Olipa kerran mies.

Miehen isä oli tyypillinen suomalaisen työläisperheen viikonloppujuoppo joka nuorempana oli ajanut perheensä joitain kertoja naapuriin pakoon raivotessaan. Isä ei myöskään koskaan saanut elämässään juuri mitään aikaan.

Perheen äiti käytännössä huolehti perheen arjesta. Ilman puolisoaan mies olisi ehkä ollut rappiolla. Myöskin talon myöhempi perusremontti oli äidin ansiota.

Isä oli vaikea luonne ja isä ja äiti riitelivät usein jolloin poika joutui sovittelijaksi.

No poika meni kouluun, tuli arkuuttaan ja lempeyttään kiusatuksi yläasteella ja jatkoi lukioon. Kotona pojalle ei juuri vastuuta herunut ja kun hän kysyi voisiko auttaa ei apua tarvittu. Poika jatkoi edelleen opintoja ja kasvoi mieheksi.

Olipa kerran nainen. Naisen isä oli tiukan kasvatuksen saanut tehopakkaus joka oli raivannut tiensä lähes tyhjästä oman osaamisalueensa maailmanmaineeseen. Isä oli tiukka, mustavalkoisesti ajatteleva, ehdoton tahdon riemuvoitto.

Äiti oli alistuva mutta silti jämpti ja pikkutarkka kodin hengetär joka monen lapsen lisäksi onnistui luomaan vielä omaa uraakin.

Jossain vaiheessa isä halusi viedä omia unelmiaan eteenpäin perheen yhtenäisyyden kustannuksella vaihtaen nuorempaan puolisoon. Tuli ero.

No, millaisia olivat nainen ja mies joita näistä lapsista kasvoi?

Tarinamme ensimmäisen perheen pojasta tuli äitinsä tapaan sosiaalinen. joustava ja suhteellisuudentajuinen. Koulukiusaamisen ja kotitaustan vuoksi poika oli kuitenkin arka ottamaan riskejä elämässä ja isän perintönä varsin verkkainen, saamaton, mukavuudenhaluinen ellei suorastaan laiska. Vaikka joissain asioissa ilmeni pikkutarkkuutta, niin enemmänkin hän oli suurpiirteinen, epäjärjestelmällinen ja joskus suorastaan huolimaton. Aloittaminen oli vaikeaa ja loppuunsaattaminen usein myös. Loppututkinto jäi tekemättä. Talouspuoli hoitui kuitenkin hyvin äidiltä perityn nuukuuden ansiosta.

Tarinamme toisen perheen tytöstä tuli määrätietoinen, tehokas, järjestelmällisesti ajatteleva tarmonpesä, joka oli kuitenkin myös jääräpäinen, vaativa, ehdoton ja mustavalkoisesti ajatteleva isänsä tyyliin ja taipuvainen pikkutarkkuuteen äitinsä tapaan. Sosiaalisissa tilanteissa mukava. leppoisa hyvä seuraihminen kuten vanhempansakin.

No nämä kaksi kohtasivat, alkoivat seurustelemaan ja muuttivat yhteen. Naisen tuliluonne piti huolta siitä että arki oli alusta asti tunteiden vuoristorataa eikä miehen luonteella tarjolla ollutta etanoiden speedwayrataa.

Elämä kahdestaan miehen omistamassa kerrostaloasunnossa ei kuitenkaan asettanut kovin suuria haasteita ja miehen oli melko helppo mukautua naisen toiveisiin tai ainakaan naiselta ei vaadittu vielä hurjia ponnisteluja vaatimusten läpiviemiseksi. Lempeänä luonteena mies ei pistänyt isommin hanttiin mitään. Asiat hoituivat hitaanpuoleisesti mutta kuitenkin.

Sitten tuli paikka johon moni seurustelusuhde kaatuu: Biologinen kello tikittää ja tarve itsensä replikoimiseen on olemassa…mutta ei molemmilla. Nainen halusi lapsen. Mies pelkäsi vastuuta ja maailmaa. Nainen oli valmis vaihtamaan miestä. Mies alistui.
Tuli muutto isompaan asuntoon. Hankittiin lemmikkieläin ja lisää vastuuta. Nainen alkoi huomata kuinka työlästä oli viedä elämää eteenpäin. Hoiti mies rutiineja kuten ruuanlaittoa, tiskausta, siivousta ja jopa pyykkäystä, mutta kaikki elintasoa nostava ja muutosta vaativa oli vaikeaa saada vietyä eteenpäin.

Palkkatyöstään molemmat suoriutuivat ammattitaitoisesti mutta nainen eteni urallaan kohti johtotehtäviä kun mies jäi rivityöläiseksi ilman mitään janoa esimiesasemaan.
Sitten lasten terveysongelmat pistivät tuoreen äidin todella raskaaseen elämänvaiheeseen, jossa puoliso ei osannut tarpeeksi tukea tukea ja ottaa vastuuta vaikka niin olisi sydämestään halunnutkin. Oli ensimmäisten kriisien paikka, josta molemmilla on ikäviä muistikuvia.

Sitten tilanne lasten kanssa kai helpottui vähän ja nainen jatkoi unelmiensa tavoittelua ehdottaen muuttoa isoon remontointia vaativaan omakotitaloon. Miestä pelotti ajatus että hän remonttitaidoton joutuisi todella kovan paikan eteen vaativan ”työnjohtajan” kanssa lastenkin ollessa vielä melko pieniä. Mutta myöntyi jälleen kun tulkitsi erään vaimonsa kommentin sellaiseksi että kaikki on loppu jos sitä ei hankita.

Muutettiin ja mieskin alkoi ajatella talon olevan yksi omista unelmista. Vaikkei miehellä niitä unelmia liiemmin ollut ollut perusonnellista riskitöntä oleskelua lukuunottamatta.
Sitten alettiin remontoimaan. Enenevässä määrin nainen koki että mies ei saanut arkirutiineiden lisäksi mitään aikaiseksi kuin huutamisen ja raivoamisen kautta.

Remontti eteni hitaasti, paljon käytettiin ammattimiehiä joiden työnjälki oli välillä molemmille mutta varsinkin tarkalle naiselle kaikkea muuta kuin ammattimaista. Lisäksi rahaa ei ollut asuntolainan kanssa elettäessä loputtomasti, joten itsekin piti tehdä. Ja nainen huusi jolloin mies taas teki jonkun päivän, jonkun viikon, kunnes taas unohti remonttiasiat viikoiksi, joskus jopa kuukausiksi keskittyen pyörittämään osaltaan joten kuten vähillä haukuilla hallittavissa olevaa arkea josta ison osan haukkasivat nyt myös lasten harrastukset.

Sitten oli erääästä vaiheesta jäljellä eräs pikku työkohde joka ei ollut kovin vaativa ja täysipäiväisesti olisi ehkä hoitunut karissa kolmessa päivässä. Mies suunnitteli, kyseli, piirteli, mittaili ja homma jäi. Aikaa kului. Vaimo huusi. Mies kittaili ja maalaili tarjoten ala-arvoista työnjälkeä puolisolleen. Ei tietenkään kelvannut. Ei olisi pitänytkään. Miksi ihmeessä ei tehnyt heti kunnolla. Kului aikaa. Nainen huusi ja mies meni taas parantelemaan jälkiään tuskastuen välillä siihen kuinka hankalaa saattoi olla saada työ tyydyttävän näköiseski. Aikaa kului. Mies koki kohteen niin vastenmieliseksi projektiksi että sulki sen välillä pois mielestään ja keskittyi arkeen joka ei tuonut niin paljoa negatiivisia fiiliksiä. Nainen huusi. Edes projektin keskeneräisyydestä johtunut sotkuisuus ei häirinnyt miestä juuri ollenkaan.

Aikaa kului toista vuotta. Sitten nainen antoi ymmärtää että ellei projekti valmistu ennen vajaan viikon päästä odottavaa miehen matkaa, niin ei hyvä heilu. Ja vihjaisi erosta vielä vakavammin kuin mitä oli vihjaissut enenemässä määrin jo aikaisemmin. Mieheen tuli jonkin verran eloa ja hyvin kohtuullisella arki-iltojen työpanoksella oma osuus työstä valmistui hiemna takkuillen määräaikaan mennessä. Nainen teki vielä pari tärkeää viimeistelyä jonka mise mieluusti hänelle jätti.

Remontti ei suinkaan ollut valmis.

Tuon viimeisimmän projektin venyminen oli kuitenkin naiselle viimeinen niitti. Ensin hän puhui että tehdään remontti loppuun, myydään talo ja ostetaan kaksi uutta asuntoa. Vähän myöhemmin tilanne oli jo se että hän sanoi olevansa niin lopussa miehen kanssa että ei ehkä jaksaisi jatkaa remontoimista.

Sittemmin nainen oli jo kertonut lapsille että talo joudutaan ehkä myymään ja saatamme erota. Ei tietoa miten oli kertonut syyn. Oli jo katsellut asuntoja.

***

Tämän voi ilmaista vaikkapa näin:Tulisieluinen kontrollifriikki pirttihirmu yrittää jääräpäisesti toteuttaa henkilökohtaisia unelmiaan vaikka se rikkoisi perheen.

tai näin:Vastuuntunnoton mukavuudenhaluinen nössö nahjus jarruttaa kaikkea kehitystä perheessä.

Totuus on että yhdessäolovuosien aikana juuri mikään lasten harrastuksiin, asumiseen tai muuhun elämisen laatuun tehty satsaus ei ole tapahtunut miehen aloitteesta. Miehen ainoa ja puutteellinen mutta tosi puolustus on että harvemmin miehen aloitteet kelpaisivat kuitenkaan. Mies kokee naisen ”My way or highway.” ihmiseksi johon yhteisen henkilöhistorian vaiheetkin tuntuvat viittaavan.

Se ei muuta sitä tosiasiaa että mies on saamaton. Eli mies ei ole tottunut vastuunottoon ja tarvitsisi rohkaisua joihinkin tehtäviin ryhtyessään. Nainen taas keskittyy etsimään virheitä ja epätäydellisyyksiä perheenjäsenten työn jäljestä. Kiitoksen antaminen on harvinaista ja vaatii todella hyvää tulosta. Lapsille rohkaisua tulee jonkin verran toisin kuin miehelle. Painopiste esimerkiksi harrastuksissa on silti negatiivisiisa moitteissa. Uutuutena nainen on alkanut nimittelemään miestään tyhmäksi jne. myös lasten kuullen.

Nainen ei ole myöskään osaa ottaa itse vastaan kehuja vaan kehuu välillä mieluummin itse itseään. Nainen vaatii laadukasta jälkeä ja huolellisuutta periaatteenkin vuoksi jopa silloin kun sillä ei ole juuri merkitystä. Mies ei itsekään ymmärrä miksi välillä tekee asioita liiankin huolimattomasti ikäänkuin epäonnistumista kerjäten.

Ai niin ja läheisyys on suhteesta kuollut vähitellen viime kuukausien ja vuosien myötä. Ja vika on miehessä.

Siinä loistavat lähtökohdat.

Löytyykö täältä pareja joilla on samalla tavalla vastakkaiset piirteet ja miten kriiseistä on päästy eteenpäin?

Ongelman on myös että mies olisi menossa parisuhdeterapiaan mutta nainen olisi vain toimittamassa miestään terapiaan.