Parisuhde kiemuroita....ja vähän ystävyyskin.
mulla on masennuslääkitys ollut useamman vuoden, useita terapioita, nyt pidempi aikainen intensiivinen psykoterapia kahdesti vkossa. Kahdesti viikossa olen myös kuntouttavassa työtoiminnassa. Nämä,erityisesti terapia vie aikalailla voimia, vaikka hyödyllistä ja tarpeellista onkin ja varmasti tuo apua.
mieheni käy normaalissa päivätöissä. loppupäivän hän viettää tv:tä katsellen ja tietokoneelle jotakin peliä pelaillen. hermostuu ihan pienestä lapsille jatkuvasti, huutaa tosi rumasti! mullekin usein puhuu ikävällä tavalla. Parisuhde ei ole meillä siis ollenkaan kunnossa, mutta mies kuitenkin olettaa että olen aina valmis seksiin kuten hän. siihen kelpaan kyllä..
Minä hoidan pääasiassa lapset sekä kotityöt, vaikka voimat on ihan finaalissa ja olen TODELLA onneton ja surullinen minä olen se joka on hakenut perheellemme apua ja onneksi olemme sitä saaneet. mies ei ota oikein osaa mihinkään, kai hän jotenkin kuvittelee että asiat selviää itsellään. ei oikein keskustelekkaan mistään:/
Nyt jonkin aikaa sitten hän suostui viemään lapsemme päiväkotiin samalla matkalla kun menee töihin. ennen minä kuljetin lasta bussilla (mies ei halunnut jättää autoa mulle),mutta en kyennyt siihen enää kun menin niin huonoon kuntoon. mies herättää minut joka aamu samaan aikaan kun herää töihin pukemaan lapsemme, itse pelaa sen aikaa tietokoneella. tänäänkin sain vain moitteita, kun olin liian hidas kuulemma
tunnen olevani kuin häkkieläin ansassa,suossa josta ei ole poispääsyä elämänhalu pikkuhiljaa tuntuu katoavan,koitan jaksaa lasteni vuoksi<3 mutta tunteistani miestäni kohtaan en ole enää yhtään varma:/
Myös ylimäääräisiä paineita tuntuu tulevan joka puolelta,läheisiltä vaatimuksia ja odotuksia,tuntuu etteivät ota tosissaan sitä kuinka huonossa jamassa olen. tukea en kyllä saa oikein mistään. sitten jos en ole käytettävissä tai en halua jotakin kertoa esim ystävälleni, loukkaantuu mulle. mä olen ollut liian kauan kynnysmattona, kuin muita varten, kuin kaikki elämäni asiat olisivat julkista ”riistaa” johon voi surutta puuttua ja jota voi arvostella ja mässäillä. mä EN jaksa sellaista enää!!😭
ja nyt kun terapian avulla yritän laittaa rajoja, minkä yli kenenkään ei ole lupa tulla,eikä mua kohdella miten vaan, sitten mulle loukkaannutaan☹️
Hei!
Kiva että olet päässyt terapiaan, anna tulla siellä tuntemuksiasi juuri niinkuin täälläkin kirjoitat. Voimia ja jaksamista sinulle ☺️❤️
On melko ymmärrettävää, että lähiympäristösi vastustaa muuttumistasi. Jos aiemmin olet aina ollut käytettävissä, ihmiset ovat siihen tottuneet. Juuri kukaan ei halua luopua "saavutetuista eduista" ja tämä koskee myös ihmisiä sinun lähelläsi. Nyt kannattaa kuitenkin muistaa, että sinun elämääsi elät vain sinä itse etkä ole tilivelvollinen yhdellekään näistä muista ihmisistä. Tiedän kokemuksesta, että loukkaantumista on vaikea kestää, mutta joskus on pakko, jos haluaa itse selvitä. Jos muut loukkaantuvat siksi, ettet ole koko ajan käytettävissä ja/tai et halua kertoa kaikkea, älä anna periksi. Voit selittää heille tilanteen, että voit huonosti, että tarvitse nyt omaa rauhaa ja itse tukea eikä sinulla ole voimia tukea ketään muuta. Ne ihmiset, jotka todella sinusta välittävät, pääsevät sen yli ja pysyvät lähelläsi. Ne, jotka kaikkoavat, heitä et tarvitse. He ovat tunnesyöppöjä, jotka vain ottavat eivätkä anna, joten he tekevät sinulle lähinnä vahinkoa.
Tukeudu terapeuttiisi, se on sallittua ja luvallista. Hän tukee sinua kyllä, se on hänen tehtävänsä eikä sinun tarvitse huolehtia terapeutin jaksamisista vähääkään.
Mitä parisuhteeseen tulee, sinun lienee syytä miettiä, mikä olisi jaksamisesi kannalta paras ratkaisu. Voit huonosti eikä miehesi auta sinua, mikä ei ole kovin hyvä asia. Olisiko mahdollista saada mies mukaan jonnekin perheneuvojalle? Oletan, että hoidat kaikki kotityötkin vielä lasten lisäksi, joten hoidat siis siinä samalla miestäkin. Mikäli miehesi ei suostu millään tulemaan vastaan, yksi vaihtoehto on harkita esimerkiksi asumista erillään jonkin aikaa. Ainakin sinulla olisi yksi huollettava vähemmän. Rahallisesti saattaisi tehdä tiukkaa, mutta otapa yhteys lähimpään sosiaalitoimistoon ja kysele sieltä vaihtoehtoja.
En tiedä, millä paikkakunnalla asut, mutta terapeuttisi osannee neuvoa sinua siitä, mistä pisteistä tarkalleen voisit saada apua. Kirkolla on perheneuvontaa, on sosiaalitoimisto ja sitten vielä tahoja, joilta saa esimerkiksi lastenhoitoapua. Jos sinulla on ketään sukulaista/ystävää, jonka voisit edes kuvitella olevan avuksi, pyydä apua. Se ei ole häpeä olla avun tarpeessa.
Kun sinulla on tehtävää, laadi siitä ihan raa'asti lista ja ryhdy käymään sitä ruksien läpi, kun olet saanut kunkin asian tehtyä. Lista selkiyttää asioita huomattavasti.