Hei Jaksaako Jatkaa,
Vaikea tilanteesi kyllä on. Loukkauksia on tullut roppakaupalla. Itse mietin kanssa tuota erossa oloa ja eroamista.
Toisaalta olen tuntenut jo tämän oman tapaukseni jo niin pitkään, että sama käyttäytymiskaava toistuu kerran toisensa jälkeen eri tilanteissa.

Olit itse omaltakohdaltasi jo miettinyt eroa pitkään. Johtuuko tämä eron miettiminen siitä, että oli olemassa toinen nainen, joka haittasi parisuhdettanne vai siitä, että miehesi käyttäytymisessä on ollut toivomisen varaa.
Epäilen kyllä, että sama mies se siellä pinnan alla on, vaikka yrittääkin nyt siloitella. Sitten kun avioeron uhka on ohitse, niin palataan entiseen elämään. Onko hänessä hyviä puolia, jonka avulla liittonne voisi vastaisuudessa jatkua? Tuletteko toimeen keskenänne, jos ei olisi tätä kolmatta osapuolta?
No näitä mietteitä tänään.

Hei, Kotkatar!

Mieheni käytös muuttui, kun hän tutustui tähän toiseen. Tästä toisesta en tiennyt mitään silloin. OIkeastaan hän jäi kiinni jo pari vuotta sitten, mutta lupasi jättää tämän. Mutta kaikki jatkui heidän välillään, vaikka pariterapiassa väitti muuta. Lopullinen pamaus tuli puoli vuotta sitten ja laadin eropaperin valmiiksi. Sen jälkeen hän on ollut sairauslomalla, käynyt läpi ajatuksiaan psykologilla, psykiatrilla, pariterapeutin kanssa kahden ja eri lääkäreillä. Hän on joutunut kohtaamaan kovaakin kritiikkiä, kaikkea analyysiä ei ole suostunut kertomaan. Hän syö erilaisia lääkkeitä sekä psyykkisiin että psykosomaattisiin oireisiin.

Meillä on samanlainen huumorintaju, mieheni tosin pakenee asioita huumorin taakse. Viimeiset viidetkään vuodet olleet aina hankalia. Ainakaan minun mielestäni. Mieheni käytökseen tuli lisää ilkeyttä, aggressiivisuutta ja riidanhalua, mutta ne näin jälkikäteen näyttivät osuvan aina siihen saumaan, kun oli ollut tämän toisen kanssa tai joutui jotenkin selittämään menojaan. Luin Fisherin kirjasta aikuisen kapinasta. Se jotenkin kuvaa miestäni hyvin. Olen kuullut kaikki ne asia, jotka siinä mainitaan.

Mutta mutta, vaikka voisinkin ymmärtää, voinko koskaan antaa anteeksi ja jatkaa. Pelottaa. Mistä loppujen lopuksi oppii tuntemaan toisen, ellei tällaistakaan voinut edes kuvitella.

Tervehdys jaksaako jatkaa!

On hyvä, että olette käyneet terapiassa ja lähteneet muutenkin hakemaan apua. Siitä on hyötyä, päädyitte sitten mihin ratkaisuun tahansa. Tilanteesi on hyvin kaksipiippuinen. Toisaalta minun on vaikea uskoa, että miehesi todella ja täydellisesti muuttuisi. Olen nähnyt niin oman mieheni kuin isäni kohdalla, että muuttumista voidaan luvata ja väliaikaisesti jopa parantaa tapoja, mutta vanhoihin uomiin palataan aina ennen pitkään. Toisaalta en kuitenkaan tunne miestäsi, yleensähän juuri poikkeus vahvistaa säännöt. Teillä on pitkä yhteinen historia, varmasti paljon hyviäkin hetkiä ja yhteiset lapset. Asia ei varmasti ole sinulle turhan yksinkertainen! En siis osaa sanoa mitään selkeää neuvoa, ja luultavasti itsekin tarvitset aikaa selvittääksesi, mitä todella ajattelet ja haluat. Näin äkkiseltään tuntuu, etten itse osaisi tilanteessasi enää luottaa muutokseen, mutta toisaalta en tunne tilannetta tarpeeksi hyvin. Voimia ja hyviä päiviä sinulle, päädyit sitten mihin ratkaisuun tahansa! 🙂👍

Jaksaako Jatkaa:
Kyllähän sitä monesti kuuluu, että vasta kriisivaiheessa esim. uskottomuuden tullessa ilmi, niin puoliso ihmettelee, että kenen kanssa olen ollut naimisissa koko tämän ajan.
Viisi vuotta minusta on kuitenkin aika pitkä aika yhtäjaksoista uskottomuutta. Olet kuitenkin nähnyt miehen huonoimmilaan. Ne ominaisuudet ovat hänessä yhä olemassa, vaikka välillä hyvin menisikin. Hirveään suureen muutokseen en myöskään jaksa uskoa. Toisaalta jos teillä on ollut onnellisiakin vuosia mukana, niin paha mennä sanomaan mitään. Tosi hyvä, että käytte terapiassa.

Hei kaikille !
Melkoisen varmaa on se ettei toinen muutu oman toiveen mukaisesti. Mutta se on varmaa että tällaiset tällit muuttavat sinua itseäsi. Sitten vaan istua kökötellään ja odotellaan minkälainen hemmo itsestä kuoriutuu. 🤔

Eihän se ole mitenkään mahdollista että kaikenlaiset asiat,uskottomuudet ja syrjähtämiset menisivät niin etteivät ne mitenkään muuttaisi omaa ajattelua ja käytöstä. Saati luottamusta ja uskoa rehellisyyteen avioliitossa. Oman itsesnsä kanssa on vaan niin hirmuisen vaikeaa tehdä työtä, mutta pakkohan se on.Funtsitut päätökset voivat olla hyviä tai huonoja. Riski on otettava.Päätöstä voi muuttaa jatkossa.

Hei!
Kiitos, että kirjoittelette. Mallow ja Kotkatar, ongelma onkin juuri se, mikä on todellinen mieheni. Haluan, että hän miettisi todella tarkkaan, mikä käytös ja tunne on häntä itseään. Onko tässä ollut jokin pitkitetty neljänkympin kriisi, koska murrosiän kriisiä hänellä ei ole ollut - ei kai voinut kapinoida äitiään vastaan, koska oli "mies talossa". Vai toistuuko tämä heti, kun kriisivaihe on takana ja työelämässä tulee taas näitä tarjokkaita ja minä olen kiltisti kotona huoltamassa häntä. Kuten Realisti sanot, päätöstä voi muuttaa jatkossa, jos otan riskin ja jatkan. Meillä ei ole ollut normaali arkea vielä, koska koko ajan on tullut uusi kriisi, ei siis aina parisuhteeseen vaan ihan muuhun.

Olen ollut itse pari vuotta sitten puoli vuotta pois töistä uupumuksen vuoksi, ja silloin aloin opiskella itseäni. Uupumus tuli työpaikan hengestä ja myös mieheni käytöksestä. Psykologin kanssa keskustellessani aloin ajatella, etten olekaan laiska ja saamaton, vaan näköjään tosi ahkera, liiankin vastuuntuntoinen eikä ulkonäkökään ole aivan hirveä läski, vaikka näin olen kuullut ja luullut. Vasta nyt tajuan, että olen yksin pyörittänyt koko perhettä, koska kuvittelin miehelläni olevan niin paljon töitä. Olenkin luonteeltani kiltti ja avulias, enkä pirullinen ja pahantuulinen. Tällä hetkellä mieheni on sairaalassa ja todennäköisesti tulee viikkojen sairausloma jälleen. Hänhän ei ole oikeastaan ollut töissä puoleen vuoteen. Meillä on ollut niin paljon kaikkea muutakin terveyteen liittyvää ongelmaa perheessä, etten ole jaksanut miettiä tänä vuonna lopullisia ratkaisuja ja niiden vaikutuksia.

Olen syyttänyt itseäni, etten aiemmin huomannut, missä mennään. Mutta jostain ketjusta luin, että rehellinen ihminen ei voi kuvitella, kuinka petollinen voi ihminen olla. Luin myös jostain kirjasta, että ei tarvitse hävetä sitä, että on luottanut toiseen. On se outoa, että sitäkin olen hävennyt ja häpeän edelleen.

Kun aloin odottaa ensimmäistä lasta, mieheni poikkesi humalassa vieraissa. Kävimme silloinkin terapiassa, mutta tuolloin todettiin, että on aivan normaalia (!), että mies reagoi näin. Mieheni isältään saama malli on juuri tuo, vieraisiin vaan, kun on ongelmia ja ryyppy auttaa. Hän kuulemma odotti, että mekin erotaan, kun ollaan nelikymppisiä ja teki nyt sitten kaikkensa sen eteen. Olen itse hyvin rakastavasta perheestä ja välini vanhempiini ja sisaruksiini ovat hyvät ja lämpimät. Välitämme toisistamme ja soittelemme, muttemme elä kenenkään puolesta tai tuppaudu.

Mieheni äiti on ihan toista maata, huh. Mieheni isä kuoli pari vuotta sitten, hän oli alkoholisti. Hänellä ei ole ollut mallia, miten mies käyttäytyy isänä ja aviomiehenä. Lisäksi hän on töissä sellaisessa paikassa, jossa on epänormaalia olla pettämättä vaimoa. Olisihan senkin pitänyt herättää päässäni ajatuksia, mutta olin niin äärettömän luottavainen, enkä kai kovin mustasukkainen - ja kyllä hän aina välillä on kertonut, miten rakastaa minua ja suunnitteli tulevaisuuttamme vanhuksina.

No niin, jälleen puolustan miestäni ja haluan älyllisesti ymmärtää. Hän väittää, että nyt tiedän aivan kaiken hänestä ja menneisyydestä, muuta ei ole. Kun hän joutui yllättäen sairaalaan, itkin, mutta itkinkin lähinnä sitä, etten taas jaksa uutta myllerrystä. Jotenkin minulla ei ollut energiaa ajatella ja surra mieheni tilaa. Arki on siinä mielessä parempaa, ettei minulle enää ilkeillä ja mieheni osallistuu enemmän, tunnelma kotona on rauhoittunut. Voinkohan odotella, että omat tunteeni selkiytyvät?

jaksaako jatkaa? kirjoitti 24.05.2007 klo 17:20:

.... Sen jälkeen hän on ollut sairauslomalla, käynyt läpi ajatuksiaan psykologilla, psykiatrilla, pariterapeutin kanssa kahden ja eri lääkäreillä. Hän on joutunut kohtaamaan kovaakin kritiikkiä, kaikkea analyysiä ei ole suostunut kertomaan. Hän syö erilaisia lääkkeitä sekä psyykkisiin että psykosomaattisiin oireisiin.

Hei, jäin tuota kohtaa kirjoituksessasi miettimään,mitä kaikkea se mahtaa pitää sisällään, varsinkin..." kaikkea analyysiä ei ole suostunut kertomaan "

Olet joutunut kokemaan kovia ja syvän loukkauksen. Sinulle annettu avioliittolupaus on petetty täydellisesti ja olet syystä loukkaantunut, pettynyt, väsynyt ja epätoivoinen. Jos päädyt eroon, niin sille on varmaankin aivan riittävät perusteet. Mutta joskus yhdessä jatkaminenkin saattaa olla mahdollista tällaisten kokemusten jälkeen.

Mitä kaikkea tuo miehesi sairastelu pitää sisällään? Onko hänellä esim. bipolaarihäiriö ja käytös horjunut sen vuoksi? Masennusta ja maanisia vaiheita vuorotellen? Rajat häilyvät ja vieras suhde on toiminut hänelle "parantavana" laastarina, jolle on voinut itkeä elämän vaikeuksia ja toisaalta saanut miehuudelle sitä kautta rohkaisua? Tässä vain arvailuja, jotka saattavat olla täysin virheellisiäkin.

Toisaalta ei sairaus anna lupaa toimiä väärin avioliitossa. Kyllä aviolupaus pitää kantaa myös sairaudenkin läpi, mutta se voisi osittain selittää hänen käytöstään.

Erkka

Hei!

Mieheni meni alun perin lopulta lääkäriin, kun sydän tykitti oikein kunnolla. Siinä samassa tuli avautuneeksi muistakin asioistaan ja sitä kautta päätyi psykiatrillekin. Erkka kiitos sinulle siitä rohkaisusta, että tämänkin läpi voisi olla elämää. Ja nyt kun otit puheeksi, todellakin sanoi muutaman kerran tyypillisesi naureskellen, että psykiatri oli epäillyt kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Pitää käydä katsomassa, miten se oikein ilmenee. Sai ihmeellisiä raivokohtauksia joskus vähäisestäkin, kotona ei kuitenkaan tehnyt mitään, ei niin yhtään mitään. Kotoa oli yleensä kova kiire pois eikä sinne ollut koskaan kova kiire. Tämä toinen on minulle ihmetellyt sitä, miten voin vielä jatkaa, kun meillä on kaikki niin huonosti. Tätä mieheni on hänelle itkenyt, tietenkin, ja miten kamala vaimo hänellä on, koskaan meidän ei olisi pitänyt mennä naimisiin jne. jne.

Aivan aluksi halusin itse jutella tämän naisen kanssa, nyt en tietenkään. Halusin jotenkin selvittää, tuleeko naisesta ongelma. Siinä tapauksessa en olisi lähtenyt edes harkitsemaan jatkoa. Yritin tarjota miestäni hänelle, sanoin, että senkus ottaa, olihan se lapsellista, mutta olin tosissani. Toisaalta se olisi ollut helpotus, olisin voinut ihan rauhassa jäädä aluksi vihaamaan, sitten rakentaa uutta. Mutta mies ei halunnut lähteä. Minkäs teet, kun hän halusikin jatkaa liittoa. Mieheni oli omasta mielestään vielä ilkeämpi hänelle kuin minulle. Tunnusti kerran, että he jopa toisinaan tappelivat, ihan löivät toisiaan välillä!

Miehelläni on lääke masennukseen. Alussa jotain uutta, mutta se vaihdettiin cipralexiin. Alkoholilla kai oli aiemmin parannellut masennustaan.Ymmärsin niin, että psykiatri oli kirjoittanut kovan lausunnon, jota mieheni ei tahdo tuntea omakseen. Todennäköisesti allekirjoittaisin kaikki kohdat, jos hän uskaltaisi näyttää sen minulle. Pelkää kai, että käyttäisin sitä jotenkin hyväkseni tai pelästyisin sairausepäilyä.

Surullista on sekin, että hänellä on kova työ saada lasten luottamus takaisin. Yritimme välttää selvittelyä heidän kuullen, mutta välillä tuli niin isoja romahduksia tietooni, että minulta aivan kuin katosi ajan- ja paikantaju, eikä raivollani ollut mittaa ei määrää. Nykyään olemme siinä vaiheessa, ettei ole tarvetta raivota. Mutta kyllä lapset näkivät ja kuulivat senkin, miten isä käyttäytyi äitiä kohtaan, miten paljon minua syyllistettiin. Vanhempi ihmettelee ääneen sitä, miten minä kestän miestäni. Nuoremmalla on selvästi vaikeuksia olla jopa isänsä vieressä. Vaikka monta kertaa vuosien aikana sanoin, että menettää lastensa maailman, ei sillä ollut mitään merkitystä.

Tällä hetkellä ajelehdin, mutta ehkä sekin on välillä hyväksi.

Tervehdys
Huh huu,ompa sinulla tilanne kun noita sairastumisia ja sairauksia on kaiken muun lisäksi. Ne joutuu ottamaan huomioon vaikka pelkässä tunnepuolessa olisi tarpeeksi. Ystävä hyvä, älä tuhlaa energiaasi suremalla miehesi tilaa. Se on hänen ikioma tehtävänsä. Sairastumisestaan huolimatta.Ryhdistäytyköön panemaan asiat tolalleen omalta osaltaan, hän sitä soppaa on ollut keittämässäkin. Keskity sinä itsesi pystyssä pitämiseen ja "kuntoutumiseen". Arjen pyörittäminen vie osansa joka tapauksessa.

Kerrot häpeäväsi sitä että olet luottanut. Miksi ihmeessä häpeät? Normaalisti suhteeseen kuuluu luottaa. Tiedän kyllä mistä puhut, mutta sehän teitäkin on kantanut kaikki nämä vuodet että SINÄ olet luottanut ja uskonut kaiken olevan kohdallaan. Olavi Tähtelän kirjasta: "Häpeä on henkilökohtainen ratkaisu ja viesti;draama,lapsenomainen pako ... silmien sulkeminen todellisuudelta.." "Voisitko tehdä elämässäsi uudenlaisen ratkaisun,
itsenäisemmän .. oman " Minun mielestäni sinulla ei ole tippaakaan häpeämisen aihetta.

Kerro mikä sellainen työpaikka on jossa on epänormaalia olla pettämättä ? 😐
Herrajestas, tiedä, vaikka ukkokin olisi ollut sellaisessa työpaikassa ? Ajattelen,että näitä tarjokkaita on nykyään joka paikassa,ei yksin työpaikoilla. Ainakin niitä on noissa "menopaikoissa"; ravintoloissa,tanssipaikoissa ja hiihtokeskuksissa. Niistä minun miehelläni on tarjokkaat tarttuneet mukaan. Sen verran olen noissa käynyt minäkin; tiedän tarjokkaita olisi tännekin päin. Kaikesta huolimatta tulee 35 vuotishääpäivä juhannuksena. 😀. Korallihäät, niimpä.

Rohkaisen sinua odottelemaan omien tunteittesi selkiytymistä. Ihan kaikessa rauhassa tunnistele ja työskentele tunteittesi kanssa. Anna tuntua pahalta,joskus raivostuttavalta, väliin jopa helpommalta.Puhu psykologille ja sellaisille joihin olet luonnollisessa yhteydessä. Kirjoittele tänne nettiin. Anna itsellesi lupa olla just sellainen kuin olet tänään. Voin vakuuttaa, että ensi viikolla tai seuraavassa kuussa tuntuu taas erilaiselta. Tuhannesti voimia sinulle.

Realisti, kiitos kannustuksesta!
Psykologikäynnit loppuivat jo ennen tätä lopullista katastrofia. Psykiatrin tapasin kerran ennen joulua. Hänellä vain on niin vahvat mielipiteet siitä, etten enää saisi olla tässä liitossa, etten jaksa käydä hänellä. Viimeksi hän mietti, miten järjestän seksielämäni eron jälkeen ja missä asun. 😮 Hän kyllä selvensi hyvin, miten kauan tätä uskottomuutta on voinut jatkua. Olen miettinyt ottavani yhteyttä psykologiin, mutten ole saanut aikaiseksi. Huomaan, että itkukohtaukset ovat taas alkaneet, joten uupumus ottaa valtaa. Onneksi kesäloma alkaa puolentoista viikon kuluttua.

Yritän olla kantamatta kaikesta vastuuta, mutta nytkin mietin, onko mieheni muistanut mennä verikokeisiin ja onko varannut auton huollon. Mutta en ole tehnyt niiden asioiden hyväksi mitään, joten ehkä osaan vähän antaa olla 🙂

Meillä on menossa eräs isompi projekti, jota mieheni hoitaa, joten hän on ollut paljon pois. Hän vain näyttää ajautuvan samaan käyttäytymismalliin kuin aiemminkin, eli minun pitää tulkita erilaisista asioista, onko yön pois vai ei. (Tässä tapauksessa olen varma, että on siellä, missä ilmoittaakin, en epäile siis, että olisi jonkun toisen luona.) Nytkin näyttivät lääkkeet hävinneen, joten soitin ja kysyin, onko yötä. Vastaus oli vieno "joo", sanoin selvä, moi ja löin luurin kiinni. Todennäköisesti syyttää minua siitä, että pilaan hänen olonsa siellä, lyön luurin korvaan jne. Vika on aina yleensä minussa. "Koska joka tapauksessa olet vihainen, miksi pitäisi sitten kertoa. Sama huuto tulee joka tapauksessa." Tähän lauseeseen törmään myös usein.🤔

Olen ajatellut tehdä listan, johon laitan ne asiat, joita en aio enää sietää, jos tätä yhdessä eloa jatketaan. Yksi niistä on juuri se, että enää ei tulla ja mennä mitään ilmoittamatta. Hänen on opittava ottamaan osavastuu arjesta. Minä en enää katso sellaista miestä, joka nimellisesti on isä ja aviomies, mutta joka tosiasiassa käyttäytyy kuin olisi perheen teini.😝 Jotenkin hän tuntuu järjen tasolla ymmärtävän, miten pitää omaa käytöstä muuttaa, mutta tiedon siirtäminen käytäntöön onkin sitten toinen juttu. Mieheni muistaa kyllä kysyä aina näissä keskusteluissa, mitä minä opin ja miten minä olen muuttamassa käytöstäni. Laittakoon samanlaisen listan, jotta edes tiedän, mikä muu on ongelmallista kuin minun piruiluni, joka kyllä minun mielestäni on ollut nykyisin ylimääräisen agression laannuttua ihan keskustelun avausta.

Kaunista kesäaamua Jaksaako jatkaa

Uskaltaisitko yrittää sellaista; kun miehesi on "teillä tietymättömillä" tai poissa ilmoittamatta, NAUTTISIT täysillä olemisestasi yksin kotona ? Et soittaisi perään tai huolehtisi onko yön poissa vai paikalla.
☺️
Jollain "häipymiskerralla" voisit olla pois kotoa sinäkin, jossain sinulle mieleisessä paikassa, kylpylässä hemmotteluissa tai kaupunkilomalla. Kerro lapsille missä olet. Harjoittele pientä irtiottoa, nauti omannäköisestä elämästä.
"Unohda" mies hetkeksi ja nauti itsesi seurasta. Virkistävää ja antaa hyvää tuulta tällainen breikki.

Yllättävän äkkiä mieheni hoksasi että saatan tehdä omia, nautittavia juttuja, joista hän jää paitsi. Jarrutti kummasti hänen menohalujaan.
Tällainen on toiminut kohdallani.
Tsemppiä 🙂👍

Aika on kulunut nopeasti. Kesälomani alkoi ja huomasin, että koko talven ja kevään itseni pystyssä pitäminen ja töissä käyminen ovat syöneet voimiani. Kolme päivää meni aivan itkuisesti, sitten olen saanut itseni vähän parempaan kontrolliin. Mieheni ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä oikein olen käynyt läpi, mitä tämä vaatii minulta. Hän ihmettelee, miksi aina palaan samaan asiaan. "Pitääkö koko ajan ajatella vanhaa (?) asiaa, eikö taaskaan aurinko paista". Yritän jotenkin tuoda esille - ehkä liian kärkkäästi tai vihaisesti, en tiedä - mitä häneltä haluan, ettei voi vain mennä ja tulla oman mielen mukaan, haluan vakuuttelua, että hän on tosissaan, jotta jaksan edes ajatella yrittänväni alkavani luottaa häneen yms. hän saattaa kuitata asian "jäkä jäkä", "ota lisää lääkettä". ☹️

Pariterapia on vasta seuraavan kerran elokuussa. Siellä on puhuttu todella paljon ja usein siitä, mitä odotan mieheltäni, kun epäilykset nostavat päätään tai mieli on aivan musta - mutta ei, mikään ei siirry hänen käytökseensä. Käytöstä ja tapoja on vaikea muuttaa, mutta miksi hän vaatii minulta sitten sitä, ettei asiaa saisi ottaa esille, vaikka on varastanut minulta viisi vuotta hyvää elämää? 😑❓ Mitä ihmettä hän oikein odottaa - että kaikki olisi kuin ennen 🙄 Se ei kerta kaikkiaan ole mahdollista ☹️ En jaksa ajatella, päättää mitä haluan. Edelleen tunteet saattaa heittää päivänkin aikana ihan laidasta laitaan.

Realisti, kaikkein hassuinta on, että hän on ollut koko ajan mustasukkainen minusta. Hän ei ole tuonut sitä esille aiemmin selvästi, mutta tulee esille suuttumisena, "kostamisena", yrittää pilata hetket, jolloin olen ollut menossa. Nyt on tunnustanut, että on esim. jo parikymmentä vuotta sitten saattanut soittaa ystävälleni, jonka kanssa olen ilmoittanut meneväni kirjastoon opiskelemaan. Ystäväni asui ihan kirjaston vieressä, joten hän oli ollut vielä kotona, vaikka olin jo lähtenyt. Siitä oli heräännyt epäily, että petän häntä. Ei koskaa ole tuonut tätä esille.

Olen miettinyt, josko katsoisin pari vuotta. En tiedä, silloin ainakin olisi jo monenlaista mennyt enkä ainakaan olisi hätiköinyt. Pari vuotta ei ole minulle pitkä aika kuitenkaan. Jos huonolta alkaa näyttää, aina voin lähteä, takaisin saattaa ollakin sitten jo pahempi palata.

Hei sinulle surusilmäinen ystäväni !

"Tunteet heittävät laidasta laitaan päivän aikana" Älä muuta sano ! Uskalletaan heittäytyä aaltoihin ja antaa niiden keinuttaa. Monenlaisissa aalloissa olemme jo tätä ennen keinuneetkin ja varmaan jatkoa on luvassa.

Sehän tässä on niin uskomatonta, kun yrittäis rakentaa jonkinlaista luottamusta (joka ennen oli täysin itsestään selvää) toinen jankkaa "vanhan paskan jauhamisesta". Kun pitäähän siitä saada jonkinlaista selvyyttä mitä on tapahtunut ja ehkäpä miksi ? Luottamuksen rakentaminen uudelleen onkin varsinaista uudisrakentamista. Entiselleen se ei tule,mutta jospa kuitenkin jonkinlaiseen kuntoon. Sellaiseen, että pystyisi elämään asioiden kanssa.

Minä ihmettelin sitä kun mies oli mustasukkainen aivan mitättömistä asioista jo aivan avioliiton alusta asti. En osannut yhdistää sitä silloin hänen omaan toimintaansa. En osannut olla mustasukkainen itse kun ei minun ymmärrykseeni mahtunut sellaista ollenkaan. Ilmeisesti hän itse on ollut "uskoton" minulle kaikki nämä pian 40 vuotta ja "osasi" olla mustasukkainen omasta kokemuksestaan. Summa summarum; sehän on hänen probleemansa.

Jos sinusta tuntuu, että jaksat miestäsi edelleen eikä hän ole väkivaltainen, katso ihan rauhassa elämää eteenpäin. Kyllä sinä tiedät senkin hetken kun olet tullut "tiesi päähän", silloin on uusien ratkaisujen aika ja niiden aika. Yritä koota itseäsi ja voida hyvin,nauttia kesästä ja kaikesta tästä mikä on ympärillämme vihreänä ja tuoksuvana 🙂👍

Heissan jaksaako jatkaa !

Kuinka kesälomasi on sujunut ? Oletko saanut tankattua kesää itseesi talven varalle ?
Toivon, että olet lähtenyt kotiympyröistä jonnekkin lomailemaan.
Kirjoittelehan mitä nyt kuuluu.Yleensä asiat etenee pikkuhiljaa ja järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla.

"Älä pelkää muutosta.Älä kanna huolta siitä mikä on otettu pois. Etsi sitä mikä on tullut menneen tilalle " 😀

Lomalaitumilta kirjoittelen itsekkin

Hei Realisti!
Kiitos, kun jaksat olla kiinnostunut. Toivottavasti kesälaitumilla olet saanut voimia talven varalle.

Minä olen ladannut akkujani, ja parisuhteemme on ollut tosihoidossa. Olemme olleet mieheni kanssa juhannuksesta asti melkein putkeen yhdessä uudella veneellämme - harjoittelemassa yhdessäoloa. Kohta lähdemme taas. Lapset ovat olleet vaihtelevasti mukana, mutta pääasiassa olemme olleet kaksin. He ovat sen verran isoja, toinen muutamaa kuukautta vaille täysi-ikäinenkin, että voivat olla kaksin. Kannan kyllä kovaa huolta heistä, en ole ollut kaksin mieheni kanssa näin enää lasten syntymän jälkeen enkä jättänyt heitä yhtä yötä pidemmäksi aikaa kaksin ennen tätä kesää. No, äitini kannustaa meitä tähän ja on kesän hyvin lähellä, joten apua heille on saatavilla. Myös siskoni asuvat lähellä, joten heiltäkin saa apua, jos on tarpeen.Ongelmia on kyllä sen verran syntynyt siitä, että lapset syyllistävät minua, kun en ole heidän kanssaan. Voisivatkohan he olla jotenkin mustasukkaisia isälleen? Tätä olen alkanut miettiä, koska olen todellakin ollut heille täyspäiväinen taloudenhoitaja, kuski ja lompakko. Yrittänyt kai hemmottelulla kompensoida tilannetta kotona.

Mieheni kanssa menee oikeastaan hyvin. Vain kaksi purkausta on sattunut tänä yhdessäoloaikanamme. Toinen johti astioiden hävitykseen: halusin päästä eroon toisen naisen käyttämistä astioista, koska vene on uusi, en halua sinne myöskään vanhoja esineitä.Toinen johtui siitä, etten halunnut pitää sormusta veneillessämme, koska oikeastaan pelkäsin, että heitän senkin mereen joskus suutuspäissäni. Meillä on siis 20-vuotishääpäiväksi ostetut uudet sormukset - tosin me tiedämme, että ne ovat vasta kihlat - vihkisormus tulee, jos on tullakseen. Mieheni oli tästä hyvin loukkaantunut. Olin luvannut hänelle vain katsoa tämän kesän, miten sujuu.

Sattumalta kävi niin, että törmäsimme kaksi kertaa melkein peräkkäin tähän toiseen naiseen. Mutta mieheni pystyy pikkuhiljaa näköjään sysäämään omat pahan olon tunteensa syrjään ja tukemaan minua. Hän otti syliin, ei puhunut mitään, piti kiinni. Ennen hän on paennut pariterapeutin mukaan sitä raskasta tunnetta, jota minun pahaoloni hänessä herättää ja yrittänyt vähätellä oloani. Tosin en ymmärrä, mikä tarkoitus on tällä toisella naisella siinä, että hän pyynnöstäni huolimatta tervehtii (emme vastaa) ja kääntyy kuin haluaisi alkaa jutella? Aiheuttihan se itkua ja ahdistusta, jota tyttäremme ihmetteli. Mieheni mielestä hän on niin kova tyyppi, että haluaa aiheuttaa pahaa mieltä. Kun kysyin, mitä ajatuksia, tunteita miehessäni herää nähdessään nyt tämän toisen, hän sanoi, että erittäin ikäviä ja tuskaisia muistoja.

Näiden kokemusten myötä mieheni asiaa kysyessä muttei tivatessa ja asiaa harkittuani lupasin jatkaa tätä liittoa ja laitoin sormuksen sormeeni. Mitäänhän ei voi koskaan luvata ikuisiksi ajoiksi. Tällä hetkellä mieheni on taas ollut pari päivää laittamassa venettä kuntoon, mutta hän on soitellut sieltä jopa kolmasti päivässä. Hän on selvästi rauhallisempi, sellainen kuin mies, jonka kanssa menin naimisiin, ei se aggressiivinen, ilkeä, välinpitämätön ja osallistumaton peikko, joka on asunut meillä muutaman vuoden. Lääkärin mukaan masennuslääkitys jatkuukin vielä hyvän tovin.

Tällä hetkellä olen siis toiveikas, vaikka kyllä tunteiden keinu edelleen kiikkuu.