Tapasin erään miehen. Rakastuin häneen todella nopeasti. Hänkin on sanonut rakastavansa minua. Silti jostain syystä voin pahoin jatkuvasti tässä suhteessa varsinkin jos en ole hänen kanssaan. Hän nimittäin juo ja valehtelee. Seurustelun alkutaipaleella alkoi käydä ilmi pieniä asioita hänen elämästään jotka hän kuulemma jätti kertomatta ihan vain siksi etten katoaisi.
Huomasin, että hän tulee jatkuvasti humaltuneena kotiin. Välillä hän osasi esittää selvää pitkän aikaa, mutta jälkeenpäin selvisi, että kyllä hän on juonut tasasen tappavaan tahtiin joka päivä.
Hän myös saattaa olla vastaamatta puhelimeen kun menee juomaan etten nipottaisi asiasta. Ärsyttävintä on myös valehtelu ettei ainakaan baariin ole menossa ja enköhän minä hänet baarista löytänyt tanssilattialta toisen naisen kanssa. Hänhän tietenkin hermostui kun jäi kiinni ja alkoi tivaamaan mitä minä teen baarissa.
Olen huomannut hänen jatkuvasti valehtelevan juomisestaan joka herättää kysymyksiä, että yhtä hyvin hän voi pettää selän takana vaikka en vielä ole konkreettisesti sitä omin silmin nähnytkään. Hänen vastalauseensa on ettei ikinä voisi pettää. Ja vaikka hän juo ja tekee näin hallaa itselleen hän kunnioittaa niin paljon uskoonsa, että pettää ei voisi koskaan.
Hän on hyvä puhumaan ja valehtelemaan. Olen tässä ajan kanssa kyllä suodattanut kaiken jauhannan ja tiedän itsekin olevani tyhmä kun olen hänen kanssaan. Alkoholisti. Ollut kännissä muutaman kerran myös erittäin väkivaltainen.
Itse olen auttanut häntä hoitamaan asioitaan todella paljon. Hän onkin sanonut monesti, että olen niin hyvä hänelle. Hän todella rakastaa minua. Mutta karkeasti sanottuna olen niin paljon hyödyksi, että minun kanssa on kannattavaa olla.
Hän myös hokee, ettei tarvitse minun apuani missään. Ei ole ennenkään tarvinnut ketään. Hän siis todella on minun kanssa minun itseni takia, mutta samaan vetoon aina kuulee rakkaudentunnustuksen alussa tämän miten paljon minusta on hyötyä.
Joka ikinen kerta kun hän on juomassa tai ei vastaa puhelimeen, voin pahoin. Voin todella pahoin. Hän ei välitä vaikka olen todellakin tehnyt sen hänelle selväksi. Kun viinanhimo iskee on ihan sama vaikka joutuisin sairaalaan.
Selvinpäin hän toki pyytelee anteeksi ja vakuuttelee että vaikka kuinka joisi hänestä ei koskaan pettämään olisi. Hänhän rakastaa minua. Mutta kaiken juomisen aina kumminkin salaa ja varsinkin baarireissut. Ja niin pahalta tuntuu nähdä, että hän toimii omien sanojensa vastaisesti. Pelkään ja uskon, että hän on pettänytkin minua.
Itse olen läheisriippuvainen ja minulla on epävakaapersoonallisuus joka kaiken tämän paskankin jälkeen vaikeuttaa minua pääsemään henkisesti eroon miehestä. Mies ei enää asu luonani. Silti sisälläni kalvaa jatkuva pelko ja ahdistus. Kokoaika pyörii mielessä petetyksi tuleminen varsinkin kun hän ei koskaan sitä edes myöntäisi.
Miten päästä narsistin piirteitä omaavan miehen otteesta joka on erittäin lahjakas puhuja, mutta teot näyttää ihan muuta? Minulla on itseni kanssa tässä suurinongelma. Olen takertunut tähän suhteeseen ja ihmiseen kuin se olisi elämäni perusta. Olen joka päivä hyvin ahdistunut ja surullinen.
Help!!!
😯🗯️
Hei,
Viestisi voisi olla minun kirjoittamani. Samanlaiseen mieheen olen törmännyt. Nyt ollaan siinä tilanteessa, etten enää suostu siihen, että minua voi kohdella miten huvittaa. Emme asu yhdessä ja siitä olen todella onnellinen. Valehtelua on ollut alusta lähtien, eikä mitään pientä. Esim. omaisten kuolema, lapsen saaminen yms. Aivan uskomattomia juttuja olen kuullut.
Jatkan tarinaa illalla paremmalla ajalla.
Minun tarinani alkoi vuosi sitten. Alusta asti suostuin sinisilmäisenä lähes mihin vaan. Olen ollut joustava, antanut anteeksi ja aina suostunut uskomaan, että kyllä hän muuttuu. On ollut väkivaltaa ja valehtelua. Puhelimeen ei vastata ja aina oletetaan kuitenkin että minä vastaan ja huolehdin jne. Olen suostunut heittopussiksi, asiat tehdään niin kuin häntä huvittaa tekemään. En edes pysty kertomaan, mitä kaikkea on tapahtunut.
Tuon tyyppinen ihminen osaa kyllä käsitellä sinua, kun huomaa, että toista voi käsitellä juuri niin kuin haluaa.
Juuri tänään tein pitkän harkinnan jälkeen päätöksen, etten voi enää oman itseni takia jatkaa suhdetta. Tein sen selväksi hänelle. Tuskaa se tuottaa, kun rakastaa toista, mutta ei tällaisella ole tulevaisuutta.
Eilen tajusin erään asian; miksi annan hänen kohdella itseäni niin kuin hän kohtelee? Oletko miettinyt sitä? Toinen neuvo jonka voisin antaa; kirjoita asiat paperille, hyvät puolet vastaan huonot puolet. Mieti mitä saat suhteesta. Ja ennen kaikkea ajattele nyt itseäsi, miltä sinusta tuntuu, mitä sinä haluat, miten jaksat ja onko hän sen arvoinen. Toivotan todella paljon jaksamista, tiedän ettei sinulla ole helppoa.
Beeswas,
Kiitos viesteistäsi. Voitko tarkentaa sun tilannetta enemmän? Minkä maalainen tää sun mies on? Miten on ero nyt sujunut?
Itse olen niin rikkipoikki tästä omasta suhteestani. Kaikkein ikävintä kun ei tunne saavansa vastarakkautta. Tiedän itsekin liian hyvin miten huonosti mun asiat on, mutta oma pää ei kestä erotakkaan. Olen yrittänyt asteittain.
Ei asuta enään yhdessä ja jos sitä näkisi vähemmän ja vähemmän ja sitten unohtaisi koko miehen. Aina kun ei nähdä en mieti mitään muuta kun kenenkähän kanssa se nytkin on. Ihan oikeasti alan tulla hulluksi tässä..... Onko täällä muita läheisriippuvaisuudesta kärsiviä?
😞
Moi,
Ihan kotimainen mies on. Tiedän että olet aivan hajalla, niin olen minäkin. Jonkinlaista läheisriippuvuutta taitaa minullakin olla ja kas kummaa, olen lukenut että juuri narsisti iskee kyntensä sellaiseen helposti.
Meillä on ollut melko samanlaista touhua kuin teillä. Sen verran olen saanut miehestä kiskottua esiin hänen valheiden jälkeen, että ne ovat olleet huomionhakuisuutta. Eli tilanteet ovat olleet siinä pisteessä, että minulla katkeaa pinna. Olen kuullut hänen vanhempiensa kuolleen ja että hänellä on lapsi josta ei kukaan ole tiennyt. Ja näistä kaikista hän jäi tietysti kiinni. Näiden lisäksi on ollut jos jonkin näköistä pikku valehtelua. Hän on erittäin arvaamaton, mieliala vaihtelee päivän aikana toisinaan niin etten kerta kaikkiaan pysy perässä. Olen miettinyt eri mielenterveyden häiriöitä ja tuntuu että hänestä löytyy vähän kaikkea. Olemme näistä joskus keskustelleetkin, mutta vastaus on ettei hän suostu mitään diagnoosia ottamaan ja myöntää olevansa hullu. Hän on myös todella hyvä puhumaan, on puhunut minut usein ympäri, etten lähde suhteesta.
Tästä pääsenkin sitten siihen että olen heikko. Nimittäin juuri kun olin päättänyt etten enää tähän leikkiin suostu, lähetti mies minulle aivan ihania viestejä, soitti minulle ja kertoi kuinka minua rakastaa. Enkös minä taas jälleen kerran sortunut ja antanut hänen tulla luokseni. Tällä kertaa tosin tunne oli jotenkin erilainen. En oikein osaa sanoa mikä oli muuttunut, mutta jokin oli. Ehkä se selviää kun asiaa pyörittelen ajan kanssa. Ehkä se on jonkinlaista eron tekemistä asteittain, vaikea sanoa. Tuntui että tarkkailen hänen eleitään, ilmeitään ja sanomisiaan ja mietin vaan mitä oikeastaan näen hänessä. Aika taitaa olla ratkaiseva asia erossa.
Itse tein tämän miehen kanssa niin, että laitoin viestillä etten kattele tällästä. Haluan erota. Eiköhän se kännissä taas soittele rakkaudentunnustuksia. Minun pitäisi auttaa häntä. Hän on vain alkoholisoitunut eikä ikinä pettäisi minua.
Itkuinen sydäntäriipivä valitus kääntyykin syyllistämiseksi. Olenko valehdellut koko tämän ajan rakastavani häntä. Enkö välitä jos hän sammuu ulos ja kuolee. Niin narsistimaista touhua.
Vastasin vaa, että mulle on enään ihan sama mitä hän uskoo tai sanoo. Olen kyllästynyt tähän. Ottaa yhteyttä kun on selvinpäin. Ei tarvitse kännipäissään uhitella ja syyllistellä. Saa nähdä huomenna sitten mitä sanoo. Pystyykö puhumaan minut vielä takasin. Nyt tuntuu, että mun tunteet on oikeasti alkanut turtumaan.
Vai johtuukohan se, että kun toinen roikkuu minussa pystyn silloin itse olemaan tyynen rauhallinen, mutta jos jatkuvasti pelko toisen menettämisestä (varsinkin kun tämä mies ottaa eron herkästi esille ja tuntuu että se olisi hyvinkin helppoa hänelle toteuttaa) saa se minut roikkumaan toisessa kovemmin.
Mutta eikös perus narsistien piirteisiin kuulu tällänen, että kun he tuntevat saavansa toisen otteeseensa ne kohtelevat miten haluaa. Pitävät kurissa uhkailemalla asioilla joiden tietävät pitävän kumppanin aisoissa.
Mutta kun kumppani lakkaakin välittämästä ne ottavat aneluvaiheen. Puhuvat ja puhuvat, että ovat valmiita tekemään mitä vain. Ja kun saa toisen otteeseensa takas jatkuu tarina aina samanlailla kuten ennekin.
En pidä tavasta, jolla narsistista persoonallisuushäiriötä nykyään heitellään kutsumanimenä tai arvauksena vähän turhankin helposti. Se on kuitenkin hyvin harvinaisen oireyhtymä ja vakavuudeltaan sellaista luokkaa, ettei sen kustannuksella soisi leikittävän. Näissä jutuissa kun syntyy helposti se poika joka huusi sutta -efekti.
Asialla on sekin kääntöpuolensa, että kutsumalla tai olettamalla ajattelematonta, tuhoisaa, itsekästä ja julmaakin käytöstä "narsistiseksi" siitä tehdään puolivahinossa hyväksyttävämpää: tekijä on sairas, tekijä on sertifioitu julmuri, siispä häntä tulee ihan vähän ymmärtää enemmän tai olettaa, ettei hän ole kyvykäs muuttumaan. Samalla helposti lannistetaan sitä toista, uhriututetaan, että voi parkaa, kohtasit sairaan ihmisen, nyt et kyllä varmaan koskaan toivu, on se niin rankka pieti tuo tuollainen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on oma aiheensa. Valitettavasti paljon yleisempi heimo keskuudessamme ovat itsekkäiden, tunneköyhien, opportunistien, välinpitämättömien ja oman edun hakuisten sekalainen joukko. Ihmisen ei tarvitse olla narsisti ollakseen kyvykäs tai halukas viis veisaamaan muiden tunteista tai eduista omiensa kustannuksella - useimmat ovat myös, aidosta narsistista poiketen, täysin tietoisia tekemisistään.
Kokemuksensa minullakin. Taustani näissä ihmisasioissa ei ole kaunis, ja se on kai altistanut hieman helpommin tällekin kohtaamiselle.
Kohtasin aikanaan ihan oikean auervaaran, joka ehti saada pari vankilatuomiotakin rahan huijaamisesti erilaisten velkojen ja vippien muodossa yksinäisiltä naisilta. En tiennyt hänen karvansa todellista väriä ryhtyessäni suhteentapaiseen, mutta tiesin kyllä päättäessäni sitä jatkaa: silloin, kun hän sai ensimmäisen tuomionsa. Ajattelin, että jokainen niistä on kuitenkin pohjimmiltaan samanlainen - pettää ja valehtelee enemmin tai myöhemmin, joten olisiko se niin paha, sitten, jos kerrankin tietäisi jo etukäteen, että rehellinen epärehellisyyskin on sittenkin parempi kuin valheellinen rehellisyys? Yritin, sopimuspohjalta. Rahaa en koskaan antanut, ilmaisen asunnon, ruokaa, pyykkipalvelut ja sen sellaiset kyllä. Vastineeksi toivoin, että jos toisinaan pitäisi hyvänä, puhuisi nättejä ja silittäisi ja mitä sitten tekisikään muualla, tekisi niin hienovaraisesti ettei minun tarvitse olla liian tietoinen: tiedän kyllä, mutta nähdä en halua. Tiedättehän.
Eihän se toiminut. Vapautessaan koitti nopeasti aika, jolloin muita menemisiä ei pahemmin piiloteltu, minulta kelpasivat ne ilmaiset hyödykkeet mutta vastineista ei tietoakaan: vain rumia sanoja, syytöksiä, naurua ja nimittelyä. Nyt kun sitä ajattelee se varmaan oli osin sitäkin, että asunnon kautta hän kai koki minun omaavan jonkinlaisen yliotteen, kontrollin, jonka hän halusi murtaa nöyryyttämällä minua kaikin mahdollisin tavoin. Yritin jaksaa töissä, näyttää pirteää naamaa ulospäin. Miehellä oli toinen todellisuus: viinaa kului, bileitä ja kavereita riitti - hänelle, ei minulle. Tuli toinen puhelin ja kolmaskin, läppärin piilottelua: ei kuulu sulle kuka se oli, yks vaan, etkö sä luota muhun. Naisia. Paljon. Huumeitakin, ihan asunnolla myyntiin säilytettäväksi asti. Siihen katkesi, minun pinnani: en sentään halunnut itselleni, ulkopuoliselle, hankaluuksia siitä jos vaikka poliisi osuisi taas tutkimaan hänen tekemisensä.
Narsistiksi en häntä silti kutsuisi, en silloin enkä nyt. Kunhan kypsymätön, tunneköyhä, oman edun tavoittelija. Välinpitämätön. Häikäilemätön. Ja hyvin, hyvin lapsellinen, se oli selvää. Henkisesti kehittymätön, kädestä suuhun eläjä.
Ihminen voi muuttua, jos haluaa. Harva haluaa. Moni viesti tässä ketjussa kalskahtaa tutulta. Vain yksi sana: lähde. Älä pitkitä.
Aivan loistava kirjoitus Lumissa.
Joskus vaan kurkku täyttyy hyväksi käyttäjistä, oman eduntavoittelijoista jne. Mutta siperia opettaa tässäkin
Hei
Tässä maassa on tuhansia naisia, jotka kärsivät puolison alkoholismista. Itsekin kuulun tähän ryhmään. Elin yli 20 vuotta alkoholisoituneen miehen kanssa. Myös hänessä on noita narsistisia piirteitä. 1990-luvulla viinaa meni päivittäin, mutta hän hoiti hommansa. 2000-luvulla alkoi tulla useamman päivän putkia ja silloin siirryttiin katkaisemaan putket rauhoittavilla lääkkeillä. Viimeiset vuodet putket kestivät vähintään viikon. Eli hän oli 3-4 kk vuodesta humalassa tai pillereissä. Luonne muuttui vieraaksi, jos yritti ottaa puheeksi ongelman vakavuuden, tuli niskaan haukkumisryöppy, johon oli kerätty kaikki mahdolliset todelliset ja keksityt viat minussa ja sukulaisissani. Syyllistäminen on alkoholistin erikoisala, se homma kyllä osataan. Pitkään katsoin ja yritin. Sitten annoin itselleni lupauksen, että jos juominen ei lopu, lähden. Lähes kaksi vuotta tuon lupauksen jälkeen pohdin lähtöä. Etsin koko ajan työpaikkaa toiselta (entiseltä) kotipaikkakunnalta, mutta sitä ei löytynyt. Sitten sairastuin vakavasti ja minun kuppi meni nurin. Lähdin yhteisestä kodista henkilökohtaiset tavarani mukanani. Jätin juopon. Hän pyyteli vielä takaisin, kun en suostunut, soitteli humalassa ja haukkui. Silloin päätökseni tuntui niin oikealta. Vuosi lähtemisen jälkeen hänellä oli jo uusi ulkomaalainen nainen luonaan asumassa. Tuo tieto, otti minulle tosi koville ja vatvoin meidän asioita tosi kauan päässäni. Tunsin itseni hyvin loukatuksi, koska minua oli haukuttu ja syyllistetty ja hän vain jatkoi eteenpäin uuteen suhteeseen. Kaikki tuttavani, jotka tietävät asioiden oikean laidan, ihmettelivät, miten kesktin niin pitkään ja miettivät nyt, onko tämä uusi suhde rakennettu hyväksikäytön pohjalle. Tätä mietin itsekin, koska alkoholisti haluaa mahdollistaa juomisensa.
Mutta minulle ratkaisevaa tässä prosessissa oli tuon lupauksen antaminen itselleni. Sillä minä en voi valehdella itselleni, alkoholisti sen sijaan tekee sitä päivittäin.
Silti eroprosessi oli erittäin vaikea. Jos teillä on mitään mahdollisuutta hakea terapiaan vielä yhdessä ollessa tai sitten jälkeenpäin, niin älkää miettikö hetkeäkään, vaan tehkää se. Minun olisi pitänyt tehdä se jo yli 10 vuotta sitten.