Elän itse uskottomuuskriisin vaihetta, jossa sen paljastumisesta on kulunut vajaa 1/2 vuotta. Värit elämässä vaihtelee kovasti. Välillä tuntuu kuin kaikki olisi hyvin ja hetkittäin palaan johonkin maakuoppaan, jossa valoa ei ole näkyvissä.

Olen 4-kymppinen, takana vajaa 20-vuotinen parisuhde, josta 14 vuotta avioliitossa. Ei lapsia. Kaikki vuodet eivät todellakaan ole olleet onnellisia, sitä on ajauduttu pikkuhiljaa molempia tyytymättömään tunnelmaan. Perusasiat kuitenkin näennäisesti hyvin, mutta molemmilla ollut paha olla, kun ei ole oikein koettu sellaista luonnollista kommunikaatioyhteyttä / avoimuutta enää olevan. Avioliitto oli muuttunut jonkinlaiseksi ”yhteistyösopimukseksi”. Kaikki arjen asiat hoidettiin, mutta sellainen rehellinen avoimuus ja yhteys oli hiipunut vuosien varrella.

Kesällä 2024 puolisoni päätyi pettämään. Suhde kesti parissa osassa muutaman kuukauden, kunnes onnistuin lypsämään hänestä tiedon ulos. Tunsin, että kaikki ei todellakaan ole hyvin. En nyt jaksa alkaa kirjoittamaan uskottomuuden syistä ja sisällöstä sen yksityiskohtaisemmin, ehkä senkin aika tulee vielä.

Haluaisin kovasti kuulla niitä onnistuneita tarinoita. Me olemme käyneet asian paljastumisesta alkaen säännöllisesti pariterapiassa. Alkuun viikoittain, sitten pikkuhiljaa tahtia harventaen. Kaipaisin kovasti vertaistukea tämän prosessin etenemisestä. Milloin aikaa on kulunut sen verran, että alkaa helpottamaan? Itselläni asia on edelleen mielessä ihan jokaisena päivänä. Koen kohtuutonta(?) tuskaa siitä, miten puolisoni on tietoisesti kyennyt loukkaamaan minua. Vaikka samalla ymmärrän sen sumun, jossa hän on omassa tyytymättömyydessään ollut. Ahdistus ja umpikuja on ollut niin suuri, ettei hänellä ole mielestään ollut apuja/kykyä sieltä ulospääsyyn. Jolloin ajautui arvojensa vastaiseen toimintaan. Ymmärrän ja uskon, että hänenkin tuskansa on kohtuuton. Silmät on auenneet ikäänkuin todellisuudelle ja hän ei sanojensa mukaan ymmärrä, miten on ikinä voinut toimia niinkuin on toiminut. 

Onko joku esim. onnistunut löytämään jotain kirjoja, podcasteja tms. jossa asiaa käsiteltäisiin? Tuntuu, että vain saman kokeneet voivat täysin ymmärtää. Oma tahtotilani on jatkaa elämää yhdessä, samoin puolisollani. Mutta joskushan tämän asian vaikutus elämäämme on loputtava. En halua riiputtaa sitä mukanani joka päivä. Miten siitä voi päästä eroon?

Kyse ei oikeastaan ole edes siitä, ettäkö en luottaisi puolisooni. Luotan. Mutta tuska syntyy siitä, kun harhaudun muistelemaan noita sumuisia kuukausia ja elän uudelleen niitä hetkiä, jolloin puolisoni on tietoisesti valinnut uskottomuuden. Vaikka kuinka ymmärrän kokonaisuuden ja syyt, on tunne rinnassa hirveä.