Neuvoton vaikeasti selitettävässä suhteessa
Tuskin enää kauaa pysyn järjissäni, jos en saa neuvoja muilta ja selvyyttä tähän tilanteeseen.
Minä ja sanotaan häntä vaikka Janneksi, ollaan ”säädetty” lähes vuoden verran, mutta ongelmana on se, että minä tahdon seurustella ja Janne ei, vaikka vietän lähes kaiken aikani hänen luonaan. Aina ei tosin ollut näin, Janne tahtoi alkaa seurustelemaan ja minun muuttavan luokseen vain pari kuukautta juttumme alkamisesta, mutten halunnut pilata juttua kiirehtimällä ja selitin asian myös Jannelle, joka tuntui ymmärtävän. Nyt taas tuntuu, että pilasin kaiken kun ajattelin vain meidän parastamme… 😞
Keväällä Janne sanoi tahtovansa olla sinkku, koska on lähes kokoajan ollut parisuhteessa, eikä ole oikein kokenut poikamieselämää, mutta ei myöskään halunnut luopua minusta. Toisaalta kyllä ymmärrän häntä, mutta miksei hän miettinyt sitä ennen kuin alkoi minun kanssani mihinkään? Riitelimme keväällä ja kesällä todella paljon aiheesta.
Asiat kuitenkin rauhoittui ja riidatkin vähenivät ja tuntui, että kaikki alkaa pikku hiljaa järjestyä. Hänen käytöksensäkin muuttui, hän käyttäytyi enemmän, niin kuin jo olisimme yhdessä, otti minut enemmän huomioon esimerkiksi kysymällä ”mitä ME tehtäisiin tänään”, sen sijaan, että ilmoitti vain lähtevänsä kavereiden kanssa jonnekin ja oli muutenkin hyväntuulisempi ja läheisempi.
Ehdin jo elätellä toiveita, että Janne ehkä olisi muuttamassa mielensä parisuhteesta.
Ja kun ehtii on onnellinen ja luulee kaiken olevan hyvin niin matto vedetään jalkojen alta…
Aiemmin tällä viikolla riidellessämme Janne totesi minulle, että ”Onnea miehen etsintään, minä se en ainakaan ole”. Asia jäi häiritsemään minua ja eilen kysyinkin Jannelta, tarkoittiko hän mitä sanoi ja vastaukseksi sain vaimean ”mmm” 😞
Kun taas tarkemmin kysyin asiasta, Janne sanoi, että meidän juttu ei vaan tulisi toimimaan, mutta syytä siihen ei sanonut, vaikka kysyin. Itse en taas näe mitään syytä siihen että meillä ei olisi tulevaisuutta. Lisäksi kysyin, että miksi me jatketaan, jos Janne ei ikinä halua olla minun kanssa, johon vastaus oli surkea ”pitäskö minun sitten lopettaa?” Janne siis tahtoo jatkaa edelleen.
Tuntuu, että minussa on jokin vikana, kun en kelpaa kenellekään ja tämän olen myös Jannelle sanonut, johon hän on vastannut vain että minussa ei ole mitään vikaa, mutta hän ei tiedä, mikä häntä vaivaa. Vaikka Janne tahtoi olla sinkku (tai tahtoo ilmeisesti edelleen), hänellä ei kuitenkaan ole ollut muita naisia ja lähes kaiken vapaa-aikansa on viettänyt kanssani. Suhde/Jannen tuntemukset on siis he…tin ristiriitaisia…
Mitä minun pitäisi tehdä? Rakastan tätä miestä enemmän, kuin ketään koskaan ja kaikki suhteessa on ollut niin paljon parempaa ja erilaista kuin muiden kanssa, enkä kestä edes ajatusta elämästä ilman häntä, mutten halua satuttaa taas itseänikään 😭
Pitäisikö minun vain ottaa ja lähteä, jos Janne ei näe meillä tulevaisuutta? Pitäisikö minun antaa vaihtoehdot, että ollaan yhdessä tai sitten ei ollenkaan? Pitäisikö minun odottaa, JOS tilanne muuttuisi?
😯🗯️
Hei!
Ei ketään voi väkisin pitää. Jos mies haluaa tilaa, olla sinkkuna vähän aikaa, niin jos et anna hänelle näitä vapauksia, niin varmasti hänet menetät.
Itse keksisin muuta tekemistä ja jäisin odottamaan kaikessa rauhassa tilanteen kehittymistä. On mahdollista että teistä ei tule ikinä paria tai sitten tulee. Nämä jututhan eivät ole itsen päätettävissä. En hoppuilisi enkä ainakaan roikkuisi suhteessa. Voihan olla että teitä ei ole tarkoitettukaan yhteen. Tai sitten jonkin ajan kuluttua, mieshän tuntuu haluavan aikaa ajatella, tuleekin aika että olette enemmä n yhdessä. Jos mies sanoo että haluaa olla sinkkuna tms niin anna hänen olla rauhassa ja miettiä. Kaikki vaatii aikansa. Jos todella välität, teet kuten hän toivoo, vaikka ikävä oiskin. Hyviä ratkaisuja 🙂
Ristiriitaiselta todella vaikuttaa. Väkisinhän ei voi, eikä edes kannata yrittää suhteilla. Rajat voi kyllä itse laittaa. Voi siis lopettaa suhteen tai laittaa jäähylle.
Itse parhaiten tietää, mitä haluaa ja haluaako odottaa vai ei. Useimmiten kaiketi suhteessa on hyvääkin, vaikka moni asia olisi huonosti. Se on vaan itse punnittava, mikä on niin merkittävää hyvää ja onko sitä tarpeeksi, että suhteessa kannattaa olla.
Toivotaan selkeytystä asiaan ja voimia siihen olemiseen.
Olen kyllä antanut tilaa kaikin keinoin ja ollut enimmäkseen omalla asunnollani ja ottanut vähemmän itse yhteyttä ja ehdottanut näkemistä ja muutenkin yrittänyt olla turhalla kyselyllä ym. ahdistamatta. Mutta mikään ei tunnu auttavan. Saati että mistään saisi mitään selvää.
Muutama viikko sitten keskustelimme suhteestamme ja miehen haluamisista (joka luonnollisesti johti riitaan) Aiemmin mies sanoi, että hän ei halua sitoutua, eikä sinkkuna olossa ole kyse mistään paremman etsimisestä. Nyt taas hän sanoi, että "mitäs järkeä siinä muuten olisi, pitäähän kaikki kortit kääntää". Tein kantani selväksi ja sanoin etten tahdo enää jatkaa, koska tahdon enemmän enkä halua tuntea itseäni joksikin "varavaihtoehdoksi" tai että kelpaan vai paremman puutteessa ja samantien miehen asenne muuttui. Sitten kyllä halailtiin ja lohduteltiin ja oltiin niin surullista ja ei haluta lopettaa, mutta kun jatketaan, mikään ei muutu. Tämän jälkeen tosin mies soitti minulle enemmän kuin yleensä ja halusi joka päivä nähdä.
Oloa ei paranna myöskään, kun aiemman riidan aikana mies vertasi exäänsä minuun parempana kuin minä, ja sanoi, että olisi tämän kanssa vieläkin jos se olisi mahdollista :/ Ja sitten ihmettelee, jos olen mustasukkainen hänen sinkkuna olemisesta ja hänen ja exänsä kaveruudesta ☹️
Noh, mutta nyt taas kaikki alkaa mennä vieläkin huonommin. Sain kokea miehen väkivaltaiseksi ☹️
Olin hänen luonaan ja erehdyin vain mainitsemaan, että olen monta tuntia katsonut yksin telkkaria hänen istuessa tietokoneella ja että olisin tahtonut tehdä jotain yhdessä. Ja siitä se alkoi, mies suorastaan räjähti silmille ja huusi minulle ettei ole pakko "työntyä" sinne ja kaikkea mitä vain sattui keksimään, vikoja minusta, seksi ym. Minä vain itkin, eikä mies yhtään välittänyt, jatkoi vain. Mutta sitten, kun erehdyin huutamaan hänelle jotain takaisin, hän tuli ja otti minua hiuksista kiinni ja käski painua vittuun. Kun hän päästi irti ja jäin itkemään ja tärisemään sängylle hän vai jatkoi, haukkui pikkupi*luksi, mielenvikaiseksi, hu*raksi ja vielä lopuksi läpsäisi minua ja repi vaatteistani väkisin eteisiin ja tönäisi ovea vasten. Lähdin paniikissa itkien kotiini ja heti lähdettyäni mies alkoi soitella perääni. Hän kävi myös ovellani, mutten avannut. ☹️
Myöhemmin kuitenkin vastasin hänen puheluunsa ja mies oli selvästi rauhoittunut, mutta etsi vain syyllistä minusta riidalle. Itkin ja huusin puhelimessa, ettei hänellä ole tuon jälkeen mitään oikeutta syyttää minua mistään tai haukkua minua miksikään, saati sitten mielenvikaiseksi, jonka jälkeen mies vasta tajusi tehneensä väärin. Myöhemmin mies soitti uudelleen ja pyyteli anteeksi katuvan oloisena ja rypi itsesäälissä, koska olin sanonut itku-raivossani häntä narsistiksi ym. Olin edelleen ihan shokissa ja itkin vain kokoajan. Koko illan mies laittoi pahoitteluviestejä ym, esimerkkinä yhdessä viestissä hän sanoi rakastavansa minua, muttei sano sitä ääneen, koska ei halua, että kukaan pettyy siksi, että hän on sanonut sen. JOS IHMINEN RAKASTAA TOISTA MIKSI SATUTTAA TOISTA SANOILLA JA TEOILLA NÄIN PAHASTI??? 😭
Tänään mies lähetti tekstiviestin, jossa luki vain "haluaisin nähdä, mutten pysty". Häpeääkö tai katuuko hän tekojaan niin paljon ettei voi nähdä..? Tuskin voin itsekään tapahtunutta unohtaa, varsinkaan kun olen aiemmin kokenut suhteessa väkivaltaa ja mies tiesi tästä, se satuttaa vielä enemmän... 😭
En tiedä tahdonko enää edes yrittää, niin pitkään edellisen väkivaltaisen miehen takia kärsin ja pelkäsin, enkä pystynyt luottamaan ja taas olen samassa tilanteessa.. Atuttakaa 😭
Nyt kuuntelet järjen ääntä! Eli lopetat suhteen välittömästi. Ja kenties näet miehen jossain kahvilassa tms paikassa (jos välttämättä haluatte vielä selvitellä asioita), jolloin joku kaverisi voi katsella perääsi jonkin matkan etäisyydeltä. Itseäsi satutat ja pahasti jos jatkat. Niin henkisesti kuin näemmä fyysisestikin. Joten juokse pois suhteesta heti! Se ei ole minkään arvoinen mies, joka edes suutuksissaan voi huoritella naistaan ja käydä väkivaltaiseksi. Ja exäänsäkin pitää parempana.. Ei todellakaan tuollaista pidä katsella hetkeäkään enää. Jaksamisia!🙂👍
Olen itsekin harkinnut asiaa pidemmän aikaa, pariin kertaan yrittänytkin.
Tämäkin päivä mennyt täysin riitelyn merkeissä, kaikki vika on minussa, vaikken edes tekisi mitään väärää ja tahallaan täytyy pahoittaa minun mieli haukkumalla ym. ☹️
Koko tilanne vain tuntuu siltä, että kun minä tahdon enemmän ja viettää yhdessä aikaa, mies nakkaa jäätä niskaan.
MUTTA; kun sanon että tien päähän ollaan tultu, muututaan niin rakastavaksi ja helläksi ja saadaan jälleen kerran sydän sulamaan ☹️
Miten onnistun pitämään itseni niin lujana etten enää palaa tähän suhteeseen?
Ja miten sanoa järkevästi syy eroon ja että homma todella on loppu?
(Raukkamaista kyllä, mutta pitäisin viestiä järkevimpänä keinona tällä hetkellä, niin toinen ei voi edes yrittää alkaa "lämmittää"...)
😭
Komppaan eheytynyttä. Ei tosiaankaan tuollaista käytöstä tarvitse kenenkään sietää!
Suhteelta voi ihan hyvinkin odottaa, että siinä on hauskaa, kivaa ja lämmintä toisen rinnalla. Ei kannata tyytyä mihin vaan.
Olen järkyttynyt miesystäväsi käytöksestä. Kyllä hän on kertomasi mukaan todella itsekäs. Huomaatko, miten moni asia(ellei kaikki), lähtee liikkeelle siitä, että hän ajattelee vain itseään? Entäs nuo syytökset, ..miksi kenenkään pitäis syyttää toista, jos on hyvällä itsetunnolla varustettu?
Kyllä taas tulee mieleen, että parempi yksin, kuin huonossa tai mahdottomassa suhteessa. Turha myöskään väkisin vääntää. Itsensä vain siinä uuvuttaa. Parisuhde on kahden kauppa. Jos se jää yhden vedettäväksi, ei se toimi.
Ero on valtava sellaisten ihmisten kohdalla käytöksessä, joka haluaa olla suhteessa ja todella ehdottomasti rakastaa toista, verrattuna sellaiseen, joka empii ja ei oikein tiedä, mitä haluaa ja ei tykkää ja on itsekäs.
Paras apuhan on jos ihminen kuulee toisilta samantapaisia kokemuksia ja miten he ovat selviytyneet niistä, eli pystyy samaistumaan toiseen ihmiseen, saa tukea ja uskoa ettei ole ihan pölvästi ja erilainen.
Tunnistan itseäni joissain kohdin kertomuksessasi. Rakkaus on sokea. Tunteet vie ja joskus niitä näyttää liikaa ja toinen voi alkaa vedättämään, muttei kauaa, kuten sinäkin nyt jo huomaat.
Eli olet järkevä ihminen kun et heti rynnännyt liian sitovaan suhteeseen, saat olla siitä kiitollinen ja nostaa hattua itsellesi.
Itse ymmärtäisin tuollaista miestä hyvinkin paljon, kun olen sellaisessa suhteessa elänyt, ja päässyt irti, kun tajusin ettei hän muutu, eikä hae apua itselleen. Oletko ehdottanut että hän hakis apua, menisitte vaikka yhdessä. Jos rakastaa niin rakastaa, järkipuheet ei aina toimi, vain irti-otto ja sekin voi joskus olla aika pelottava.
minä menin kriiskeskukseen ja toivon että sinäkin menet johonkin puhumaan ja heti.