Hei Rattu,

Tuntuu kyllä siltä, että ei ole ihmekään, että tunnet itsesi väsyneeksi ja yksinäiseksi. Olet vielä nuori, vanhempien pitäisi tukea sinua, ja sinulla pitäisi olla mahdollisuus asua ainakin jommankumman vanhempasi luona, jos vain niin haluat. Miksi äitisi on sitten niin vihainen sinulle? Kirjoituksesi perusteella ei oikein selviä, että mistä kaikki riidat johtuvat. Ei se ole mikään syy, että et seurustele, etkä opiskele. Olet vasta 21-vuotias, joten ehdit kyllä etsiä opiskelupaikan ja/tai töitä, sekä etsiä elämänkumppaninkin.

Minusta tunnet aivan syyttä itsesi epäonnistujaksi. Et ole taakka! Minusta on väärin, että vanhempasi saavat olosi tuntumaan niin pahalta. Onko heillä keskenään huonot välit vai mistä kaikki riitely johtuu?

Äitisi pitäisi pystyä puuttumaan pikkusiskosi käytökseen, hän on aika nuori juomaan ja polttamaan säännöllisesti. Mutta onhan se vaikeaa, jos hän ei ota sinun huomioitasi ollenkaan kuuleviin korviinsa. Sinun pitäisi kuitenkin yrittää puhua äidillesi, ehkä hän sitten ymmärtää, että sinulla on vaikeaa, ja tarvitset nimenomaan tukea, etkä haukkumisia.

Et ole yksin, ainakin tänne keskustelupalstalle voit aina kirjoitella. Ja jos rekisteröidyt net-tukeen, niin sieltä saat tukihenkilön itsellesi, jonka kanssa voit kirjoitella enemmänkin.

Yritä jaksaa 🙂 Toivon sinulle parempia päiviä!

*Täysin samaa mieltä Suden tyttären kanssa*

Et kuulosta olevasi painolastia ja ihmettelen suuresti miksi ihmeessä sun kummatkin vanhemmat blokkaa sut nyt ihan kokonaan, se EI ole OIKEIN. Vanhempien kuuluu tukea ja auttaa, eikä heittää ulos tiukanpaikan tullen. Ja vielä oudommalta tuntuu että jos äitisi on mielenterveysalalla töissä niin ei osaa puuttua sun tilanteeseen ja pahentaa vain sun oloa. Ja sä et ole sun siskosi kasvattaja, sun siskosi kuuluisi asua äidin ja hänen miesystävänsä luona ( jos käsitin oikein niin sä asut kahdestaan siskon kanssa? ) ja tuntuu lähinnä heitteillejätöltä kun äitisi/ vanhempasi ei osaa puuttua siskosi käytökseen. Ensimmäisenä mulle tuli mieleen että ilmoita sossu tädille, koska se voisi auttaa ja ne voisi auttaa suakin.

Mua ihmetyttää että miten ihmeessä sun äitisi voi heittää sut ulos kun sulla ei ole töitä, ei rahaa, ei opiskelupaikkaa.. Se heittää sut tyhjänpäälle.

Sun pitäisi saada näyttää sun vanhemmille sun omat tunteet, se miltä susta tuntuu. SUN pitäisi saada kaata kaikki huolet ja murheet sun äidin niskoille, sun äidin pitäisi olla niin aikuinen ja osata käsitellä ne ettei itse ala kantamaan liikaa huolta.

Sä olet nuori vielä ja mä en jaksa uskoa että ne kaikki riidat tulisi siitä kun et seurustele tai siitä kun sulla ei ole työpaikkaa tai opiskelupaikkaa, sä ehdit hommata kummatkin vielä!

Mä olen aika vahvasti kallistumassa sinne sossu tädin puoleen, tosin voisithan sä kokeilla nuorten kriisipistettäkin..? Nekin voisi auttaa ja sä pääsisit juttelemaan jollekkin.

Kuulostaa siltä ettei sulla ole hirveen hyvä perhetausta joten se jättää varmasti haavat suhun ja ne pitää parantaa että sä voit alkaa elämään omaa elämääsi ja sulla olisi joku joka tukee sua yksin elämisessä!
Tuli myös mieleen että jos sä yksinkertaisesti voisit vain yrittää jutella sun äidille. Rauhallisesti ja aikuismaisesti, kerrot miltä susta tuntuu kun se kaataa huolensa sun päälle ja se kun sua syytetään sun siskon käyttäytymisestä.. Kerro kaikesta.

Mä en tiedä oletko jo kokeillut, mutta kokeile vielä. Sä voisit myös sanoa että sä voit myös ihan hyvin ilmoittaa sossuun siitä ettei sun pikkusiskoa saada kuriin. Sä tekisit silloin äärimmäisen ison palveluksen sun siskolle ja itselles.

Yritä jaksaa sielä! 🙂🌻

Pakkohan minun onn jaksaa ja sen verran kovakalloinenkin olen, että se on ainut vaihtoehto.

Vanhemmat ovat siis eronneet kaksi vuotta sitten, isä luopui siskoni huoltajuudesta kokonaan. Meillä on ollut aina kitkaa perhesuhteissa ja minulla on paha luottamuspula vanhempiani kohtaan. Etenkin isää, onhan se käynyt kolmesti kiinni minuun, joista 2 kertaa suoraan kurkkuun. Isän kanssa en ole enää edes tekemisissä. En siis pahemmin jaksa uskoa onnelliseen perhe-elämään.

Tuli taas huomattua, ettei minulla ole juuri minkäänlaista valtaa tässä perheessä. Viikonloppuna sisko kavereineen oli pitänyt täällä ryyppäjäiset (elämä, mikä sana), kun olin ollut kavereideni kanssa baarissa. Olen sen miljoona kertaa kieltänyt koskemasta tavaroihini, kun olen poissa ja jälleen koko huoneeni oli käännetty ympäri. Kun aamulla annoin siskon kuulla kunniansa asiasta (siihen ei tepsi puhe eikä suora huuto eikä mikään siltä väliltä), se meni taas ilmiriidaksi, hetken aikaa puhelimessa sain jo äidin puolelleni, mutta sitten koko asetelma kääntyi minua vastaan ja kuulin sen perinteisen "muuta pois" -tokaisun. Muutankin, mutta eikö sillä välin olisi ihan reilua ottaa minunkin pyyntöni ja tarpeeni huomioon? Olen aina ollut se isosisko, joka on luopunut omastaan, joustanut ja antanut periksi, että veli tai sisko on saanut haluamaansa.

Ilmeisesti olen joustanut sitten liikaa, koska tuntuu että olen menettänyt perheeni kunnioituksen itseäni kohtaan.

Sossuun olen monesti miettinyt ottavani yhteyttä äidistäni, sillä enhän minä ole tuon penskan holhooja enkä missään vastuussa hänestä. Toisaalta, odotan niin paljon sitä, että pääsen pois täältä ja voin unohtaa kaiken, olla täysin ulkopuolinen.

Äidin kanssa ei ole mennyt sen paremmin viime aikoina. Tuntuu, että riitelemme nykyään koko ajan kaikesta mahdollisesta, viimeksi siitä kummalla puolella kävelytietä kuuluu kulkea. Aivan kuin äiti purkaisi oman kiukkunsa isää kohtaan minuun ihan kuin isä ennen purki kiukkunsa äitiä kohtaan minuun. Miksi kaikkien pitää aina kaataa se oma paha olonsa minun niskaani, kun minä en saa purkaa omaa ahdistustani kenellekään? Jos yritän puhua ja alan itkeä, minulle suututaan tai minua ei kuunnella. Tai äitini siis tekee noin, kun hänelle yritän puhua. Hän ei halua kuulla eikä keskustella. Alkaa huutaa, että mitä minä itken, aikuinen ihminen.

Ärsyttää tuntea itsensä näin voimattomaksi ja riittämättömäksi.

Rattu:
Mua oikeasti suututtaa toi sun perheen käytös. Eikö esim. isovanhempien puolelta tule tukea?

Mä mietin tässä että kun sun äitis tavallaan häätää sut pois kotoa niin KIRJOITAAKO se sulle häädön vai potkiiko vain pellolle? Koska jos sun äitis kirjottaa sulle häädön ja lähettää sen jonnekkin niin valtion kuuluu etsiä sulle asunto. Se olisi kätevää, koska ethän sä voi nyt tietää et koska sä ylipäätänsäkkään saat jonkun asunnon kun ne jonot on niin pirun pitkät.. Oletko sä yrittänyt nyt etsiä asuntoa?
Mutta mun mielestäni toi on silti vastuutonta ja heitteillejättöä.

Mä sanoisin että SOITAT sinne sossuun. Vaikka sä muuttaisit veke ja tavallaan voit olla se ulkopuolinen ihminen, mutta sillä et sä soitat sossuun sä auta sun siskoa. Se on sentään sun siskos. ( Mä en ala nyt saarnaamaan sisar rakakudesta koska mullakaan ei ole mitkään hyvät välit siskooni ) Ja ne sossu tädit luultavasti auttais sua saamaan sen asunnon ja auttamaan sut omille jaloille ja pääsisit luultavasti jollekkin kivalle tädille juttelemaan, niin sä pääset purkamaan perusteellisesti tota sun menneisyyttä ja nykyisyyttä ja sitä miltä susta tuntuu, niitä ajatuksia mitkä sä olet niin pitkään joutunut piilottamaan.

Sun äitis käyttäytyy niin väärin kun syyttää SUA siitä että sun siskos ei osaa käyttäytyä ja kuten sä sanoit, sä et ole mitenkäänpäin vastuussa siitä likasta.
Sä olet ollut loistava isosisko kun olet joustanut ja joustanut. Aivan ihana isosisko.. Sun perhees vaan ei jostain syystä osaa mitenkäänpäin KUNNIOITTAA sua ja sen väärin.

Elisiis, nyt kiltisti soitat sinne sossuun. Ne auttaa sua ja sä tarvitset apua.
Sun koko perhe tarvitsee apua.

Hanei: Juuh, olen etsinuyt kämppää ja tässä kokeillut jo kerran jos toisenkin päästä tuloksetta sossun tunnin mittaisen soittoajan aikana läpi saadakseni ajan sinne. Ja kyllä, kirjallisen häädön se äiti aikoo kirjottaa, mitään se ei kuitenkaan saa aikaiseksi, huutaa vaan. Ja kun pyydän laittamaan mustaa valkoiselle, mitään ei tapahdu.

Ja saarnaa vaan, aika samanlaiset ajatukset mullakin on, en vaan jaksa naputtaa kaikkea tähän, kun hermot on niin pahuksen kireällä taas 😉

Rattu:
Se olis hyvä jos se nyt raapustais sen kirjallisen häädön niin sit sä saisit vähän helpommin sen asunnon.

Hyvä et samanlaisia ajatuksia sunkinpäässä on. Mä olen vähän sellanen että tollanen kohtelu pistää vaan vihaks ja mä paapatan kyl liia helposti ja liian paljon. Ehkä mä koitan hillitä itteni jos kerran sulla pyörii samaa päässä mitä mullakin 🙂

Yritä nyt kuitenkin kestää sielä vielä hetki ja yritä saada se äitis nyt kirjottamaan se ni pääsisit mahdollisimman nopeasti sieltä pois ja hakemaan kunnolla apua ja tukea et sä pääset jaloilles 🙂🌻

Hei!

Voin olla väärässä, mutta ehkä sinun olisi helpompaa saada oma elämä järjestykseen, jos päääsisit pois kodistasi. Tämä voi tuntua pahalta lauseelta, mutta noin rikkinäisessä kodissa sinun tulee yhä pahempi olo. Tulee vaikutelma, että äitisi käyttää tuota häätö-asiaa uhkailuna, koska ei kuitenkaan toteuta sitä. Jos sinä todella lähtisit, sehän tarkoittaisi äitisi kannalta sitä, että hän joutuisi ottamaan enemmän vastuuta sisarestasi (ja näin kuuluisi ollakin). Nyt sinä joudut paikkaamaan äidin roolia, kun olet täysi-ikäinen ja läsnä kotona. Hienoa, että välität sisarestasi, mutta äitisi kuuluisi kantaa äidin vastuu.

Yritä sinnikkäästi saada aika sossuun. Jos ei puhelimitse saa yhteyttä, marssi oven taakse, ei ne voi silloin sinua sivuuttaa. Tai mene ihan mihin vain perheasianneuvottelukeskukseen tms., koska sieltä saat ammatti-ihmisen avuksesi hoitamaan asioita oikeille henkilöille eteenpäin. Heillä on omat yhteysreittinsä sossuunkin.

Uskon vakaasti, että kun pääset omaan asuntoon, alat hiljalleen voimaan paremmin. Kun minä olin 18v, minun koti myytiin pois pään päältä ja minulle ei ollut enää tilaa uudessa kodissa. Se tuntui aivan kamalalta. Vaikka en saanut varsinaista häätöä, se kuitenkin tuntui henkisesti siltä. Muutin sänkyineni ja koulupöytineni vähäksi aikaa sukulaisen yläkertaan. Tunsin olevani nurkissa, vaikka olinkin sinne tervetullut. Pian muutin vuokra-asuntoon. Siihen aikaan sai töitä helposti, joten minulla oli rahaa maksaa vuokra ja yksinkertainen elämä.

Aluksi koin valtavaa yksinäisyyttä ja orpoa oloa, mutta siitä se sitten elämä lähti eteenpäin. Tunsin kuitenkin olevani omillani, kun päätin omista asioistani. Niin vaikeaa kuin muutto yksin olikin, se loppujen lopuksi oli minulle hyväksi, koska pystyin aloittamaan oman elämän ilman perheemme ongelmia ja monia kuormittavia tekijöitä.

Voimia ja kaikkea hyvää sinulle 🙂🌻