Muutama vuosi sitten elin vielä avioliitossa kauniin ja ihanan ihmisen kanssa. Suhteessa oli kuitenkin monta ongelmaa kuten puolisoni mustasukkaisuus ja hänen sukunsa joka häveksyi minua paljon vähäisen koulutustaustani takia. Tapasin sitten 2 vuotta sitten ihanan uudes ihmisen ja päätin että en halua jatkaa avioliitossa ja myöntyä enää olemaan suhteen tossun alla oleva. Ilmoitin kylmästi vaimolleni että haluan eron ja siinä ei ole mitään neuvotteluvaraa. Vaimoni meni täysin rikki mutta minä siitä viis välitin koska olin niin ihastunut jo uuteen ihmiseen ja uuteen elämän alkuun. Parisuhdeneuvonnassakin kävin kerran mutta sanomani oli selvä, jatkoa ei ole.

Tämän uuden ihmisen kanssa sitten olin heti alusta onnellinen ja hän painotti että enää et ole tossukka ja alat olemaan vahva ihminen.. No siitähän ne ongelmat sitten alkoivatkin..

Muutimme yhteen noin 2-3kk seurustelun jälkeen ja jäin samalla työttömäksi. Olin aina kotona ja odottelin aina että kumppanini tulee töistä kotiin. Olimme aina yhdessä ja minusta alkoi kehittyä samanlainen kuin entisestä vaimostani, erittäin mustasukkainen. Kumppanini oli töissä sellaisessa paikassa jossa hän joutuu näkemään paljon asiakkaita. Jos olimme baarissa ja joku mies tuli hänelle juttelemaan ja kumppanini saattoi hymyillä hälle takaisin, saatoin nakata drinkit hänen naamallensa ja poistua paikalta.. Aloin olemaan siis liian vahva ihminen..

Suhteemme alussa hän halusi kovasti lapsia. Minua ei silloin ajatus vielä kiinnostanut ja mustasukkaisuuteni ja omistushaluisuuteni takia hänenkin kiinnostuksensa loppui. Asiat kääntyivät toisin päin..
Minä alkoin haluamaan lapsia ja hän ei.. Tiemme ajatuksista eivät kohdanneet..
Suhteemme loppupuolella lupasin montakertaa kunnostautua ja lopettaa lapselliset juonitteluni ja mökötykset mustasukkaisuudesta.

Otimme asumuseron huhtikuussa ja ajattelin sen olevan hyvä ratkaisu että asiat saattavat vielä korjaantua koska lähtisin muutekin kesäksi toiselle paikkakunnalle kesätöihin.. Kesän keskivaiheilla hän kuitenkin halusi kokonaan erota koska tietenkin huomasi että saa olla omassa rauhassa, omien kavereiden kanssa eikä ole tilivelvollinen kenellekkään..
Tästä eteenpäin romahdin täysin..

Samalla kuvioihin tuli minun peliongelmani.. Pelasin kaikki rahani ja velkaannuin.. Koitin lievittää pahaaoloani peleihin.. Se tietenkin lankesi omaan nilkkaan..

Olin huhtikuun jälkeen miettinyt asioita todella paljon ja tajunnut virheni mitä olen tehnyt ja asennoitunut siihen että en todellakaan tee niitä enää koskaan ja vien tuon tytön vaikka vihille koska arvostan häntä todella paljon. Lopetin pelaamiseni ja olin kovasti veloissani..

Toivoa yhteenpaluusta ei enää ollut ja masennuin täysin.. Töissä oli helppo olla kun asioita ei ajatellut niin paljon mutta kun sieltä pääsi pois minua ahdisti todella paljon.. En saanut nukuttua enkä rauhaa ajatuksiltani. Lisäksi vielä paineet veloista.
Lopulta kerroin kaiken hänelle ja hän oli järkyttynyt tilanteestani ja halusi kuitenkin tukea minua ja sitä että kerron hänelle asiani..

Sitten työt loppuivat ja palasin samalle paikkakunnalle opiskelemaan..
Koulussa en käynyt, öitä en saanut nukuttua, itkin ja itkin… Olin vain asunnollani ja en tehnyt mitään..

Kahtakauheammin yhteenpaluu kariutui koska sekosin peleihin ja velkoihin.. Täytyy myöntää etten miekään hevillä sellaisen ihmisen kanssa haluaisi olla..
Hain kuitenkin apua tilanteeseeni ja nyt ollaan siinä tilanteessa että velat olen saanut järjestettyä velkaneuvonnan kanssa ja samalla myös ympyrä sulkeutuu ja minä olen menossa perheneuvonnan penkille tämän vaikean eron takia…

Tämä ero on repinyt minut palasiksi. Nyt ymmärrän edes hivenen sitä myös mitä tein edelliselle vaimolleni ja kuin paska ihminen olin. Nyt saan kärsiä siitä itse..

Nyt seuraan kumppanini facebookkia ja hänen päivityksiään. Uudet mies ystävät ja päivitykset ”Olen niin onnellinen” tai ”on niin iloinen fiilis” repivät rintaani… Ajatus että hän on löytänyt uuden elämän kumppanin tuo vain kyyneleet silmiini ja ajatuksen että voi kun olisin korjannut asiat aikoinaan niin tilanne voisi olla mikä vaan…

Tässä elämäntarinani näin lyhykäisyydessään

😞

– Mikael