Juupa juu. Tyhjäisin omaa vakkaani tänne, kun tuntuu, etten oikein tiedä mistä apua saisin😞. Taustoista vähän:
Olen 30-vuotias, 4-vuotiaan tytön äiti. Mieheni tekee reissuhommia, joka tarkoittaa sitä, että hän on ma-pe poissa kotoa; toisin sanoen hän on viikonloppu isä/minä olen viikko-yksinhuoltaja.
Kun tapasimme, olin itse ollut sinkkuna puolisen vuotta. Tätä ennen minulla oli 5 vuoden seurustelusuhde. Mieheni oli juuri eronnut kihlatustaan, kun tapasimme.
Olemme olleet avoliitossa melkein 8 vuotta ja toukokuussa yllättäen mieheni kosi minua. Tottahan suostuin siihen, olin sitä kuitenkin odottanut. 🙂

Mieheni on aina tykännyt käydä baareissa; välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ennen lasta itsekin kävin mieheni kanssa, kun itseä teki mieli. Raskaaksi tuleminen kävi ehkä liiankin nopsaan, sillä alunperin lapsen odotus oli minun päätös ja tulin heti saman tien raskaaksi. Mieheni alkoi käymään baareissa enemmän. Koko raskausaikana hän oli varmaan 4-5 viikonloppua selvinpäin. Koin sen raskaaksi, sillä tunsin itseni yksinäiseksi ja hylätyksi. Ajattelin, että annan hänen kulkea reissunsa nyt, ettei myöhemmin tule tarvetta. Baareissa käyntiä hän on aina perustellut sillä verukkeella, että kun ei muuten tapaa ystäviään, niin siellä sitten. Itse olen hangoitellut tätä ajatusta vastaan; mielestäni hänen ystävänsä saavat käydä meillä päivällä ja selvinpäin. Keitän mieluusti kahvitkin!☺️

No, jokaisessa suhteessa on hyvät ja huonot kaudet. Tuli siis tämä kesäloma ja huomasin, ettei kaikki ole kuten aiemmin. Mieheni oli mielestäni jotenkin etäinen. Lomasuunnitelmia oli, mutta kaikki oli avoinna sillä molemmat halusivat lähteä reissuun fiilis-pohjalta ja koska tyttäremme on kiertänyt isovanhempien mukana huvi-paikkoja yms, niin ajattelimme, että parasta ottaa ihan loman kannalta. Loman aikana koin, ettei miestäni kiinnostanut mikään yhteinen asia. Ei yhdessä rannalle, pyöräilemään, puuhastelemaan pihalle. Hän halusi olla vain vanhempiensa mökillä yksin, koiran kanssa. Lopulta en itse sinne halunnut mennä, kun siellä ei ole minulle mitään tekemistä (olimme siis koko perhe siellä).😴

Loppulomasta aloin kyselemään, etteikö lähdetä yhtään mihinkään lomalla. Koin, että kun kerran minulla on lomaa ja olen vuoden kotona miestäni odottamassa, niin kait nyt jossakin voitaisiin käydä reissulla. Mieheni ei ollut asiasta kamalan innostunut, mutta lähdimme kuitenkin reissuun. Olimme hänen sukulaisissa, mutta vietimme aikalailla erikseen aikaa (olimme vuorotellen lapsen kanssa huvipaikoissa, nukuimme eri aikaan; minä menin nukkumaan kun tyttökin ja heräsin samaan aikaan).

Viimeisenä loma-perjantaina mieheni sanoi, että hänen ystävänsä (jonka minäkin tunnen) tulee meille istumaan iltaa, kun tällä on ollut parisuhdeongelmia. Sanoin, että kyllä se käy. Lähdin käymään kaupassa ja mieheni soitti, josko toisin mäyräkoiran jotta saavat iltaa istuessaan tissutella. Sanoin, että kyllä se sopii. Varmistin vielä, että eihän hän ole lähdössä baariin, kun kerran oli 3 kertaa ollut yksin baarissa kesäloman aikana (minusta tuo on paljon perheelliselle miehelle!). Hän hyvin höylisti sanoi, että ei tietenkään ole menossa. Ilta kului ja mieheni TEKSTASI takapihaltamme minulle,josko voisi lähteä baarikierrokselle. Eväsin luvan (aivan kuin teinarin äiti laittaa rajoja) ja tämän jälkeen alkoikin minun syyttely ja syyllistäminen. Kuulin olevani huono äiti, kun en krapula-aamuina jaksa hoitaa lastamme (käyn ulkona kerran 1-3 kuukaudessa, yhdessä mieheni kanssa). Ymmärsin sen olevan provosointia enkä reagoinut tähän. (mieheni on pyytänyt tätä anteeksi) Samoin, kun sanoin mieheni ystävien olevan tervetulleita meille päivällä, niin kuulin, että ystäväni ovat ihan nössöjä eikä hänen ystävänsä todellakaan tulisi meidän kotiin päivällä 😑❓

Sunnuntaina, ennen nukkumaan menoa, pyysin miestäni tulevan viikon aikana miettimään, että mikä on hänelle tärkeää elämässä; minä ja meidän tytär=perhe vai kaverit ja baari=vapaus. 😠 Koska tämä on ollut meille vuosien kiistakapula, ajattelin, että nyt on pakko tehdä päätös. Mieheni pyynnöstä emme olleet viime viikolla yhteydessä ja sitten toissa päivänä, sunnuntaina, kuulin päätöksestä.
Hän ei tiedä, mitä haluaa. On hyvin ahdistunut, muttei tiedä miksi. Siis parisuhteen takia? Haluaa vapautta; kauanko ja millaista vapautta? Sanoo pitävänsä minusta, muttei ole varma mitä tuntee minua kohtaan (onko ystävyyttä vai rakkautta)? Vielä kuukausi sitten yhdessä puhuimme häistä; onko tämä rimakauhua? Vai onko tämä 30-kriisi?😮

Mieheni suku on tukenut minua tässä tosi ihanasti; ovat luvanneet auttaa lapsen hoidossa, jos tunnen etten jaksa olla lapsen kanssa. Itse olen kokenut terapeuttiseksi, että saan olla lapseni kanssa vaikkakin olen ollut nyt sairaslomalla, kun eilinen päivä meni itkiessä enkä saanut pidettyä itseäni kasassa. Huomenna menen juttelemaan psykologin kanssa, mutta perheneuvolaan sain ajan vasta lokakuun puolelle, joka minusta on liian myöhä.
Minussa riitelee nyt kaksi puolta; annan aikaa ja vapautta ja olen läsnä, jos ja kun mieheni tarvii olkapäätäni. Mutta kuinka kauan odotan? Odotanko, että hän saa tehdä mielensä mukaan parin kuukauden ajan ja sitten palaa häntä koipien välissä todeten, että ompas kotona ihanaa ja palvelu pelaa? Kuinka voin luottaa, etteikö taas tule samanlaista aikakautta hetken päästä? Toisaalta tekis mieli sanoa ”mene äläkä ikinä palaa”, mutta kun tässä on kuitenkin lapsi ja yhteinen talo..😭

Mieheni kertoi, että kokee itsensä huonoksi isäksi kun olen sanonut häntä vastuuttomaksi. Jota hän onkin, kun ei piittaa lapsesta ollenkaan eikä ole kiinnostunut lapsen tekemisistä, oppimisesta, päivästä. Tiedän hänen rakastavan tytärtämme paljon, mutta hän ei osaa sitä näyttää.

Onko teillä kenelläkään vinkkiä, kokemuksia tai ajatuksia jaettavana minulle?