Olen 46-vuotias nainen ja epätoivoinen….5 vuotta kestänyt suhde kariutumassa oman mustasukkaisuuteni vuoksi…aiemmin päättynyt 22vuotinen suhde alkoholisti miehen kanssa josta 2 lasta,aikuisia jo.Nykyisessä suhteessa tunnen itseni kamalan epävarmaksi ja en pysty luottaan, sitä en oikein ymmärrä?Pelkäänkö hylkäämistä vai mikä se juttu on?Vaadin kokoajan huomiota(emme asu yhdessä,erosimme välillä,mut sit palattiin yhteen.1,5v.mies asunut omassa asunnossaan)kyttään miestä milloin on kotona ja sit soitan et voinko tulla?Aika kamalaa,en tiedä miten seurustellaan…miehen mielestä ei tarvi kysellä voinko tulla,mut kyselen vaan..Mies ei puhele tunteistaan,näyttää kylläkin että välittää….Nyt ollut kiireitä työssään eikä jaksanut olla minun kanssa,kävin viikonloppuna taas kyttäämässä ja mies oli kotona, vaikka oli edellis iltana sanonut menevän aamulla töihin,soitin miehelle,mut ei aikonut päästää mua sisälle,ei mitään selityksiä,ei vaan päästäny sisälle!No olin aivan 100% varma,että siellä on toinen nainen,muuta ei mieleen tullu!!!Myöhemmin pääsin miehen asuntoon ja keräsin tavarani,mies kielsi toisen naisen,mutta en uskonut!Nyt olen jutellut miehen kanssa,syyttää mua kyttäämisestä ja mustasukkaisuudesta!En tosiaan tiedä mitä teen,olin valmis jo eroamaan,mutta nyt tuntuu että hätiköin,taas toisaalta mielessä kummittelee jospa se sittenkin petti mua?!
Hei Zhanna,
Itsekin kärsin tuosta mustasukkaisuuden pedosta ja kyse on toisaankin omasta ONGELMASTANI - ei siitä, mitä toinen tekee tai ei tee. Mieheni työpaikan juhlat, jossa on paljon naisia, ovat minulle kotona odottavalle kidutusta - ja toisaalta kuitenkin tiedän, että ei hän mitään tee. Olen myös miettinyt tuota syytä mustasukkaisuuteen - onko siinä kyse omistushalusta?
Itsekin olen paljon tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman mitään kummempia fiiliksiä - miksi siis ei mieheni voisi olla? Ongelma on omassa päässäni ja siellä se pitäisi selvittää. Kyllä toinen tosiaan saa tarpeekseen elämänsä ahdistelusta jossain vaiheessa - yritän kovasti tässä asiassa kasvaa.
Juuri äsken mieheni kertoi menevänsä työpaikalla järjestettävään harrastuspiiriin, jossa siis on paljon naisia. Olen ylpeä itsestäni, että ilahduin hänen puolestaan siitä, että nyt hän voi opetella haluamaansa asiaa. En ollenkaan ryhtynyt änkkäämään niistä naisista siellä.
Omassa lapsuudessani jäin ilman isän huomiota (joka petti äitiäni aika lailla) ja olen miettinyt tuota lapsuuden vaikutusta ja omistushalun merkitystä - haluanko omistaa toisen (huh, huh)?
Voimia Sinulle kamppailussa sisäisen pedon kanssa! Suosittelen myös jotain läheisriippuvuudesta ketovaa kirjallisuutta.🙂🌻
Kiitos Jasse!
Mulla myös ollut isän huomio tosi tärkeä lapsena,kuulemma,itse en oikein muista.Lapsuus mulla tosi rankka,isä alkoholisoitu ja alkoi hakkaan äitiä kun oli niin mustasukkainen siitä ja me lapset jouiduimme aina pelkäämään.
Olen lukenut kirjoja ja käyn terapiassa,mut en saa apua niistä...En tiedä mitä teen???
Johtuuko käytös siitä että mies on "isän korvike" ja alitajunta muuttaa minua ja alan käyttäytyä kuin pikkulapsi joka vaatii huomiota.En tiedä,mut olis kiva kun sais "rauhan" ja vois jatkaa elämää ilman ikävää mustasukkaisutta.
Onnea sulle Jasse elämääsi!
Toivoa sittenkin,en ole parantumaton!Nyt ymmärrän omaa käytöstä,miksi olen ja olin mustasukkainen ja kävin kyttäilemässä!Olen reagoinut miehen käytökseen,kun hän alkoi olemaan niin kiireinen,ettei mua ehtinyt tavata,se olikin häneltä tekosyy,ei olis halunnut olla minun kanssa enää...joten aloin roikkumaan hänessä!Tilanne paheni ja nyt ollaan erottu ja palattu yhteen monta kertaa...Nyt ilmeisesti ollaan yhdessä,vaikka tavattu ei olla kovin paljon,mutta kyttäys on jäänyt pois,onneksi!!Minulla tiivis terapia jossa olen saanut avattua lapsuuden traumoja,aika voimia vievää...Parisuhteen avoin tilanne kyllä hidastaa tätä prosessia,mutta ei auta kuin odottaa milloin mies lopettaa jahkailun.Itse olisin valmis jatkaan,mutta miehestä on alkanut paljastua sellaista mitä en aiemmin huomannu,on yhtä mustasukkainen kuin minä ja ei ole oma itsensä,vaan vetää jotain roolia.En tiedä mitä hyötyä miehelle on jos tekee minut epävarmaksi....eihän se auta tätä tilannetta ollenkaan,vaan tuo mulle sellaisen tunteen,ettei välitä minusta ja haluaa minut pois omasta elämästä!Minä en jaksa henkisesti enää kovin pitkään....tunteet saattaa loppua,sille en voi itse mitään...en vaan jaksa tätä ettei mies ajattele eikä toimi,vaan odottaa kaiken tapahtuvan minun aloitteesta.Miehellä lienee myös huono itsetunto!?Vai olenko tulkinnut kaiken väärin?En tiedä,paras olisi tietenkin jos mies itse kertoisi asiat,mutta taitaa olla toivotonta.Mutta odotan vielä,jospa asiat selkityvät!?Hyvää Kesää kaikille!