Olet oikeassa sen suhteen, että kahden asunnon välillä juokseminen käy varmasti rasittavaksi pidemmän päälle. Tulette lasten kanssa hyvin toimeen ja asiat ovat siltä kannalta siis kunnossa. Olet kuitenkin epävarma suuren lapsikatraan kanssa elämisestä. Aloin miettiä, että jos miehen lapset ovat hänen luonaan vain joka toinen viikonloppu niin se ei sinulle heidän osaltaan toisi kovinkaan suurta muutosta, vai mitä? Ikään kuin sinulla kävisi ihmisiä kylässä joka toinen viikonloppu 🙂 Suhteessa täytyy edetä välillä, jotta olisi mahdollista pitää sitä yllä. Asioiden helpotaminen pönkittäisi varmasti teidän suhdettanne.
Kuinka paljon olette viettäneet aikaa yhdessä? Oletteko seurustelleet tiiviisti ja oletko valmis elämään toisen kanssa aamusta iltaan? Mikäli olet valmis, niin en näe lapsia niinkään suurena vaikeutena asialle. Varsinkin jos pidät heistä. Ethän sinä joudu juuri lapsikatrasta kaitsemaankaan, kun lapset ovat isällään niin harvoin. Tunnetko lasten häiritsevän ehkä sinun ja miesystäväsi yhteistä aikaa?

Pienissä asioissa täytyykin voida joustaa elettäessä toisen kanssa ja tuollaiset käsienpesuasiat unohtuvat ehkä miehiltä helpommin. Sellaisia saat kuitenkin lapsille opetettua vielä helposti. Tilanne on pelastettavissa 😉
On ymmärrettävää, ettet halua tekemisiin lasten äidin kanssa. Harvapa haluaisi. Joutuvatko miesystäväsi ja hänen entinen vaimonsa tapaamaan lasten takia joskus? Oletko valmis sulattamaan sen? Monesti nuo asiat aiheuttavat herkästi mustasukkaisuutta ja riitoja.
Mitä rahankäyttöasioihin tulee, uskon että kumpikin voitte hieman joustaa asioissa. Minun mielestäni on hyvä kasvattaa lapsi niin, ettei kaikkea aina voi saada. Kuitenkin jos miehellesi jokin asia on tärkeä, ehkä voitte joustaa siinä hieman kummatkin. Miehesi ei hanki uusinta mahdollista tuotetta ja sinä tulet hieman vastaan myös. Pientä joustoa, niin asiat ainakin helpottuvat. Jos muuten olette samoilla aaltopituuksilla, niin uskon tuollaisen asian ratkeavan siinä vaiheessa kun asiat tulevat vastaan käytännössä.

Jos kovasti kammoksut yhteistä taloa ja omaisuutta, yksi vaihtoehtohan on, että miehesi muuttaa jonnekin hyvin lähelle asuntoasi. Jos kuitenkin haluatte asua ja elää yhdessä, niin se ei ole kunnollinen korvike saman katon alle muuttamiselle. Antaisin sinuna itselleni vielä hieman aikaa miettiä asioita ja puhua niistä miesystäväsi kanssa. Teillä lienee aikaa muuttaa yhteen vaikkapa puolen vuoden tai vuoden päästäkin, kun ole saanut asioihin varmuutta. Mieti kuinka sitten edettäisiin, jos ei muutettaisikaan yhteen. Vain käytäntö tulee näyttämään, miten yhdessä asuminen tulee sujumaan. Ongelmanne eivät minun korviini kuulosta ainakaan niin ylitsepääsemättömiltä, etteikö niistä selvittäisi ajan ja keskustelun avulla.

Perintöasiaan en osaa ottaa kantaa, koska en siitä tiedä. Talo ei kuitenkaan ole eksän, joten enpä usko hänellä olevan siihen asiaan osaa. Selvitä tuo asia jonkun lakia tuntevan ihmisen kanssa, niin saat varmimman vastauksen ja se ei jää painamaan mieltä. Asiaan saattaa olla jokin ratkaisu tehtävissä esim. määritettäessä perintöä. Alan ammattilainen tietää siitä enemmän. Tuo asia on hyvä hoitaa, mutta turha noin kaukaista asiaa on tässä vaiheessa kuitenkaan murehtia. Se ei ainakaan teidän esteenänne tule olemaan. Omaisuutesi ei voi päätyä eksän käsiin, jos et niin itse halua ja asiasta on olemassa selvät merkinnät papereissa. Olisitko valmis tekemään avioehto-tyyppisen sopimuksen omaisuudestasi? Nämä asiat kannattaa sopia mikäli ne pelottavat. Niin saat yhden taakan pois harteiltasi ja vähennät stressiäsi asioista 🙂
Toivottavasti pohdiskelustani oli edes jotain apua 🙂🌻

hei,
täällä kirjoittaa kolmen lapsen "äitipuoli".
Antaisin sinulle neuvoksi, että niin kauan kuin vähänkään epäilet etteivät asiat suju yhdessä asuessa, älä muuta yhteen.
Teidän kannattaisi vaikkapa matkustaa yhteiselle lomamatkalle tai vuokrata mökki viikoksi ja kokeilla sillä tavalla, miten koko porukan kanssa yhteiselo sujuu.
Minä muutin itse ehkä vähän liian lyhyen miettimisajan jälkeen yhteen mieheni kanssa. Hänellä oli vielä surutyö entisestä suhteesta tekemättä ja nyt se alkaa kostautua. Hän muummoassa yhtäkkiä on ilmoittanut, ettei missään nimessä halua enää lapsia. Minä olen 37, hänellä on kolme lasta, minulla ei yhtään.
En tuntenut miestäni tarpeeksi hyvin kun muutimme yhteen.
Vaikeuksia on myös aiheuttanut mieheni ex, joka on lapsistaan hyvin suojelunhaluinen ja haluaa määrätä kaikista asioista. En ole hänen kanssaan missään tekemisissä mutta kyllä hän silti vaikuttaa hyvin paljon myös minun elämääni. Mutta se on tietysti persoonakysymys, hän on hyvin voimakas ja hallitseva tyyppi. Eivät kaikki äidit ole sellaisia. Mutta ota selvää ennen yhteenmuuttoa, miten lasten äiti tulee siihen suhtautumaan ja oletko itse valmis kestämään jatkuvaa elämäänne puuttumista, kotisi siisteyden epäilemistä, kritiikkiä laittamastasi ruuasta jne...
Mutta ehkä teillä on jo asioista selvät pelisäännöt?

Suvitar ja muut,

nämä ovat vaikeita asioita. Omaisuus- ja perintökysymykset on helppo selvittää ja niihin pystyy vaikuttamaan etukäteen. Sen sijaan tunteet tilanteessa, jossa vieraat lapset tulevat kotiisi tavaroineen ja tapoineen joka toinen viikonloppu, saattavat yllättää, ja niihin on vaikea valmistautua. Itsellistä elämää eläneelle voi olla vaikea asia se, ettei elämäänsä aina pysty itse vaikuttamaan, vaan sitä joskus ohjataan muualta. Teoriassa lapset tulevat joka toinen viikonloppu, mutta entä jos ex-vaimo sairastuu, tai lapsi soittaakin haluavansa tulla sovittujen aikojen ulkopuolella? Suunnitelmat muuttuvat, ja ihana kahdenkeskiseksi ajateltu lepoviikonloppu hajoaa käsiin.
Itse tulin tällaiseen tilanteeseen kaikki aistit valppaina, kävinpä vielä useaan otteeseen perheneuvojalla ennen ratkaisuani. Rakastan miestäni, mutta osa elämästäni on katkera pahka, josta en voi rakastettuni kanssa puhua. Lapset ovat henkisesti vieraita, ex-vaimon materialisteiksi kasvattamia, ja koen yhä kymmenen vuoden jälkeen, että he astuvat kotiini minun ylitseni, valtaavat sen minulta. Nämä tunteeni olen tottunut kätkemään - eihän tilanne ole lasten syytä - ja sekin vie voimia. Kasvatukseen en ole juuri voinut puuttua, edes käytöstapoihin. Lasten äiti on vapaan kasvatuksen kannalla.
Tunnen monia, jotka ovat samassa tilanteessa. Toiset selviävät hyvin, toiset huonommin. Toivon sydämestäni, että sinä, Suvitar, onnistut, mitä ikinä päätätkin tehdä! Keskustele asioista, tunteistasi ja peloistasi miehesi kanssa.
Sinulla on oikeus tunteisiisi, niihinkin, joista et etukäteen tiedä.

Heippa!
Olen ollut uusperheellinen jo 17 vuotta. Hyvä, että harkitset tarkkaan mihin olet ryhtymässä.Terve harkinta on paikallaan, aina tehtäessä isoja ratkaisuja.Itse olen elänyt onnellisen uusperhe-elämän ja nykyisin elämme jälleen ydinperhe-elämää.Lapsipuolet ovat jo kasvaneet ja muuttaneet pois elämään omaa elämäänsä.Uusperheellisille on ihan omakin keskustelupalsta, josta saat varmasti hyviä ohjeita🙂🌻 Ja jossa aina joku osaa vastata myös niihin vaikeimpiin kysymyksiin http://www.stresscode.fi/forums/supli/ osoite tässä.
Kyllä uusperhe voi olla hyväkin yhtälö.Parisuhteen pitää olla kunnossa, jotta uusperheelle on hyvä pohja.

Itse en ainakaan valintaani kadu😀Tsemppiä sinnekkinpäin🙂👍

Hei ja kiitos kaikille vastanneille!

Totta, yhteenmuutto on aina iso askel eteenpäin ja varsinkin tällaisessa tilanteessa. Olen varautunut siihen, että mieheni lasten äidiltä tulisi sanomista mm.lasten kasvatuksesta, ruuasta yms. Ja onhan se ymmärrettävääkin kysehän on hänen lapsistaan ja varsinkaan kun hän ei tunne minua saattaa tulla epäilys kuinka kohtelen hänen lapsiaan.

Toisaalta tilannetta helpottaa se, että olemme miehen kanssa suht koht samaa mieltä asioista. Olemme puhuneet, että sopisimme etukäteen tietyt pelisäännöt. Sitähän ei tietysti tiedä kuinka ne käytännössä toimisivat😉.

Nyt jo meillä on sellainen sopimus, että kun yhdessä ollaan jossain lapset tottelevat molempia aikuisia. Myös se minun teini kuuntelee mitä mieheni sanoo, vaihtelevalla menestyksellä...

Olemme tehneet yhdessä lomamatkoja ja silloin kaikki on sujunut suurimmalta osalta hyvin. Minulla on ollut lähinnä vaikeuksia kestää meteliä😳.
Senpä takia olemmekin suunnitelleet hankkivamme mahdollisimman ison asunnon, että jokaisella olisi myös omaa rauhaa.

Tässä vaiheessa en varmasti osaa kuvitellakkaan millaisia ongelmia voi tulla! Mutta mukava kuulla, että esim. Dahlia on elänyt onnellisen uusperhe-elämän.🙂🌻

Mielestäni silloin kun mieheni lapset olisivat meillä he tulisivat tavallaan toiseen kotiin ja heitä koskisivat meidän kodin säännöt. Olisi epäreilua minun lapselleni jos mieheni lapsilla olisi eri vapaudet toimia kuin hänellä. Toisaalta en haluaisi myöskään että mieheni lapset tuntisivat tulevansa kylään.

Minulla on myös sama ongelma kuin Kukkamarilla, ex-vaimo on hyvää vauhtia kasvattamassa lapsistaan materialisteja☹️. Lapset vaativat että pitäisi olla pitsaa, videoita, kylpylöitä yms. jotakin ekstra-kivaa kun ollaan isän luona. Itse olen sitä mieltä, että lasten täytyy oppia odottamaan saadakseen jotain kivaa. Eihän aikuisenakaan voi toteuttaa kaikkia mielihalujaan heti. Kun sitten järjestetään jotain arjesta poikkeavaa se tuntuukin mukavammalta kuin heti saatuna. Olemme puhuneet tästäkin mieheni kanssa ja nykyään hänkin uskaltaa sanoa lapsilleen ei.

Kukkamari, minusta sinulla olisi ollut täysi oikeus vaikuttaa siihen kuinka lapset käyttäytyvät sinun kodissasi🙂👍. Ymmärrän, että se on varmasti helpommin sanottu kuin tehty.

Olen kuitenkin päättänyt, että jos me perustetaan yhteinen koti, siellä kaikki lapset toimivat yhteisten pelisääntöjen mukaan. Mieheni lapset elävät äitinsä luona tavallaan ja meillä meidän tavalla. Siihen kun saisi yhdistettyä vielä molemminpuolisen hienotunteisuuden kasvatus ym. asioiden suhteen😉.🙂👍

Joten jatkan vielä harkitsemista yhteenmuuton suhteen...