Suosittelisin lämpimästi teitä menenmään johonkin perheneuvolaan tai parisuhdeneuvolaan, mikä nyt paikkakunnaltanne löytyykin. Myös seurakunnan alaisuudesta yleensä löytyy parisuhdeterapeutteja (neuvonta on kai ilmaista, eikä ole uskonnollista). Olette sinnitelleet jo tänne asti, ei nyt kannata luovuttaa. Ulkopuolinen ihminen voisi saada miehesikin puhumaan. 🙂👍

Mieheni ei suostu minkäänlaiseen parisuhdeterapiaan. Hän on sitä mieltä että emme sovi yhteen mutta että hän voi olla minun kanssa muutama vuosi vielä kuitenkin. Sen toisen naisen kanssa oli kuulemma helppo puhua (tai oikeastaan he kirjoittivat melkein vain tekstiviestejä) mutta minun kanssa ei. Hän ei myöskään pysty lupaamaan ettei taas pettäisi jos tilaisuus vain tulisi jonkun muun kanssa.
Minä olen sitä mieltä että koska miehelläni ei ole ollut muita naisia ennen kuin tapasi minut niin hän luulee että toisen naisen kanssa kaikki voisi olla täydellistä. Ei minullakaan kauheesti ole kokemuksia mutta olen aina kuitenkin ollut sitä mieltä että jos suhde toimii edes aika hyvin niin ei ole syytä vaihtaa. Varsinkaan jos on ollut yhdessä melkein 20 vuotta ja on monta lasta. Uudessa suhteessa tulee myös ongelmia vaikka ehkä toisenlaisia. Ja sitä paitsi niin hän muistaa tällä hetkellä paremmin huonot asiat kuin hyvät asiat.
Joka tapauksessa luulen että hänellä on kriisi itsensä kanssa ja se voi myös johtaa eroon.
Pitää varmaan olla kärsivällinen vielä ja antaa ajan kulua. Mutta välillä tulen katkeraksi kun ajattelen kuinka ylimielisesti hän kohtelee minua.
Ehkä minunkin pitää muuttaa ajattelutapaa ja ajatella että elämme vain kerran ja jos ei suhde toimi loistavasti niin vaihdetaan miestä ja saa taas kokea jännitystä ja rakastumisen huumaa.

Hei miia!

Kerrotpa kypsään ja rauhalliseen tapaan asiasta joka varmasti on satuttanut sinua kovaa.Ihmettelen kykyäsi ymmärtää miestäsi,rakkautesi määrä on suurta ja toivon että hän ymmärtää arvostaa sitä.
Monesti kun emme pysty toista muuttamaan,on helpointa lähteä muuttamaan omaa käytöstä ja omaa suhtautumista toiseen. Oma negatiivinen ajattelu ikäänkuin ruokkii toisen negatiivista käyttäytymistä. Eihän me erota,eihän? se on jo kielteisesti latautunut kysymys ja antaa porkkanan kielteiselle suhtautumiselle.Monesti pitkässä liitossa ikäänkuin aletaan lukemaan toisen ajatuksia,oletetaan toiselta tietynlaista toimintaa. Suhdetta voi alkaa piristämään uudella suhtautumistavalla toiseen ja itsekkin yllättää puolisonsa reagoimalla asioihin uudella tavalla.
Ero on iso asia ja varsinkin kun on vielä lapsia,kovin kipeä.Kumppaniasi voisit muistuttaa että eronneen elämä ei ole kovin helppoa sekään,ja tulee paljon uusia ongelmia ratkottavaksi...
Sinulle nostan hattua että jaksat yrittää,miestäsi saattaa myös kalvaa syyllisyys.joskus rakkaus on kummallista.Joskus on vain helpompi luopua toisesta kuin aiheuttaa toiselle kipua. Olet vahva nainen ja toivon että jaksatte ponnistella tämän asian yli.
Kumpa elämä olisikin rakastumista sillä rakastaminen ei ole helppoa.
Aidan takana vihertää,oman nurmikon mennessä laikuille.

Kiitos hyvistä neuvoista.
Eilen mieheni ehdotti että hän muuttaisi pois ainakin vähäksi aikaa. Jos hänelle vaikka tulisi joku herätys mitä hän haluaa.
Yritin sanoa että minusta terapia olisi parempi vaihtoehto. Sukulaiset eivät tiedä meidän ongelmista ja silloin olisi pakko kertoa.
Mielestäni se olisi myös lapsille hankalaa, vaikka hän luulee ettei se vaikuttaisi heihin mitenkään. Yritin siis puhua hänelle järkeä.
Harmittaa kun hän mieluummin pakenee kuin puhuu ja selvittää asioita. Mutta kun hän vain jääräpäisesti oli sitä mieltä että haluaa asua yksin vähän aikaa niin en jaksanut enää vaan sanoin että mene sitten. Silloin hän oli taas sekaisin eikä tiennyt jos pystyykään lähtemään. Tämä on niin raskasta. Hänen mielestä meillä menee niin huonosti. Kun kysyin miksi meillä sitten toimii hellyys ja petihommat niin hän väitti että tekee ne säilyttääkseen rauhan. Ja silti se on hän joka 9 kertaa 10:sta tekee aloitteen. Sama kun kysyn mitä ongelmia meillä oikein on niin hän luettelee vanhoja riitoja jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten.

Hei Miia!

Olen todella huolissani perheestäsi ja toivoisin niin kovin että löytäisitte tien jossa voisitte kohdata,puolivälin jonne kumpikin voisitte kävellä toisianne vastaan.

Kuitenkaan et voi tapella tuulimyllyjä vastaan,poismuutto on iso isku sinulle ja lapsille.Toivottavasti hän on miettinyt sen lopullisia vaikutuksia elämäänne eikä vain pakene olemassa olevia ongelmia. Keskustele hänen kanssaan kuinka on ajatellut että järjestätte lasten asiat kun hän asuu muualla.Jos hän tekee muuttopäätöksen on hänellä kuitenkin vastuu lapsistanne ja velvollisuudet jotka on hoidettava. Ehkä paremminkin saat hänet miettimään poismuuttoa sillä että alat puhumaan asioiden järjestämisistä.Kuinka hän tapaa lapsia,kuka maksaa laskut, miten lainat hoidetaan, vaadi sopimuksia...laita hänet vastuuseen tekemisistään.Useimmitin perään huuteleminen ei auta vain tosiasioiden kohtaaminen.Älä anna hänen paeta vastuuta.

Aikanaan kun yksi lapsistani suunnitteli kotoa karkaamista, totesin rauhallisella äänellä että onko hän pakannut riittävästi lämmintä vaatetta ja evästä että pärjää kylmässä yössä.Lapsi hetken mietti ja kertoikin suunnitelmansa muuttuneen ja ei halunnut lähteä. Luulenpa että jos olisin itkenyt ja huutanut perään, hän olisi karannut..

Olet isojen asioiden kanssa,tarvitset tukea joten suosittelen että kerrot läheisillesi tilanteesta. Ei asiaa kannata puida kaikkien kanssa,mutta tukea sinä tarvitset itsellesi ja lapsillesi.Tiedän että on todella vaikeaa kertoa,mutta uskon että olet helpottunut kun saat puhua asiasta jonkun sinulle tärkeän ihmisen kanssa. Miehesi saa ottaa nyt vastuun tekemistään joten älä kanna sitä vastuuta hänen puolestaan.

voimia, ja kerro kuulumisiasi!

Kiitos patinatar hyvistä neuvoista.
Olen nyt pitänyt kovaa linjaa. Olen jopa itse ehdottanut hänelle muutaman kerran että hän muuttaisi pois. Mutta ei hän sitä näytä haluavan - ainakaan vielä.. Olen myös valmistautunut henkisesti siihen että hän muuttaa. Raskasta on kuitenkin kun ei tiedä mitä hänen päässä liikkuu. Onko hän katunut koko muuttoa vai suunnitteleeko hän sitä salaa ja lähtee heti kun on saanut asunnon? Täytyy nyt vain katsoa mitä tapahtuu. Se on sitten hänen päätös. Olen tehnyt jo kaikkeni pitääkseni tämä suhde koossa. Parempaan en pysty.

Hei Miia!

Olen ylpeä sinusta että olet jaksanut pitää pintasi kaiken tämän keskellä.Olet oikeassa että varmasti olet yrittänyt kaikkesi,ja hyvä niin. Varmaan suurimmaksi osaksi kuten itsekkin totesit, tämä on osa miehesi kriisiä,ja nimenomaan hänen tulisi selvitellä asioitaan,mutta harvemmin miehet sitä tekevät..heidän vain on monesti helpompi vaihtaa elämänsä kulkusuuntaa kuin jäädä selvittelemään vanhoja sotkuja. Monesti meidän naistenkin pitäisi pystyä samaan,ajattelemaan hiukan miesten lailla.
Jos jaksat varmaan paras ratkaisu on olla lisäämättä vettä myllyyn,helposti olette oravanpyörässä jossa toinen laukaisee tietyllä reagointitavalla toisen tietynlaiseen reagointiin.Pidä kuitenkin kiinni vastuukysymyksissä!Hänellä on myös oma vstuunsa siihen miten tämä kaikki vaikuttaa teidän suhteeseenne.

Harmi ettei miehesi pysty puhumaan,se vaatii mieheltä aika lailla kypsyyttä joka saavutetaan vasta vanhemmiten.Sinulla on varmasti todella rankkaa ja kuinka saat ylipäätään luottamuksen takaisin vaikka hän ei nyt lähtisikään.

Koskaan emme voi pitää kumppaniamme itsestäänselvyytenä,meidän tulisikin aina elää suhteessamme niin että emme tuudittautuisi turvallisuuden tunteeseen ja alkaisi liikaa omistamaan toista tai pitämään kumppania olohuoneena.
On todellista rakkautta jos pystyt kestämään tilanteen ja annat hänen esittää ratkaisunsa.

Toivottavasti aurinko vielä paistaa sinulle ja perheellesi!

miia68 kirjoitti 26.03.2007 klo 14:43:

Voin vielä lisätä tähän että mieheni ei koskaan oma-aloitteisesti ehdota eroa. Olen kysynyt tätä monta kertaa viimeisen puolen vuoden aikana koska tunnen itseni niin epävarmaksi. Mutta vasta nyt viimeisen kuukauden aikana hän on sanonut että ehkä haluaa erota ja että ahdistaa kun koko ajan kysyn sitä.

Mieheni on muutenkin hyvin sulkeutunut eikä kerro ongelmistaan koskaan.
Onko mielipiteitä tästä? Mitä minun pitäisi tehdä?

Hei Miia!
Mikä näitä meidän miehiä riivaa. Eivät halua kertoa ongelmistaan. Eikä puhua ongelmistaan. Eikä myöntää ongelmiaan. Ongelmat tuntuu olevan vaan meissä naisissa.
Minun tarinani on aika paljon samanlanen kuin sinulla. Mieheni oli pettänyt minua kolme vuotta (en aavistanut mitään) kunnes tämä nainen soitti ja kertoi mulle. Hirveä pommi ja sen jälkeen alkoi karmea kriisi. Annoin miehelle silloin aikaa miettiä mitä haluaa ja yritin olla samalla tavalla rakastava ja ymmärtävä kuin sinäkin. Ehdotin ammattiauttajaa, mutta miekkonen ei halua jakaa omia asioitaan vieraiden kanssa. Kävin sitten yksin kirkon perheneuvojalla, josta olikin hirveästi apua.
No kriisi helpotti sitten kun mies päätti jättää naisen ja jatkaa avioliittoamme. Melkein vuosi mentiin eteenpäin ja välillä tuntui menevän ihan hyvinkin. Epäilys kyllä painoi mieltäni. Eikä tosiaankaan turhaan sillä vuoden päästä sain mieheni kiinni pettämisestä uudelleen. Hän kyllä yritti kieltää viimeiseen saakka suhteen. Mutta en enää uskonut.
Sitten alkoi toinen kriisivaihe. Mies ei halunnut tehdä mitään ratkaisua. Ei halunnut kuulemma minua (paitsi sängyssä meni entistä paremmin), muttei kuitenkaan tehnyt mitään ratkaisuja lähteäkseen poiskaan. Ei halunnut puhua eikä kertoa mikä häntä vaivaa. Minua hän nöyryytti ja alisti ja haukkui.
Pari kuukautta kestin ja sitten sanoin että tänään lähdet. Ja sinä päivänä mies muutti suoraan sen naisen luo. Mitään käytännön asioita ei oltu sovittu eikä keskusteltu siihen saakka läpi.
Eikä niitä oikein sitten koskaan keskusteltukaan. Omaisuus jaettiin sähköpostissa ja lakimiehen avulla. Lapsen huoltoasiat sosiaalihoitajan avulla. Kaikki käytännön järjestelyt on tehty minun aloitteestani. Mies ei ole ottanut mistään vastuuta. Lastaan hän ei ole tavannut kuin pizzalla tai hampurilaisella noin kerran kuussa. Poika ei halua mennä uuden naisen kotiin. Muunlaisia tapaamisia mies ei ole kyennyt tarjoamaan. Ne harvat puhelinkeskustelut, jotka ollaan eron jälkeen käyty ovat olleet hirveää syyllistämistä. Siis mies syyllistää minua. Kaikki on kääntynyt päälaelleen hänen mielessään. Yhtäkkiä minä olen syyllinen kaikkeen. Mm. olen ollut vankilanjohtaja ja toisaalta olen ajanut hänet pois kotoa.

En tiedä miten neuvoisin sinua. Ehkä ei ainakaan kannata tehdä sitä virhettä jonka minä tein ahdistuksissani. Eli lopulta kuitenkin itse tein ratkaisun että en jaksa enää olla petetty aviovaimo. Eli en jaksanut odottaa miehen vastuunottoa. Jota ei varmaan olisi tullut koskaan, kun ei sitä vieläkään ole tullut. En usko että hän vieläkään on selvittänyt solmujaan päässään. Tai edes aloittanut sitä prosessia. Vaadi miestäsi tekemään päätökset itse. Ja tee kaikki sopimukset kirjallisesti ennenkuin hän lähtee, jos lähtee. En kyllä suosittele tätä yksin oloakaan.

Kyllä minä välillä ajattelen että jos miehelläni kuitenkin on jotain yhteyttä siihen naiseen vielä.
En usko että heillä on ihan suhde mutta jos on jotain puhelinyhteyttä. En pääse millään tarkistamaan sitä koska miehelläni on suojalukitus puhelimessa (ja on aina ollut).
Hänen mielestä minulla ei ole eikä ole koskaan ollut mitään oikeutta katsoa hänen puhelinta. Onko se omituista vai normaalia?😐
Jos he vaikka suunnittelevat että yrittävät muutaman vuoden päästä kun molempien lapset ovat isompia?
Se selittäisi kyllä miksi mieheni ei pysty antautumaan täysin meidän suhteeseen.
Mielestäni olisi helpompi erota jos saisin tietää että hänellä on vielä se toinen. Silloin tuntisin ettei syy ole minussa – etten ole pilannut meidän suhdetta kyselemällä liikaa.
Koska sitä syyllisyyttä minulla on kun meni jo vähän paremmin mutta en kuitenkaan pystynyt unohtamaan pettämistä kokonaan.
Mutta jos näin on niin hän ei myönnä sitä koskaan. Vaikka erottaisiinkin niin hän suojelee sitä naista varmaan niin paljon ettei ikinä kertoisi.
Jos vain jaksan niin kai minun pitää antaa vastuu hänelle ja odottaa että hän tekee joku ratkaisu.
Mutta sinä Lempi-ilona teit kyllä mielestäni oikean ratkaisun kun hän jäi taas kiinni.
Ja se että sinun miehesi syyllistää nyt sinua johtuu vain hänen omasta syyllisyyden tunteesta. Minun mieheni on ihan samanlainen. Hän syyllisti minua toisesta suhteesta ja syyllistäisi varmaan minua myös erosta.

hei taas Miia,

Voihan olla että suhde on loppu, mutta hänellä voi olla vaikeaa unohtaa ja löytää rakkaus sinuun.Sekin vie aikaa. Eikä sinun tule syyttää itseäsi,sinulla on ollut syytä olla huolissasi liitosta ja hyvä että olet ottanut sen esille,on lähinnä hänen häpeänsä ettei ole tarttunut suhteenne ongelmaan ratkaistakseen sitä rakentavasti.
Olen itse pohtinut aikanaan puhelinasiaa,osittain on totta että meillä kuuluu olla yksityisyyden suoja ja toisen kuuluu sitä kunnioittaa,mutta mitä salaamista aidossa suhteessa on? miksei mieheni voisi vastata minunkin puhelimeen ja ilmoittaa ystävälleni että olen esim. lenkillä? mitä pahaa olisi sellaisessa luottamuksessa? minä en ainakaan tarvitse puhelintani asioiden salaamista varten. Tämä on kimurantti kysymys sillä me ihmiset ajattelemme hyvin eri tavoin mihin haluamme vetää yksityisyyden rajan. Joillekkin puhelin on vain välttämättömien asioiden hoitoa varten ja toiselle kuin päiväkirja.Minusta jokainen suhde voi määritellä yksityisyydensä rajat omalla parhaalla tavalla eikä se kuulu muille.
muista myös Miia että sinullakin on oikeus tasapainoiseen elämään ja oikeus hallita elämääsi!

Ajattelin kertoa vähän mitä minulle kuuluu. Paljon on tapahtunut. Vastasin yhteen toiseen keskusteluun välillä että meillä menee paremmin koska mieheni ei halunnutkaan muuttaa pois kun tuli mustasukkaiseksi.
Mutta nyt asia on toisin.
Sain reilu kuukausi sitten tietää että mieheni on pitänyt yhteyttä siihen toiseen naiseen koko ajan.
He ovat ahkerasti lähettäneet viestejä ja myös tavanneet muutaman kerran. Kun sain tietää mieheni kielsi kaiken mutta kun näytin todisteet niin hänen oli pakko myöntää. Silloin olisin ollut valmis eroamaan heti. Mutta hän sai minut ylipuhuttu taas että haluaa yrittää minun kanssa ja että saan seurata hänen viestejä koska nyt kaikki on ihan oikeasti loppu sen toisen kanssa.
No kaikesta huolimatta meillä meni olosuhteisiin nähden taas ihmeen hyvin. Mutta alle viikko sitten kaikki muuttui taas. Yhtäkkiä mieheni oli saanut asunnon ja seuraavana päivänä hän muutti pois. Hän sanoi ettei se johdu tästä toisesta naisesta vaan että hän haluaa olla yksin.
Mutta miksi? Luulen kyllä että se kuitenkin liittyy tähän toiseen naiseen. He eivät näköjään pysty lopettamaan vaikka tällä toisella naisella ei ole aikomustakaan jättää oman miehensä.
Jotenkin olo on helpottunut kun kaikki vihdoinkin on ohi ja saan ruveta järjestämään omaa elämää kuntoon. Mutta on se myös rankkaa. Miksi pitää pilata pitkä avioliitto sekaantumalla toiseen. Miksi ei voi puhua ongelmista mieluummin? Hän sanoo että on pitkään ollut epätyytyväinen meidän suhteeseen mutta vaikka se olisikin totta niin miksi hän ei ole koskaan kertonut sitä minulle aikaisemmin?
Ja olen samaa mieltä kuin muut petetyt että valehteleminen on pahinta. Rehellistä on helppo huijata. Itse en ikinä pystyisi pitämään tällaista salassa näin pitkään.

Aivan kuin lukisin tarinaa omasta suhteestani, sänkykammari kohtaa myöten. Tosin meillä nyt on päädytty jo jonkinlaiseen taukoon, vaikka uskonkin, että tauko vain lykkää väistämätöntä. Voimia ja jaksamista ja muista etsiä elämästä niitä positiivisia puolia