Luin tuossa juuri ketjun, jossa joku auttoi ongelmaista äitiään. Tuli niin paha mieli – Mitäs silloin kun ei enää itse osaa? Ei jaksa ei pysty. Minäkin jo aikuinen, oma elämä jatkuvasti jotenkin hitaalla, ei osaa nauttia kohta mistään. Ahdistun ja masennun ja väsyn. Joskus olen lopen uupunut. Viime aikoina lähes aina.

Miksi ne ei koskaan käyttäydy kuin oikeat aikuiset, minä aina selvittelemässä niiden välejä? Aina vetävät mut mukaan ongelmiinsa, eivätkä oikeasti edes halua apua – eivät ainakaan ota vastuuta itsestään. Eivät ole valmiita myötämään että juominen on ongelma. Ovat ahdistuneita, väsyneitä, puhuvat minulle elämän lopettamisella, joskaan eivät tunnu sitä oikeasti tarkoittavan. Vellovat vain menneessä ja ovat katkeria. 😞

Mitä tehdä?