Hei Eliisa,

Eipä tuohon oikein ole sopivaa vastausta, valitettavasti. Oma puolisoni sairastui masennukseen oman pettämisensä paljastuttua ja menetti sitä myöten kaikki halunsa. Hän ei enää halua tuntea itseään seksikkääksi, hän ei enää viljele pikkutuhmaa huumoria/flirttiä ja välttää kaikin tavoin tilanteita missä voisimme päätyä samaan tilaan edes vihjailevasti eroottisessa ilmapiirissä. Toisin sanoen, vaatteet vaihdetaan eri huoneissa, perheessä on tyttöjen ja poikien saunat, suihkussa käydään eri aikaan ja yöpuku on nykyään mallia huppari/tiukasti kääriytyneenä peittoon ettei vahingossakaan tule ihokontaktia. Minulta meni lähes kolme+ vuotta uskoessa ettei hän enää halua minua.

Hänen selityksensä on se, että edellisen kerran kun hän koki itsensä seksikkääksi, niin hänen käyttäytymisensä oli kaikkea muuta kuin hyväksyttävää kun hän haali huomiota kaikkialta muualta kuin minulta. Tämän tilanteen muututtua, hän päätti seksin kokonaan olla.

Se on kova paikka hyväksyä. Minä olin ensin aktiivinen. Luulin, että kun tarpeeksi haluan ja rakastan ja osoitan, että olen antanut anteeksi, niin saisin hilattua mukaan ja nostettua kuopasta ylös. Sitten hän alkoi torjua ja vältellä minua, jolloin saimme aikaan negatiivisuuden noidankehän. Mitä enemmän halusin häntä, sitä enemmän hän torjui minua ja sitä kiukkuisemmaksi ja lyhytpinnaiseksi tulin ja sitä enemmän annoin hänelle syitä torjua minua.

Minun pitäisi kuulemma odottaa. Odottaa hänen halun syntyvän. Omasta mielestäni hän odottaa minun halujeni hiipuvan, jotta asia vain luisuisi pois ja elämästä putoisi seksi kokonaan pois. Olisihan se helpompi niin, mutta silti se on mielestäni väärin. Hän petti, hän hylkäsi minut henkisesti, hän aneli minua jäämään, hän halusi saada anteeksi, minä pohdin ja jäin, annoin anteeksi ja halusin jatkaa elämääni.

Olemme olleet seksuaalisesti täydellinen match made in heaven. Ensivilkaisusta alkaen ja se on jotain joka on vain toiminut. Kunnes ylimääräinen ratas ilmestyi kuvioihin vuosia sitten JS vaikka en sitä silloin tiennyt, niin kyllähän silloin muutoksia tapahtui fyysisessä suhteessamme.

Mutta mennyt minä mennyttä. Ei se seksin puute edes ole pahin asia. Pahin on tietoisuus siitä ettei kukaan halua sinua. Ei edes se sinulle rakkain ihminen. Koskaan. Ikinä. Sinun fyysinen hyvä olo on täysin yhdentekevää toiselle ja tietoisuus sellaisen välinpitämättömyyden olemassa olosta on musertavaa. Voisin miehenä varmasti hakea maksullisista naisista hetken buustia ja apua paineiden tyhjentämiseen, mutta ei se kuitenkaan olisi sama asia kuin toista arvostava ja haluava toiminta parisuhteessa.

Joten Eliisa, en voi tarjota hyviä vastauksia miten selvitä tilanteesta ilman turhautumista ja katkeroitumista, mutta tilanne on ikävä ja myötäelän kokemaasi. Seksi kuuluu onnelliseen parisuhteeseen ja ainoat jotka voivat muuta väittää, ovat kaksi aseksuaalia parisuhteessa. Heitäkin kait on.

Keaton kirjoitti 19.1.2018 18:19

Hei Eliisa,

Eipä tuohon oikein ole sopivaa vastausta, valitettavasti. Oma puolisoni sairastui masennukseen oman pettämisensä paljastuttua ja menetti sitä myöten kaikki halunsa. Hän ei enää halua tuntea itseään seksikkääksi, hän ei enää viljele pikkutuhmaa huumoria/flirttiä ja välttää kaikin tavoin tilanteita missä voisimme päätyä samaan tilaan edes vihjailevasti eroottisessa ilmapiirissä. Toisin sanoen, vaatteet vaihdetaan eri huoneissa, perheessä on tyttöjen ja poikien saunat, suihkussa käydään eri aikaan ja yöpuku on nykyään mallia huppari/tiukasti kääriytyneenä peittoon ettei vahingossakaan tule ihokontaktia. Minulta meni lähes kolme+ vuotta uskoessa ettei hän enää halua minua.

Hänen selityksensä on se, että edellisen kerran kun hän koki itsensä seksikkääksi, niin hänen käyttäytymisensä oli kaikkea muuta kuin hyväksyttävää kun hän haali huomiota kaikkialta muualta kuin minulta. Tämän tilanteen muututtua, hän päätti seksin kokonaan olla.

Se on kova paikka hyväksyä. Minä olin ensin aktiivinen. Luulin, että kun tarpeeksi haluan ja rakastan ja osoitan, että olen antanut anteeksi, niin saisin hilattua mukaan ja nostettua kuopasta ylös. Sitten hän alkoi torjua ja vältellä minua, jolloin saimme aikaan negatiivisuuden noidankehän. Mitä enemmän halusin häntä, sitä enemmän hän torjui minua ja sitä kiukkuisemmaksi ja lyhytpinnaiseksi tulin ja sitä enemmän annoin hänelle syitä torjua minua.

Minun pitäisi kuulemma odottaa. Odottaa hänen halun syntyvän. Omasta mielestäni hän odottaa minun halujeni hiipuvan, jotta asia vain luisuisi pois ja elämästä putoisi seksi kokonaan pois. Olisihan se helpompi niin, mutta silti se on mielestäni väärin. Hän petti, hän hylkäsi minut henkisesti, hän aneli minua jäämään, hän halusi saada anteeksi, minä pohdin ja jäin, annoin anteeksi ja halusin jatkaa elämääni.

Olemme olleet seksuaalisesti täydellinen match made in heaven. Ensivilkaisusta alkaen ja se on jotain joka on vain toiminut. Kunnes ylimääräinen ratas ilmestyi kuvioihin vuosia sitten JS vaikka en sitä silloin tiennyt, niin kyllähän silloin muutoksia tapahtui fyysisessä suhteessamme.

Mutta mennyt minä mennyttä. Ei se seksin puute edes ole pahin asia. Pahin on tietoisuus siitä ettei kukaan halua sinua. Ei edes se sinulle rakkain ihminen. Koskaan. Ikinä. Sinun fyysinen hyvä olo on täysin yhdentekevää toiselle ja tietoisuus sellaisen välinpitämättömyyden olemassa olosta on musertavaa. Voisin miehenä varmasti hakea maksullisista naisista hetken buustia ja apua paineiden tyhjentämiseen, mutta ei se kuitenkaan olisi sama asia kuin toista arvostava ja haluava toiminta parisuhteessa.

Joten Eliisa, en voi tarjota hyviä vastauksia miten selvitä tilanteesta ilman turhautumista ja katkeroitumista, mutta tilanne on ikävä ja myötäelän kokemaasi. Seksi kuuluu onnelliseen parisuhteeseen ja ainoat jotka voivat muuta väittää, ovat kaksi aseksuaalia parisuhteessa. Heitäkin kait on.

Hei Keaton!
Kiitos.
Ymmärrän sinun tunteesi täysin. Kiitos, että vastasit ja jaoit oman tilanteesi. Merkkaa aivan he*vetisti mulle, että joku ymmärtää ja ajattelee samalla tavalla kuin yksinäni olen ajatellut.. Edelleenkään en tiedä mitä tehdä,edelleenkään en tiedä kannattaako jaksaa uskoa ja toivoa muutosta? Mutta tällä jaksan jo hiukan edes eteenpäin,etten ole ainoa joka ajattelee näin. Nimittäin olen saanut kuulla semmoista syyllistämistä ja tuomitsemista siitä, että ylipäätään mietin seksiä.. Ja neuvoja,että pitäisi ajatella muuta/ odottaa/ olla yrittämättä mitään. Halata.
Ihanaa, että ymmärrät, että kyllähän sitä ilman seksiä voi olla, kyllä sitä voi olla koskematta seksuaalisesti toiseen ja painostamatta. Mutta ei ihminen voi mitätöidä halujaan,tunteitaan, tarpeitaan.. En kertakaikkiaan pysty olla ajattelematta seksiä. Tekeekö se musta seksiaddiktin? Pervon? Oonko paha ihminen? Masentuneena tuntuu että mä ansaitsenkin jäädä vailla rakastamani ihmisen osoittamaa kiinnostusta. Sitten välillä taas tulee se katkeruus- ansaitsenko oikeesti?? Eikö se ole parisuhteen peruspohja edes ennen kaikkea luottamusta, tukemista yms? En sano etteivätkö ne olisi tärkeimpiä tottakai. Mutta tuntuu välillä fyysiseltä sekä henkiseltä kärsimykseltä olla parisuhteessa, jossa ei ole seksiä eikä tiedä tuleeko sitä ikinä olemaan? Ja välillä suhde tuntuu paraskaveri-suhteelta tai pahimmillaan vanhempi-lapsi-suhteelta. "Sinun fyysinen hyvä olo on täysin yhdentekevää toiselle ja tietoisuus sellaisen välinpitämättömyyden olemassa olosta on musertavaa. "
Hyvin sanottu.Toi iski ja kovaa. Ja eiks toi tarkota kans et sit on se henkinenkin hyvä olo yhdentekevää? Tuntuu minulla ainakin hyvin syvällä se paha olo tosta.
En usko että toinen haluaisi minun kärsivän, mutta ei siitä hirveästi välitäkkään? Tai sitten ei vain usko, kun sanon miten syvällä se torjunta sattuu?
Mitenköhän asia pitäisi edes ilmaista?
Kun tuntuu välillä että haluan tappaa itseni kun tulee siitä tunne että minusta ei ole mihinkään.kun ei edes oma rakas halua.
Sanoit että voisit käydä maksullisissa naisissa. Jep, voisin minäkin helposti käydä pettämässä jonkun tutun kanssa tai etsiä baarista jonkun. Mutta mitä se auttaisi? Ei yhtään mitään. Olisi se sitten hyvää tai huonoa seksiä,saisi se vaan vihaiseksi/katkeraksi tai haluamaan ja vaatimaan lisää puolisolta- ja joka tapauksessa tod.näk.johtaisi eroon.(Plus, ettei moraalini ja kunnioitukseni kumppaniani kohtaan antaisi ikinä periksi) Vielä mulla on joku tarmo/pakko tehdä asialle jotain. En tiedä mitä,kun niin kuin säkin sanoit, ei se liika yrittäminen auta. Olen yrittänyt jotain yhdessä tekemistä ja urheilemista, jotta testosteronit ja endorfiinit vähän heräilis. Oon siitä hyvästä saattanut jonkun pusun saada. Jes! 🙂 Mut heti kun oon siitä pidemmälle lähteny viemään, niin hän torjuu ja alkaa puhumaan muista asioista.
Ja uskomatonta kyllä,myös me oltiin alussa match made in heaven. Tehtiin sitä kaikkialla ja kokoajan. Ja se oli täydellistä. Molempien mielestä.
Kun edes vähäsen muistelenkin,alkaa ahdistaa. Ehkä tää on ratkaisematon ongelma. Ja katkeruus tulee väistämättä.
-Eliiisa

En vaitettavasti osaa auttaa korjaamaan tilannetta. Jos toinen ei halua eikä suostu puhumaan/käsittelemään asiaa, voi olla, että ihan vihoviimeinen ratkaisu on ero... Oletteko kokeilleet seksiterapeuttia? Mies voisi ehkä yksinäänkin käydä juttelemassa? Jos suostuu, siis. Pakottaa ei tietenkään voi. Seksissä on toki sekin kavala ongelma, että jos toista haluttaa ja toista ei, ja sitten tämä haluava "jahtaa" ei-haluavaa niin se yleensä aiheuttaa vain enemmän vetäytymistä ja haluttomuutta. Sanon tämän itse sinä "jahtaavana" osapuolena. 😋

Mutta, voin sanoa, että et ole yksin. Minusta on ihan absurdia väittää ja antaa ymmärtää, että seksillä ei olisi niin suurta väliä. Että pitäisi olla vain tyytyväinen suhteeseen ilman seksiä. MIKSI?! Miten se sitten eroaa kämppissuhteesta?

Tietenkin ihmiset saavat elää, miten haluavat, mutta minusta on suoranaista henkistä väkivaltaa tuomita seksiä kaipaavat ihmiset väärässäolijoiksi. Seksi on hyvin, hyvin oleellinen tarve monille, joka on suoraan yhteydessä kaikkeen syvimpään olemukseemme; itsetuntoon, tarpeellisuuden & halutuksi tulemisen tunteeseen, henkiseen hyvinvointiin. Tarvitsen seksiä melkein yhtä paljon kuin tarvitsen hengittämistä - ilman seksiä mulle ei ole elämää.

Tämä ei tarkoita, että haluaisin koko ajan, kaikkialla ja kaikkia. Mutta mulle on ääritärkeää, että mun kumppani haluaa mua seksuaalisesti ja me harrastetaan seksiä. Joskus, kun on kuivempi kausi ja saattaa olla kuukausi ilman, allekirjoittanut kiipeilee jo seinille ja on varaamassa aikaa seksiterapeutilta. Vuosi ilman seksiä on täysin absurdi ajatus. Ei ikinä. Ei ainakaan tilanteessa, jossa minulla on puoliso. Mä en hyväksyisi sitä, että puoliso välittää niin vähän mun hyvinvoinnistani, ettei huolehdi tällaisesta tärkeästä asiasta - Keaton ilmaisi tämän äärimmäisen hyvin.

Tietenkään ketään ei voi pakottaa haluamaan ja jos puolisolla olisi jokin syy, mikä tahansa, olla haluamatta/kykenemättä, sitten meidän pitäisi joko erota tai keskustella muista tavoista täyttää mun tarpeeni. Mulle itse asiassa voisi tietyissä tilanteissa sopia se, että puolisoni kanssa en harrasta seksiä, mutta saan sitä muualta - joskin oletettavasti olisi silloin yksi/useampia "kevytsuhteita", seksille enemmänkin perustuvia, mutta jotain tunteita olisi väkisinkin mukana. Puoliso joutuisi hyväksymään tämän - tai eron. Mutta tämäkin sellaisessa tilanteessa, jossa välit puolison kanssa olisivat hyvät ja meillä olisi muuten fyysistä läheisyyttä, keskusteluja jne. Sellainen intiimi yhteisymmärrys ja läheisyys. Esimerkiksi Keatonin tapauksessa ymmärrän hyvin, että suhteen ulkopuolinen seksi ei toisi apua tilanteeseen. Koen, että se voi korvata fyysisen seksin, jos suhde on tosiaan muuten läheinen ja rakastava, mutta se ei tosiaan voi korvata primäärisuhteen läheisyyttä. Jos sitä läheisyyttä ja yhtenäisyyttä ei ole, silloin voisi suoraan vaikka siirtyä siihen toiseen suhteeseen, jossa on seksiä - ja sitä kautta läheisyyttäkin...

Eniveis, pointtini on, että et ole hullu, pervo tai mitään muutakaan. Eikä sinun tarvitse suostua elämään ilman seksiä ja hyväksymään kohtaloasi. Jos niin käykin, niin on oikeasti IHAN HYVÄKSYTTÄVÄÄ erota, koska suhteessa ei saa tarpeeksi seksiä. Se on täysin validi, oikea ja kelvollinen syy. Sinussa ei ole mitään vikaa. Vika on niissä ihmisissä, jotka väheksyvät sinun tarpeitasi ja halujasi.

Ärsyttävällä tavalla jäi tämä ketju kummittelemaan mieleen ja jäi hieman tunne etten sanonut kaikkea ulos. Itselleni tämä, ns. kuiva kausi, aiheuttaa juurikin tuota seinille kiipeilyä. Ja se valitettavasti tekee minusta lyhytpinnaisen kiukuttelijan ja tiuskii ja äksyilee ympärilleen vailla syytä. Ja tämä on puolestaan omiaan luomaan negatiivisuuden kierteen jossa luon ympärilläni olevat olosuhteet sellaiseksi etten ole kumppanina kauhean viehättävä ja haluttava. Enkä kuitenkaan haluaisi seksin olevaan mikään koiranepennulle hyvästä käytöksestä annettava palkinto.

Ja vaikka kuinka loisin ja järjestäisin hyvät olosuhteet, loman, hoitaisin ympäristötekijät pois, kodin kuntoon ja soisin riittävästi mahdollisuuksia omaan aikaan ja nukkumiseen, niin silti s e x on prioriteettilistalla jossain marginaaliin kirjoitettuna ja ylipyyhittynä.

Joten vaihtoehto minulle on lakata välittämästä. En voi erota, koska lapsilla on kuitenkin hyvä perhe. Minä joudun luopumaan seksistä, koska toista osapuolta kiinnostaa kirjat, some, TV-sarjat enemmän kuin minä. Eikä se nyt niinkään ole, mutta jatkuvasti erätappioita näille.

Olisi mielenkiintoista tietää millaisessa myllytyksessä olisin, jos roolit olisi toisin päin. Varmaan hakisi kumppanini tavaransa muualta. Eiku hetkinen, hakihan se, vaikka kotona kaikki oli ok. Ja kovaan ääneen julisti mielipiteissään kuinka mahdollisessa avoimessa suhteessa olisi tärkeää hoitaa hommat kotona kuntoon ennen kuin vilkuilee muualle. No, näinpä...