Onko suhde riittävän hyvä?
Menimme kumppanini (olemme kolmikymppisiä) kanssa hiljattain kihloihin, mistä seurasi voimakas ajatusten vuoristorata pitkäksi aikaa. Uskon, että kihlautuminen nosti pintaan paljon pelkoa, epävarmuutta ja jonkinlaisen kehityskriisin. Olemme kuitenkin olleet useita vuosia vain pariskuntana ja ottaneet ”päivä kerrallaan”.
Olen ryhtynyt analysoimaan ja pohtimaan suhdetta: onko se minulle riittävä? Arjessamme on naurua, kosketusta ja turvaa. Hän ei juokse kylillä baareissa, vaan istuu pitkälti tietokoneella illat. Tämä tietokone-asia on ollut suhteessamme ikuisuusongelma, kun hän viihtyy siellä mielestäni ihan liikaa, minkä seurauksena koen itseni yksinäiseksi (kun hän ei huomioi tai vietä kanssani aikaa). Riitelemme harvoin (pitäisi riidellä enemmän, eikä niellä harmittavia asioita niin paljon) ja seksiä on melko harvakseltaan. Arjessa kosketusta, hellyyttä ja rakkautta silti on. Haluaisin silti esim. jutella hänen kanssaan enemmän ja viettää aikaa. Tuntuu, että puhumme liian vähän ja jos vietämme aikaa, hän selaa aina puhelinta siinä samalla. Olen sanonut tästä.
Hän on sosiaalisesti vetäytyvämpi kuin minä ja persoonana melko erilainen. Minua harmittaa, kun hän ei juuri koskaan innostu tapaamaan esimerkiksi työkavereitani tai muita elämäni ihmisiä. Toisaalta näissä tilanteissa pelkäisin varmasti, että hän möläyttää jotain tyhmää suustaan. Hänen taloudenpitonsa on melko retuperällä (ei puskuria, hänen laskunsa aina myöhässä).
Tiedän, että monet asiat ovat hyvin suhteessa, eikä täydellistä ole kenelläkään. Ja uskon, että osa ”negatiivisista” puolista tulevat myös omasta itsevarmuuden puutteesta/vaativuudesta itseä kohtaan. Tiedän, että hän rakastaa minua. Ja minä rakastan häntä. Mutta nämä ajatukset ovat alkaneet vaivata. Yhdessä hetkessä esim. lapset ja perhe tuntuvat ihanilta asioilta, toisessa hetkessä kammoksun ja pelkään sitä.
Miten ihmeessä saisin nämä epäilevät ajatukset käsiteltyä, sillä haluan kuitenkin olla hänen kanssaan?
Minulla ja miehelläni on ihan sama "ongelma" tai sanotaan vaikka keskustelunaihe parisuhteessamme tietokoneen käytön kanssa. Hän tekee työnsä koneella ja kun työaika loppuu, pelaaminen alkaa. Itse arvelen, että liika tietokoneella oleminen muuttuu ongelmaksi silloin, kun se menee parisuhteen ja yhteisen ajan edelle. Vaikka mieheni on paljon koneella, vietämme päivittäin aikaa yhdessä. Minun on vain hyväksyttävä, että hän tarvitsee enemmän omaa aikaa ja videopelit on harrastuksena aikaavievempi kuin esimerkiksi oma kuntosaliharrastukseni. Meitä on helpottanut sopimus siitä, että kun tarvitsen hänen seuraansa, pyydän sitä oma-aloitteisesti enkä odota että hän maagisesti osaisi lukea ajatukseni. Saatan kysyä esimerkiksi pari tuntia etukäteen että mennäänkö sänkyyn juttelemaan illalla kahdeksalta. Näin hänkin pystyy suunnittelemaan omaa ajankäyttöään paremmin ja ehdottamaan itsekin kahdenkeskistä aikaa. Eipä ole myöskään hän koskaan vielä kieltäytynyt yhteisestä ajasta koska en sitä ole kahden minuutin välein myöskään pyytämässä. Olen sosiaalinen ihminen, äärimmäinen ekstrovertti ja haluan puhua papattaa jatkuvasti. Minulla on laaja ystäväpiiri ja hyödynnän heitä mahdollisimman paljon. Olen myös jatkuvasti yrittänyt kehittää omia harrastuksia, jotta voin antaa miehelleni omaa aikaa. Kun vietätte yhdessä aikaa, viekää puhelimet vaikka eri huoneeseen ja ottakaa ne takaisin käteen vasta kun olette saaneet vietettyä tarpeeksi aikaa kahdestaan.
En voi sinun puolestasi vastata, jäädäkö suhteeseen ja mennäkö naimisiin vai tehdäkö jotain muuta. Kuulostaa kuitenkin siltä, että teillä on jokaiseen parisuhteeseen kuuluvien pulmien (toki pulmat vaihtelevat suhteesta suhteeseen) lisäksi myös rakkautta ja mainitsemaasi naurua. Jos suhteessa on turvallinen ja hyvä olla, siinä kannattaa olla.
Taloudenpidosta teidän kannattaa istua alas joku ilta ja keskustella hänen kanssaan. Onko hänellä halua muuttaa kulutustottumuksiaan ja rahankäyttöään? Jos ei ole samalla viivalla kumppaninsa kanssa rahankäytön periaatteista, ei talouksia kannata yhdistää. Ystäväni teki näin miehensä kanssa, heillä on omat tilit ja yhteiset menot sovittiin, että mies laittaa pankkiinsa automaattisen siirron palkkapäiväksi ystäväni tilille, jolloin hän ei nähnyt eikä näin ollen ehtinyt käyttää rahoja ja sitten ystäväni hoiti laskut ja ruokaostosten maksamiset ajallaan. Toki tällaisiin järjestelyihin on löydyttävä halua ja luottoa molemmilta.
On luonnollista, että tulevaisuus pelottaa, varsinkin kun on tekemässä suuria päätöksiä. Kaikkia mainitsemiasi asioita on hyvä miettiä, ja niistä on hyvä keskustella vakavasti yhdessä, esimerkiksi kertoa miten paljon sinulle merkitsisi kun kihlattusi tapaisi vaikka jonkun ystäväsi. Mutta kannattaa miettiä, että vaikka kihlattusi ei muuttaisi käytöksessään mitään, haluaisitko silti olla hänen kanssaan? Jos olet onnellinen miehesi vierellä, sano ihmeessä siinä myös "tahdon". <3