Hei,

Rekisteröidyin tänne alunperin vastatakseni aika toisessa tilanteessa olevalle ihmiselle, mutta vastaanpa nyt sinullekin 🙂

Kuulostaa todella vahvasti siltä, että käyt läpi ikäkriisiä -aivan kuten arvelut. Käytöksesi huolettaa sinua ja ihan syystäkin. Onhan se miestäsi kohtaan (oikeastaan myös sinua itseäsi kohtaan) loukkaavaa ja voi lopulta johtaa jopa välirikkoon sinun ja miehesi välillä.

Ihanaa, että rakastat miestäsi. Olisiko sinusta ihan mahdoton ajatus käydä juttelemassa terapeutin kanssa? Ehkä hän osaisi parhaiten auttaa sinua siinä, kuinka käsitellä asioita joita kuvailit, ilman että siihen pitäisi sotkea muita miehiä (?). Minä osaan vain neuvoa, että vältä alkoholia ja tilanteita, joissa sorrut helposti kuvaamaasi käytökseen. Sanot nyt, että et oikeastaan kadu, mutta pelkäänpä, että jossain vaiheessa voit joutua katumaan ihan oikeasti ☹️ Siinä vaiheessa se oma itsetunto ja itsearvostus ovat jo ihan oikeasti aika matalalla.

Paljon viisautta ja rohkeutta sinulle!

Kiitos paljon hyvästä vastauksestasi!
Minä itseasiassa kävin jo kerran seksuaaliterapeutilla puhumassa muutama vuotta sitten, oikeastaan heti kun tunnistin itsessäni näitä piirteitä. Kävin vain yhden kerran. Olisi varmaan pitänyt mennä uudelleen. Siellä puhuessani tunsin itseni todella typeräksi ja ihmettelin mitä oikein siellä tein. Kun kuulin itseni puhumassa asiasta ääneen, luulin etten ikinä pystyisi mitään niin typerää toteuttamaan. Tosin kävi. Terapeutti sanoi silloin ajatukseni olevan ihan normaaleita ja hyvä, että tunnistan asian. Piirsi minulle taululle vielä kaavionkin asiasta, missä pitkän liiton jälkeen molemmat puolisot etsivät itseään...
Sanoin tyhmästi tuossa aloituksessa, että en kadu. Tarkoitan sillä tietenkin sitä, että tiedän katuvani joskus ja mitä sitten? Jos en tietäisi, niin eihän minulla ongelmaa nyt olisikaan. Tiedän, mitä olen vaarassa menettää ja ajatus tuntuu siltä että tukehdun. Selitän itselleni, että pääsen tästä yli ihan pian ja että tämä on jokin vaihe. Puolustelen itseäni, että monet tekevät paljon pahempia asioita. Ja että rakastan miestäni yli kaiken enkä ole ajatellutkaan eroa. Mietin, mitä jos mieheni on samassa tilanteessa..? Olemme puhuneet siitä, että välillä huomaamme kuinka vastakkainen sukupuoli kiinnostaa kyllä. Tavallaan vitsailemme asialla. Olen sanonut, että pelkään tekeväni joskus jotain pahaa suhteellemme. Tähän hän vastasi samoin kuin sinä, että koita vaan pysytellä sellaisista tilanteista erossa. Ja niinhän se onkin. Yritän tosissani...
Kiitos vielä tosi paljon, että olit asiallinen.

Yrität todistaa itsellesi, että kelpaat vielä jollekin. Asiahan on niin, että kuka tahansa löytää yhden illan seuraa, jos sitä hakee. Varsinkin ravintolat ovat tupaten täynnä "epätoivoisia" ihmisiä ja välillä tuntuu, että kelpaa kuka vaan.

Minusta noita ihailuja ei kannata ottaa kovin vakavasti. Hyvä, että tiedostat tilanteen. Pahimmassa tapauksessahan se voi johtaa siihen, että "rakastut" palavasti johonkin ja tuhoat jotain todella hyvää.

Omakohtaista kokemusta on mieheni taholta. Hänellä tuli ilmeisesti ikäkriisi tai 50-villitys ja kun kohdalle sattui saman kokeva nainen, niin se oli menoa. Aina siihen saakka, kunnes ero oli ajankohtainen. Vasta sitten hän tajusi, mitä on tehnyt ja tekemässä. Sitä tässä nyt yritetään paikkailla.

Yrittäkää piristää avioelämäänne jos rakastatte toisianne. Yritä hakea sisältöä jostakin muusta kuin flirttailusta jne.

Olet aikuisikäinen -kirjoitan suoraan. En usko ikäkriisiin. Olet pettänyt lähes 5v? Se ei ole ikäkriisi, ikäkriisi on lyhyt jakso ja jokainen hyväluonteinen aikuinen selvittää itse. Sinä teit elämäntapavalinnan (kaksoiselämän) vuosia sitten. Flirtti on jokaiselle nautinto ja jännä seksi.

Mutta kaksoiselämän on epärehellisyyttä rakkaisiin ihmisiin päin, oman mielen rauhattomuus, ahdistus ja pelko. Sinulla on häpeänpelko.

”miten saan itse lopettamaan kun en edes halua..”
Kukaan ei osaa auttaa, miten voisit toimia omaa tahtoasi vastaan. Ehkä haluat apuja vain ahdistuksesta eroon pääsyyn? Ei ole neuvoja siinäkään, kun et halua lopettaa pettämistä.

”Kävin kertakäynnillä terapiassa”. Selitteletkö meille? 40v tietää, että auttava terapia kestää kuukausia tai vuosia.

”..tiedän katuvani joskus ja mitä sitten?”
40v tietää riskit, jos jää kiinni. Hän voi loukata sairastumiseenkin asti kaikkia äheisiään ja menettää elämäsi tärkeimmät rakkaat. Mitä sitten?

No niin, hukkasin jo vanhat tunnuksenikin, mutta tämä siis ap...
En ole pettänyt 5 vuotta vaan vuoden. Silloin 5 vuotta sitten aloin huomaamaan itsessäni ja ajatuksissani muutoksia ja pelästyin ja hain terapiaan. Kuitenkin asiat olivat silloin vielä ajatusasteella ja terapeuttini sanoi sen olevan normaalia. Siksi kävin vain kerran, mutta myös siksi, että olin ihan varma, että liioittelin asiaa itselleni. Asia jopa nauratti terapiassa, että ei niin voisi käydä minulle. En koskaan voisi pettää, ainakaan kun kaikki on kovin hyvin joka tavalla.
Pettämiseen ei sinänsä liity edes alkoholi. Olen humaltunut siitä tunteesta kun joku huomioi, kehuu ja näkee vaivaa päästäkseen kanssani tekemisiin. Kaikesta siitä kiihkosta ja jännityksestä. Itse en ole kertaakaan tehnyt ( ainakaan tietoisesti, en tiedä sitten mitä viestin sanattomasti) aloitetta itse.
Edes parhaat ystäväni eivät asiasta tiedä. Sekin kai kertoo, että häpeän asiaa enkä sillä halua leuhkia. En tiedä?
Nyt kun luen omia kirjoituksiani, niin luulen että varaan ajan terapiaan ja tosiaan annan sille reilusti aikaa. Toivon todella, että se herättää minut. Hetken hurma ei saa viedä minulta jotain todella rakasta ja kestävää.

Toivoisin viestejä joltain muulta pettäjältä. Kun luen keskusteluja, ne ovat pääasiassa petettyjen kertomuksia ja näkemyksiä. Onko niin, että pettäjät eivät hae keskusteluapua vai hakevatko jostain muualta? Olisi kiva kuulla mitä mietteitä heillä on päässään vai ovatko kaikki muut muka sinut itsensä kanssa...

Onko teillä vielä kotona asuvia lapsia?

On.

Aloittaja; minä katson hyvänä ja positiivisena sen, että olet itse heränyt ja myönnät virheesi sekä haluat kierteen poikki.
Mitään tehtyä ei tekemättömäksi saa,mutta siitä voi oppia. Ei myöskään hyödytä kieriskellä jälkikatumuksessa koska se todellakin on p:n väärtti. Ei kannata jäädä tuijottamaan ja suremaan maahan kaatunutta maitoa, vaan pitää ajatella että mitäs nyt?
Hienoa että haluat selvitellä päätäsi terapeutin kanssa. Se on valtava askel eteenpäin ja mahdollisuus!
Se, että muut syyttelevät tai itse syyttelet ei johda mihinkään. Sinun pitää ottaa asia kauniiseen käteen niin vaikeaa ja katkeraa kuin se onkin. Ja pyrkiä ETEENPÄIN, ei jäädä paikoilleen tuijottelemaan sitä mitä tuli tehtyä. Siitä joudut nyt maksamaan sen hinnan minkä se sinulta vaatii, ota opiksesija kasva siitä!
Ihmisen psyyke ja ratkaisut siihen nojaten on todella monimutkaisia eikä niitä voi selittää tai tuomita että automaattisesti Ajohtaa B:n. Jokaisella on taustansa,arvomaailmansa, elämänkokemuksensa,miljoonat asiat jotka muodostavat juuri sinut! Siihen onhyvä avoimin mielin ja vastaanottavaisesti tutustua. Siihen hyvänä apuna on kunnon terapeutti. Ja muista, että työ sinunontehtävä itse. Terapeutti ei asioita puolestasi ratkaise. Seisoo tukenasi ja auttaa avaamaan uusia näkökulmia. Ja sitä aikaahan se vaatii. Olet aivan yhtä hyvä ja huonoi hminen kuin me ihan joka ikinen! Inhimillinen.🙂🌻

Kiitos olkinainen. Itseänikin lohduttaa edes, se että itse tajuan asian vakavuuden ja sen, mitä olen menettämässä. Se, että joku tuntematon kommentoi ja viitsii kertoa omia ajatuksiaan, selvittää uskomattoman paljon omaa päätäni. Kiitos vielä.

Mun äitini petti aikoinaan isääni, kahden eri miehen kanssa. Ensimmäisestä tapauksesta on 13 vuotta aikaa, ja voin kertoa, että kumpikaan vanhemmistani ei ole ollut yli 13 vuoteen onnellinen.. Itseasiassa en ole koskaan nähnyt vanhempiani onnellisena. Olen tällä hetkellä 21-vuotias. Isäni ei koskaan antanut asioita anteeksi, ja niitä on vatvottu ja tapeltu. Isäni on onneton, mutta uskon hänen pysyvän äitini kanssa, koska isäni vanhemmat eivät eroa suvaitsisi. Äitini taas pelkää isäni väkivaltaisuutta, eikä siksi uskalla erota. En yritä sanoa, että näitä olisi teillä, se ei ole pointtini.

Pointtini on se, että kun vanhemmat ovat onnettomat, se vaikuttaa lapsiin aivan uskomattoman paljon. Pieni lapsi huomaa todella helposti kun vanhempaa stressaa, surettaa, huolettaa tai pelottaa. Kun kyseessä on omat vanhemmat, jos heidän välinsä muuttuvat, lapsi huomaa sen ja reagoi automaattisesti. Nyt ehkä mietit, ettei kukaan tiedä pettämisestäsi, eikä se vaikuta käyttäytymiseesi kotona. Väärin. Haluamattasikin annat pieniä vihjeitä koko ajan. Minä huomasin äitini pettämisen toisen miehen kanssa 6kk ennen kuin isäni tajusi asiasta mitään. Minä olin silloin 11-vuotias.

Minä toivon, että miettisit tarkkaan mikä tekee sinut oikeasti onnelliseksi. Onnellisella äidillä on onnellisia lapsia. Onnettomalla äidillä joka pysyy suhteessa väkisin, on terapian tarpeessa olevia lapsia.

Tee itsellesi ja lapsillesi palvelus, ja tee se ratkaisu elämääsi, mikä oikeasti tekee SINUT onnelliseksi.

Okei, en varsinaisesti ajatellut kirjoittaa tähän ketjuun, koska mielipiteeni näyttävät eroavan niin radikaalisti muiden mielipiteistä, mutta kun kaivattiin näkemyksiä myös pettäjiltä...

Jos olen nyt tulkinnut oikein niin Aloittaja on jonkin aikaa harrastanut huomion hakemista miehiltä - flirttailua ja keimailua - sekä on ollut ihastunut muihin miehiin kuin omaan puolisoonsa. Ja tämän Aloittaja tulkitsee pettämiseksi.

No, näillä meriiteillä minä olen moninkertainen, parantumaton petturi ja vieläpä vailla kaikkea katumusta. Olen seurustellut 12 vuotta ja sinä aikana ollut ihastunut... ee, en edes muista kuinka moneen mieheen. Alle kymmeneen kyllä, mutta kuitenkin. Nyt täytyy myöntää, että olen kyllä pettänyt myös omilla kriteereillänikin (ja niin on miehenikin - meillä oli hullut pari vuotta, joista on onneksi selvitty), mutta flirttailua, ihastumista yms. en ole koskaan laskenut pettämiseksi eikä ole miehenikään. Me olemme keskustelleet suhteemme rajoista ja sopineet, mikä on sallittua, mikä lasketaan pettämiseksi ja mitä ei, joten mieheni on tietoinen ja luonnollisesti hän saa myös flirttailla muiden naisten kanssa jne.

Näin ollen itse en edes pidä sinua petturina. Pidän sinua lähinnä - normaalina.

Mutta. Tietysti, jos itse katsot, että käytöksesi ylittää sopivuuden rajat etkä missään nimessä hyväksyisi mieheltäsi vastaavaa, silloin se on tietenkin ongelma. Ongelma on ratkaistavissa kahteen suuntaan. Voit joko hyväksyä sen, että olet tällainen ja ottaa aiheen puheeksi miehesi kanssa, siis ei niin, että "haluan nyt pettää sinua, eihän haittaa" vaan että juttelette ihan suoraan siitä, mikä on suhteessa sopivaa, mikä ei, mitä voisitte hyväksyä toisiltanne jne. Toiset ihmiset haluavat pitää partnerinsa kokonaan itsellään eikä siinä mitään, se on yksi tapa ajatella asioita. Se ei kuitenkaan ole ainoa, puolisolle voi sallia myös vapautta ja ajatella, että ei se ole minulta pois. Se voi myös aidosti piristää parisuhdetta, esimerkiksi seksielämää - ei siis pettäminen, siitähän ei ole kyse, kun homma on sallittua, mutta ihastunut ihminen on hyväntuulinen, iloinen ja yleensä myös uhkuu seksuaalista energiaa. Kun tietää, mistä on kyse, sen energian voi suunnata omaan puolisoon, vaikka olisi sinänsä ihastunut johonkuhun muuhun. Se ei myöskään tarkoita, etteikö rakastaisi omaa puolisoon. Ihastuminen ja rakastaminen ovat kaksi ihan eri asiaa.

Toisaalta, jos lukeudut siihen joukkoon, joka haluaa pitää puolisonsa aivan kokonaan itsellään etkä halua käyttäytyä itsekään näin, sitten ongelma olisi syytä ratkaista toiseen suuntaan eli hankkiutua eroon tästä käytöksestä. Terapeutti voisi auttaa, mutta jotenkin veikkaan kertomasi perusteella, että taustalla on vain eräänlainen "jännityksen tarve". Tuntuu todella hyvältä saada huomiota muilta kuin omalta puolisolta. Oman puolison huomio on tietenkin äärettömän tärkeää, mutta se on erilaista. (Jos pitäisi valita, ottaisin tietenkin jälkimmäisen, mutta itse en pidä tarpeellisena valita, joten.) Omaan puolisoon myös tietyllä tavalla "kyllästyy", siis vaikka aidosti rakastaisi ja pitäisi todella omaa puolisoa hyvänä miehenä eikä missään nimessä haluaisi erota. Yhteiselosta tulee arkista, tavallista ja turvallista. Se on hyvää, mukavaa ja miellyttävää, mutta totuus on, että se kutkutus vatsanpohjassa, kun saa huomiota naisena, tuntuu myös aivan huumaavalta. Sitä jää kaipaamaan.

No niin juu, takaisin aiheeseen. Voisit ehkä etsiä elämääsi jännitystä muualta? Oletko harmissasi lihomisestasi? Voisit aloittaa jonkun liikunnallisen harrastuksen? Voisit tehdä miehesi kanssa jotain jännittävää?

Sanoisin kuitenkin, että ole armollinen itsellesi. Pettämisessäkin ON harmaan sävyjä. Oletko koskaan käynyt miehesi kanssa perusteellista keskustelua siitä, mikä on ok ja mikä ei? (Yllättävän monet parit eivät ole käyneet, kaikki vain olettavat, että nämä asiat ovat tiedossa.) Ehkä miehesi ei suorastaan kiipeilisi seinille tästä kuultuaan? En toki tunne miestäsi, joten en osaa sanoa.

Mutta niin. Toivottavasti löydät ratkaisun.

Olemme puhuneet aikaisemmin pettämisestä mieheni kanssa ja olimme hyvin samoilla linjoilla. Puhuimme siitä, kuinka ehdotonta ja mustavalkoista kaikki oli nuorempana ja miten nyt kaikki tuntuu erilaiselta. Puhuimme, että suhteemme varmasti kestäisi yhden hairahduksen, mikäli kävisimme sen kunnolla läpi. Ihminen tekee elämänsä aikana paljon virheitä, miksi juuri pettäminen olisi se, mitä ei saa koskaan anteeksi? Eri asia olisikin, jos toisella olisi pitkä suhde toiseen ja siis vakava ihastuminen/rakastuminen.
Olen siis aika luottavaisin mielin suhteemme kestävyyden kannalta, mutta en kuitenkaan niin varma, että uskaltaisin ottaa asian esille.
Mulle on monesti ihmiset sanoneet, että mun pitäisi olla itselleni vähän armollisempi. Siis muissa asioissa. Ehkä se on tottakin. Mietin mitä kauheuksia ympärillänikin maailmassa tapahtuu ja mitä ihmiset toisilleen tekevät. Kaikki näkevät ja tuntevat asiat erilaisina ja osa vakavampina ja pahempina mitä oikeasti ovat.
Mulla on pitkä matka edessä. Huomaan kuitenkin, että mulle tärkeää on saada puhua asiasta ja niin järkeillä se paremmin omassa päässäni. Kiitos taas teille.