Minulla on ollut vähän samanlaista ongelmaa. Yritin muuttaa (ex)miestäni - hän on kyllä hyvä mies, mutta ne viimeisetkin kulmat olisi pitänyt saada hiottua. Yritin tehdä vielä suhteen aikana muutosta asiaan ja jonkin verran onnistuinkin, mutta siihenkin on syynsä, että mies on nyt entinen, ainakin toistaiseksi. En tiedä auttaako tilanteessa muu kuin se, että mietit, mikä on sinulle oikeasti tärkeää? Itse olen pohdiskellut sitä paljonkin viime aikoina. Elämässä ja onnellisuudessa ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, onko pöydällä leivänmurusia tai muutama likainen astia. Noin tarkka en ole itse olllut, mutta heitin kärjistettynä esimerkkinä. Tietenkin jotkut asiat ovat tärkeitä, kuten rahankäyttötottumukset, ja omaan kontrollointiini (miehen rahojen) oli osasyynä se, että hän oli siinä oikeasti jonkin verran holtiton, mikä aiheutti ongelmia ja närää. Hän luotti aina siihen, että minulla on rahaa, jos hän itse käytti "omansa". Kyllähän se laittoi ärsyttämään.

Yksi suurimmista syistä, miksi mieheni jätti minut, oli juuri se, että minun tapani oli omasta mielestäni useimmiten se paras. Ehkä pitäisi joskus tehdä asioita "huonommallakin" tavalla? Ei se maailmaa kaada, ja lisäksi siitä voivat kaikki osapuolet oppia. Tällaisissa tilanteissa voisi aina miettiä, että mikä on pahinta, mitä jostain päätöksestä/asiasta voi seurata? Onko se oikeasti ihan hirveää?

Olen kuullut hyvän neuvon, että aina kun avaa suunsa, pitäisi miettiä, lisääkö tämä onnellisuutta. Lisäisin siihen, että onko asia ihan oikeasti tärkeä? Onko se niin tärkeä, että sen takia kannattaa mahdollisesti uhrata parisuhde? Nämä eivät ole varsinaisesti kysymyksiä sinulle, vaan asioita, joita olen itse pohtinut.

Ajattelisin, että voisi olisi tärkeää punnita, mistä tyytymättömyytesi johtuu. Oletko kriittinen myös elämäsi muita asioita, kuin miestäsi kohtaan? Oletko ollut aina "kontrollifriikki" vai onko se piirre alkanut/lisääntynyt jossain vaiheessa? Ja lisäksi, jos koet, ettet pysty hallitsemaan tätä piirrettäsi, ja siitä aiheutuu merkittävää kärsimystä jokapäiväiseen elämään, suosittelen jonkinlaista terapiaa. Uskoisin, että kognitiivisen käyttäytymisterapian tyyppinen työskentely voisi auttaa tämäntapaisessa ongelmassa, itse olen vastaavaa kovasti harkinnut. Se auttaisi mahdollisesti löytämään uusia toimintamalleja ja pääsemään irti negatiivisista ajatuskuvioista. Toinen vaihtoehto on tietenkin pariterapia, jos miehesi haluaa olla mukana työskentelyssä. Sekin on meinaan totta, että useimmiten ongelmiin tarvitaan kaksi osapuolta, ja toisen piirteet/käyttäytyminen saattavat esimerkiksi lisätä toisen "kontrollifriikkiyttä".