Ja vielä: kun mietin, miksi näin olen tehnyt, niin varmaan taustalla on ollut halu hakea hyväksyntää ja läheisyyttä. Tuntea kelpaavansa ja olevansa hyvä, eikä vaan syypää tai sylkykuppi kaikelle pahalle ololle.

Korostan vielä, että kaikista noista selityksistä huolimatta on ihan selvää että MINÄ olen tässä se syyllinen. En voi enkä halua puolustella tekosiani mitenkään.

Mutta, ne ketkä parisuhteessa ovat: antakaa sen toisen kuulla säännöllisesti, että pidätte häntä hyvänä edes jossain asioissa. Mä olen toistuvasti tuntenut olevani suunnilleen kaikessa huono ja epäkelpo mulle rakkaan ihmisen silmissä, ja vaikka se ei MITENKÄÄN oikeuta tai tee hyväksyttäväksi mitä olen tehnyt, niin saattaa se sitä vähän selittää.

Hei ja lujaa tahtoa aloittamallesi matkalle! Koeta selvittää mikä laukaisi sinussa pettämisen tarpeen. Oletko "koukussa" nopeaan tyytyväisyyden maksimointiin, oli se sitten seksiä, iso läjä suklaata tai kasa uusinta tekniikkaa? Mille omille tarpeillesi et saa vastakaikua? Mikä hiertää luottamusta välillänne, onko jompi kumpi tullut petetyksi joskus aikaisemmassa suhteessa mutta asiaa ei ole silloin käsitelty. Voi, kysymyksiä olisi esittää niin hurjasti, mutta älä yritä avata koko palettia kerralla, se aukeaa vain vähä vähältä. Hieman vaikeaksi asian tietysti tekee se, että teet matkaa yksin, mutta totuuden nimessä petetyksi tulemisen kuuleminen koko yhteiselon ajalta oli itselleni niin paha tieto, että ihmettelen että olen itse elossa. Ajoittain luulen yhä tämän uuden tiedon olevan vain harhaa ja painajaista, josta joku tulee herättämään minut, joten ottaen huomioon puolisosi taustat mielen voinnin suhteen, mieti tarkasti miten asian tuot julki, vai tuotko koskaan. Siihen pystytkö elämään salaisuutesi kanssa en sano mitään. Kaikesta raadollisuudesta huolimatta sanon sen mikä on pitänyt minut ja syyllisyytensä kanssa painivan mieheni pään kasassa silloin kun tunnemyrsky on ollut pahin: pettäminen on aivan järkyttävän yleistä, et ole ensimmäinen, etkä valitettavasti viimeinen syntinen. Pysy linjoilla ja kerro miten matka etenee!

Jos tytölläsi on herännyt epäluottamus jo ennen sinun vieraissa loikkimistasi, niin miten aiot selittää, jos kerrot tai jostakin saa tietää?...siis edes selittää, sillä uskoisin ettei siinä sinulla ole edes suunvuoroa.

Jos todella otat sen riskin että kerrot itse, niin katso pakotie jo valmiiksi ja mieluummin vielä pakoautokin, sillä se on tsunami irti silloin, lentävät lautasetkaan ei ole enää utopiaa...edes väite humalatilan vahvuudesta, ei ole lieventävä...

Mutta jos kaikesta tiedosta huolimatta, hän haluaa sinun kanssasi yrittää, niin mietippä noita kysymyksiä... vain pahasti masokistinen nainen haluaisi edes yrittää kanssasi jotakin, jos pienikin epäilys on jo herännyt. Silloin hän muuttuu sadistiksi, voi aloittaa kouluttamisen ja sinusta sukeutuu, mamman pikkubuudeli, jonka sanavarasto supistuu "kyllä kultaseni"-asteelle...ja se koulu on paljon pahempi kuin kunnon selkäsauna, se ei lopu koskaan.

Rakastaisitko, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä ?...varsinkin niinä huonoina, sillä silloin naisen muistista, oikein pompahtelee miehen synnit...

Pystyisitkö olemaan vilkuilematta, "vieraisiin pöytiin", kun on ollut oikein huono aika kotona?..enkä tarkoita jotakin roskapussin vienti kiistaa..

Oletko ihan varma, että jaksaist vastustaa kiusausta, kun olet iloisessa nousuhumalassa ja joku seireeni korvaasi kuiskuttele ja luo lupaavia katseita?...eikä ne vaan luo katseita, ne hivelee ja sivelee...

Malttaisitko olla edes ajattelematta, kaikkia niitä ihania naisia, jotka näyttäisi sinulle vihreeä, kun kotona on tullut punaista pari kuukautta?...ne tulee uniinkin, jo siinä vaiheessa...

Mitä sinä haet niistä vieraista suhteista?...hetken hurmaako..

Olen kuullut, kun isot pojat kertoo tarinoita, mitämiksimissämilloinkenenkanssa ja jutut on ihan uskomattomia, mutta valitettavasti myös totta.
Moni on manannut, että olisi saanut olla naimiisiin menemättä, sillä se on pahin este, uusille ihanille kokemuksille ja myös ensimmäinen askel kohti avioeroa.

Tämähän ei tietystikkään ole totta, tämä lievä pelottelu on kirjoitettu savolaisironisellahuumorilla...

Minua on petetty... Ja vaikka se oli yhden illan juttu ja minulle kerrottiin siitä heti, niin vaikea sen asian kanssa oli elää jälkeenpäin. Ja vaikeaa oli/on luottaa tähän henkilöön sen jälkeen. Meidän suhteesta en nyt puhu sen enempää, siinä ollut omat vaikeutensa emmekä tällä hetkellä ole virallisesti yhessä vaikkakin tapailemme. Itse jotenkin näen asian niin, että jos olet nyt täysin vakavissasi tämän tytön kanssa, eikä pettämistä tapahdu enää _ikinä_, niin välttämättä sen oman syyllisyydentunnon poistaminen kertomalla pettämisestä ei ole se paras ratkaisu. Riippuu tietysti siitä, kuinka itse koet asian. Jos se vaivaa sinua niin paljon, että ajat itsesi hulluksi tällaisella salaisuudella, niin ehkä sitten on parempi kertoa. Omasta näkökulmastani, olisin ehkä ollut onnellisempi suhteessani jos en olisi tiennyt. Tuntuu ironiselta ja jotenkin väärältä ehdottaa, että pitäisit pettämistä salaisuutena. Jos hän joskus saa tietää niin... eihän siitä hyvä seuraa. Kuitenkin jos tästä lähin olet hänelle hyvä ja toivot suhteellenne onnellista jatkoa ja vakavoitumista, ja hän on sinun kanssasi myös onnellinen, niin säästät todella paljon hänen tuskaansa jos olet kertomatta. Muilla saattaa olla asiasta muita mielipiteitä, nämä olivat minun ajatukseni. Tsemppiä, ja hyvä kun olet tuollaisen oivalluksen saanut 🙂🌻

Hei!

Tämä on minun mielipiteeni joka perustuu omiin kokemuksiin. Kannattaa kertoa koska jos toinen on mustasukkainen ja epäilee sinua ja tuo sen myös julki niin todennäköisesti syyllisyys painaa sinuakin pitkään, ehkä loputtomiin. Itse haluaisin toisen pettämiset tietää, koska sitten molemmat pääsevät irti mieltä painavista asioista, toinen pettämisen taakasta ja toinen mustasukkaisuuden taakasta. Kumpikaan ei ole helppo taakka.

Minun mielestä jokainen ihminen ansaitsee totuuden. Totuus monesti sattuu mutta asioiden oikean laidan kertomisen pitkittäminen saattaa sattua enemmän.

Jotta saisit lisää ajatuksia sekoittamaan päätäsi, tässä vielä yksi näkökanta soppaan. Kuten todettu, totuus petetyksi tulemisesta aiheuttaa aivan helvetillisen fyysisen kivun ja prosessin edetessä mielen lujuus testataan kovimman kautta moneen kertaan. Kaikelta tältä olisin säästynyt, jos en olisi saanut kuulla totuutta. Mutta toisaalta, nyt olen oivaltanut kuluneen vuosikymmenen ajalta monta miehen "käytöshäiriötä", mykkäkoulua, masennusjaksoa ja yhtäkkistä mielenmuutosta, joihin kaikkiin etsin ennen aina syytä itsestäni, kun todellisuudessa syntinen on vain piehtaroinut tuskissaan ja yrittänyt elää todellista elämää, kaksoiselämänsä unohtaen. Nyt tiedän, että en minä voi kantaa toisen ihmisen tunteista ja käytöksestä vastuuta. Kyllä se mennyt siis sinussakin tavalla tai toisella näkyy ja elät vähän kuin käsijarru päällä puolisosi kanssa. Edelleen, älä hätäile. Kokeile ensin pystytkö - ja haluatko - yksiavioista elämää ilman pettämistä. Onko pettämisen ensisijainen syy PETTÄÄ ja tietoisesti aiheuttaa tuskaa toisen ihmisen selän takana, vai jotain ihan muuta (josta kirjoituksesi tosin jo antoi vihiä). "Ei se niin mee ettei se jotennii mee", lohdutti eräs ja tottavie, paikkansa piti!

Moikka tjuu,

Luin viestisi ja tuli tunne, että sinulle täytyy kommentoida.
Olen itse suunnilleen saman ikäinen mies ja toiminut miltein samalla tavalla kuin sinä - siis ollut uskoton. Monta kertaa. Kerrot kuinka olet tuntenut riittämättömyyden tunnetta ja olleesi puolisosi pahanolon purkamisen kohteena. Tässäkin kohtaa tarinamme kohtaavat. Itselleni vaikein paikka oli kohdata tekemäni väärydet ja tajuta, että nyt riittää! Siitä alkoi osaltani asioiden käsittely (joka ei vielä ole kyllä kovin pitkälle edennyt) ja rehellisyys elä'mässäni. Ennen kaikkea itselle, mutta myös kumppanilleni. Olen ollut uskollinen viimeiset 1.5 vuotta suhteestamme, mutta kerroin vasta 3kk sitten tapahtuneista asioista puolisolleni. Olen itse kokenut psykologin ja terapian (johon onneksi pääsin) suureksi avuksi, koska keskusteluyhteys puolisooni katkesi suunnilleen siihen hetkeen, kun kerroin tapahtuneesta. On vaikeaa olla näiden asioiden kanssa yksin ja suosittelen sinulle lämpimästi, ettet jäisi sinäkään yksin. Hae apua tai puhu ystäviesi kanssa.

Seuraava askel onkin vaikeampi, kerrotko puolisollesi vai et.
En lähde neuvomaan tässä asiassa, koska siitä voi päättää vain itse.
Minä kerroin ja olen kulkenut nyt 3kk sellaista ViaDolorosaa, etten olisi edes villeimmissä kuvitelmissani voinut kuvitella tällaista tuleman. Olen itsekin kokenut olevani kumppanilleni sylkykuppi ja kuunnellut vuosien varrella yhtä jos toista alkaen ulkonäöstäni ja perheestäni jne. Se ei ollut edes alkusoittoa sille, mitä nyt kuulen.
En tietysti voi kumppaniani moittia, sillä minähän häntä olen pettänyt ja loukannut. Olisin vain itse toivonut hieman "asiallisempaa" asioiden käsittelyä ja ennekaikkea sitä, että olisimme keskustelleet asioista. Nyt huutoraivo täyttää kaiken kotona olo ajan ja kuulen jatkuvasti, kuinka hänen olisi pitänyt jättää minut jo heti suhteen alkumetreillä jne. Kostaminen on myös useasti noussut esille ja hän itse asiassa on ollut yhteydessä ex-kumppaninsa kanssa ja pyrkii tämän kaikin keinoin salaamaan. On kysyttässä myöntänyt kyllä asian, mutta ei halua keskustella mitä ovat jutelleet ja missä merkeissä tavanneet.

Itselleni on alkanut pikkuhiljaa aukeamaan syyt toimintani takana ja se ei ole ollut helppoa. Itselleni nämä toiset naiset eivät ole merkinneet yhtään mitään vaan olen vain hakenut huomiota ja hyväksyntää sairaalla tavalla. En (onneksi) ole harrastanut seksiä näiden naisten kanssa, mutta muuten uskottomuuden määreet ovat kyllä täyttyneet. Kerrot pettäneesi konkreettisesti kumppaniasi ja siitä tuli itselleni mieleen, oletko halunnut seksiä oikeasti vai onko se vain "tapahtunut" huomion- ja hyväksynnän hakemisen seurauksena? Toipumistasi ja asioiden käsittelyä varmaankin auttaisi, jos selvittäisit itsellesi ne oikeat syyt, miksi olet toiminut näin. On hienoa, että olet tajunnut tekemäsi asioiden vääryyden ja haluat muuttua. Älä anna minkään asian tulla sen tielle.
Voimia ja tsemppiä sinulle muutoksen tielläsi!

Heipähei

Omaan korvaani kuulostaa siltä, että teidän kummankin suhteet, sekä Tjuun että Johnnyboyn, ovat olleet melko pahassa jamassa jo ennen pettämisiä. Ihmiset pettävät monista eri syistä ja ainakin kertomanne perusteella vaikuttaa siltä, että teillä kyseessä on klassinen "pakenen raskaita kotioloja" -tapaus. Totta, kuten Tjuu sanoo, ikävyydet parisuhteessa eivät oikeuta pettämistä, mutta ne voivat kyllä selittää sen. Pettäminen voi loppua päätöksellä jopa huonossa suhteessa, mutta jos suhdetta ei saada kasaan, elämä ei ehkä silti onnellista ole...

Minä itse sanoisin, että on parempi kertoa. Se on parempi siksi, että se on ainoa mahdollisuus tässä tilanteessa rakentaa uusi parisuhde, jossa voidaan käsitellä menneet ongelmat. Vaikeus tietenkin on siinä, että pettäminen tekee automaattisesti pettäjästä sen parisuhteen pahan osapuolen, jolloin toinen voi sumeilematta käyttää sitä hyväkseen, mikäli niin haluaa ja Johnnyboyn tapauksessa kuulostaa juuri siltä. Kyllä, pettäminen sattuttaa petettyä valvatan paljon (tiedetään) ja jotkut reagoivat luonnostaankin raivolla kipuunsa, mutta tilanne ei selviä mihinkään paiskomalla esineitä ja kostamalla. On ymmärrettävää, että sitä jatkuu jonkun aikaa, mutta jossain vaiheessa sille on tultava loppu, ainakin enimmäkseen. Vaikka pettäjän voidaan edellyttää ottavan vastaan tekonsa seuraukset, tulee silti muistaa, että kaikesta huolimatta myös petetty on itse vastuussa omista teoistaan ja tunteistaan eikä pettäjältäkään voi edellyttää ihan minkä tahansa sietämistä.

Toisin sanoen, minusta näyttää rehellisesti sanoen siltä, että teidän naisenne eivät ehkä kykene/halua käsittelemään parisuhteittenne ongelmia niin, että voitte rakentaa vanhan ja rikkinäisen tilalle uutta. Tämä siis toki vain teidän kertomanne perusteella. Jos naisenne ovat käyttäytyneet kertomanne mukaisesti jo "hyvinä aikoina", siis että ovat saaneet teidät tuntemaan itsenne pahaisiksi sylkykupeiksi ja kaiken pahan aluksi ja juureksi niin eivät asiat parane elleivät naisenne oivalla myös omia virheitään ja muuta käyttäytymistään.

Te olette tehneet väärin mutta niin ovat myös teidän naisenne. Ei parisuhteista oikein voi tulla hyviä elleivät molemmat katso omaan napaansa, myönnä virheitään ja pyri niitä korjaamaan. Nyt tilanne on se, pahoin pelkään, että pettäminen antaa naisillenne hyvän syyn olla tutkailematta itseään, koska (jälleen) kaikki paha on teidän syytänne. :/

Toivon teille molemmille hyvää, mutta muistakaa, että viiva kannattaa vetää jonnekin. Jos naisenne eivät kuukausienkaan päästä halua/pysty setvimään suhdetta vaan jatkavat raivoamista (siis jos Tjuu kertoo) niin kaikkea ei ole pakko ottaa vastaan, vaikka olisikin väärin tehnyt. Ymmärrän hyvin, että rakastatte naisianne, mutta joskus se ei riitä, että itse rakastaa. Tai edes, että molemmat rakastavat.

Hei!
Haluaisin Theofanon kommenttiin kommentoida sen verran, että kyllä - pettäminen sattuu petettyyn niin pahasti, että sen jälkeen kun kertoo että "sinun nämä ja nämä asiat siihen johtivat" (vaikka ei edes puolustelisi, vaan yrittäisi selittää), niin ei auta yhtään. Eli toisin sanoen, siinä vaiheessa kun kertoo pettäneensä.. kannattaa varautua siihen, että jonkin aikaa saa vain ottaa vastaan kiukkua ja pahoitella tekemisiään. Petetyn on kyllä hyvin vaikea alkaa siinä tunteiden myllerryksessä tutkiskella rauhassa itseään ja pohtia syitä pettämiseen. Ehkä sitten myöhemmin, kun pöly on laskeutunut ja jos halu jatkaa parisuhteessa on edelleen olemassa, näitä asioita voi alkaa tutkimaan vaikka yhdessä psykologin (pariterapeutin) kanssa. Koska pettäminen ei kuitenkaan ikinä ole asia josta petetty voi tai hänen pitäisi ottaa vastuuta, ei myöskään selittelyt silloin auta. Jos parisuhde on alunperin ollut huono, kannattaa sitten ehkä pohtia omalta kannaltaan, onko suhde kaiken arvoinen vai olisiko parempi pitää vaikka taukoa jonkin aikaa? En edelleenkään kannata kertomista... ihan oman kokemukseni takia.

Moi!

Valitettavaa, niin valitettavaa...

Voin jotenkin samaistua tuon petetyn naisen asemaan, kun hän kerran epäilee jo valmiiksi. Minullekin kävi niin että pelkoni kävi toteen, ja se oli todella rankkaa, vaikka kyse ei pettämisestä ollutkaan, vaan muunlaisesta luottamuksen pettämisestä. Oi autuas epätietoisuus, kuinka asiat olivatkaan paremmin ennen tuota musertavaa totuuden paljastumista!

Mutta! Kaikesta huolimatta en koe, että asian salaaminen jotenkin suojelisi petettyä, vaikka se tietystä näkökulmasta olisi armahtavaista. En usko että kukaan haluaisi elää suhteessa joka perustuu valheeseen. Kylmä totuus on, että asia voi, ihan oikeasti, paljastua hänelle jossakin vaiheessa, jotakin kautta mitä ei ehkä edes osaisi kuvitella. Asian salaaminen ei siis antaisi suojaa, vaan asettaisi naisen alttiiksi jatkuvaan vaaraan, odottamaan milloin mahdollinen isku lämähtää vasten hänen kasvojaan. Taattua turvaa tässä asiassa et ap pysty hänelle antamaan. Asia voi jopa tulla ulos sinulta itseltäsi, vuosien päästä, kun (siis JOS, puhun teoreettisesti) olet tympääntynyt suhteeseen ja rakkaus on kadonnut, etkä enää välitä mitä hän teoistasi ajattelee. Silloin se olisi vielä kamalampi isku, kun sinulla ei olisi tuota nyt tuntemaasi empatiaa ja rakkautta häntä kohtaan mistä saisi edes hivenen lohtua. Kuvittele kuinka paljon pahemmalta tuntuu kun tajuaa että kaikki ne vuodet häntä on narutettu.

Mielestäni aloittaja sinun virheesi korjaaminen tässä asiassa olisi aloitettava rehellisyyden palauttamisesta suhteeseen. Jos siis haluat korjata virheesi? Uskon näin, koska rakastat puolisoasi aidosti. Arvostatko rehellisyyttä parisuhteessa? Tulisiko sen olla mielestäsi yksi suhteen kannattavin tukipilari? Luulen että useimmat ajattelevat niin. Kysäisepä kumppaniltasi mitä mieltä hän on, ja varmasti vastaa että kyllä se on. Muista sitten, että sinä et ikinä voi olla rehellinen hänelle jos salaat tämän asian. Se on kuitenkin asia, joka kuuluu hänelle. Se on hänenkin asiansa, ei yksin sinun. Sen hän haluaisi ehdottomasti tietää. Sinä tiedät sen. Tiedät että se on oikein.

Miten kuvittelisit pystyväsi itse olemaan onnellinen sellaisen salaisuuden taakan kanssa? Joutuisit alitajuisesti aina pelkäämään että hän saisi tietää totuuden, ja saisit alituiseen tuntea itsesi surkeaksi valehtelijaksi joka ei ansaitse hänen rakkauttaan. Älä valitse sellaista elämää... Se on minun mielipiteeni.

Sinulla on toivoa vielä! Anna sen olla oikeaa, rehellistä toivoa joka voi puhdistaa pöydän totaalisesti. Miksi laittaisit likaisen alustan päälle nätin liinan? Siellä ne liat ja bakteerit muhivat alla eivätkä häviä minnekään. Totuus on aina totuus vaikka se laitettaisiin piiloon.

Ole rohkea ja selkärankainen, sinulla on vielä mahdollisuus rakastaa häntä, ja mikäs sen suurempi rakkauden todistus, kuin että hylkäämisen pelostasi huolimatta annat hänen itse vapaasti valita minkälaisessa suhteessa ja millaisen ihmisen kanssa hän haluaa elämänsä rakentaa. Ajatteles mikä ilo ja rakkauden osoitus häneltä, jos hän sittenkin vielä valitsee sinut!

🙂🌻🙂🌻🙂🌻🙂🌻🙂🌻🙂🌻

Hei 🙂
Olen myös sillä kannalla, että kertominen pettämisistään on parempi, kuin se, että jättää petetyn yksin epäilyjensä kanssa.
Meillä minä epäilin vahvasti pettämistä mutta mies kiisti kaiken. Jouduin jopa epäilemään mielenterveyttäni, sillä niin voimakkaasti minut leimattiin vainoharhaiseksi, jopa lasten kuullen 😳
Vielä totuuden paljastuttua sain kuulla yhdessä petoskumppaniksi osoittautuneen tuttavamme suusta yhdessä keksittyä, kaunisteltua tarinaa suhteen laadusta. Noin viikossa asia selvisi kaikessa karmeudessaan. Jopa seksiä oli yritetty, tuloksetta. Sehän olisi viety loppuun asti, mikäli mies olisi onnistunut suorituksessaan.
Parempi siis kertoa kaikki.
Kirjoituksissa viitattiin parisuhteen huonouden olevan pettämisen syy.
Tätä en meidän tapauksessamme allekirjoita. Parisuhteemme vaikutti hyvältä, toki sitä varjosti fyysinen sairastumiseni, josta olin toipunut jo. Mies kuitenkin vältteli selkeästi läheisyyttä jonkin verran. Yritin puhua aiheesta mutta sain vastauksen, että kaikki on hyvin. Näin menin helposti ansaan, enkä usean yrityksen jälkeen halunnut enää "kerjätä" enemmän.
Tämä tapahtui jo aiemmin, ennen ulkopuolisen suhteen alkua. Tai toisaalta nuo tapahtumat laittavat pakosta epäilemään sitä, oliko jotain lähentymistä toiseen naiseen jo tuolloin???
Nyt ajattelen, että mikäli tuosta suhteen alkamisen ajankohdasta on minulle valehdeltu, on se kuiluna edelleen meidän välissä aiheuttaen miehelle syyllisyyttä.
Joku aika sitten kerroin siitä, ettei intiimielämämme onnistu. Mies ei pysty siihen.
Kysyessäni asiasta, hän totesi tarvitsevansa aikaa toipumiseen. Myöhemmin tarkensin asiaa ja hän ei kuulemma ole vieläkään toipunut siitä, että petti minua. Hänellähän oli sairasloman paikka se, kun heräsi todellisuuteen nähden sen, kuinka paljon satutti minua teoillaan.
Alunperin hän halusi, että asia unohdetaan ja jatketaan elämää normaalisti yhdessä. Hänellä ei ollut tarkoitustakaan lähteä avioliitosta pois.
Nyt kuitenkin tämä asia hiertää välejämme vieläkin vaikka olen jo antanut hänelle anteeksi. Terapiaan hän ei lähde. Minä kävin psykiatrin luona muutaman kerran keskustelemassa. Olin niin hukassa itseni kanssa.
Näin jälkikäteen sanoisin, että pariterapia olisi ollut hyvä ratkaisu. Mietin joskus miehen kielteistä asennetta sitä kohtaan ja väistämättä tulee mieleen se, että jotain on hänellä ehkä vielä kertomatta ja jos näin on, hän pelkää terapiaa, sillä siellä asia voi tulla julki ☺️
Minulle kai on helpompi valehdella, kuin ammatti- ihmiselle 😭
Mutta pettäjille: mikäli ette kerro totuutta, tulee se tavalla, tai toisella vaikuttamaan parisuhteeseenne.
On aika kova hinta se, että totuuden myöhemmin paljastuttua, luottamus ei tule palautumaan valheittenne takia. Tämän lisäksi voi tulla muita vaikeuksia suhteeseenne, mikäli se ylipäätään enää pitkän valheverkon siivittämänä edelleen jatkuu 😳
Sanoisin, että kertominen on vastuunottoa omista virheistä.
Uskon, että kumppaninne asiat käsiteltyään ymmärtää sen, että me teemme virheitä mutta myös opimme niistä senverran, ettemme tule niitä samalla tavalla enää toistamaan 🙂👍

Minulla on kokemusta, siitä että mieheni petti jo toisen kerran ja jäi siitä kiinni. Keskustelimme sitten asiasta ja pettämiseen oli syynä pitkästyminen arkeen, jota meidän yhteinen yritys kuulema tuotti. Paljon olemme tekemisissä toistemme kanssa työssämme, sillä toimimme yhteisessä yrityksessä. En kuuleman mukaan ollut huono vaimo milläänlailla. Ja oikeasti en ymmärtänyt yhtikäs yhtään tätä viimeisintä pettämisjuttua. En sano että olen täydellinen ihminen mutta en koskaan ole pettänyt miestäni, vaikka siihen olisi ollut syytä.Ja muutoinkin mielestäni olen ollut kelpo kumppani. Sanokin tähän minun näkökulman että monasti ihminen kyllästyy toiseen, kun sen kanssa on vuosikaudet. Ja uusi ihminen on kiehtova kaikin puolin sillä hän on tuntematon ja vanha kumppani on niin tuttu kaikkine tapoineen ja juttuineen.
Me niin sitoudutaan eri tavalla suhtesiin. Edellellään en näe syytä lähteä kostoksi pettämään. Tiedän tämän tien jo aieammasta kokemuksesta ja aion vaan selvittää ja tahtoa jatkaa saman miehen kanssa, vaikka mukana kulkee jo kaksi pettämistä.Naisena tiedän itsestäni, että on omat kasvukivut ja kehittymiset mukana kun on pitkän taipaleen toisen kanssa taivaltanut ja hän siis mieheni on joutunut niitä kanssani jakamaan. Se on elämää ja siksi se on ymmärettävä. Meille annetaan toiselle enemmän ymmärrystä ja toisille vähemmän.Ollaan vajavasia. Ja niin lähden tälle tielle kulkemaan sillä varauksella että saattaa tulla vielä kolmas pettäminen tai sitten ei.
Minusta olisi hyvä puhua enemmän omista tunteista rehellisesti ajallaan eikä vaan silloin kun on joku kriisi päällä. Kipeätkin asiat olisi tuotava esille ja oltava avoin eikä salailla. Ja oikeasti kun tuntuu siltä että ei toista jaksa niin miettii että mitä voisi tehdä toisin eikä lähteä ensin pettämisen tielle.