Esimerkkinä siitä että mies sanoo minulle jotain mistä minä loukkaannun ja suutun. Mies ei hahmota tilannetta, eikä osaa tehdä asialle mitään, ei siis ymmärrä minkä vuoksi olen suutuksissa.
Ongelma on että mitä ihmettä minä voin asialle tehdä, miten saan mieheni tunnistamaan tunnetiloja, ratkaisemaan niitä, käsittelemään...

Jos mies ei tule vastaan eli itse tunnista ja hyväksy tätä ongelmaksi ja pyri muuttumaan, et oikeastaan voi tehdä mitään. Et voi tehdä sarvikuonosta tiikeriä, et väkisin etkä houkuttelemalla.

En sano, että ainoa vaihtoehtonne on ero, mutta tällä hetkellä näyttää, että te ette kumpikaan kuule toisianne. Miehesi ei kuule sinua, mutta yhtä lailla sinä et kuuntele, kun miehesi kertoo omista asioistaan - sanoit ihan suoraan, ettet usko, mitä miehesi sinulle sanoo. Olet ikään kuin päättänyt, miten asia on ja jos miehesi ilmaisee asian olevan toisella tapaa, et usko sitä. Sekään ei ole kovin hedelmällinen ja rakentava tapa käydä keskustelua toisen ihmisen kanssa. Ylipäätään näyttää siltä, että miehesi toimii konfliktitilanteissa tietyllä tapaa ja sinä olet päättänyt, että se on huono asia ja yrität nyt pakottaa miehesi muuttumaan sellaiseksi kuin sinä haluaisit hänen olevan. Se tie on kyllä sellainen, missä ei ole onnellista loppua, koska ketään ei voi pakottaa muuttumaan. Kehottaisin, että yrittäisit hieman ymmärtää miestäkin, että mistä tämä kumpuaa, miten tämä homma toimii jne. Sinua loukkaa se, ettei mies yritäkään ymmärtää sinua, mutta yritätkö sinä ymmärtää häntä? Siis juuri häntä, hänen ehdoillaan eikä niin, että tukitset asiat omista lähtökohdistasi.

Olet kuitenkin miehesi kanssa eli olet nähnyt hänessä jotain, mikä on sen arvoista. Mitkä nämä asiat ovat? Voisitko keskittyä niihin enemmän?

Pettämisen suhteen se on myös asia, jossa et voi pakottaa miestäsi käsittelemään sitä kanssasi. En itse pidä asiaa kaikkein rakentavimpana tapana toimia, mutta mitä enemmän jahtaat miestäsi aiheesta, sen kauemmas hän selvästi vetäytyy. Mikäli haluat jatkaa suhdetta, vaikuttaa siltä, että tämä asia sinun on käsiteltävä itse. Ei se reilua ole, mutta moni asia elämässä ei ole ja on sinun päätöksesi kuitenkin, jatkatko vaiko et.

On myös vaihtoehto, että menisitte pariterapeutin tykö, koska tosiaan, teidän kommunikointinne ei tunnu oikein toimivan. Mutta se toki edellyttää sitä, että mies myös haluaa tulla sinne.

Pariterapiaan mies ei lähde koska se on hänen mielestään "täyttä humpuukia"
Olen shokissa koska vasta nyt olen tajunnut mistä asiasta/ ongelmasta on kyse. En yritä saada miestä muuttumaan, tahtoisin vain että mies itse huomaisi suhteen ongelman, pattitilanne.
Minä olen alkoholistin lapsi, olen itse ollut joskus samanlainen, paennut ongelmia ja vaikeita tilanteita/riitoja koska en ole osannut käsitellä niitä enkä ole tunnistanut tunteita. Olen käynyt vuosien kestävän terapian/ kuntoutus jakson, niiden ansiosta olen vielä elossa.
Tiedostan kyllä omat "ongelmani".
Toisinsanoen miehen tunne puilen vaikeudet saa minussa esiin läheisriippuvuuden tietyn alueen käyttäytymisen jota inhoan yli kaiken, kun sen itse tiedostan pystyn muuttamaan omaa käyttäytymistäni.
Olen sitä mieltä että ihmisen tulisi kyetä "kasvamaan ja kehittymään".
Mies toistaa samaa kaavaa ja hänen suhteensa päättyvät kun ensi huuma on ohitse, hän voi "kestää" sen jälkeen muutaman vuoden toimimattomassa suhteessa. Näin hän itse kertoo. Minä olen hänen puheiden mukaan ensimmäinen ihminen joka on "häntä kestänyt" näinkin kauan. Olenkin miettinyt omaa osuuttani, nyt kun olen ongelman hahmottanut. Minä haluan puhua riidat pois, jotta voidaan jatkaa mutta kun mies ei siihen kykene niin asiat jäävät käsittelemättä. Minä kärsin tästä, tulen entistä "vahvemmaksi" jään kiinni tunteeseen josta en pidä, menen lukkoon enkä kykene lähestymään miestäni, olen hiljaa, vastaan vain jos kysytään taikka puhutellaan, mielialani laskee entisestään.
Haluaisin muuttaa käyttäytymistäni mutta en löydä siihen keinoja.
Olen "raskaassa työssä" ja väsynyt työpäivien jälkeen, en saa itseäni lenkille, ulos, harrastamaan. Asumme myös todella syrjässä ja matkaa on joka paikkaan paljon.

Minä olen myötäillyt suhteessa liikaa, olen sulkenut silmäni niin monelta asialta, uskonut miehen puheita.
Olen ollut sinsilmäinen, uskonut ja luottanut sokeasti.
Enää en sitä tee. Uskottomuuden vuoksi kaikki on muuttunut.
Enään en luota. Mies vesitti kaikki periaatteensa esim senkin että aikoinaan kertoi olevansa vain yhden naisen mies.
Enäö en kykene luottamaan edes miehen tunteisiin minua kohtaan vaikka kuinka kertoisi rakastavansa.

Joitakin ajatuksia heräsi. Kun kerroit, ettei mies tunnista tunnetiloja, onko kyse miehen omista vai sinun tunnetiloista? Olisiko niin, että loukkaannut jostakin miehen sanomasta tai teosta ja odotat, että mies ymmärtää, mistä on kyse eli mitä tunnet? Tahallinen loukkaus on asia erikseen, mutta usein toisella ei ole tarkoitus loukata. Oletko sanoittanut tunteesi eli kertonut miehelle, miltä jokin asia tuntuu ja miksi?

On hyvä itsekin pohtia, mitä on omien reaktioiden takana. Ärsyynnytkö jostakin teosta sinänsä vai siitä, mitä se mielestäsi edustaa - ehkä välinpitämättömyyttä, hylkäämistä? Joudun itse välillä tsemppaamaan kovastikin, kun mieli on taipuvainen katastrofiajatteluun ja jokin pikkujuttu saattaa laukaista alamäen. Yritän pitää mielessäni, ettei mieheni voi mitenkään tietää, mitä pääni sisällä on meneillään - se ei ole hänen vikansa. Olen itse vastuussa ajatuksistani ja siitä, mitä ja miten niistä miehelleni kerron.

Jos yrityksesi päätyvät aina samaan huonoon lopputulokseen, pitää kokeilla jotain muuta. Turha toistaa toimimatonta. Et saa miestäsi käsittelemään tunteitaan, jos hän ei sitä halua. Ja jos et pysty näyttämään tunteitasi, mitä jää jäljelle? Et ole silloin miehen kanssa oma itsesi vaan kuori. Keräät painetta, kunnes räjähdät riitelemään. Miehen tapa reagoida on näemmä hyvin etilainen kuin sinulla. Jotkut eivät pysty käsittelemään konflikteja heti vaan tarvitsevat aikaa fundeerata. Voi keskustella tilanteen rauhoituttua tai vaikka kirjoittaa kirjeitä. Eihän tässä ole kyse siitä, kumpi on oikeassa, vaan siitä, miten suhteen saa toimimaan. Jos toinen ei ole ollenkaan halukas selvittämään asioita, se kertoo mielestäni kaiken olennaisen.

Miehen omista tunnetiloista, osaksi myös minun, välillä hän ei millään ymmärrä että mistä edes suutun vaikka huomaa sen kyllä. Hänen ajatusmaailmansa on hyvin erilainen. Hän ei osaa edes surra mitään, tai ei ainakaan tuo mitään esille.
Yleensä jos ihminen loukkaa toista, pyydetään anteeksi mutta ei meillä.
Meillä ei puhuta tilanteesta edes seuraavana päivänä, mies haluaa unohtaa, sillain ongelma poistuu eikä siihen enää palata. Minun mielestä se ongelma on juuri siinä ettei asiaa käsitellä, mies ei vaan halua käsitellä. Siksi olen sitä mieltä että mies ei tunnista tunteita eikä syitä tietyille tunteille.
Minulla on "hylätyksi tulemisen" pelko. Siksi moni asia ärsyttää kun en saa tiettyihin asioihin vastakaikua ja yks niistä on juuri tunteet.
Mielestäni miehen käytös on tulkittavissa välinpitämättömäksi mutta kun otan asian puheeksi niin mies kieltää sen, ettei hän ole välinpitämätön, hän ei vaan halua.
Siksikin tämä on niin ristiriitaista. Mies antaa teoillaan ymmärtää toista ja sanoillaan pyörtää tekonsa.
Eikä hän koskaan kysy mikä minulla on taikka mistä nyt suutuin, hän antaa asioiden vain olla.

Kerroin hänelle että pelkään näyttää hänelle negatiivisiä tunteita, hän vastasi vain " mitä minä voin siihen sanoa" ja asia jäi siihen.
Mitä muuta konstia minä voin kokeilla?
Keinot loppuu. Jättää asiat vain selvittämättä? Mitä minä sitten teen kun suutun taas jostain? Annan asioiden vaan unohtua ja pidän mölyt mahassani? En todellakaan enää tiedä.
Kirjeitä mies ei kirjoita, minä mielelläni kyllä mutta nekin hän käsittää "väärin" sillä hänen omalla ajattelu tavallaan. Kirjeet on pois suljettu juttu.
Miehessä on juuri sitä vikaa että "kyllä hän tietää mitä ajattelen" kääntää asiat omaksi edukseen ja pyrkii olemaan aina oikeassa, on hyvin hankalaa alkaa puhumaan, menee inttämiseksi, usein luovutan ja poistun tilanteesta, sitten olenkin se "kiukutteleva pahis " jne.

Kirjoitat, että et yritä saada mistä muuttumaan, tahtoisin vain, että mies itse huomaisi suhteen ongelman, pattitilanne.

Tuo tekstisi sisältää sen, että yrität muuttaa häntä. Tahdot, että hän huomaa ongelman sellaisena, kuin sinä näet ongelman.

Ehkä miehesikin tarvitsisi vuosien terapian tunteiden tunnistamiseksi. Sinä et voi olla hänen terapeuttinsa.

Minusta tuntuu, että tarvitset kunnon aikalisän miettiäksesi omaa tilannettasi.

Kerroit, että olet itse joskus ollut samanlainen kuin miehesi ja toivot, että miehesi kävisi saman tien kuin sinä. Että hän kasvaisi ja kehittyisi. Mutta et voi saada sitä ajatusta miehen päähän millään, jos hän ei itse halua. Voit tehdä päätöksen vain omasta osuudestasi.

Mielestäni et myöskään voi olettaa, että mies tietäisi aina, mistä suutut - saati pyytäisi anteeksi, jos ei tiedä, mitä pyytää anteeksi. Ei myöskään ole miehen velvollisuus kysyä, mistä suutuit. Sinä voit kertoa, ehkä suuttumattakin, mikä miehen sanomisissa tai teoissa sinua loukkasi ja miksi. Pystyisitkö puhumaan jo ennen kuin suutut; kun tunnet, että nyt alkaa keittää? Kannattaa ottaa aikalisä ja miettiä, mistä oikeastaan on suuttunut, koska usein suuttumus on vasta toissijainen tunne ja se varsinainen syy jää taka-alalle.

Hänen ajatusmaailmansa on todellakin erilainen kuin sinulla. Niin saakin olla, mutta parisuhteessa pitäisi jotenkin pystyä kommunikoimaan. En ymmärrä, miksi pelkäät näyttää kielteisiä tunteita. Mitä sinulla on menetettävää nykytilanteeseen verrattuna? Tuntuu, että sinäkin nyt omalla tavallasi pakenet tai vältät tilannetta: haudot pahaa oloa, toivot, että mies huomaisi sen ja petyt, kun niin ei käy. Piilotat itsesi. Mutta mies ei näe sisällesi. Hän ei voi osoittaa tunteillesi vastakaikua, jos et kerro tunteistasi. Pelkkä tunteiden näyttäminen ei riitä.

Nähdäkseni ainoat konstit ovat se, että alat kertoa miehellesi tunteistasi ja ajatuksista ja haette ulkopuolisen näkökulmaa kommunikaatioonne.

Kiitos vastauksestasi. Sehän se on minut ajanut tähän näkymättömyyteen ja kuulumattomuuteen, kun olen tuonut ajatukseni ja tunteeni esille.
Mies ei vaan osaa "tehdä mitään".
Viimeksi tänä aamuna olen tuonut esille sen että läheisyyden puute, seksin väheneminen jne muistuttaa minua jatkuvasti hänen uskottomuudestaan. Kerroin sen myös etten pysty vieläkään kunnolla luottamaan.
Mies otti senkin luultavasti niin itseensä ettei sanonut juuri mitään. Luultavasti hänen ajattelun mukaan ajan häntä vain kauemmas minusta.
Turhauttaa puhua omista mietteistä tämän vuoksi koska miehelle ei mee mikään perille vaikka rautalangasta vääntäis.
Kyllä hän alkuhuumassa ja rakastuneena kykeni tuomaan esille kaikki tunteensa mut nyt...
Mies ei lähde terapiaan, siitä on puhuttu.