Olen 25 ja kärsinyt myös mustasukkaisuudesta kaikissa kolmessa vakavammassa suhteessani. Minullakin on nyt sellainen tilanne, ettei mieheni enää jaksa mustasukkaisuuttani ja haluaa erota. Olen tarttunut asiaan heti kun mustasukkaisuuteni ensimmäistä kertaa ilmeni ja olen käynyt terapiassakin useamman vuoden ilman tuloksia. On aika turhautunut olo kun en tiedä mitä tehdä enää. Mikä tähän auttaisi? Jatkuvasti yritän itsekin käsitellä asiaa ja jonkin verran olen nettikeskuksteluista saanut irti. Toisten kokemuksista voi oppia jotain.

Sitä minäkin aina ihmettelen mistä nämä kauheat tunteet aina tulvivat. Ja miten niitä on niin vaikea yrittää hallita. Jossakin sanottiin että jos yrittää sillä hetkellä väkisin ajatella jotain muuta, se voi auttaa. Itse onnistuin tämän kaiken epävarmuuden keskellä, ja ehkä juuri erouhan takia, hallitsemaan mustasukkaisuuttani eräässä tilanteessa, joka olisi aiemmin saanut minut sekaisin. Mutta sitten ongelmaksi tuli, että mieheni hermostui minulle joka tapauksessa vaikken ollut edes mustasukkainen. Hän tavallaan odotti minun mustasukaisuuttani ja hermostui vaikken mitään väärää tehnytkään. Juuri ennen hänen hermostumistaan mietin että nyt olen kyllä ylpeä itsestäni, mutta hyvä kokemus hävisi samoin tein mieheni hermostuessa minulle. Olen miettinyt, että vaikka itse joskus ihmeen kaupalla tästä voisin parantua, voisiko mieheni enää luottaa minuun?

Tahtoisin muuttua,mutta miten😑❓Ei meistä varmaan kukaan haluaisi tuhota tärkeintä ihmissuhdetta aiheettomalla mustasukkaisuudella.
Olen itseni kanssa käynyt keskustelua tästä.Miksi teen näin,kun sillä loukkaa toista suunnattomasti ja itselläkin on niin kauhea olo.
Omalla kohdallani on varmaan kysymys heikosta itsetunnosta.Ja siitä,että pelkään jotenkin olla onnellinen.Jos olen,ajattelen,että viimeistään huomenna varmaan tapahtuu jotain kauheaa.
Tämä valmistautuminen siihen on kääntynyt itseäni vastaan.Kuulostaa kai monimutkaiselta.
On vaikea auttaa toista,kun itse kamppailee ongelman kanssa.
Olen nyt käynyt tosissani ongelman kimppuun ja joutunut näkemään itseni sellaisena kuin olen ollut.Miesystävän silmin.Ei ole kovin mukavaa myöntää näitä asoita.Toivottavasti en ole herännyt liian myöhään.
Mutta tästä on selvittävä jollakin tavalla ja nostettava itsensä ylös.
Olemme kuitenkin arvokkaita ihmisinä.Sitä ole itselleni tolkuttanut.
En ole myöskään saanut terapiasta apua näihin ongelmiini.Kyllä ne kai pitää ihan itse selvittää.
Olen myös omalla kohdallani huomannut,nyt kun ajattelen,että on laitettu niitä kokeita,tulenko mustasukkaiseksi.Se ei ole kyllä kovin mukavavasti tehty toiselta osapuolelta.
Ehkä saamme apua näistä keskusteluista.Toivon muidenkin kertovan kokemuksiaan.

Inhottaa kun mies kulkee juopottelemassa pelikavereidensa kanssa. No,ei kovin usein mutta aina pelireissulla pitää ottaa muutama "kun kaikki muutkin".
Sitten on etelänmatkat ja risteilyt joukkueen kanssa.
Enkä minä niitä jaksa. Mieheni on varmaan maailman uskollisin mutta silti pelottaa,enkä edes tiedä mikä.
Itse pitää odottaa kiltisti kotona,ja kun ei raskauden aikana voi juoda niin inhottaa katsoa vierestä kun toinen ottaa "muutamiaan" ja hyppää kaikenmaailman saunailloissa.
Ja kun ei minulla ole ns. kavereita niin olen aina yksin nämä ajat.
Vihaan itseäni ja miestäni. Hän sanoo aina "kestä,tai ole kestämättä".
Eli asiasta ei voi edes keskustella.
Mitä teen? 😭

Mustasukkaisuus ihan tuttua kylläkin, kuullostaa vaan hassulta, et jos asian hyväks tekee jotain eikä tuloksia synny...herää mulla kysymys, antaako toinen aihetta???
Edesmennyt avomieheni jopa myönsi antavansa aihetta, tosin toisena vuotena haukkui eli mieli muuttui omien fiiliksien mukaan ja terapian kautta oon ite oppinut näkemään oman osuuteni selvemmin ja hyväksymään sen et toista en voi muuttaa...tai ainakin yrittää hyväksyä ja uskaltautua näkemään
...vai olenko vieläkään sitä täysin ymmärtänyt, kun helposti siihenkin ajatukseen lankeaa uutta suhdetta aloittaes..
huh 😑❓
nää on näit vaikeit juttui, ite toivon et sellaset tilanteet mitkä laukaisee sen sietämättömimmän mustasukkasuuden, et niitä vois välttää niin pitkälle kun on mahdollist...luulis, et jos on luotettava ihminen niin sen kans vois opetella hyvinkin luottamista...eiks kuitenkin luotettavuus synnytä luottamusta, et vähintään toinen vois näyttää olevansa luotettava...mut minkäs teet, jos toinen ei sitä halua..sit kai kannattaa yrittää parhaan mukaan etsii itselleen mielenkiinoista harrastamista tms. ja heh-heh, kyllä täs on helppo puhua, kun ite oon yrittäny keksii ihmisii ympärille aika huonoin tuloksin, etten takertuis yhteen niin rajust 😞