Nyt on aika kirjoittaa. En ehkä muuten selviä tästä myllerryksestä …

Mieheni ja minä olemme viimeiset viisi vuotta menneet kriisistä kriisiin: kun toisen sairaus/läheisen kuolema/työttömyys/… hellittää, tulee uusi tilalle. Tällä hetkellä olemme molemmat sairaslomalla: minä oman sairauteni kanssa hoitojen loppusuoralla, mies odottaa leikkauseen pääsyä.

Kevättalvi oli minulle rankkaa. Olen ollut itse talven ajan syöpähoidoissa. Samaan aikaan myös mieheni sairasti ja hoisin myös häntä. Lisäksi äidilläni todettiin syöpä ja äiti kuoli helmikuussa. Olin ajatellut siirtää suruni suremisen kesälle, kun itsellä on voimia, mutta joku päättikin toisin.

Viime viikolla sain kuulla, että äidin perunkirjoitus ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin olimme pikkuveljen kanssa ajateleet. Paljastui, että äitini oli synnyttänyt pojan reilu kaksi vuotta ennen minun syntymääni. Poika on adoptoitu noin vuoden ikäisenä ainakin minulle tuntemattomille ihmisille. Puoli vuotta adoption jälkeen isäni ja äitini ovat menneet naimisiin ja siitä parin kuukauden päästä olen minä jo ilmoitellut tulostani. Olimme pikkuveljeni kanssa kuvitelleet, että äitini ja isäni olivat jo tuolloin adoptoidin pojan syntymän aikaan yhdessä, mutta ilmeisesti näin ei ollutkaan. Nyt saatujen virkatodistusten mukaan äitini on tuolloin yli 50 vuotta sitten vaihtanut mm. seurakuntaa kolme kertaa vuoden sisällä. Eli näin on ilmeisesti häivytetty jälkiä syntyneestä lapsesta.

Keneltäkään ei voi asiaa enää kysellä. Paitsi ehkä adoptoidulta velipuoleltani tai mahdollisesti adoptiovanhemmilta. Vielä en tiedä heistä muuta kuin nimen. Äitini sisarukset ovat myös kuolleet.

Kaikenlaiset ajatukset pyörivät mielessäni. Omaa historiaa pitää rakentaa uusiksi, nyt kun siihen on kuulunutkin joku ennen tuntematon henkilö. Miten adoptio on vaikuttanut äitiini? Miten äidin ja isän suhteeseen? Mitä minä olen tästä lapsena aistinut? Onko äiti kohdellut pikkuveljeä jotenkin erityisesti ikävoissään esikoistaan? Miksei meille kerrottu? Tiesikö edes isä asiasta? Tietääkö velipuoleni, että hänellä on sisaruksia? MIllainenn yllätys me pikkuveljen kanssa olemme hänelle? Minkälainen ihminen nyt on tunkeutunut minun elämääni? MIltä äidistä on tuntunut antaa oma lapsensa adoptoitavaksi? Ovatko adoptiovanhemmat olleet jotain tuttuja? Kaukaisia suukulaisia jopa?

Onko joku kokenut saman? Tai tietääkö joku jonkun?

Tilanne on ristiriitainen: ketään ei ole kuollut eikä sellaista surua tilanteeseen liity, mutta mietin ovatko tunneryöpyt vihaa, sääliä tai jotain muuta määrittelemätöntä äitiäni tai jopa isääni kohtaan? Vai onko tämä vaan surutyötä äidin kuolemasta? Olisinko halunnut jakaa ja jopa auttaa äitiä tässä vaikeassa asiassa? Kysymykset jatkuvat …

Neuvot olisi nyt tarpeen …

Tiina