Mielenkiintoisen keskustelun olet kyllä aloittanut.

Vauvan saaminen voisi olla myös noita elämänmuutoksia, joiden aikana voi olla helpompi iskeä. Tuttavapiirissä tuore isä oli ruvennut hakemaan läheisyyttä työtoveristaan. Herkkänä ihmisenä reagoin itse tuollaisiin asioihin ehkä hieman liikaa : harmittaa ja surettaakin jollain tavalla. Läheisten ihmisten "ajautuessa" tuollaisiin valonarkoihin väleihin ei voi pitää itseään mitenkään turvassa vääriltä valinnoilta, omilta tai toisen.

Perheen perustaminen ja etenkin siitä huolehtiminen että se perustettu perhe voi hyvin vaatii mielestäni niin paljon, että ihmettelen miten ihmiset uskaltaa tehdä sen "noin vain". Toisaalta, omat ajatukseni kaikesta siitä mihin haluan kyetä ja miten haluaisin asiat hoitaa voivat olla ehkä hieman ylimitoitettuja mahdollisuuksiin nähden, mutta jos parisuhde voi kestää läpi elämän ja onnellisia perheitä on olemassa niin en haluaisi antaa lapselleni mitään vähempää.

Palatakseni sivuraiteilta takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Toisen ihmisen kunnioittaminen ja rakastaminen ja vastarakkauden saaminen, yhteinen elämä ja jaettu arki ovat ne, mistä parisuhde voi mielestäni parhaillaan rakentua. Tässä vaihtokauppasuhteilussa tuntuu vaikealta ehtiä tutustua ihmisiin kunnolla, kun pienetkin virheet tai epäkohdat voidaan korjata kurkkaamalla, josko seuraava olisi parempi. Se vaan, että vaihtaessa omat elämänvaiheetkin on ripoteltuna ympäriinsä, on vain pala ja hetki siellä täällä. En oikein osaa selittää, mutta mielestäni on lohdullista että joku kulkee rinnalla, tuntee sinut niinkuin vain toisen voi tuntea.

Pitkän parisuhteen aikana saattaa varmasti ihastuakin, tykästyä jonkun ulkopuolisen antamasta huomiosta. Kaivata sitä ensihuuman aikaista palvontaa. Uskon, että niiden tunteiden tiedostaminen ja käsitteleminen voi helpottaa sen asian ohi menemistä. Toisten perheen rikkomisen koen myös vääräksi. On väärin alkuperäisen suhteen molempia osapuolia kohtaan mennä hyötymään toisten kriisistä/vaikeasta vaiheesta, työntää lusikkansa väliin ja omalla panoksellaan muuttaa sen kriisin käsittely tai tehdä se kokonaan mahdottomaksi. Ehkä siinä hetkessä ei voi millään ymmärtää tai ennustaa mitä kaikkea siitä aiheutuu.

Rakkauskäsityksistä:
Oma näkemykseni rakkaudesta on monimuotoinen. Rakkaus on turvallisuutta, rehellisyyttä, luottamusta ja anteeksiantoa. Mielestäni rakkaus lähtee itsestä ja kun tuntee itsensä, voi antaa ja saada Rakkautta. Rakkaus on pitkämielinen, ei kadehdi eikä etsi omahyväistä tarkoitusta. Jakamista rakkaimmalleen!

Niinä hiomisen hetkinä ->kun timantti hioo toista timanttia, täytyy muistaa sen oma sekä toisen erilaisuus. Tämäkin on kaksi jakoinen. Eli jos toisesta löytyy se peili, niin pystyy olemaan toisen rinnalla peilaamaan ja tukemaan toista. Olkoon se sitten sairus, taloudellinen tilanne tai mikä se nyt voi olla taivaan ja maan välillä.

Se, että pystyykö toinen puolisko ottamaan vastaan sen tuen ja turvan jota tarjotaan. Pystyykö niinä heikkoina hetkinä olemaan toisen "kuljetettavana". Eli luottamus toiseen täydellisesti.

Itse kahden parisuhteen läpi käyneenä tiedostan ne karikot, hyvän olon hetket, jotka ovat kysyneet sitä omaa luottamusta toiseen ja antaako toinen sellaisen kuvan, että välittää ja rakastaa toista. Molemmissa suhteissa on ollut riippuvuus esillä. Ensimmäinen parisuhde: työriippuvuus. Toisessa: alkoholiriippuvuus. Molemmissa parisuhteissa olimme osittain "sulaneet" toisiimme. Parisuhteista irtaantuminen...niin onko se helppoa vai ei? Tekijöitä on monenlaisia ja löytääkö sen tasapainon suhteessa, on sitten eri kysymys. Löytyykö niin lujatahtoista rakkautta, että selviää niistä houkutuksista.

Nettimaailma on helppoa, en kiellä sitä. Edelleen painostan siihen omaan itsetuntoon, jolla voi päästä erittäin pitkälle. Pystyykö itse olemaan niin lujatahtoinen, että ei riko itseään tai toista tältä houkutukselta. Ja löytyykö niin lujatahtoista kumppania, jotta pystyy olemaan uskollinen toiselle kaikessa!

Sormus on lupaus ja voiko sitä lupausta muuttaa. Tänä päivänä sekin kysyy sitä perimmäistä tarkoitusta avoiliitolle tai pitkälle parisuhteelle. Ehkä meidän kaikien on syytä lukea avioliitonlupaus muistuttamaan toistemme tukemisesta ja olemisesta toisillemme!

Olkaamme lähimmäisiä toisillemme.☺️❤️☺️

Itse ajattelen, että mikäli sitoudun, niin lupauksen rakstaa voin tehdä vain omasta puolestani. Lupaus rakastaa puolestaan sisältää ajatuksen vapaudesta. Annan toisen olla vapaa ja tehdä omat ratkaisunsa ja toisaalta olen itse koko ajan vapaampi ja vahvempi kuin yksin koskaan voisin olla. Luottamus ja toisen kunnioitus ja arvostus ovat tärkeitä. Toisaalta en (enää) edes kuvittele, että hyvä parisuhde voisi toimia ilman ylä- ja alamäkiä, työtä ja ajoittaisia kriisejä tai kriisinpoikasia. Se on elämää. Elämäni haluan olevan tasaisen onnellista ja turvallista. Se on siis kriteerinä parisuhteellenikin. Haluan herätä aamulla hymy naamallani ja nukahtaa illalla hymyillen. Parisuhde, joka mahdollistaa tuon mahdollisimman usein, on minulle se ideaali.

En allekirjoita sitä, että naiset juoksevat miesten perässä, joilla on jo sormus sormessa. Varmasti löytyy niitä, jotka niin tekevät. Toisaalta enemmän peräänkuulutan niiden miesten ja naisten vastuuta, jotka ovat sormuksen sormeensa laittaneet. Yhtälailla olen vakaasti sitä mieltä, että huonoon parisuhteeseen sitouteneena ei tarvitse koko elämäänsä viettää. Tuomariksi siitä, mikä on oikea tai väärä ratkaisu, ei oikeastaan kykene kukaan muu kuin asianomainen itse. Epäreilua on olla parisuhteessa, jos ei rakasta, epäreilua ja onnetonta on olla parisuhteessa, jos rakastaa jotakuta toista. Töitä voi tehdä asian korjaamiseksi, mutta tunteita on vaikea pakottaa. Käytöstä voi säädellä. Pettää ei tarvitse ja rehellinen pitäisi pystyä olemaan. Vaikeitakin keskusteluja pitäisi pysyä elämänkumppanin kanssa käymään. Pitkän parisuhteen aikana tulee varmasti aikoja, jolloin "ihastuu" johonkuhun tai viehättyy jostakusta toisesta - olipa sillä toisella sormusta tai ei. Voi viehättyä herrasmiesmäisestä käytöksestä, hyvästä ulkonäöstä, tuoksusta, hyvästä ulosannista, iloisuudesta tai mistä tahansa muusta ominaisuudesta. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa perässä juoksemista tai oman pitkän parisuhteen loppua. "Ihastuksen"/viehätyksen ja oikean arkirakkauden välillä on iso ero. Se tuntuu joskus olevan hiukan hakusassa. Jos haluaa huumassa viettää koko elämänsä, vaihtaa kumppania melko usein ja on toisaalta melko yksinäinen. Turvallinen ja ihanan tylsä arkirakkaus on jotain aivan mahtavaa. Se on sitä, että oppii ajan saatossa sen kuinka vahvana kumppani kahvinsa haluaa ja ihanasti sitä, että väsyneenä saa vain romahtaa ja luottaa siihen, että toinen kantaa sen hetken yli.

Perheenperustamisesta lyhyesti: mikäli pohdin asiaa enemmän, en usko, että minusta löytyy ikinä rohkeutta perustaa perhettä. Mikäli asia jossakin vaiheessa tulee oikeasti ajankohtaiseksi luulen, että paras vaihtoehto on antaa asian tapahtua ja antaa omien tunteiden ja ajatusten kypsyä siinä odotellessa. Vanhemmuus ja kasvatusvastuu kaikkine haasteineen tuntuvat melko suurilta asioilta. Jos siihen liittää (minkä tahansa) parisuhteen ja rakastamisen satunnaisen vaikeuden, niin minulta ainakin jää homma kesken rohkeuden puuteessa. Ja kyllä - rakastan lapsia valtavasti. Niin valtavasti, että en lasta halua, mikäli olot eivät ole superstabiilit ja ellen tiedä voivani tarjota paitsi rakastavaa kotia myös mukavaa perhearkea. Tavoitteenani ei koskaan tule olemaan pullantuoksuinen koti vaan riittävän hyvä arki kaikille. Sitä fiilistä odotellessa.

Ideaali ja todellisuus ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa. 😉

Hei Fenix30!

Syvästi loukattuna rakkaudessa, murtuneena julkisella paikalla eilen illalla ensimmistä kertaa elämässäni täytyy sanoa, että oli hienoa lukea kypsän ihmisen tekstiä. Kiitos siitä. Se lohduttaa vähän. Minun on turha mennä etsimään rakkautta itselleni, koska haavoituin rakkaudettomuudessa. Teki pahaa katsoa sitä ravintolapeliä kihlasormus kädessä. Siellä rakkauteen kykenemätön pärjää. Ihminen joka kykynee rakkauteen, ei saa sieltä mitään. Siihen maailmaan on helppo paeta. Sisäinen pikkutyttöni haavoittui eilen. Myös naiseuttani loukattiin fyysisesti ja henkisesti, Se oli kiinni pienestä katseesta, että koin että minua ei rakasteta. Hälyytyskelloni soivat viime hetkellä, ja lähdin itkien pakoon. En tässä rupea syvimpiä syitä kertomaan, miksi murruin. Olen samaa mieltä arjen rakkaudesta. Valloittaminen, rakastuminen ja rakkaus ovat vaiheita parisuhteessa. Minulla on synnynnäisenä ns. lahjana annettu herkkyys vaalia rakkautta. Se on osa taiteellisuuttani. Mutta sitä ei ole kunnioitettu. En ole koskaan mennyt massan mukana, koska olen ollut oma itseni. Välillä en voi sietää tämän maailman heikkoutta, jota ihmiset pitävät vahvuutena. En siedä ihmissuhdepelejä. Totta on ,että rakkauden varaan ei voi pelkästään rakentaa elämäänsä, mutta kun saat sen elämääsi, pitää toisen arvo osoittaa. Muuten viesti on, että olet joku vaan. Tätä viestiä juoksin pakoon eilen illalla. Minussa on ehkä liikaakin rakkautta tähän maailmaan. Kovetan itseni ajoittain siksi, että herkkyyttäni ei arvosteta. Maailma on narsistien. Maailma ei ole enää ihmiselämää kunnioittavien, henkisesti rikkaiden, joiden narsismi on tervettä. Terveeseen narsismiin kuuluu kyky ottaa huomioon myös toisen ihmisen tunteet. En eilen illalla nähnyt enää sitä siinä eräässä ihmisessä, jota rakastan. En vain halunnut uskoa sitä, mutta se on kait uskottava. En tässä kerro . miksi. Tästä kestää toipua, enkä halua vieläkän uskoa sitä, että ihminen jota rakastan on muuttunut.En halua uskoa todeksi sitä, että olen erehtynyt. Rajani tuli vastaan. Jokaisella on sietoykyknsä raja. ja rikottua luottamusta et saa takaisin rakkaudessa. Mutta minulla on musiikki, joka hoitaa minut. Nostan tästä itse itseni. Jälleen.

Kirjoitan taas, koska olen yllättävän nopeasti toipunut yhden päivän sisällä. Ja olen saanut taas uuden päämäärän elämääni. Voi kuinka odotan jo huomista päivää!
En kerro teille, mikä päämääräni on, koska minulla on yksityisyyteni. En noussut tästäkään tilanteesta loppujen loppujen lopuksi ihan yksin. Kaksi ihmistä, jotka ovat osa elämäni historiaa elävästä elävästä tulivat vastaan. Nimet jääköön tässä arvoitukseksi. Kiitos siis teille kahdelle. En varmastikaan saa koko kaupunkia hiljaiseksi, mutta jos kerran olen joutunut kiusalliseen tilanteeseen eilen illalla, nin miksi en kertoisi täällä vähän taustatekijöitä? Paljastamatta kuitenkaan kaikkea. Ja voi, kyllähän tätä tapahtuu. Tämä tosiaan näyttää olevan oikein nykyhenki. Voi ,en minä pelkän rakkauden varaan laske elämääni, en minä sellainen taiteilja ole. Ja kuka teistä oikeasti tuntee minut? Tämänkin tosiaan voi kälättää twitteriin ja facebookiin. Itse en olisi sinne koskaan halunnut, enkä ole siellä enää. Eihän tämä mikään julkinen asia pitänyt olla. Muistan eilisestä shokkitilani takia ainakin sen, että jokin minulle täysin tuntematon henkilö ravintolassa piti jo minua epänormaalina. Siinä vaiheessa en tosiaan välittänyt enää. sille tuntemattomalle, joka seurasi tilannetta sanosin, että jos en olisin reagoinut, olisin tunteeton. Mitä hän tilanteestani tietää? Ei varmasti yhtään mitään. Ehkä minun tosiaan pitää elää yksin. Mutta toisaalta en halua. Minulle tärkeintä elämässä ei ole ura, maine menestys yms. Joo, kyllä oli joskus kaksikymppisenä, mutta ei enää. Mitä teet niillä, kun sairastut esim. vatsasyöpään? En viitsi edes kirjoittaa tähän mitään itsestään selvyyksiä arvomaailmasta. Jokainen miettiköön itse. Minun on kuitenkin turha toitottaa omaa arvomaailmaani tietyissä maailmoissa. En tule siellä kuulluksi. Ja facebookille voin kertoa, että seurasin tänään urheilua. Se oli varmasti hieman suurempi uutinen... Urheilukin on auennut, vaikka itse kilpailen vain itseni kanssa.

Itsekin olen herkkä, enkä kestä "kertakäyttörakkautta". Haaveilen vain suhteesta, joka on koko loppuelämän kestävä ja haaveilen siitä arjesta nimenomaan.

Olin menneessä avioliitossanikin sitä mieltä, että ei sitä alun huumaa pitkään kestäisi, on hyvä, kun tulee arki. Siinä arjessa se todellinen rakkaus sitten näkyy, jos sitä on.

Nykyään olen väsynyt ja miltei toivoton itseni suhteen. Herään taas aamulla, enkä haluaisi hetkeen olla tässä maailmassa. Hetkittäin luovutan, etten koskaan löydä itselleni sopivaa kumppania, häntä ei vain ole ja minut on unohdettu, niin sanoo nyt sydän.

Mitä tulee tuohon keskusteluun varatuista ja heidän "bongaamisestaan". Jos itseni kohdalla sattuisi niin, että joku varattu tulisi hakemaan huomiota ja iskemään(itse en varattuja iskisi, vaikka usein tuntuukin, että kaikki fiksut miehet ovat juuri niitä varattuja miehiä), toki voisin keskustella asioista, jos hän haluaisi, mutta ilmanmuuta tukisin häntä hänen vaimonsa kanssa yhteyteen. Se tarkoittaisi vain peilinä olemista ja kenties tämän vaimon kannalta asioiden ajattelemista ja mahdollisten toisten näkökohtien valaisemista sille miehelle siinä hetkessä, se ei tarkoittaisi toisen vikittelyä tai ylenmääräistä kehumista ja tapaamisia.
Kaikista hirvein tilanne, mitä kuvitella saattaa omalle kohdalle, olisi sekaantua johonkin hajoamaisillaan tai kriisissä olevaan suhteeseen kolmantena osapuolena.

Tähän on syitä, yksi on se, että rakastan niin paljon itseäni ja sielun rauhaa, etten halua sotkeutua sellaiseen vuoristorataan ja joutua kenties hirvittävän vihan kohteeksi ties mistä suunnasta tulevana. Toinen on se, että minusta parisuhde ylipäätään on niin kunnioitettava asia, etten koskaan halua sotkea sitä muilta, vaan päinvastoin haluan kannustaa ja tukea ihmisiä yhteiseen hyvään ja iloon. Se löytyy usein itsen tutkiskelun ja asennemuutosten kautta. Toki on monenlaisia parisuhteita, sairaitakin, joista on parempi päästä ulos, mutta ne ovat sitten asia erikseen.

Se, olenko sitten ihastunut kuinkakin syvästi mahdollisesti varattuun mieheen, on täysin merkityksetöntä siinä vaiheessa, jos tämän miehen ja hänen kumppaninsa elämä sujuu yhdessä eteenpäin. Jos tälläinenkin ihastuminen olisi, olisin vain onnellinen siitä, jos huomaisin, että he jatkavat yhdessä ja heillä sujuu. Oman ihastumisen tunteensa voi sitten myöntää itselleen ja antaa ajan hoitaa ja siirtyä muihin asioihin.

Eipä näytä vertaistukea tulevan, mutta ajattelin purkaa mieltäni silti tänne, koska se helpottaa eteenpäin menoani. Olen nyt sitten päättänyt elää vain omaa itsenäistä elämääni ainakin hetken aikaa omassa asunnossani, kun ei näytä arjen rakkaus enää merkitsevän. Olen järjestänyt itselleni taas ohjelmaa. Teen taas niitä asioita, joista minua ihailtiin aiemminkin. Sain kuulla rankkojen opintojen uuvuttamana vielä vähän aikaa sitten positiivista palautetta ihan pienistä suorituksista. Olenhan aina asettanut jonkin päämäärän elämääni. En tarvitse myöskään mitään vakuutteluja kauneudestani tuntemattomilta miehiltä. Tarvitsen ihailun kerrallaan vain yhdeltä ihmiseltä. Joku vastaantulija vakuutteli kauneuttani. Voi kuinka nauroin sisimmässäni. Mitä se nyt enää kokemani jälkeen auttaa. Mietin vain hänet ohittaessani, että haluan henkisesti tasokkaan. Jonkun jolla on muutakin mielessä kuin ulkonäkö. No, elämän kuuluu aina jatkua. Olen tänään luonut viikonlopun mielentilan musiikiksi. Olin tyytyväinen itseeni vihdoin kun lauloin. Olen oppinut taas muutamassa päivässä uuden kappaleen. Tätä kappaletta en tule koskaan esittämään kenellekään. Esitin sen vain itselleni. Miksi meninisin esittämään kappaleen koko maailmalle? En minä estradilla halua murtua. Eihän siellä saa murtua. Vain ravintolamusiikki myy nykyään. On kappaleita joita ei koskaan esitetä itse. En tiedä vielä onko tämän kappale totta suhteessmme, mutta se kuvaa tämän hetkistä kokemustani. Olen siis asettanut omat päämääräni elämääni taas. Ne samat jotka minulla oli vielä puoli vuotta sitten. Ne aion jotenkin taas saavuttaa. Olen ollut tänään tyytyväinen toisestakin suorituksesta, joka on parantunut. Olen kehittynyt. Ai että minulla ei ole oikein omaa elämää? onkohan näin? Minusta paljonkin. Mutta rakkauteeen kuuluu tietysti se, että joskus ne oman elämän tavoitteet unohtuvat kun on niin rakastunut. Tottahan se on, että ei rakkauden varaan elämäänsä voi rakentaa, mutta toisaalta ilman sitä kaunista asiaa kahden ihmisen välillä elämä on niin tyhjää. Huomennakin on tiedossa kivaa ohjelmaa.

Kirjoittamiseni tänne jatkuu taas, koska se on minulle eräs tavoistani selvitä tässä elämän tilanteessani. Niin, yleensähän ihmisillä on ystäväpiiri, johon voi luottaa ja joka ottaa tässä elämäntilanteessa yhteyttä. Minulla vain asuntoni. No, onneksi eräs ihminen otti hetki sitten yhteyttä, mutta olemme liian erilaisia ymmärtääksemme toisiamme täysin. Aika julmaa on ajaa tälle palstalle. Ihan kuin en olisi koskaan elämässään saanut mitään aikaiseksi. Käytetäänkö asunnon ostajiakin vain hyväksi? Ehkä eivät kaikki käytä. No, en voi sille mitään. Tilanne tuli tänään selväksi. Ja sain vihdoin anteeksipyynnön. Se tuli vain valitettavasti liian myöhään ja väärillä sanoilla. Minun ikäkriisini on jatkunut jo aika monta vuotta. Siksi olen vaihtanut miestä. Kaupungilla liikkuu perättömiä juoruja minusta. He eivät tiedä syytä siihen, mistä tämä kierre alkoi. Olenhan ikäkriisissäni helppo uhri kaikenmaailman kuvioille. Mutta minä mietin miesvalinnassani ihan muita asioita kuin kaksikymmentä vuotiaana, jolloin kaikki oli vielä helpompaa. Silloinkin oli se sama ongelma. Vientiä oli, mutta ei vain löytynyt henkisesti tasokasta miestä. Niin ja tosiaan, en uskaltanut olla se ensimmäinen siinä mielessä, jonka kaikki kokevat. Mutta kaikki tietysti muistavat minut ulkomuodostani. Eihän minua siksi kukaan nainen halunnut opsikelijapiireissä joukkoon etsimään kumppania. Ei ulkonäön varaan minusta voi parisuhdetta rakentaa, mutta kyllähän se jollain tavalla merkitsee alkuvaiheessa. Minulle henkisesti tasokas ei tarkoita, että tarvitsee tietää esim. taiteesta kaikki ja lääketieteestä kaikki, vaan se tarkoittaa kykyä rakkauteen henkisesti. En kerro tässä sen enempää missä asioissa, koska en halua loukata rakkaimpiani. Kaikki on tänään vielä hyvin minulla. Minulla on paljon ihania asioita elämässäni. Tiedän huomisen ohjelmanikin.
Minulla ei esim. vielöä ole syöpää. Mutta voinhan minä sen saada. Missikisani hoisin itsenäisemmin tänään kuin monet muut. Nyt on kyse muista asioista. Panostin itseeni. Rakkaus on kuollut.

Voiko rakkaus kuolla?
Luulempa, jotta meillä kaikilla on se oma rakkaustarina ja sen mitenkä sitä sitten käy läpi. Kuinka syvällinen ja vastavuoroinen pariskunta on, onkin sitten 'haastavampaa' lajia, jos pari eroaa toisistaan. Tai jos päättää(molemmin puolinen päätös) olla yhdessä, niin kuinka niitä hetkiä, jolloin on näkemysero, käsittelee yhdessä?
Osaako, haluaako ja tahtooko asettua toisen tunteisiin, niin että ymmärrys on molemminpuolinen ja eteenpäin kuljettava.

Hieman, White prinsess löysin ristiriitaisuuksia sinun kirjoituksestasi. Jokseen näen, että sinun yksinäisyytesi ja toisaaltaan sinun rakkaimpasi kumpuaa epäilyttävästi esiin. Sanoit, että sinulla on vain asuntosi ja kuitenkin sinä et halua tuoda rakkaimpasia esiin tässä kirjoituksessa. Voisitko tarkentaa täydellisesti mitä tarkoitit? Toki ymmärrän oman yksityisyyden ja sen vapaan tahdon laki.

Lisään viel': Rakkaus on monimuotoinen ja kuinka/ miten itsensä rakkaudessa käsittelee, ajatelee. Miten rakkautta jakaa, koska rakkaus ei mielestäni ole pelkästään parisuhde kysymys. Se on vaan eri muotoista ystävyydessä, lapsiin tai ketä nyt lähellä on. Se, että pystyy rakastamaan ja kunnoitamaan itseään, niin rakkautta voi jakaa. Kuinka itsessään pystyy käsittelemään sellaisetkin asiat kuin kaipaus, kateus, mustasukkaisuus. Pystyykö olemaan ns. uskollinen itselleen ja sitä kautta kumppanilleen. ☺️❤️☺️

Hei Mantelinkukka.

Jokseenkin huvittuneena tällä palstalla kyllä olen, kun tuntuu, että verttistukea ei oikeastaan ole.
On vain kritiikkiä tälläkin palstalla. No, en kommentoi sitä.
En viitsi vastata kysymykseen yksinäisyys ja rakkaus ristiriidat kirjoituksessani. Lähdin kirjoittaessani vain siitä, että pääsin eteenpäin. Olen tänäänkin mennyt ettenppäin ja nautin elämästäni. Minull on ollut todellakin tosi kiva päivä. Olen tutustunut jo yhteen uuteen ihmiseenkin. Tosin hänestä ei tule ystävääni, mutta on hyvä tuntea erilaisia ihmisiä. Ei minuun enää satu. Enkä enä mieti viime viikonloppua. Yhtään lasillista en ottanut, joten muistan kaiken. Siinä jättö tilanteessa tuli alkoholia käyttävä mies vastaan ja tyrkytti itseään minulle. sanon kiitos ei koska tällaisessakin tilanteessa tiedän että olin tavoiteltu. Mutta juuri siksi syrjitty. Tajuan en nykyään, koska totuus tuli ilmi opiskelijapiireissä. Se oli hyvä. Opiskelijat ovat julmia toisilleen. Nauran sisimmässäni sille, että ensimmäinen poikaystävä tuli opiskelijapiirien kateuden takija vasta 26 -vuotiaana. Eikö ole äärimmäisen heikkojoukkue henki? No, elän jo omaa aiuksen elämää, enkä tarvitse mitään Doven -mainoksia. Säälittää lähinnä Dovenkin markkina-arvo, kun syömishäiriöliitto sai päähänsä sponsata sitä. Minä taas olisin onnellinen jos saisin kilon lisää. Hauskaa päivänjatkoa! Muitakin uutisia taisi olla kuin tämä, mutta kiitos kun luitte lähes blogiksi muodostutta kirjoitteluani tänne. Ikävää että eritettiin omaan kotiin. Mutta olen jossain vaiheessa lähdössä tapaamaan ystävääni eräälle toiselle paikkakunnalle. Ja kiitos eirtyisesti teille kaikille rakkaille, jotka omasitte sen tilannetajun, jota tarvitaan näissä tilanteissa. Rakkaus perustuu luottamukseen, ei kauneuteen.

Rakentavaa keskustelua ei tule, jos ei viitsi vastata toisten kysymyksiin. Tokikaan ei moiseen voi pakottaakaan.

Rakkauskäsitys on sanana aikamoinen. Aiheen parissa voisi keskustella kauankin. Itseäni kiinnostaa suunnattomasti tämä aihe nimenomaan parisuhteeseen liittyen.

Aivan kuten itsekin totesit White Princess, kukaan palstalaisista ei tunne ketään toista. Siksi palstalla on helppo toimia ja olla täysin avoin ja rehellinen. Täällä voi ja saa sanoa kaiken sen kivun, heikkouden, uupumuksen ja vajaavuuden, pelot, ahdistukset, toivottomuudet, ilonpilkahdukset ja onnen murut, mitä omassa elämässään kokee. Toisinaan törmää johonkuhun toiseen, joka on ollut samankaltaisessa tilanteessa tai voi itse auttaa jotakuta, joka painii itselle tutun asian kanssa.

Keskustelu nykyajan rakkauskäsityksestä on mielestäni mielenkiintoinen yleisellä tasolla. Nyt on kuitenkin niin, että viestiketjun otsikko ei vastaa sen sisältöä sellaisenaan. Voisiko siinäkin olla syytä miksi vertaistukea ei tule? Mikäli haluat vertaistukea johonkin selkeään ongemaksi kokemaasi tilanteeseen, voisi olla paikallaan avata uusi keskustelu uudella otsikolla. Näin nekin henkilöt, jotka eivät ole kiinnostuneita filosofoimaan rakkauskäsityksesta, mutta ovat varsin kykeneväisiä tarjoamaan vertaistukea osuisivat lukemaan tekstin.

White priness: olet oikeassa. Rakkaus perustuu luottamukseen ja lisäisin myös rehellisyyden, joka on molemminpuolista. Vaikka en ole ns. uskonnollista tyyppiä, vaan mielestäni uskollinen parisuhteessa luo pohjan kaikkeen. Kun lisätään iloisuus totuudessa, tuo sen aitouden.

Kirjoitin viimeeksi myös mustasukkaisuudesta, kateudesta ja kaunasta, jotka on käsiteltävä itsessään, ennekuin on pohja parisuhteelle. Mielestäni nuo ovat niitä 'hankalempia' asioita itsessä ja jos toinen tuo niihin masteen lisätäkseen niitä, niin silloin ei parisuhde onnistu.

Eveny: Niinpä, tuo sanana (rakkauskäsitys) on niin monisanaisesti tulkitseva. Käsitämmekö rakkauden vain pintakuorena, jossa ei tarvitse ottaa muita huomioon.

Jokseen minulle tuli White prinsessin kirjoituksesta mieleen, kun hän kirjoitti kotiin (olikohan sanana ?) eristäminen, jotta hän tarkoitti sitä että se ryhmähenki/ yhteenkuuluvuuden tunne ja noista ns. "ulkoistaminen" luo kuvan/ tunteen, ettei kuulu yhteen .....mikä se sitten onkaan...parisuhde vai yleensä tunne kuuluvansa vaikka siihen opiskelupiiriin. Eikös me kaikki kuuluta johonkin. Pidämmekö itseämme niin erilaisena tai eri arvoja ajattelevana. Vaikea sanoa. Itse olen vahvasti sitä mieltä, jotta ne henkilöt kuuluu yhteen, jossa tulee hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Parisuhteeseen muutama sananen. Jonkinmoisena pohjakokemuksena tuntuu siltä, että ne jotka ajattelee sitä omaa etua muistamatta sitä miksi ollaan yhdessä. Onko se sitten että voi mennä toisen selän taakse 'piiloon' tarvitematta itse tehdä päätöstä. Mitenkähän tämän vielä selventäisi tarkemmin...hmmm...Parisuhteessa joutuu tekemään päätöksiä erinäköisistä asioista ja jos toinen on itsetuntoisesti heikompi tekemään ratkaisun, niin silloin on jo menty toisen selän taakse. Ja sitten on se oravankehä valmiina, josta (jos ratkaisu on epämielyttävä) voi 'syyttää' toista ratkaisun tekemisestä. Vastauksena: 'Sinähän se päätöksen teit'. Eli diplomaattisuutta ja tasa- arvoisuutta. Tietysti niitä väärinymmärryksiä sattuu ja tapahtuu 😉. Sitä vartenhan timantit ovat olemassa, että niitä hiotaan ja aaah kun rubiini on valmis😍

He vielä Fenix30!

Kiitos viestistäsi. Totta, tämän palstan paras anti on siinä, että voimme tosiaan purkaa tunteemme tänne, emmekä tunne toisiamme. Näin on hyvä. Se mitä yhtenä päivänä olet kirjoittanut, tuntuu usein seuraavana päivänä jo vähän oudolta, kun on mennyt jo eteenpäin, nukkunut yhden yön, haavat alkaneet parantua ja toimintakyky palautunut. Tämän palstan ongelma näyttää olevan se, että he, jotka eivät käytä tätä palstaa, voivat vain uteliaisuuttaan lukea näitä viestejä ja voi sattua väärinymmärryksiä. Minusta tämä on kuitenkin paljon parempi tapa selviytyä meitä kaikkia ihmisiä kohtaavista elämän kriiseistä, kuin mennä esim. kapakkaan vetämään pää täyteen viinaa. No, senkin valitkoon jokainen itse. Jos palsta ei olisi Facebookissa ja Twitterissä vaan olisi hieman suljetumpi, niin olisin tyytyväinen. Mutta sillehän me emme voi mitään.

Hei kaikki tukinettiä tarvitsevat taas!

Päätin kirjoittaa tänne muutaman rivin, koska se helpottaa minua. Ja toivon, että joku jolla ehkä on samanlainen elämäntilanne saa tästä voimavaroja itselleen. Emmehän onneksi tiedä, ketkä kaikki ovat lukeneet kirjoituksemme. Hyvä näin. Voin jo paremmin, kun olen taas sinkku. Elän taas vain itselleni. Silti kaipaan ajoittain ihmistä, jonka kanssa voin jakaa elämäni. En halua sitä kaikista kauneinta prinssiä itselleni enää, koska en itse jaksaisi ajatella vain ulkonäköä. Senhän kaikki voimme menettää vaikka vakavan sairauden vuoksi koska tahansa. Minulla on nyt taas kuitenkin hyvä olo, koska en enää ano rakkautta. Enhän sitä saanut, joten uskalsin taas, taas jälleen kohdata totuuden. Minä osaan rakastaa vieläkin, mutta hän ei kyennyt siihen. Rakkauden ihmisessä voi myös tuhota. Kyetäkseen rakkauteen ihmisen on mielestäni pystyttävä jollain tavalla hyväksymään vajavaisuus. On myös kyettävä rakastamaan itseään. Vajavaisuuden hyväksyminen nykymaailmassa näyttää vain olevan kovin vaikeaa meille ihmisille. Ihmiset kuvittelevat usein, että vain täydellistä voi rakastaa. Minäkin elin tässä ns. harhassa nuorena. Siksi en löytänyt ketään. Mutta se oli nuoruuden epäkypsyyttä, joten olen antanut sen itselleni anteeksi. Myös netti ruokkii tätä rakkauskäsitystä. Minusta asia on kuitenkin täysin toisin päin. Ei ole olemassa täydellistä ihmistä, ja meillä kaikilla on oma elämänhistoriamme. Juuri tämä tekee meistä mielestäni epätäydellisen ja toisaalta parhaimmallaan ihmisen, joka kykenee rakkauteen juuuri kokemansa vuoksi. Kyetäkseen rakkauteen ihmisen on hyväksyttävä kumppaninsa elämänhistoria. Mutta se on meille kaikille vaikeaa. Riaksta elämää voi kuitenkin elää ilman kumppaniakin. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi. Jsksamsita teille kaikille, jotka koitte että tästä oli jotain apua. On hyvä, että emme tunne toisiamme.