Hei! Haluaisin suunnata nämä ajatukset kaikille, jotka ovat todella mustasukkaisia kumppanistaan, ja tiedostavat sen itsekkin, ja haluavat muuttaa ajatusmallejaan.
Pohjana tälle omalle pohdinnalle ovat omat kokemukset, itsekin edellisessä suhteessa olin äärimmäisen mustasukkainen, ja minua myös petettiin. Nämä kaksi asiaa myös ruokkivat toisiaan, ainaisesta kumppanin vakoilemisesta ja kyttäämisestä ja kuulustelemisesta ei ole hyötyö, päin vastoin.
Nyt kun olen aloittanut uuden suhteen, olen joutunut puntaroimaan omia toimintamalleja ja ajatusmaailmaa uudelleen.
Ensinnäkin. Olette suhteessa molemmat vapaaehtoisesti, olette valinneet toisenne. Viihdytte yhdessä ja välitätte toisistanne.
Kumpikaan ei siltikään ole sokea, eikä voi kulkea silmälaput silmillä. Vaikka joku onkin kumppanin mielestä kaunis/komea, se ei tarkoita sitä että hän heti olisi toisen helmoihin juoksemassa, kun silmäsi välttää. Tottakai on silti luonnollista että hyvän näköisen ihmisen huomaa, huomaathan itsekkin!!
Toiseksi. Toisen pakkomielteinen kyttääminen ei hidasta millään tavalla, jos se paljon pelätty pettäminen tapahtuisi. Päin vastoin, olen huomannut että jos toista kokoajan aiheetta epäilee, hän loppujen lopuksi herkästi ajattelee että petetään nyt sitten kun kuitenkin epäillään.
Jos kaksi ihmistä on yhdessä onnellisia ei siihen pysty kukaan tulemaan väliin.
Toki suhteissa on kriisivaiheita, jollon pettämiset helpommin tapahtuvat, mutta yleisellä tasolla hysteerisen mustasukkainen pelko kestää kokoajan.
Toista ihmistä ei voi omistaa! ”Jos joku sinut pystyy minulta viemään, niin sitten siinä käy niin.” Painottaen niin ettet usko että kumppaniaisi kukaan sinulta pystyisi voittamaan! Noin sanomalla kumppanille hän tiedostaa että hänellä on itsellä vastuu omista teoistaan, ja että hänen tulee olla uskollinen uskollisuuden takia, ei siksi että toinen kyttää niin voisi jäädä kiinni.
Olen itse sanonut poikaystävälleni niin, ja myöskin tiedän, että jos minua petetään, en jää enää suhteeseen. Poikkeus voisi olla esim jos pettänyt osapuoli itse kertoo ja on katuva yms.
Mutta kuitenkin, kaikki tulee aina jotain kautta ilmi, ja omaa energiaa ja suhteen positiivista ilmapiiriä on turha uhrata sen miettimiseen, ”pettääkö se nyt, kukahan tuo on, onkohan tuo sen mielestä kaunis” jne.
Hei Susanne!
Kiitos kypsästä kirjoituksestasi mustasukkaisuuteen,varsinkin ku sinä itse olet sitä kokenut.
Lisäisin vaan sen verran ,että kyttääminen myös erottaa ja vähentää rakkautta,joka sitten voi
johtaa jättämiseen.
Terveisin
Oprah
Kyllä Susanne kirjoitti todella hyvin mustasukkaisuudesta.On myös omalla kohdalla kokemusta siitä,siis itse olen ollut.Ja vieläkin välillä.
Totta,että omalla käyttäytymisellä voi saada suhteen loppumaan.
Hyvä,kun joku laittaa asioita järjestykseen.Siis ajattelemisen aihetta.
Tosi hyvä kirjoitus, toivottavasti vaimoni lukisi tuon viestin kanssa. Tiedän, että jos näytän hänelle viestin netistä, hän alkaa huutamaan ja itkemään että kuinka huono hän on jne. Hänellä on ongelmana huono itsetunto ja sen myötä mustasukkaisuus. Olemme olleet yhdessä 4 vuotta, koko sen ajan hän on oireillut noita itsetunto ja mustasukkaisuus juttuja. En saa liikkua kavereiden kanssa enkä osallistua vapaa-aikana mihinkään mihin hän ei pääse mukaan. Töistä pitää tulla suoraan kotiin tasan 8 tunnin päästä ja aina pitää ilmoittaa milloin lähden ajeleen töistä kotiin ja samalla tavalla aamulla pitää laittaa tekstiviesti että olen töissä perillä (työaika lähtee juoksemaan tuosta). Olemme naimisissa ja saimme vasta lapsenkin, eli muuten meillä menee hyvin, mutta olemme tosi sulkeutuneita ympäristöstä. Onkohan mitään keinoa saada itsetuntoa korkeammaksi ja mustasukkaisuutta vähmmäksi. Kehuminen ja ylistäminen ei auta, siitä tulee vaan kinaa, kun hän kyseenalaistaa kehumiset.😑❓
Elämänilolle haluan sanoa, että tuollainen käyttäytyminen rajoittaa elämää jo ihan liikaa mielestäni. Itse olen kai mustasukkainen, en enää itsekään tiedä mitä olen , koska luulin jo päässeeni mustasukkaisuudestani eroon. Oireeni ei toki koskaan ole olleet noin vahvoja kuin vaimollasi, vaan moniin verrattuna varsin pieniä.
Mielestäni ensimäinen askel asian korjaamiseen on ongelman myöntäminen kumppanilleen ja itselleen. (itse sen olen jo tehnyt aikaa sitten) Halu "parantua" mustasukkaisuudesta täytyy ollamustasukkaisella itsellään!?
Minun ongelmani tosiaan on mieheni ystävyys naispuoliseen henkilöön. Kaikkien muiden mustasukkaisuusoireideni hävittyä jäljelle jäi vain tämä asia; en voi hyväksyä heidän kahdenkeskisiä tapaamisiaan, ja kieltämättä puhelontikin minua ärsyttää/ vihastuttaa suunnattomasti.
Tilanne nyt on tämä että, mieheni mielestä riittää kun luotan häneen ja minun mielestäni minun pitää myös tutustua tähän naiseen kunnolla, että voin luottaa myös häneen, luottamus tähän naiseen mielestäni auttaisi minua hyväksymään heidän ystävyytensä. Mieheni ei näe asiaa noin, vaan luottamus häneen pitäisi riittää, eli hän väittää nyt, että en luota häneen ja se etten voi hyväksyä johtuu mustasukkaisuudestani.
Olen puntaroinut kaikkia vaihtoehtoja ja miettinyt asiaa vaikka miltä kantilta. Kaikki muut oireet tosiaan ovat hävinneet mutta kun on tästä yhdestä ihmisestä kyse niin minusta vaan tuntuu etten voi hyväksyä sitä. Mitä ihmettä minä teen!?
Nyt tämä ystävätär tarvitsisi mieheni tukea elämäntilanteessaan ja muutenkin haluaisi jatkaa ystävyyttään normaalisti, kuinka se onnistuu jos en hyväksy tätä asiaa!? Olen jopa miettinyt että pitääkö minun kerätä tavarani ja lähteä lätkimään jotta he saisivat pitää ystävyytensä!?
Toisaalta en halua että heidän ystävyys loppuu minun takia, vaan asiaan pitäisi löytyä joku muu keino. Asiaa on jo yritetty korjata sillä että me olemme tämän naisen kanssa pitäneet yhteyttä jonkin verran, ollaan jopa keskusteltu tästä ongelmasta kahdestaan pari kertaa. Ei ole vaikuttanut, ainakaan vielä. Tämä nainen on mielestäni mukava ja fiksu mutta positiiviset ajatukset hänestä eivät näköjään nekään loppupeleissä merkitse ongelman kannalta minulle mitään.😑❓
Kommentoikaa, kertokaa, auttakaa! ☹️
Hei Rinkuli !
En tiedä onko tästä apua, mutta kerron kuitenkin...
Olen naimisissa oleva nainen jolla on monta miesystävää. Näitä ystäviä on tullut opiskelun, työn jne merkeissä josta ystävyys on alkanut ja jatkuu edelleen hyvänä ystävyytenä vaikka varsinaisia työtovereita emme enää olekkaan, samalla alalla työskentelemme tosin.
Tapaan näitä miehiä aina silloin tällöin, harvemmin kahdestaan, mutta myös ihan hauskanpidon merkeissä ja joskus sitten taas tapahtumissa jotka liittyvät esim työhön. Tapaamiset voivat kestää päivän tai viikonlopun, miten milloinkin.
Puhelimessa puhumme lähes viikottain ja jos asiaa on niin useamminkin.
Mieheni on tavannut nämä ystäväni ohimennen ja vaihtanut heidän kanssaan muutaman sanan esimerkiksi silloin kun olemme olleet lähdössä reissuun samalla kyydillä.
En koskaan ole edes ajatellut luopuvani mistään syystä näistä ystävistäni. Hyvän ystävän löytyminen ja pitäminen on vähän kuin lottovoitto. Eikä siihen voittoon mielestäni vaikuta millään lailla ystävän sukupuoli. On minulla toki naispuolisiakin ystäviä ja niitäkin erittäin hyviä.
Kaikilla ystävilläni sekä naisilla että miehillä on omat puolisonsa ja perheensä. Ystävyytemme ei ole vakuttanut näihin suhteisiin mitenkään.
Ja olen siitä onnellisessa aemassa, että olen saanut reilusti ja avoimesti pitää yhteyttä kavereihini ja uskonkin tämän avoimmuuden olleen esteenä mustasukkaisuuden muodostumiselle.
Hei, Salvia!
Oikeassa, olit, ei tuo juurikaan auta, herättää kyllä joitain ajatuksia. Meillä on jo kotona vanhemmat "opettaneet" ettei vastakkaisten sukupuolten ystävyys oikein tahdo toimia. En tiedä miksi, onkohan heillä ollut huonoja kokemuksia 😐.
Omia elämänkokemuksiani taaksepäin selaillessani olen miettinyt, vaikuttavatko huonot kokemukseni suhteissani tähänkin asiaan.
Itselläni oli miespuolinen ystävä, joka ihastui minuun, hän halusi enemmän ja itse en ollut valmis tarjoamaan muuta kuin ystävyyttä, hän halusi lopettaa yhteydenpitomme, se olisi ollut hänelle kuulemma liian tuskallista. Ok, menetin hyvän ystävän, jota olen aikani surrut mutta tiedän nyt, että pystyn elämään ilman häntäkin. On mielestäni luonnollista että ystävät ja varsinkin! vastakkaista sukupuolta olevat ystävät jäävät taka-alalle kun on alkanut seurustella. Mieheni on kyllä ottanut naiseen etäisyyttä, luonnollisesti tulevan etäisyyden lisäksi vielä enemmän , kun hän ei tahdo katsoa pahaa oloani, joka tulee aina kun he ovat yhteydessä. Jokin on saanut minut jossain vaiheessa epäilemään ystävyyden vilpittömyyttä. Mikä ja miksi, sitä en osaa sanoa. Järki sanoo toista ja tunteet toista. En halua olla heidän ystävyytensä esteenä mutta tiedän , että en oikei nmeinaa sitä hyväksyäkään. Lisäksi en halua miehenikään kärsivän vuokseni. Hankala tilanne, kaikinpuolin. 😯🗯️
Jep Rinkuli,
ystävät tahtovat jäädä taka-alalle kun vakiintuu, siis kaikki ystävät miehet ja naiset. Ainakin onnen ensihuumassa ei tahdo löytää aikaa kun sille uudelle suhteelle ja sitten onkin aika paljon itsestä kiinni saako niitä ystäviä edelleen pidettyä jos yhteydenpito tauosta tulee kovinkin pitkä.
Kyllähän sitä sanotaan että puolisokin voi olla hyvä ystävä,minä kuitekin keksisin muutaman muun adjektiivin puolisostani kuin ystävä. (Ehkä kaikki ei aina joka tilanteessa olisi ihan positiivisiakaan) Minun ja ystävieni välillä ei ole mitään seksuaalista, ihastumisia eikä näin ollen liikoja vaatimuksiakaan. Jotenkin vaan meille on ihan selvää että ne ihastuksen ja erotiikan kohteet löytyvät kotoa. Ja se vaativa puolisokin löytyy sieltä.
On todella hienoa jos puolisosi on huomannut pahan olosi ja ottaa sen huomioon. Mehän kaikki olemme erillaisia ja ajatuksemme sekä tunteemme on ihan omiamme eikä niiden huomaaminen saatikka huomioiminen varmasti aina ole ihan yksinkertaista.
Varmasti löydätte yhteisen kultaisen keskitien tässä asiassa. Ei kun nauttimaan puolisosta ja ystävistä sekä kimurantista elämästä.
Terve,
Itse olen mies ja meillä on takana paha aviokriisi. Minulla pyörii päässäni lähes päivittäin tämän vuoden tammikuun tapahtumat. Vaimoni oli lähtenyt ravintolaan ja tuli vasta seuraavan päivän iltapäivänä kotiin. Kysyin missä hän on ollut ja hän ei ensin vastannut moneen päivään mutta sitten kertoi olleensa hotellissa yötä. Noh, minä miehenä putkiaivona laskin heti että taksi ravintolaan 30 + juomiset 20 + hotelliyö 70 + taksimatka kotiin 30 tekee yhteensä noin 150. Vaimoni väitti maksaneen kaiken käteisellä ja repineensä taksikuitit ja heittäneen ne naapurien roskalaatikoihin kun hän käveli taksilta kotiin. Vaimoni kiistää että hän olisi minua pettänyt ja väittää että ei halunnut tulla yöllä kotiin koska meille olisi tullut riita ja päätti jäädä hotelliin. Nyt yhä minua välillä oikein *sattuu* palleaan kun ajattelenkin tätä asiaa. Meillä menee nyt hyvin ja kun olen vieläkin pari kertaa kysynyt aiheesta vaimoltani hän selvästi jää tuijottamaan tyhjään ja näyttää siltä että hänen päässään aivot käyvät kuumana mutta vastaus on aina sama että "enkö ole sanonut että minä en sinua petä niin kauan kuin me olemme naimisissa". Mitä vaihtoehtoja minulla on? Ei mitään. En minä nyt avioeroa tämän takia lähde hakemaan mutta millä ihmeellä saan pahan olon pois itsestäni ja pelkotilat ja epäilykset vaimon pettämisestä? Oletko sinä, nainen, pettänyt miestäsi ja jättänyt kertomatta? Onko se sinua häirinnyt tai tarkemmin onko se jotenkin vaikuttanut sinun näkemystäsi omasta miehestäsi? Ajatteletko tuota "yhden yön tapahtumaa" silloin tällöin? Mitä ajatuksia se sinussa herättää? Vertaatko tuota miestä omaasi? Kaikki tällaiset vastaukset olisi tosi kivaa saada jotta saan oman pääni selväksi. Kiitos.
Välillä vaikeaa kirjoitti 09.11.2006 klo Vaimoni väitti maksaneen kaiken käteisellä ja repineensä taksikuitit ja heittäneen ne naapurien roskalaatikoihin kun hän käveli taksilta kotiin. Vaimoni kiistää että hän olisi minua pettänyt ja väittää että ei halunnut tulla yöllä kotiin koska meille olisi tullut riita ja päätti jäädä hotelliin. Nyt yhä minua välillä oikein *sattuu* palleaan kun ajattelenkin tätä asiaa. Meillä menee nyt hyvin ja kun olen vieläkin pari kertaa kysynyt aiheesta vaimoltani hän selvästi jää tuijottamaan tyhjään ja näyttää siltä että hänen päässään aivot käyvät kuumana mutta vastaus on aina sama että "enkö ole sanonut että minä en sinua petä niin kauan kuin me olemme naimisissa". Mitä vaihtoehtoja minulla on? Ei mitään. En minä nyt avioeroa tämän takia lähde hakemaan mutta millä ihmeellä saan pahan olon pois itsestäni ja pelkotilat ja epäilykset vaimon pettämisestä? Oletko sinä, nainen, pettänyt miestäsi ja jättänyt kertomatta? Onko se sinua häirinnyt tai tarkemmin onko se jotenkin vaikuttanut sinun näkemystäsi omasta miehestäsi? Ajatteletko tuota "yhden yön tapahtumaa" silloin tällöin? Mitä ajatuksia se sinussa herättää? Vertaatko tuota miestä omaasi? Kaikki tällaiset vastaukset olisi tosi kivaa saada jotta saan oman pääni selväksi. Kiitos.
Hei,
On varmaan paha olla, kun ei tiedä, mitä on tapahtunut ja onko tapahtunut jotain!
Kun nyt kysyit, niin vastaan, että olen kyllä entisen avioliittoni aikana haksahtanut useampia kertoja seikkailuihin jonkun toisen kanssa, mutta ne ovat olleet sellaisia yhden yön tai parin päivän juttuja. Olen kyllä joskus rakastunutkin. Mutta näillä tunteilla on mielestäni enemmän hormoonien kanssa tekemistä kuin minkään muun. Ja kukaan ei jaksa olla kauan rakastunut, se on liian rasittavaa. Nämä "syrjähypyt" eivät vaarantaneet avioliittoa. Kerroin niistä miehelleni joskus ja joitakin kertoja en kertonut, vaan pidin ne itselläni (olen kai vähän konfliktiarka ja pelkurimainen)
Minulle ainakin jokainen juttu pian ohi, niin etten niillä kauan päätäni vaivannut. En vertaillut omaani. Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen suhde on ainutlaatuinen, niin ettei siihen voi mitään vertailuja tehdä. Luulenpa, että tämä pelko joutua vertailluksi, on yleisempää miehillä -mun kokemuksieni mukaan naiset eivät yleensä vertaile, sitä tekee enmminkin miehet vastaavissa tilanteissa. Tietysti voi poikkeuksiakin olla.
Kyllä minullekin tulisi tosi ahdistava olla, jos olisin sinun asemassasi. Mutta jos kertoisit vaimollesi siitä, miten paha olo sinulla on, ja että tuntuu oikein kipeää vatsassa, kun ajattelet asiaa. Puhuisit hänelle tunteistasi yhtä rehellisesti ja avoimesti kuin kirjoiteit tänne, ilman että syytät häntä mistään. Tärkeää olisi, että vaimosi ymmärtää, miltä sinusta tuntuu. Siten tulisi mahdollisesti tehtyä avaus puhumiselle ja kertomiselle puolin toisin. Vaimosikin saisi tilaisuuden puhua omista tunteistaan ja siitä mikä häntä ehkä painaa. Suhteenne saisi siitä uutta syvyyttä ja eloa. Tärkeää olisi, ettei ala syyttää toista mistään, vaan pitäytyy omissa tunteissa kertoen vain niistä.
toivon, että ahdistuksesi pian kaikkoaa ja että suhteenne selkeentyvät!🙂🌻
Haluaisin kysyä teiltä, jotka olette päässeet yli mustasukkaisuudesta, että miten ollette siinä onnistuneet? Itselle mustasukkaisuus on jonkilainen ongelma. En sanoisi että ole sairraalloisen mustasukkainen. En soittele poikaystäväni perään ja kysele missä hän on, kenen kanssa ja mitä tekee. Mutta jos näen hänen juttelevan jonkun toisen naisen kanssa tai jos joku nainen hänelle soittaa, pelkään heti, että jotain on meneillään. Kuvittelen että hän olisi ennemmin sen kyseisen likan kanssa ja että hän näkee tässä jotain mitä minussa ei.
Ehkä ongelmana on enemmän huono itsetuntoni ja menettämisen pelko. Mutta niin tai näin, poikaystäväni on välillä melko ärsyyntynyt, kun rupean naputtamaan tai mököttämään muista naisista. Enhän minä voi kieltää häntä juttelemasta naispuolisten ystäviensä kanssa. Lisäksi hermostun melkein joka kerta kun poikaystäväni on lähdössä baariin ilman minua. Pelkään että hän tapaa jonkun "paremman". Tiedän että minun pitäisi luottaa, mutta pelkään että jos luotan, joudun pettymään... Toivoisin siis teiltä neuvoja ja keinoja, joilla yrittäisi päästä eroon mustasukkaisuudesta, ennen kuin se pilaa suhteen!
Rockagal kirjoitti 12.11.2006 klo 20:15:
Haluaisin kysyä teiltä, jotka olette päässeet yli mustasukkaisuudesta, että miten ollette siinä onnistuneet? Itselle mustasukkaisuus on jonkilainen ongelma. En sanoisi että ole sairraalloisen mustasukkainen. En soittele poikaystäväni perään ja kysele missä hän on, kenen kanssa ja mitä tekee. Mutta jos näen hänen juttelevan jonkun toisen naisen kanssa tai jos joku nainen hänelle soittaa, pelkään heti, että jotain on meneillään. Kuvittelen että hän olisi ennemmin sen kyseisen likan kanssa ja että hän näkee tässä jotain mitä minussa ei.
Ehkä ongelmana on enemmän huono itsetuntoni ja menettämisen pelko. Mutta niin tai näin, poikaystäväni on välillä melko ärsyyntynyt, kun rupean naputtamaan tai mököttämään muista naisista. Enhän minä voi kieltää häntä juttelemasta naispuolisten ystäviensä kanssa. Lisäksi hermostun melkein joka kerta kun poikaystäväni on lähdössä baariin ilman minua. Pelkään että hän tapaa jonkun "paremman". Tiedän että minun pitäisi luottaa, mutta pelkään että jos luotan, joudun pettymään... Toivoisin siis teiltä neuvoja ja keinoja, joilla yrittäisi päästä eroon mustasukkaisuudesta, ennen kuin se pilaa suhteen!
Hei Rockagal. =)
Itse olin tosiaan äärimmäisen mustasukkainen edellisessä suhteessa, jossa sitten oli myös uskottomuutta, kuten aloitusviestissäni kirjoitinkin.
Pääsin mustasukkaisuudesta eroon uuden suhteen myötä. Aloin ajattelemaan asioita uudelleen. Luotan siihen että kumppanini rakastaa minua, ja tämän vuoksi ei juokse vieraissa.
Jos hän niin tekee, niin se on hänen päätöksensä sitten, ja osoitus siitä ettei hän rakastanut tarpeeksi. Tähän en voisi vaikuttaa mitenkään, varsinkaan toista kyttäämällä ja vahtimalla.
Poikaystävälläni on paljon naispuolisia ystäviä, ja hän käy baarissa usein myös ilman minua. Toista ihmistä ei voi omistaa, eikä hänen tekemisiään voi kontrolloida, hänen täytyy tehdä se itse.
Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, siihen väliin ei pysty kukaan tulemaan. Tietenkin kaikki tekevät virheitä, ja esim yhden illan hairahdus voi sattua joskus. Pitää vain yrittää luottaa että toinen sitten tunnustaisi itse. Kuitenkin kaikki tulee aina ilmi jossain vaiheessa, joten on turha vaivata päätään epäilyillä joka hetki.
Tietenkään sinisilmäisen sokeasti ei kannata mielestäni keneenkään luottaa, eikä sulkea silmiään selviltä merkeiltä uskottomuudesta. Olen huomannut itsekin, miten helposti saattaa hetkeksi lipsua "vanhoihin" ajatusmalleihin, ja mustasukkaisuus nostaa päätään. Mutta jos asioita ajattelee järjellä, huomaa että on turha murehtia uhkakuvia ennen kuin ne ovat edes toteutuneet.
Mustasukkaisuudessa juuri pahinta mielestäni onkin se epäily, kun miettii kokoajan että onkohan tapahtunut jotain yms. Mielestäni kumppanille voikin sanoa suoraan, että jos petät, mutta kerrot itse, voidaan tilannetta vielä selvitellä. Jos taas kuulisin siitä muualta, olisi varmaan mahdotonta jatkaa.
Mustasukkaisuutta usein ruokkii esim. menettämisen pelko, yksinjäämisen pelko. Niiden takia ei mielestäni kannata pilata suhdetta, koska ainakin minun mielestäni parisuhteen ydin on juuri se, että juuri tämän ihmisen kanssa minä viihdyn, juuri tätä ihmistä rakastan ja hänen kanssaan haluan olla. Jos asiat eivät sitten olekaan niin, onko enää oikeaa parisuhdettakaan? Ja suhteessa on turha olla pelkästään siksi että pelkää yksin jäämistä, sillä kokemuksesta voin sanoa, että sinkkuna oleminen on sata kertaa parempi vaihtoehto kuin huonossa suhteessa kituuttaminen pelkästään sen takia että pelkää erota. Kun itse viimein pääsin pois edellisestä huonosta suhteesta, jossa kärsin, oli helpotuksen tunne valtava, vaikka "jäinkin yksin" silloin.
Jos ei osaa olla itsensä kanssa, miten osaa olla jonkun toisen kanssa?
Nämä ovat monimutkaisia ja vaikeita asioita, eikä niihin varmasti ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia ja ratkaisuja. Toivottavasti näistä hajanaisista ajatuksistani oli jotain hyötyä 🙂
on hyvä että tästäkin puhutaan..aihe tosi arka mulle itselleni, olen airalloisen mustaukkainen...mies ihana, kärsii...ja mä en tiedä mihin voisin vaikka soittaa että saisin jotain apua, edesalkuun?onko kokemuksia esim. jostain psykologilla käynnistä tms?kpska mulle nää tunteet on niin rankkoja etten mä pysty kohtaamaan niitä...ja mä haluan mulle ja mieheöleni paremman elämän ja ettei mun lasten tartte katella tätä ikinä...mulla tosi huono itsetunto, anoreksiaan taipumuita jne...ja oon mustasukkainen jopa telkkarin naisille e,i siinä teille sairautta☹️mutta olisko joku täällä joka haluais jutella vaikka sähköpostitse tai jotain niin aiheesta kunnolla??
Hei,
Yritin lukaista ketjua läpi. Päällimmäiseksi jäi kaksi asiaa joihin halusin kommentoida.
Olen itsekin aina ajatellut, ettei hyvään suhteeseen pääse kukaan väliin. Eilenkin vielä sanoin mieheni sivusuhteelle, että jos kaikki olisi ollut hyvin avioliitossamme, ei hän olisi kuvioissa mukana. Mutta sitten kun mieheni kanssa juttelimme illalla hänen toistaen edelleenkin, että sivusuhde ei johdu siitä, että hän ei olisi onnellinen kanssani vaan siitä, että hän ei näe ulospääsyä ongelmavyyhdistään parisuhteemme ulkopuolisissa ongelmissa. Hän ei jaksa enää välittää arvoistaan, ja tuo suhde on hänelle jonkinlainen henkireikä, missä hän voi unohtaa kaiken muun. Moni suru ja murhe hänen elämässään kun ei ole hänen päätettävissään tai muutettavissaan. Eikä hän tahdo jaksaa käsitellä niitä.
Minulla on aina ollut hirveän negatiivinen kuva itsestäni, ja tuon sivusuhteen ilmettyä pakenin tavallaan takaisin sinne. Hoin uudestaan ja uudestaan miehelleni mikä hänessä on parempaa, missä olen epäonnistunut jne. Hän toisteli ettei hän ole sivusuhteessa koska hän olisi löytänyt jotain parempaa. Mitä minun on tietenkin vaikea huonon itsetuntoni takia ymmärtää. Että hän rakastaa minua syvästi, ja olen hänen koko elämänsä. Ettei hän halua menettää minua siitä syystä että hän omassa tuskassaan tekee virheitä. Surullisinta tilanteessa onkin se, että mieheni oli ensimmäinen ihminen elämässäni, joka sai minut ajattelemaan itsestäni positiivisesti. Joku kysyikin mitä tehdä, kun puolisolla on huono itsetunto. Kärsivällinen rakkaus on paras lääke. Mieheni sai tehdä töitä monta vuotta, että aloin uskoa itseeni ja omiin kykyihini. Valitettavasti vain tuon sivusuhteen paljastuttua kuten sanoin jymähdin takaisin vanhaan rooliini lapsuudenkodistani. Mutta kyllä tunne siitä, että on jonkun elämässä jotain ainutkertaista nostaa huonompaakin itsetuntoa!!! Tunne siitä että joku todella välittää ja huomioi hupsuimpia yksityiskohtia myöten. Uskoisin että jos saat sen tunteen välitettyä hänelle olet askeleen eteenpäin. Niin meilläkin kävi. Ja ongelmista huolimatta käy edelleenkin. Niin vereslihalla kuin olenkin, enkä jaksa juuri tunnetasolla mistään innostua tai tule kosketetuksi, mutta kyllä korville tekee silti mannaa kuulla jonkun sanovan, että olet niin ainutlaatuinen 🙂🌻 Kokeile reseptiä, ei siitä taatusti voi harmiakaan olla. Itse tiedät parhaiten mikä hänet saa tuntemaan itsensä prinsessaksi. Niin, oikeastaan tunteeni oli juuri se, että olen kuin hemmoteltu prinsessa. Ja näen hänet silmissäni prinssinä, rakastettavana ja kunnioitettavana ja luotettavana. Eikö tuo sentään kuulosta houkuttevammalta kuin apteekin kitkerät reseptilääkkeet 😮 Lykkyä tykö!!!