Vähän epäröiden vastaan viestiisi. Olen mies, jonka puoliso on "inhonnut" seksiä koko avioliiton ajan. Ja sitä liittoa on kestänyt jo reilut 30 vuotta. Tarinani on pitkä, siihen sisältyy näiden vaikeuksien lisäksi masennusta ja burnoutia minun osalleni, vaimoni jatkaessa kuin juna raiteellaan omaa elämäänsä. Pitkän sairastelukierteen jälkeen jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikka työvuosia olisi ollut jäljellä vielä reilut kymmenen.

Ongelmaamme haimme kaikkea saatavissa olevaa apua, lähinnä minun aloitteestani. Mutta kun en voi mennä vaimoni pään sisälle ja oivaltaa syitä kylmyyteen. Hän ei löytänyt kuitenkaan mitään, mikä olisi herättänyt hänen seksuaaliset tunteensa. Ihmisen muuttuminen on kai mahdotonta näissä asioissa. Jos ei koskaan ole tuntenut seksuaalista halua ja ei ole koskaan esim. masturboinut, niin mikä sitten voisi herättää halun, ei kai mikään.

Ok, syyllistin itseäni aivan liikaa. Mielestäni olin epäonnistunut kun en pystynyt herättämään vaimoani. Vasta viime vuosina olen tietoisesti ottanut sellaisen kannan, että jokainen meistä on vastuussa omasta avioliitostaan ja sen seksuaalisesta puolesta. Toki mies voi herättää naisen ja niin joskus pitääkin tehdä. Mutta perusteet pitää kuitenkin olla kunnossa, ja vastuu ei kuulu yksin miehelle.

Muutama vuosi sitten vaimoni kertoi hänen äitinsä ohjeen avioliittoon, että miehellä on suuret halut ja että naisen tehtävä on hillitä niitä. Vaimoni kielsi toimineensä näin, mutta käytännössä elämämme meni hyvin pitkälle näin. Välittömästi tuon "paljastuksen" jälkeen menetin kaiken seksuaalisen kiinnostukseni häntä kohtaan, menetin myös kykyni. Edes omin käsin homma ei enää meinaa toimia.

Olen tietenkin surullinen oman avioliittoni puolesta. Olen surullinen myös viestiketjun aloittajan ja hänen miehensä puolesta. Elämä menee joskus näin. Joudumme katumaan omia valintojamme ja virheitämme. Tekemisiämme emme saa peruttua.

Toisaalta anteeksianto ja armahdus voi kantaa ja antaa mahdollisuuksia jatkaa liittoa. Itse ajattelen niin, että vaimollani on ollut omat vammat jotka hän on tuonut liittoon ja minun vammani on ollut sairastua, joutua eläkkeelle ja että perheen toimeentulo on jäänyt sairastumiseni vuoksi lähinnä vaimoni vastuulle. Näin siitä huolimatta että tärkeä (tai tärkein) osa masennustani on ollut epäonnistunut avioliitto.

Erkka

🙂🌻 Minun puolisollani oli suhde toiseen (vuosia). Hän kertoi; olimme yhdessä, saunoimme, nukuimme samassa sängyssä, mutta emme olleet yhdynnässä. Kuinka se on voinut olla edes suhde, en ymmärrä enkä ymmärrä myöskään sitä miksi. Kun "haastattelin" toista osapuolta tapauksen ilmitultua hän myönsi kaiken mutta kielsi sukupuolisen kanssakäymisen. En ymmärrä, enkä ymmärrä minkä takia tuo toinen on edes suostunut tuohon suhteeseen vaikka tiesi olemassaoloni. Tiedän vain että jotain kummallista tuon toisen osapuolenelämään kuuluu jotain jota en todellakaan ymmärrä. Vastatkoon ken taitaa🙂🌻.
Meihin ihmisiin mahtuu kummallisuuksia, eikö vaan🙂🌻

Haluaisin vastata Erkalle, koska kirjoituksesi vastaa täysin omia tuntemuksiani. Olen nainen ja ikää on pitkälti yli 40v. ja aikanaan kun aloitin seurustelun exäni kanssa, olin pettynyt ja yllättynyt omaan kylmyyteeni seksiä kohtaan. Olisin halunnut kumppanilta enemmän hellyyttä ja hyvänä pitämistä ilman seksiä tai ainakin sitä ennen. Mutta kun mentiin "suoraan asiaan" ja kumppani oli todella aktiivinen seksin suhteen eikä tippaakaan välittänyt kysellä mitä olisin halunnut ja mitä ehdottomasti en, ja niitä juttuja toki oli, kuten ne ainaiset "alapään"puheet. Menin aivan lukkoon ja aikani jaksoin teeskennellä halua, koska en halunnut loukata miestä enkä siksi myöskään kertoa ja nostaa asiaa esille. Eroonhan se tietenkin johti ja siinä vaiheessa meillä oli jo lapsi. Sen jälkeenkään en elämäni aikana ole kertaakaan nauttinut/halunnut. Muutamia suhteita on ollut mutta seksi ja sen inhottavuus on vaikuttanut paljon niiden kariutumiseen ja uuden kumppanin etsimisen toivottomuuteen ja kiinnostavuuteen. Tässä vaiheessa elämääni olen jo luopunut toivosta löytää kaveri, joka saisi mut kiinnstumaan seksistä kärsivällisyydellä, jonka kanssa voisi keskustella muustakin kuin säästä tai pikkutuhmia vihjailuja ja joka olisi samalla aaltopituudella kanssani henkisesti ja suht saman ikäinen. Aina kun tapaan kiinnostavan miehen, joku asia alkaa ärsyttää jossain vaiheessa sietämättömästi ja kavahdan jo kosketusta koska tiedän mitä on tulossa. Tähän mun ongelmaani liittyy lapsuuden/nuoruuden aikainen hyväksikäyttöyritys, jonka olen tajunnut vasta hiljattain, siis sen että sillä on ollut vaikutusta, samoin olen kasvanut ilman isää käytännössä koska isäni asui kaukana ja vanhempani erosivat jo ollessani ihan pieni. No, sori vaan että tästä tuli vuodatus omasta elämästäni, mutta koin tuon sun kirjoituksesi niin omaa elämääni ja ongelmaani koskettavaksi. Tarkoitus oli vaan antaa näkökulmaa naisena ja seksistä "kärsivänä". Toivottavasti siitä olis jotain apua asiaasi.🙂👍