Parisuhde Bipo-miehen kanssa..
Olen tai ainakin kuvittelen että olen parisuhteessa miehen kanssa joka sairastaa kaksisuuntaista-mielialahäiriötä, tosin tällä hetkellä suhde on katkolla, kun mies rypee itsesäälissä ja minä kuulemma en tällä hetkellä merkitse mitään hänelle. Haluan kuulla sellaiselta joka itse sairastaa tai elää vastaavanlaisessa parisuhteessa, että mitä tästä eteenpäin, kuinka minun tulisi toimia? Miten voin olla tukena, mutta kuitenkaan toista ahdistamalla olla läsnä tai edes yhteydessä.
Kuulin häneltä tästä vasta vähänaikaa sitten, enkä tiedä miten asiaan suhtautua, luovuttajaksi minusta ei ole, mutta kuinka mennä eteenpäin.. haluaisin kuulla jos jollakin on samanlainen elämä. Onneksi asun omassa asunnossa, mutta asia painaa mieltäni kun en saa yhteyttä häneen. Kuinka kauan tälläinen aika kestää. Koska hän ilmoitti vain minulle ettei pysty puhumaan vielä..
Itselläni tutkitaan asiaa, perheessäni on jo yksi, muutama kaveri sairastaa. Yksi jätti lääkkeet ja tappoi itsensä.
Onko ystäväsi lääkityksellä? Käykö terapiassa tms?
Ainoa neuvo mitä voisin antaa on että maniavaiheessa ei pitäisi mennä mukaan juttuihin ja masennusvaiheessa ei saisi jättää yksin. Ystäväni joka tappoi itsensä, sanoi aina että minulla on rauhottava vaikutus häneen maniavaiheessa, hän soittikin yleensä silloin ja vietti muutaman päivän luonani. joskus se ei auttanut, joskus auttoi. Perheenjäseneni ei myöskään pystynyt avautumaan ennenkuin sai apua psykologilta ja pääsi psyk.polin asiakkaaksi. Nykyisin hän pystyy käsittelemään asioita ja mopo ei karkaa käsistä jos hän syö lääkkeet,eikä juo.
Hän on saanut lääkkeitä vuoden ajan ja käy psykologilla ja lääkärissä. Kuulemma jokin lääkkeistä on toiminut hyvin, kun taas toiset eivät. Mutta en tarkemmin tiedä niistä. Hän kokee olevansa huono ihminen, luuseri ja sellainen mihin minun ei kannata aikaani tuhlata, ainakin tällä hetkellä. Mutta kun minä olen semmoinen jäärä, etten suostu hyväksymään tätä tilannetta, vaan kirjoitan aina uudelleen ja aina uudelleen. Haluan hänen ymmärtävän, että vaikka kuinka hän kääntäisi selkänsä minulle, niin minä en käännä selkääni hänelle. Toivon että asia menee perille jonain päivänä, en aio luovuttaa.
Vaikka on pakko myöntää että tämä vaikuttaa myös minuun, koska tilanne on minulle täysin uusi ja siksi haluan kuulla mahdollisimman monta neuvoa, ajatusta, ihan mitä vain.
Mutta sinun neuvosi on että masennuksessa ei unohdeta toista, kiitos siitä, joten minä siis pusken vaan eteenpäin. Kiitos palautteestasi. Kaikki tuki on nyt tervetullutta.
Minulle kerrottiin psyk.polilla että voin pyytää ystävän tai perheenjäsenen mukaan vastaanotolle....olen miettinyt asiaa ja kerroin siitä miesystävälleni. Hän haluaa tulla mukaan ja osallistua hoitoon, silloin hän saa paremman kuvan sairaudesta (tosin se on jo hänelle melko tuttu asia).
Tiedän että Bipo saattaa olla hyvinkin "vaikea" ihminen. Varsinkin silloin kun maanisessa vaiheessa on ärtynyt. Silloin voi laukoa suusta aivan mitä vaan....siinä vaiheessa vastapuolen pitäisi olla tosi vahva ja yrittää ajatella ettei se ole normaalia käytöstä toiselta. Se vaatii paljon, tiedän sen.
Lääkityksestä tiedän sen verran, että monilla joudutaan kokeilemaan eri yhdistelmiä ja annostuksia pidempään, ennen kuin oikea löytyy.
Toivotan sinulle jaksamista, älä lannistu!