Hei Laura,

Jos joku uskaltaa sättiä, jätä omaan arvoonsa 😟 Todennäkösesti vain ei sillon uskalla omia mörköjään kohdata. Musta on tosi rohkeeta, että aloit oman ketjun täällä näin kipeästä aiheesta. Nykyään tästäkin onneksi voi jo puhua myös ääneen, eikä tarvitse jäädä ihan yksin. Käypä katselemassa apua.fi sivuilta naisten väkivaltasuudesta. Ehkä löydät sieltä jotain työkaluja, millä käydä ongelman kimppuun. Sieltä olen itsekin lueskellut kaikenlaista, ja siellä on myös tietoa tahoista, joista voi hakea lisää tukea ja apua itselleen. Minusta on hirveän ihailtavaa, että tartut ongelmaan ja pyrit tekemään sille jotakin. Ei kuka tahansa ole niin rohkea. Joten tsemppiä sinulle!!! Saat myötätuntoni juuri siksi, etten tässä asiassa ole viaton minäkään. Se on tullut ilmi eri elämäni vaiheissa. Uskoisin, että ongelma on häviämään päin siksi, että olen käsitellyt (pakon edessä) monia ongelmavyyhtejä itsessäni ja elämässäni. Kommunikointiakin yritän parantaa...etteivät asiat kiehuisi yli äyräittensä. Upeaa, että olet täällä. Jatka reippaana selviämisen polulla...🙂🌻

Laura-74 kirjoitti 16.9.2010 12:31.
Menin ja löin lastani 😭
Nyt kaikki ajattelee, onpa kamala äiti jne. mutta älkää alkako sättimään minua, en kestä sitä... tiedän että teen väärin, mutta mutta... oih ja voih.

Kirjoituksesi pisti ajattelemaan... Haluan sanoa sinulle jotain väkivaltaa kokeneen lapsen näkökulmasta. En aio sättiä, älä pelkää. Minun vanhempani olivat siis väkivaltaisia minulle ja sisaruksilleni koko sen ajan kun asuin kotona. (lähdin heti peruskoulun jälkeen). Nyt olen kohta kolmekymppinen mutta kärsin yhä niistä traumoista. Suurin syy tähän on vanhempieni suhtautuminen heidän käytöksestään johtuvaan pahaan oloon. Olemme sisarusteni kanssa yrittäneet puhua heille tuntemuksistamme useinkin, mutta emme ole kertaakaan saaneet heiltä ymmärrystä saati sitten mitään anteeksipyyntöä. He eivät ole mielestään tehneet mitään väärää. Joskus he syyttävät meitä kaikesta siitä. Joskus taas vähättelevät pahaa oloamme. "olet yliherkkä, ei kukaan masennu tuollaisesta, se on ihan normaalia, että vanhemmilla joskus palaa pinna..." Vanhempani ovat mielestäni ihan k...päitä.

Sinusta en kuitenkaan ajattele samoin. En hyväksy enkä oikein ymmärräkään sitä mikä saa suuttumaan niin että lyö lastaan. Kuitenkin sinä ymmärrät tehneesi väärin, mikä on todella hyvä alku. Oletko puhunut tästä lapsesi kanssa? Pyytänyt häneltä anteeksi? Kertonut ettei hänessä ole mitään vikaa, vaan ongelma on sinun käytöksessäsi? Tuo olisi tärkeää. Itse ajattelin lapsena ja vielä aikuisenakin pitkään olevani jotenkin huono ja epäkelpo. Ajattelin,että vanhempieni väivaltaisuus johtuu siitä, etten ole heille tarpeeksi hyvä. Itsetuntoni on vieläkin huono vanhempieni käytöksen takia. Ethän halua lapsesi tuntevan samoin?

Oletko ajatellut hakea apua? Menisit terapiaan selvittämään mikä saa sinut menettämään malttisi noin? Sinulla on varmaan jostain syystä tosi paha olla. Tuskin muuten suuttuisit lapsellesi noin. Tarvitset varmasti apua jo pelkästään itsesikin takia, mutta ennen kaikkea lapsesi takia. Mitä jos menisit jonnekin juttelemaan vaikka lapsesi kanssa yhdessä? Ehkä ulkopuolinen voisi auttaa teitä rakentamaan terveen suhteen. Älä pelkää hakea ulkopuolista apua. Minusta on todella hienoa kuulla perheväkivallasta myös tällaista,että joku tiedostaa ongelmansa. Minun vanhempani eivät osanneet toimia oikein. Älä sinä tee samaa virhettä. Puhu asiasta lapsesi kanssa ja auta häntä parhaasi mukaan ettei hän kärsisi aikuisena samaa kuin minä nyt.
Voimia sinulle!

Hei,

Väliaikasena vinkkinä, kun kirjoitit, etteivät vakivaltaiset vanhemmat ymmärrä tehneensä mitään väärää. Olen lukenut itse joku vuosi takaperin aiheeseen liittyvän hyvän kirjan. Se käsittelee erityisesti vihaa vanhempia kohtaan, ei siis pelkästään väkivaltaa. Siinä oli hyviä pätkiä mm. siitä kuinka käsitellä omia tunteitaan sillonkin kun vanhempi ei ole niitä tosiasioita valmis myöntämään. Itselläni ei ole kyse itseen kohdistuneest fyysisestä väkivallasta kotona, mutta kirja autto käsittelemään niitä asioita, joita lapsuudestani en voi puhua äitini kanssa. Tekijä oli Paloheimo ja aiheena kotivammaisuus. Etköhän noilla löydä kirjan kirjastosta tai kirjakaupasta. Ihan tarkkoja tietoja en muista, kun olen lainannut kirjan eteenpäin.

Ja sitten vielä alkuperäseen aiheeseen - itselleni on ollu tosi kipeää käydä läpi vanhemmuuteni sairaita puolia nyt jo aikuisen ihmisen kanssa - mutta samalla myös vapauttavaa. On ollut terapeuttista kuulla "totuus" hänen puoleltaan siitä, millaisena hän minut silloin koki. Ja olen ollut tosi ilonen siitä, että hän on pystynyt ja uskaltanut sanomaan suoraan. Edes osan siitä tuskasta, mitä on kokenut. Varsinkin kun hänen biologiset vanhempansa ovat kuolleet - kuka mitenkin. Hän ei voi heihin purkaa patoutunutta vihaa. Kun en itse ole voinut puhua asioista niiden oikeilla nimillä vanhempieni kanssa, olen jäänyt vihani kanssa yksin ja suunnannut pitkälti vihan itseeni. Siksi minusta oli hienoa, että tämä nyt jo aikuinen pystyi edes osan siitä vihastaan meitä kaikkia vastaan purkamaan minulle. Onhan se helpompaa painia elävän kuin itselle kuolleen ihmisen kanssa 😟

Laura-74 kirjoitti 16.9.2010 12:31

Tämä on kamalaa, mutta kai minun on pakko alkaa tätä asiaa käsittelemään...

En ymmärrä itseäni, minulla on lapsi joka on pian 16 ja me olemme tapelleet koko ajan siis oikeesti koko hänen lapsuuden tähän päivään asti, ilmeisesti saman kaltaiset luonteet tämän tekevä, mutta tänään TAAS kaikki hajoso kääsiin.
Menin ja löin lastani 😭
Nyt kaikki ajattelee, onpa kamala äiti jne. mutta älkää alkako sättimään minua, en kestä sitä... tiedän että teen väärin, mutta mutta... oih ja voih.

Koska en saa asioita tekemättömiksi, kuinka jatkaa... 😑❓

Moikka,

Haluaisin sanoa sulle muutaman asian. Ite oon just täyttäny 17, ja mun isä on satuttanu mua pienestä asti henkisesti ja fyysisesti. Ja kokemuksesta tiiän et se on kamalaa...jotuu sitä sitten kokemaan kerran tai vaikka vuosia. Itse muistan ku oon ollu lapsesi ikänen vuosi sitten ja muistan millasta se oli jos vanhemmat satuttaa. Multa ei oo pyydetty kertaakaan suoraan anteeks, ja se on mun mielestä asia mikä sun kannattais tehdä. Ja kertoa sun lapselles et oot toiminu väärin ja et tiiät sen ite, koska mä ainaki kovasti syytin ja syytän aina itteäni. Ite jos mun vanhemmat on satuttanu oon sen jälkeen pelänny ja miettiny kovasti asiaa.

Puhu sun lapselle asiasta, ja anna sen puhua myös siitä jollekki muulle, älä kiellä kertomasta! Se on kamalaa jos joutuu yksin kantamaan raskasta asiaa. Se pitäisi saada käsitellä rauhassa. Ite oon aina toivonu et pystyisin puhumaan asioista, ja mua on aina kielletty kertomasta muille. Se on raskasta, ja vie voimat. Hae apua sun käytökseen, lapselle tulee liikaa kärsimystä tollasesta kuin myös varmaan sullekki. Hakemalla apua auttaisit kaikkia. Etkä oo kamala äiti, vaan teit vaan väärin!

Toivottavasti asia selviää🙂

Laura-74 kirjoitti 16.9.2010 12:31

Tämä on kamalaa, mutta kai minun on pakko alkaa tätä asiaa käsittelemään...

En ymmärrä itseäni, minulla on lapsi joka on pian 16 ja me olemme tapelleet koko ajan siis oikeesti koko hänen lapsuuden tähän päivään asti, ilmeisesti saman kaltaiset luonteet tämän tekevä, mutta tänään TAAS kaikki hajoso kääsiin.
Menin ja löin lastani 😭
Nyt kaikki ajattelee, onpa kamala äiti jne. mutta älkää alkako sättimään minua, en kestä sitä... tiedän että teen väärin, mutta mutta... oih ja voih.

Koska en saa asioita tekemättömiksi, kuinka jatkaa... 😑❓

Moikka,

Mä haluaisin sanoa sulle pari asiaa. Oon ite just täyttäny 17, ja muistan kyllä millaisia ajatuksia vuosi sitten mullakin oli. Mun vanhemmat erityisesti isä on satuttanu mua pienestä asti tähän päivään saakka. Ne on satuttanu fyysisesti ja henkisesti. Mutta omasta kokemuksesta tiiän, että se on lapselle kamalaa jos ihminen johon luottaa lyö. Se pelottaa ja koskaan ei tiiä oliko viiminen kerta. Siitä tulee tosi paha mieli ja sitä asiaa miettii hirveesti. Anna sun lapsen puhua siitä kaverille, tai jollekki toiselle aikuiselle. Mä en oo saanu paljoakaan puhu, koska mua aina on kielletty kertomasta, ja se on raskasta kantaa yksin asiaa. Yksikin lyönti satuttaa hirveesti jo pelkästään henkisesti. Mä ainakin oon syyttäny itteäni aina, ja siitä tulee kurja olo. Kerro sun lapselle et tiiät tehneesi väärin, ja et se ei oo sun lapsen syytä. Vaikka riitelletteki niin silti noin ei saa tehdä, se on väärin. Pyydä anteeks. Et sä oo kamala äiti, teit vaan väärin. Mä en ainakaan ajattele et mun vanhemmat ois pohjimmiltaan kamalia, ne vaan ei osaa toimia aina oikein.

Hakisit apua, ihan itsesi takia ja sun lapsen. Hakemalla apua autat itteäs ja sun lastas ettei tollanen toistu. Osota sun lapselle et välität kovasti siitä ja oo sen lähellä. Tarjoa sille tukea jos sillä on paha mieli. Mä olisin aina kaivannu jonkun aikuisen tukea ja turvaa jos on satutettu, sitä en kylläkään oo saanu, mutta kaverit on kyllä auttanu.

Itse en osaa neuvoa kun sen kannalta mitä lapsesi voisi aatella, mut neuvoisin hakemaan apua ja kertomaan sun lapselle myös että haet apua. Sillon tulee turvallisempi olo jos sais tietää et joku auttaa ja et tehdään töitä et asia ei toistu. Ja niinku sanoinki et anna sun lapsen käsitellä asiaa jonkun toisen kanssa, oo kiltti ja anna siihen lupa. Ja kerro ettei syy oo hänen.

Itse oon myös tapellu koko lapsuuden äitini kanssa, juurikin samanlaisten luonteiden takia. Siitä aiheutuu myös kurja olo, ihan varmasti molemmille. Mun äiti ei vaan oo mua tukenu vaik on ollu paha olla. Mut välitän mun vanhemmista silti kovasti vaikka ne on kohdellu mua väärin. Mut hakemalla apua ja jo sillä et kirjotit tänne ja myönsit tehneesi väärin ja tiedostat sen ni osotat et kadut tosissas ja et haluut et asiat muuttu! Tollaseen mun vanhemmat ei oo pystyny ja toi on mun mielestä tosi hieno juttu!🙂

Koittakaa pärjäillä ja selvittää asiat🙂

Tuli vahingossa kaks viestiä, mut sama idea kuitenki molemmissa🙂

Hei,

minun isäni oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen. Olen huomannut, että itsessäni on sama piirre. Joskin olen saanut sen parisuhteessani (joka tosin on katkolla) suht. kuriin.
Olen siis ollut henkisesti hyvin väkivaltainen, sekä itseä että toista kohtaan.

Voisiko kaiken takana olla se, että sanat loppuvat ja epätoivo tilanteessa on niin valtava, että kroppa alkaa toimia? Ihan sama, pahat sanat ovat yhtä huono tapa selvittää asioita kuin lyöminen.

Missä kasvaa kärsivällisyys? Ei ainakaan puissa... 😞