi käytetty hyväksi. Nykyinen exäni sanoi erotessamme,että hän tukee minua kaikin tavoin,että pääsen tästä yli,mutta nyt,kun olen jonkun kerran hänelle viestitellyt olostani (siis vain muutaman kerran),niin hän laittoi viestin,että jos vielä lähetän hänelle viestejä,niin hän hankkii minulle lähestymiskiellon. HUH!!! Hänestä on tullut tosi kylmä ja suorastaan ilkeä. Miten ihmeessä mieli ja tunteet voi noin muuttua??? Tämä kaikki masentaa vielä enemmän ja tunnen olevani tyhmä ja hylkiö,kun erehdyin viestittelemään hänelle. Huomenna olen menossa rintamuutoksen takia tutkimuksiin ja minulta otetaan neulanäyte. Viikon kuluttua vasta tiedän vastauksen. Yhtä piinaa nyt koko elämä! Olen käynyt kriisikeskuksessa juttelemassa ja menen sinne ylihuomenna. Siitä on kyllä ollut apua.

hyvä että olet käynyt kriisikeskuksessa, ota vastaan ja hanki kaikki apu jonka tarvitset. tilanteessasi ei voi liikaa tukea saada. ymmärrän olosi, olen ollut siellä itsekin ja olen vieläkin osittain, surullinen saa olla ja vihainen ja ahdistunut, mutta koita olla antamatta masennukselle valtaa. et ole hylkiö, etkä hylätty. ENtinen poikaystäväsi tekee mielestäni rumasti puhuessaan moisia, voihan kuitenkin olla että hän ei tällä hetkellä tilanteen ollessa näin tuore, kestä nähdä suruasi ja tukea sinua siinä? en itse usko siihen että tunteet voivat noin vain yhtäkkiä mitään sanomatta kuolla pois, jos ne aitoja ovat. se on pidemmän kaavan juttu, jota on pitänyt hautoa päässä aikoja. en voi tietää mikä on kyseessä poikaystäväsi kohdalla, mutta sinun tulee sanoa itsellesi niin monta kertaa että itsekin uskot sen että et missään nimessä ole minkäänlainen hylkiö. käyt läpi eroa, kuten me suurinosa kaikki joskus elämämme aikana, on normaalia heittää hyvästit hetkellisesti itsetunnolle. helposti myös lähtee itsensä syyllistämään, näin tein minäkin, kunnes nyt pikkuhiljaa näen selkeämmin että tämmösiin tarvitaan aina kaksi. nämä kaikki kuuluvat siihen prosessiin, tulevaisuuteesi on porattu ammottava aukko, on normaalia että olet huolissasi elämän jatkuvuudesta, mutta voit luottaa siihen varmasti. aika auttaa sinut jaloillesi. nyt vain tsemppiä ja toivottavasti lääkäristä tuli hyviä uutisia! kirjoita tänne jos ahdistaa, meitä on täällä monta kohtalotoveria!!

Hei taas!
Aloin jo pikkuhiljaa päästä erostani jotenkin vähän jaloilleen,kun eilen sain tietää,että exälläni on jo ollut toinen nainen jo jonkin aikaa vaikka itse sanoi,ettei ketään ole. Vasta hän hehkutti rakastavansa minua ja nyt jo heti etsinyt uuden naisen. Sanoi ylireagoineensa siinä,kun sanoi rakastavansa minua. Taitaa olla vähän narsistinen tuo exä. Kyllä mentiin taas kohdallani paljon taaksepäin erosta toipumisessa. Tuntuu hirveältä ja itsetunto meni taas nollaan. APUA!!!

Hei ystävät!
ajattelin taas kirjoittaa tänne ajatuksiani,koska olo on kokoajan niin masentunut. Erostani,jossa itse tulin jätetyksi,on nyt kulunut 2.5kk. Olen huomannut tarkastelevani itseäni erittäin kriittisesti siinä mielessä,että kelpaanko enää kenellekään ja usein mieli tulee siihen tulokseen,etten kelpaa. Exäni laittoi pitkästä aikaa viestin,että miten jaksan, kuulemma on kiinnostunut jaksamisestani. Minua se lähinnä ärsytti,koska hän aloitti heti 1kk erosta uuden suhteen ja sanojensa mukaan seurustelee. Korosti vielä, että kaikki stressi on nyt uuden suhteen myötä poissa ja hän on onnellinen ja kaikki menee nyt niin hyvin. Ex-mies on minusta nuorempi ( kuitenkin jo 41 v,eli ei enää mikään teini) ja nyt hän vielä korosti minulle,että nyt hän seurustelee omanikäisensä kanssa. Kuitenkin vielä keväällä ennen eroa hän laitteli minulle ihania rakkausviestejä ja sanoi rakastavansa minua ja oli yhteisiä suunnitelmia kesäksi. Uuden suhteen hän sanoi aloittaneensa kuukausi erosta,mutta mikä lie totuus. Koen jonkinlaisena säälintunteena hänen puoleltaan tuon välittämisen. Onko voinut oikeasti rakastaa minua,jos noin yhtäkkiä ilmoittaa,ettei halua enää jatkaa minun kanssani ja aloittaa heti uuden suhteen? Ja,jos ei rakastanut,niin miksi sitten niin sanoi ja tekstaili? Tuota ikäero-juttua keskusteltiin hänenkin kanssaan usein ja hän sanoi,ettei se vaivaa häntä,vaan pelkästään tieto siitä,että olen vanhempi. Ja,vaikka itse sanonkin,niin ei meistä ikäeroa huomannut. Olen itse paljon liikuntaa harrastava ja terveellisesti elävä ja nuorekas ja exäni taas on selvästi ikäistään vanhemman oloinen.Jotenkin vaan tuntuu,että miten tätä kaikkea pitäisi yrittää ymmärtää. Miten ihmeen kevyesti ihmiset elävät tätä elämää. Minulla erosuru-ikävä- viha ja kaikki on vielä niin hirveän voimakasta.
Nyt pitäisi jaksaa etsiä asuntoa ja menen ensi viikolla rintasyöpä-leikkaukseen. On hyt niin monta asiaa päällekkäin.Tuntuu,etten oikein jaksa...

Heippa
Jos olet masentunut niin olethan käynnyt ammattiauttajan luona esim lääkärissä ???
Sillä muuten jos ei masennusta hoida niin ajan oloon pahenee.
Äläpä katso itseäsi kriittisesti esim Kelpaanko enää kellekään jne
Vaan aina elämää katsotaan positiivisesti ja valoisasti !!!
Ex miehellesi voit laittaa viestin että ei laita sinulle mitään viestiä ja sano että
et halua olla missään tekemisissä enää.
tuon tyyppisistä viesteistä on vaan tarkoitus ( mitä miehesi laittaa sinulle ) väheksyä
ja saada sinut tuntemaan alaarvoseksi.
Mutta parisuhteessa alkaa arki siinä 1- 2 vuoden sisällä niin sitten punnitaan
kestävyys alku huuman jälkeen.
Kun kirjoitit että et oikein jaksa.
Niin onko sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Vaikka nyt on sinulla elämässä vaikeata niin kyllä elämä järjestyy usko minua.
Kaunista kesää sinulle

Hei,
Kiitos viestistäsi Volvomies,
kyllä minulla on kavereita ,jolle olen paljonkin jutellut ja olen käynyt kriisikeskuksessa ja työpsykologinkin kanssa keskustelemassa.Nyt vaan tuntuu tuon exän seurustelu-uutisen kuultuani,että tuli reilusti takapakkia erosta toipumisessani. Sitten vielä on tuo,että rinnastani löytyi pahanlaatuinen muutos,tosin pieni,mutta kuitenkin ja se tietää erilaisia hoitoja,joiden suuruudesta tietää vasta leikkauksen jälkeen. Nyt on siis kaksi kriisiä päällekkäin. Olen itsekin mietinyt sitä,että tarvitsisinko lääkitystä,mutta yritän vielä ilman eteenpäin. Toki hetkittäin tulee ihan hyviä aikoja,mutta ne ovat tosi pieniä hetkiä. Sitten toisaalta on tunne,että exällä menee liiankin hyvin ja miksi minun pitää siitä tietää,koska se vaan lisää minun tuskaani? Niinhän kyllä moni on sanonut,ettei meille anneta isompaa taakkaa,kuin mitä jaksamme kantaa...

Heippa
hyvä kun sinulla on kavereita jolle voit kertoa iloja ja suruja kuin myös
kriisikeskuksessa käyt jne.
Ne on isoja voima varoja ja auttaa jaksamaan elämässä eteenpäin
sillä ihminen ei saa ikinä ongelmien kanssa yksin.
Joo se on hassua kun ongelmia tulee niin kaikki kasaantuu.
Mutta onneksi lääketiede on kehittynyt huimasti eteenpäin.
Kyllä minä suosittelen että kannattaa käydä lääkärissä kun on masennusta ja
jaksamisen kanssa tiukkaa niin varmasti helpottaa elämää.
Pyri exäsi unohtamaan äläkä noteraa ollenkaan ja laita viesti että et halua olla
missään tekemisissä exäsi kanssa jos sinulle laittaa viestiä.
se on tyypillistä että toinen yrittää tehdä toiselle harmia.
Mutta on myös sanonta että moni kakku kaunis päältä.
Huolehdit nyt omasta jaksamisesta ja hyvin voinnista.
Kaunista kesää sinulle