Nyt loppui tämä avioliitto!
Viimein tuli mittani täyteen. Sanoin vaimolleni että nyt riittää, nyt en enää jaksa.
Hyvin monia vuosia olen kestänyt pettämisiä ja samalla mustasukkaisuutta vaimoltani.
Viimeiset kolme vuotta hänellä on ollut kaksi vakituista rakastajaa, joista tiesin heti alusta alkaen. Puolisen vuotta sitten vaimoni kertoi jättäneensä nykyisen rakastajansa, jonka kanssa aloitti pari vuotta aiemmin.
Olen ollut ihan hajalla tamän asian kanssa, mutta halunnut kuitenkin kestää ja rakastaa vaimoani.
Sovimmekin, että ”aloitamme alusta”, mutta äskettäin minulle selvisi että hänellä onkin edelleen se mies. Ja että vaimoini rakastaa häntä ja haluaisi hänet kokonaan itsellensä.
Mieskin on naimisissa eikä halua erota vaimostaan, on vain seksisuhteessa vaimoni kanssa.
Sovimme kuitenkin asuvamme edelleen yhdessä lasten vuoksi.
Nyt pitää jotenkin pystyä sammuttamaan tuo sydämessä roihuava rakkauden ikuinen tuli. Muuten elämä jatkuu taas helvettinä. Erilaisena tosin.
Toivon, että tästä selvittyäni en koskaan enää rakasta ketään.
Ainoastaan lapsiani.
Hei,
Paljonpa olet sietänyt - ja vaikea on katkaista tunteita, kun toinen häärää arjessa koko ajan nenän edessä. Helpompi olisi kertarysäys. Meno ilmeisesti jatkuu muuten ennallaan, mutta sinä yrität tukahduttaa tunteesi.Kuinka kauan sinulla on tuota "lasten takia"- elämää edessäsi?
Tuo koko kuvio teillä on niin väärin sinua kohtaan! 😠 Nyt olisi tärkeää, että pidät itsestäsi huolta niin, ettet sairastu tuon henkisen väkivallan takia. Sitä se nimittäin minun mielestäni on, sinun ja sinun tunteittesi mitätöintiä.
Katkeruus on kavala seuralainen ja se varmasti kurkistelee sinunkin olkasi yli? Sinä ansaitset parempaa! Kyllä siellä jossain on se ihminen, jolle sinä riität ja joka arvostaa sinua kumppanina. Tämä maailma ei ole mikään reilukerho, mutta varmasti sillä on sinulle enemmän annettavaa, kuin olla kolmas pyörä omassa avioliitossasi.
Minun oma kohtaloni on olla jatkuvasti katkera, ja se todella syö sisältä. Pitää otteessaan ja saa voimaan pahoin. Teen töitä joka päivä, etten olisi niin vihainen ja katketa kuin nyt olen. Haluaisin vaan kaikkea yksinkertaista, ei mitään draamaa. Mutta valitettavasti sitä tämä elämä nyt jatkuvasti on.
Jaksetaan yhdessä, paremmat ajat ovat vielä edessäpäin 🌻🙂🌻
Hei!
Kiitos!
Lapset on vasta 4 ja 9 vuotta... Varmaan se rouva lähtee niiden kanssa nostelemaan joku päivä. En usko että hän jaksaa tällaista "kämppis-avioliittoa". Ja itekkin alan nyt elämään ja kun tästä aikaa kuluu, jospa joku mukava nainen löytyy elämääni. Lapset ovat vain niin tärkeitä että teen ja jaksan vaikka mitä heidän takiansa.
Me ei kuitenkaan riidellä lasten kuullen, nykyisin varsinkaan.
Katkeruutta varon. Ahdistaa vaan hulluna, jotenkin sitä toivoi vielä yhteistä tulevaisuutta ja joskus sitten yhteistä hautapaikkaa...
Kyllästynyt varmaan eniten olen.
Kiitos teille!!!
Annoitte tärkeää tukea ja mielenkiintoista ulkopuolisen näkökulmaa.
Jos elää tarpeeksi kauan kieroutuneessa maailmassa, siitä tulee itselle normaalia...
Kyllä tämä tästä.
Jospa tässä pääse toteuttamaan omia haaveitaan elämää kohtaan.
Pitää alkaa lapioimaan niitä hyviä puolia esiin tämän kuran seasta😎
Ymmärrän, että irroittautuminen on vaikeaa niin henkisesti kuin myös kaikkien käytännön asioiden puolesta. Mutta joskus jotkut asiat vaan ovat välttämättömiä, jotta päästään eteenpäin, jos sinne haluaa.
Niinkuin laulussa sanotaan: "sometimes goodbye is a second chance"
Voimia Auringonpilkku!
Totesit tuossa että kohta hän varmaan lähtee lasten kanssa.
Oletko varma siitä että äiti on parempi huoltaja kasvattaja tapauksessasi?
Oletko valmis antamaan lapset hänelle? Suomessa tosin useimmiten katsotaan äiti ja nainen lähes aina paremmaksi huoltajaksi. Äiti saa tehdä lähes mitä vaan. Miehiltä vaaditaan huomattavasti enemmän ja aina sekään ei riitä.
Niimpä. Isä on ihan yhtä hyvä lasten huoltaja kuin äitikin, jos tavallinen ihminen on, monta kertaa jopa parempikin, joten tämä asia on sinun käytävä läpite vaimosi kanssa ja pidä kiinni oikeuksistasi, kaksin käsin!
Kiitos tuestanne!
Vaimoni rakastaa lapsiamme kyllä kovasti ja on äitinä hyvä.
Ite oon sitä mieltä, että jos lapset menettävät isän he menettävät paljon,
mutta jos äidin, he menettävät kaiken.
Meillä on vielä niinkin, että toinen lapsi on isin tyttö ja toinen kovasti äidin perään...
Vaimoni on ehdottanut että yritettäis vielä. Ja että hän jättäisi ne kuuhkeensa ym...
Kieltäydyin kohteliaasti.
Kai tässä näillä näkymin yhdessä asustellaan ja mietitään mikä ois lapsille paras vaihtoehto.
Ja pitää alkaa katselemaan itekkin maailmaa uusin silmin. Jospa sitä löytyis joku kiva rakastajatar
itsellekkin...
Saa nähdä mitä tapahtuu.
Kiitos kaikille tuesta ja näkökulmista. Autatte kovasti!!!
No olipa tutunoloista tekstiä!
Omalla kohdallani kävi paljolti samoin. Tosin suhde oli kestänyt tuolloin jo n. 16 vuotta.
Alkuhuuma, tehokas koukuttaminen yms.
Kiltti kun olin niin suostuin lähes mihin tahansa. Pahimmillaan kävi niin, että ystäväkuviot kutistuivat olemattomiksi, koska vaimo ei voinut sietää minun ystäviäni, eikä oikeastaan ketään sellaista joka liittyi minun menneisyyteeni - aikaan ennen häntä.
Mielenterveyteni petti.
Kesti vuosia tulla sieltä pimeästä helvetistä takaisin, mutta tulin kuitenkin. En sano, että entistä vahvempana, ei vaan hyvin "arpisena", mutta hengissä.
Sitten tärähti oikein kunnolla. Vaimo jäi kiinni salasuhteesta. Vähätteli tekemisiään ja yritti esittää jopa, että kaikki oli minun syytä ja hänellä oli oikeus tehdä näin.
Lupasi kuitenkin lopettaa suhteen.
Miten tuo lie ollut - hän narahti uudelleen muutaman kuukauden kuluttua.
Meni pari vuotta opetellessa hyväksymään tilanne - ei onnistunut. Vajaa vuosi siten olin itsemurhan partaalla. Oli pakko tehdä jotain tai tappaisin itseni tai - vaimoni.
Kirjoitin Tukinetin "hoitsulle". Kirjoitin ja itkin ja itkin ja kirjoitin.
Sain avun josta olen varmasti loppuikäni hyvin kiitollinen!
Ei minua suoranaisesti käsketty tekemään jotain vaan annettiinpahan uskoa. Uskoa omiin mahdollisuuksiin ja siihen, etten minä olekaan ehkä se syypää tilanteeseeni.
Lapseni on aikuinen ja vastuuni on siltäosin ohi, vaikkakin ainahan minä hänestä huolta kannan.
Miten sitten nyt? No harkinta on menossa ja lopputuloksen minä jo tiedän.
Minulla on töitä uskomattoman hyvin ja jopa vapaa-aikaakin jää.
Olen ajatellut ostaa jostakin mummonmökin ja ruveta sitä sepittelemään asuttavaksi. Minusta ei taida olla kerrostaloon!
Olen aloittelemassa myös uutta harrastusta jota tosin kokeilin jo n. 15 vuotta sitten - vähän vaarallinen vauhtilaji joka ei kait sopisi noin 60-vuotiaalle (lajilla ei ole mitään tekemistä moottoriurheilun kanssa).
Niin, minä elän, uskon huomiseen ja hymyilen taas!
🙂
Kiitos kaikille teille oleville.
Hyvä Aries, meidän suhdekkin kesti jopa 16 vuotta.
Kiitos tuesta. Elämässä kai sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kaikille...
Ite aattelin kestää tämän kaiken, onneksi on hyvä ahdistuslääkitys ollut jo puoli vuotta.
Päätin kestää ja kasvaa ihmisenä tästä.
Joku sanoi, että elämä kantaa jos ssihen uskoo!
Luotetaan siihen!!!
Voimia kaikille!
Nyt on minun vuoroni toivoa sinulle paljon voimia ja jaksamista.
Paljon olet vaimoltasi kestänyt ja jaksanut uskoa että kaikki on joskus paremmin, varmasti olet kaikkesi yrittänyt ja nyt on aika antaa mennä.
Toivon todella, että olet joskus vielä onnellinen, ja uskallat rakastaa 🙂
Kiitos rakas Sephiblack ja muut ihanat ihmiset!!!
Jos kukaan enää muistaa/ jaksaa lukea tätä, niin ero on viimein tosiasia. Paperit lähti n 2 kk sitten ja kohta pääsemme muuttamaan erillemme. Nykyisin suren vain lapsia ja heidän tunteitaan.
Nykyinen vaimoni muuttaa lastemme kanssa uuden miehensä luokse (arvatkaa sattuuko??? ). Olivat yhdessä n pari kk kun sain tietää, ja tämä seikkailu oli vaimolleni enemmän kuin ensimmäinen kerta...
Ja, kyllä. Uskallan vielä rakastaa.
Sittenkin!!!
Eivät kaikki naiset olekkaan samanlaisia...???
Poikamieselämää kuiteskin pitkään...
Hyvä ja rakas Sephiblack,
Miten voit nykyisin?
Oletko päässyt pois sen ilkeän miehesi luota?
Toivottavasti olet.
Minulla on elämä heitellyt helvettiin ja takaisin * monta.
Nyt ehkä pääsee taas raiteilleen...
Miten sulla menee ja mitä sulle kuuluu?
Viestisi lämmitti paljon mieltäni.
Et ollut unohtanut.
Voimia sinulle ja lupaa jaksaa!!!
Auringonpilkku,
Anteeksi kun en ole pitkään aikaan täällä käynyt, mutta on ollut kaikenlaista.
Pääsin viimein miehestäni eroon, ja nyt yritän opetella uutta elämää.
Vaikeaa tämä on aloittaa taas kaikki alusta, mutta eteenpäin mennään pikkuhljaa...
Miten sinulla? Toivottavasti kaikki on hyvin! 😐
Hei Auringonpilkku ja muut,
Ollaan kirjoteltu täällä aiemmin pitkä ketju pitkistä pettämissuhteista ja niistä irtautumisesta. Löytyy nimellä Kolmannet pyörät. Viimeisin viesti oli 19.08.2009 eli sinne asti kun kelaatte, voitte lukea, jos kiinnostaa. Itselleni aikoinaan oli valtava helpotus löytää täältä tukinetin sivuilta muita asiasta kärsineitä. Perheeni mielestä kun vain minä voin olla niin tyhmä, että suostuin moisiin suhteisiin. Siis minulla on kyseenalainen kunnia olla elänyt kahdessa sellaisessa suhteessa. Molemmissa monta vuotta kituuttaen 😋 Mutta on ollut ihan hirvittävän helpottavaa saada tukea ihmisiltä, jotka ovat kokeneet samaa ja kärvistelleet saman tuskan kanssa. He ovat oikeasti ainoita, jotka ovat ymmärtäneet, millaisen tuskan kanssa sitä on joutunut painimaan. He ovat ymmärtäneet senkin, ettei monivuotista suhdetta katkota noin vaan kun kuivaa risua pänks poikki. Irtautuminen ja tunteiden tasolla etenkin kestää pitkään ennen kuin tulee - muiden mielestä 😉 järkiinsä. Kasvuprosessi nyt vaan on semmonen hitaahko, siitä ei pääse mihinkään. Ja vaikka se olisi vain yhteisen legokodin paloiksi laittaminen, sekin on silti kipeä prosessi, jota pitää omassa päässä sulatella pitkään. Saati te jotka olette lapsellisia vielä. Lapsia kun ei voi jakaa kuten legopalikoita 😠 sulle mulle sulle mulle 😝 Ja katkeruuskaan ei pitkän päälle auta elämän uusien legopalikoitten kanssa. Jää piirustukset tekemättä, jollei katkeruudeltaan näe mitään.
Voimia ja voimaannuttavia asioita elämäänne toivotan
ystävällisin terveisin
jokujossakin🌻🙂🌻
Sephiblack kirjoitti 1.5.2010 0:42
Auringonpilkku,
Anteeksi kun en ole pitkään aikaan täällä käynyt, mutta on ollut kaikenlaista.
Pääsin viimein miehestäni eroon, ja nyt yritän opetella uutta elämää.
Vaikeaa tämä on aloittaa taas kaikki alusta, mutta eteenpäin mennään pikkuhljaa...Miten sinulla? Toivottavasti kaikki on hyvin! 😐
Hei!!!!
Itellä koko elämä heittää "kaikenlaista", mutta sinun kertomasi herättää iloisia ajatuksia!
Kerro ihmeessä lisää, siis jos haluat. Olen iloinen tuosta mitä kerroit. Todella iloinen, mutta haluaisin kuulla miten jakselet nykyisin!! Ethän valu takaisin...? Jos luet tämän, niin tiedät että lupaan käydä täällä taas useammin... Voimia ja kaikkea parasta hyvä ystäväni!!!