Onko ketään jolla sama tilanne?
Olen naimissa, meillä on kolme lasta. Elän jatkuvan itsemurhauhkausten alla, tätä on jatkunut jo kymmenen vuotta. Mieheni sairastaa sosiaalista fobiaa ja on tosi huono lähtemään yhtään mihinkään kodistamme, olen kuin yksinhuoltaja, hoidan kaikki perheemme ulkopuoliset asiat. Masennuskausina hän uhkaa tehdä itsemurhan ja nimeää vieläpä jonkun perheen jäsenen syyliseksi, milloin se on minä, milloin taas joku lapsista. Pelkään lasten vahingoittuvan tästä kovin. Ja ei se ole itsellekään helppoa kuulla aina olevansa kaikkeen syyllinen, vaikka tosiasiassa asia ei ole näin. Muuten mieheni on hyvä mies, pitää kodin kunnossa, laittaa ruokaa, osaa korjata autoja, mutta itsemurhauhkausten alla on raskasta elää. Olen monesti sanonut hänelle, että tee se sitten, mutta älä pidä meitä enää tässä pelossa. Tosiasiassa olisi kauheaa, jos hän todella tekisi itselleen jotain. Hänellä ei ole mitään jatkuvaa lääkitystä, vain rauhoittavat, joiden avulla hän pystyy joskus menemään jonnekin. Hänen mielestään tilanteessa ei ole mitään hälyyttävää, meidän pitäisi vain jaksaa, mutta kun tuntuu, etten jaksa nyt kymmenen vuoden jälkeen. Haluaisi jotain muuta parisuhteeltaan kuin jatkuvasti ainoanan aikuisena olemista. Auttaisi sekin tosi paljon, jos olisi joku, joka oli kokenut samaa ja saisi vaihtaa ajatuksia, jaksaisi sitten taas eteenpäin.
Hei.
Itselläni ei varsinaisesti ole kokemusta itsemurhauhkauksista suhteessa. Äitini tosin parisuhteeni alussa yritti saada minua luopumaan silloisesta morsiamenestani uhkaamalla itsemurhalla. Onneksi en antanut sen vaikuttaa päätökseeni, mutta kauhea tilanne se oli. Kuinka ihminen voi sysätä sellaista taakkaa toisen niskaan? Itsemurhalla uhkaaminen on todella itsekästä ja väärin, vaikka ymmärrän, että ihminen joka sitä tekee voi sillä hetkellä pahoin. Hyväksyttävää se ei kuitenkaan ole.
Mielestäni olet tehnyt oikein, jos et anna miehesi uhkailun vaikuttaa omiin päätöksiisi ja olet tehnyt selväksi, mitä mieltä uhkailusta olet. Et voi elää alituisessa pelossa, että jokin tekemäsi tai tekemättä jättämisesi ajaa miehesi itsemurhaan. Tekstistäsi sain sellaisen kuvan että rakastat miestäsi. Ikävää, että joudut kestämään rakkautesi kohteelta noita uhkauksia. Toisaalta hän saattaa kokea sinut niin turvallisena, että uskaltaa uhata sinua moisilla ajatuksilla.
Lapsiin miehesi itsemurhapuheet vaikuttavat varmasti, jos niitä joutuvat kuulemaan ja on kauheaa, jos he joutuvat kokemaan olevansa syyllisiä isänsä itsemurha-ajatuksiin. Lapsiin kohdistuvat uhkaukset pitäisi ehdottomasti saada loppumaan. Tällaisia ajatuksia näin ulkopuolelta.
Voin kuvitella miten yksin asian kanssa olet. Eipä varmaan tule mieleen jakaa kyseistä aihetta naapurille roskia viedessä. Sain sellaisen kuvan, kun kirjoitit että miehelläsi ei ole muuta kuin rauhoittavat lääkityksenä? Miten on terapian laita? onko hänellä hoitosuhdetta jossa pääsisi purkamaan näitä tälläaisia itsemurha-ajatuksia? Vai onko niin että miehesi ei halua terapiaa? Kokee pärjäävänsä ilmankin?
Auttaisiko teillä keskustelu siitä miten paljon itsemurhalla uhkailu ahdistaa? ja että se ei ole normaalia ja siihen pitää saada apua? Koska nyt näyttäisi siltä että miehesi käyttää sinua terapeuttina ja purkaa oloaan uhkauksilla... se ei tee hyvää parisuhteelle... joutuu elämään pelossa... Kun en tunne ihmistä niin vaikea sanoa mitään kovin radikaalia mutta heitän sitten ihan toisen ääripään eli itsemurhalla uhkailu on myös keino hallita tilannetta tai läheisiä ihmisiä. Onko mitään tähän viittaavaa?
Joka tapauksessa voimia sinulle, jaksa kirjoitella llisää... se helpottaa ja selkeyttää ajatuksia.🙂
Kiitoksia kovasti vastauksistanne....Xena tuntuu osuneen asian ytimeen, hän haluaa nähtävästi hallita meitä...Keskusteluista ei ole apua, hän ei näe meidän tuskaa, eikä koe aiheuttavansa mitään pahaa meille, minulle ja lapsille...Sairas ei yksinkertaisesti näe sitä. Hän käy kerran viikossa psykologilla juttelemassa mutta ei juttele siellä "oikeista" asioista tai kukaan ei tiedä minkälainen hän oikeesti on. Ulkopuolisten silmissä me olemme onnellinen perhe. Ja minua myös pelottaa, ettei kukaan usko minua, hänellä on hyvin paljon psykopaatin piirteitä. Eli on mitä ihastuttavin ihminen ulkomaailmassa ja uhkaa itsemurhalla omaa perhettä. Rakastan miestäni kuitenkin, mutta tuntuu ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä lasten kanssa keskenään asumaan. En nimittäin jaksa enää odottaa jotain ihmettä, jota ei koskaan tule. Omalla käytöksellä ja omilla ratkaisullani ainoastaan pystyn vaikuttamaan minun ja lasteni elämään. Kiitos, kun kirjoititte ja vähän aikaa jaoitte taakkaani, KIITOS!🙂🌻
Muistathan kuitenkin pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi.
Suhteen päättyminen ja lasten kanssa uudelleen aloittaminen
vie paljon henkisiä voimavaroja, vaikka vaikean tilanteen
ratkeaminen tuntuukin ehkä helpottavalta. Sinunkin kannattaa siis
hakea tukea ja keskustella tilanteesta ystävien lisäksi myös
terapeutin kanssa. Siitä saat lisää voimaa arkeen, eikä tarvitse
jäädä ajatuksineen yksin.
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja valoa syksyyn!
hei taas, hyvä jos on apua ajatuksista. Selliasen vielä heittäisin että voithan pyytää päästä miehesi psygoligille miehesi kanssa tai yksin... voisit hänelle valottaa sitä mitä teillä neljän seinän sisällä tapahtuu.. tosin jos miehesi on toista toiseen suuntaan ja kaikilla tahoill aeri kuva miehestäsi niin tiedän että on vaikea saada ihmisiä ymmärtämään mitä käyt läpi. Kerroit että epäilet luonnehäiriötä miehelläsi. Oletko löytänyt Narsistien uhrit tuki ry:n? Sieltä voisit ehkäpä löytää vertaistukea, se on meinaa niin että jos ei ole omassa elinpiirissään kokenut tälläista ihmistä niin ei voi millään tietää eikä ymmärtää...
Muksi laittoikin huomion siitä että sinun pitää muistaa oma hyvinvointisi myös. Ihan vaikka et olisikaan tekemässä isoja ratkaisuja elämässäsi, mutta varsinkin jos harkitset erilleen muuttamista... se on rankka prosessi, varsinkin kun vielä rakastat miestäsi....
Ei ole helppoja kuvioita sinullakaan. Voimia ja jaksamista !!!!!!