Heippa! Mulla ja miehellä on takana 17v parisuhde, ollaan oltu teini iästä asti yhdessä. Meillä 3 lasta joista 2 on ala-asteella ja yksi pk ikäinen.

Mä en tiedä enää mitä teen. Mies irtisanoutui yli 10vuoden vakituisesta työsuhteestaan 3v sitten koska työ oli pelkkää istumista päivät läpeensä vaikka opiskeli ko paikassa oppisopimuksella LVI asentajaksi aikoinaan. Jumittui tuohon työpaikkaan jotenkin. Säännöllinen palkka ja työrytmi toki olivat ne pääasiat. Kun irtisanoutui tuolta niin nuorin lapsemme oli n.1v. ja olin ”suostuvainen” tähän irtisanoutumiseen koska miehen henkinen jaksaminen oli lopussa työn vuoksi. Työ oli suorastaan paskaa ja rahaa tuli tilille naurettavan vähän 1100e/kk ja miehellä kuitenkin LVI asentajan paperit. Perus 8-16 työ ajat ja työnä istuminen ja joskus hanan asennus. Eikä edes viikottain. Eli täysin aivot muussaavaa työtä.

Siitä lähtien on ollut työkokeilussa, työtön, työkokeilussa ja rahat peruspäivärahaa..muutama hassu satanen ja tulot aina epävarmoja. Meidän tulot koostuu siis toimeentulotuesta, asumistuesta, lapsilisistä ja miehen työttömyysetuudesta.

Mä olen sairalomalla masennuksen ja ahdistuksen vuoksi. Diagnoosi annettu 2015 ja lääkityskin oli 3vuotta. Olin vuosi sitten työkokeilussa mutta se päättyi nopeasti koska en vain yhtenä aamuna kyennyt nousemaan sängystä. En ilmoittanut edes pomolle etten tule. Nolottaa edelleen. Nyt vuoden olen ollut saikulla ja pääsin 3kk sitten psykpolille jossa alkaa toivottavasti pian terapia jakso.

Mä olen aina ollut se joka huolehtii taloudellisen puolen ja kaiken tarvittavan. Mies ei osannut edes tulkita palkkalaskelmaansa koskaan ja mä tarkistin sen aina. Ei osaa täyttää kelaan hakemuksia muutakuin työttömyysetuuden, ei tiedä mitään laskujen maksusta, ei tiedä edes paljonko meidän asunnon vuokra on kk! Olen varma että hän luulee rahan kasvavan oikeasti puussa!

Mä olen joutunut myymään tavaraa netissä että saadaan rahaa esim lasten talvi vaatteisiin, miehen mielestä olisi ok ostaa joku ps4peli. Kun meidän koira tarvitsi leikkauksen ja ison hammasoperaation niin mä itkien pyysin mun mummia auttamaan. Hän maksoi ~2000e eläinlääkärin kustannuksia ja alkuvuodesta alan maksamaan pois summaa. Mä olen aina hoitanut raha asiat mutta mies tekee omilla työ valinnoillaan tämän sietämättömäksi mulle! Ei halua hakea töitä LVI puolelta. Vaan haluaa sellaisen työn mihin vaaditaan ajokortti ja auto. Niitä ei ole eikä niihin ole varaa joten……

Haluaisi jatkaa päivärahalla kitkuttamista mielummin kuin hakea töitä koska ”ei löydy mitään kivaa työtä”. Nyt tuntuu että mun pitää jättää kesken mun psykpolin hoito(joka ei ole missään määrin järkevää) ja etsiä töitä(joihin en kuitenkaan kykene!) Mulla ei ole ammattia koska mulla alkoi äitiysloma käytännössä heti kun päätin peruskoulun. Tuntuu ettei mulla ole päässä minkäänlaista voimaa alkaa edes opiskelemaan. Miehellä sen sijaan on se ammatti, ja mahdollisuudet vaikka mihin mutta ei….

Mä olen nyt ääriä myöten loppu tähän että saan huolehtia siitä että mies hoitaa asiansa ja huolehtii että työkkäri on tyytyväinen ettei tule karensseja yms. Tuntuu että mulla on 3lapsen sijaan 4lasta ja että olen yh. Toisinaan mä mieti että olisiko se ratkaisu että muutettaisiin erilleen jolloin hän hoitakoon raha asiansa ja opiskelkoon elämää ja mä voisin pyörittää perhettä, lasten kouluasioita, omaa jaksamista ja taloutta ilman miehen tuomaa lisähuolta…

Mulla ei ole kavereita, en halua pitää kumpaankaan vanhempaani yhteyttä. Siihen on hyvin painavat syyt ja nämä on iso osa sitä miksi käyn psykpolilla. Miehen touhut vuosien saatossa ei edes auta mun tilannetta yhtään. Ollaan meinattu erota useita kertoja. Mies on yli 30vuotias kakara ja mä sen äiti! Kaikesta saa sanoa ja huomauttaa ihan niinkuin meidän isompia lapsiakin! Sukat pesuun eikä sohvan eteen lattialle, paskaset vaatteet pesuun eikä makkarin lattialle jne…. Mä kannan vastuun lopuksi aina. Ihan kaikesta! En jaksa enää! Oon sanonut sille sata kertaa etten jaksa! Mutta kun mä olen AINA JAKSANUT ja selvinnyt kaikesta ja hoitanut asiat aina niin että ei jouduta kuseen ja kodittomiksi niin ehkä se luottaa siihen edelleen! Mitä mun pitää tehdä että se ymmärtää ettei tää voi jatkua näin?!
😭

Psykpolille mä en meinannut päästä millään siksi koska en ollut tehnyt tai harkinnut tekeväni mitään radikaalia, näin mulle sanottiin kun ekan kerran hylkäsivät hakemuksen.
Pitääkö mun tehdä tai uhata tehdä jotain radikaalia että mies ymmärtää tilanteen vakavuuden?

Iso kiitos jos jaksoit lukea.